Siviilipalveluksen militarisointi?

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) avautui näin 11.11.2017 Helsingin Sanomien yleisönosastossa. Minusta kuulosti yritykseltä vesittää ja militarisoida siviilipalveluksen sisältö:

”Tavoitteena on, että siviilipalveluslakia muutetaan sotilaallisen maanpuolustuksen valmiuden ja toimintaedellytysten turvaamiseksi. Erityisen ongelmallinen normaalioloissa on nykyisen lain tarjoama rajoittamaton mahdollisuus asepalveluksesta kieltäytymiseen myös silloin, kun asevelvollisia tarvittaisiin tosi toimiin.”

”Lisäksi siviilipalveluksen sisältöä tulee tarkistaa siten, että se vastaa kokonaisturvallisuuden tarpeisiin. Tällöin palveluspaikkojen tulee olla selkeästi sellaisia viranomaistahoja, jotka vastaavat nimenomaan yhteiskunnan turvallisuudesta ja siihen liittyvästä valmiudesta.”

”Myös siviilipalveluksen täydennyspalvelusaikaa tulee pidentää ja mahdollistaa asevelvollisen paluu suorittamaan varusmiespalvelusta jo alkaneenkin siviilipalveluksen puolelta. Samalla on mahdollistettava paluu sivarista reserviin myös yli 28-vuotiaille. ”

”Muutokset edistäisivät siviilipalveluksen vaikuttavuutta niin maanpuolustuksen kuin yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden tarpeisiin. Ne myös motivoisivat siviilipalvelusmiehiä, kun palvelus olisi tulevaisuudessa yhteiskunnan kannalta yhä merkittävämpää.”
1355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"ongelmallinen on...nykyisen lain tarjoama rajoittamaton mahdollisuus asepalveluksesta kieltäytymiseen myös silloin, kun asevelvollisia tarvittaisiin tosi toimiin.”

-Minkälaisia olisivat sotilaalliset "tositoimet", joihin Jussi haluaisi siviilipalvelusmiehiä heitettävän? "Miinanpolkijoiksi kiväärinpiippu niskassa" on ollut joidenkin tämän palstan vitsiniekkojen vastaus, mutta ei nähdäkseni sopisi puolustusministerin argumentiksi,

"palveluspaikkojen tulee olla selkeästi sellaisia viranomaistahoja, jotka vastaavat nimenomaan yhteiskunnan turvallisuudesta ja siihen liittyvästä valmiudesta.”

-Siviilipalveluksen idea on ollut tarjota nimenomaan tehtäviä, jotka EIVÄT ole sotilastehtäviä.

"siviilipalveluksen täydennyspalvelusaikaa tulee pidentää "

-Kateellisen asepalveluksen suorittajan motiivina on pelkkä kosto? Jo nyt siviilipalvelus on rangaistuksenomaisesti huomattavasti pidempi asepalvelusta.

"mahdollistettava paluu sivarista reserviin myös yli 28-vuotiaille"

-Tuota vanhemmat reserviläisetkään eivät ole juuri perään huudeltuja. Kuitenkin siviilipalveluksen suorittaneet pitäisi 28-vuotiaana kouluttaa uudelleen taistelijoiksi? Miksei sitten muitakin, jo taitonsa tuohon ikään hukanneita reserviläisiä?

"”Muutokset edistäisivät siviilipalveluksen vaikuttavuutta maanpuolustuksen ... tarpeisiin. "

-Tiettävästi siviilipalvelusmiehen tehtävä ei ole ollut "edistää maanpuolustuksen tarpeita", vaan toimia vakaumuksensa mukaan aseeseen tarttumatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asdertson kirjoitti:

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) avautui näin 11.11.2017 Helsingin Sanomien yleisönosastossa. Minusta kuulosti yritykseltä vesittää ja militarisoida siviilipalveluksen sisältö:

”Tavoitteena on, että siviilipalveluslakia muutetaan sotilaallisen maanpuolustuksen valmiuden ja toimintaedellytysten turvaamiseksi. Erityisen ongelmallinen normaalioloissa on nykyisen lain tarjoama rajoittamaton mahdollisuus asepalveluksesta kieltäytymiseen myös silloin, kun asevelvollisia tarvittaisiin tosi toimiin.”

”Lisäksi siviilipalveluksen sisältöä tulee tarkistaa siten, että se vastaa kokonaisturvallisuuden tarpeisiin. Tällöin palveluspaikkojen tulee olla selkeästi sellaisia viranomaistahoja, jotka vastaavat nimenomaan yhteiskunnan turvallisuudesta ja siihen liittyvästä valmiudesta.”

”Myös siviilipalveluksen täydennyspalvelusaikaa tulee pidentää ja mahdollistaa asevelvollisen paluu suorittamaan varusmiespalvelusta jo alkaneenkin siviilipalveluksen puolelta. Samalla on mahdollistettava paluu sivarista reserviin myös yli 28-vuotiaille. ”

”Muutokset edistäisivät siviilipalveluksen vaikuttavuutta niin maanpuolustuksen kuin yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden tarpeisiin. Ne myös motivoisivat siviilipalvelusmiehiä, kun palvelus olisi tulevaisuudessa yhteiskunnan kannalta yhä merkittävämpää.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu