Räsänen hiljennettiin kirkolliskokouksessa

Kirkolliskokouksessa käsiteltiin mahdollisuudesta luopua vihki-oikeudesta yhtenä vaihtoehtona.

Päivin puoliso Niilo Räsänen ylipitkäksi venyneessä puheenvuorossaan ei useista huomautuksista huolimatta maininnut sanaakaan keskusteltavasta asiasta, vaan keskittyi lähinnä Vanhassa testamentissa juutalaisille annettuihin "vanhan lain" saarnoihin ja homojen haukkumiseen ja heidän eheyttämiseen.
Räsäsen mielestä homot ei oikeasti edes rakasta aviopuolisoitaan.

Lopulta kuitenkin kirkolliskokousta johtanut puheenjohtaja sai Räsäsen keskeyttämään eheyttämis-paatoksensa ja siirtämään lopun räsäsen puheesta tämän päivän istuntoon.
Tänään Räsänen ei sitten paljoa pahoja uskaltanut puhella, kun puhetta oli johtamassa itse arkkipiispa.

Tuo eilisen kirkolliskokouksen istunnon voi katsoa Youtubelta otsikolla"Kirkolliskokous 6.11.2017 klo 14" ja räsäsen puhe on viimeisenä alkaen noin 1.38

Räsäselle kävi siis kuten Leif Nummelalle aiemmassa kokouksessa, joskin sai jatkaa toisena päivänä pohdittuaan sanojaan yön yli.

AA-puheenjohtaja Koivula onkin nyt Uuden Suomen blogissaan hyökännyt voimakkaasti työnantajaansa Evl-kirkkoa vastaan, kun sen ylin toimielin ei ole hyväksynyt Räsäsen asiattomia puheita.
2221976
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 222

Vanhimmat

"AA-puheenjohtaja Koivula onkin nyt Uuden Suomen blogissaan hyökännyt voimakkaasti työnantajaansa Evl-kirkkoa vastaan, kun sen ylin toimielin ei ole hyväksynyt Räsäsen asiattomia puheita."

Kuka Koivula on Aivottomien Ateistien pj?

1Äänestä
  • Vai aivottomat ateistit...

    No kuulehan kun ateistit eivät varmasti tekisi mitään niin typerää, että yrittäisivät rukoilemalla herättää vainajaa, jolta on ruumiinavauksessa poistettu pääkopasta aivot. Mutta hellaritpa yrittivät moista, järkyttävää touhua.

    1Äänestä

  • Nykyhellarille kirjoitti:

    Vai aivottomat ateistit...

    No kuulehan kun ateistit eivät varmasti tekisi mitään niin typerää, että yrittäisivät rukoilemalla herättää vainajaa, jolta on ruumiinavauksessa poistettu pääkopasta aivot. Mutta hellaritpa yrittivät moista, järkyttävää touhua.

    "Nykyhellarille" ei taida vielä olla selvinnyt, että se oli luterilainen pappi, Markku Koivisto, joka yritti tuollaista temmpua..
    Järkyttävää tuollainen väärän todistuksen antaminen.

    1Äänestä

Minusta se onkin aika mielenkiintoista, että on selkeä aihe, mistä keskustellaan, tai pitäisi keskustella, sitten puhutaan ohi aiheen aika reippaasti ja kun puheenjohtaja keskeyttää, ollaan niin hämmästyneitä että... Kyllä tuolla tasolla jo pitäisi tietää asia, josta on puheenvuoron pyytänyt ja mitä asiaa tulisi käsitellä.

4Äänestä
  • Totta.

    1Äänestä

  • Kun se oma agenda on sellainen, niin silloin sitä "julistaa" paikassa, johon se ei kuulu. Oletan että "saarnan" jo osasi jokainen paikalla olija ulkoa.

    1Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Kun se oma agenda on sellainen, niin silloin sitä "julistaa" paikassa, johon se ei kuulu. Oletan että "saarnan" jo osasi jokainen paikalla olija ulkoa.

    Räsäsen puhe kuului hyvin oleellisesti käytävään keskusteluun avioliiton teologisista perusteista. Puheenvuoron keskeyttäminen perustui puheenjohtajan henkilökohtaisiin virheellisiin oletuksiin, jotka hän paljasti seuraavan aamun käsittelyssä.

    Äänestä

  • Virheoletukset kirjoitti:

    Tuo EI ollut käsiteltävä aihe. Joten...

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Tuo EI ollut käsiteltävä aihe. Joten...

    Kyllä se oli juurikin oleellinen ja keskeinen asia sen osoittamiseksi, miksi Helanderin paperin ehdottama kompromissi ei tule kysymykseen.

    1Äänestä

  • "Puheenjohtaja Seija Kuikka keskeytti Niilo Räsäsen vielä toistamiseen. Hämmentynyt Räsänen kertoi, että hänen aikomuksenaan oli kertoa teologisista perusteista puheena olevaan aiheeseen liittyen. Puheenjohtaja muistutti kirkolliskokousedustajaa, ettei tämä puuttuisi ihmisten seksuaaliseen suuntautumiseen, vaan että kunnioittamisen olisi hyvä kuulua puheessa. Räsänen oli ennen toista keskeytystä maininnut homoseksuaalisen käyttäytymisen olevan synti Raamatun valossa. "

    On se hupaisaa kun homoista pitää puhua ilman, että heidät määrittävää ominaisuutta ei saa mainita. Eikä kirkolliskokouksessa saa sanoa sitä synniksi 🤗

    1Äänestä

  • Räsänen lukee juutalaisille tarkoitettuja vanhan liiton lakeja.

    Siellähän käsketään surmaamaan kaikki ei-juutalaisetkin

    1Äänestä

  • Jessus.Sentään kirjoitti:

    Räsänen lukee juutalaisille tarkoitettuja vanhan liiton lakeja.

    Mitäs lakia sinä nyt luet😂?

    1Äänestä

  • Jessus.Sentään kirjoitti:

    Räsänen lukee juutalaisille tarkoitettuja vanhan liiton lakeja.

    Siellähän käsketään surmaamaan kaikki ei-juutalaisetkin

    Minäkin olen monesti ihmetellyt kun olen puhunut VT:n käskystä tappaa lapsi jos hän kiroaa vanhempansa niin heti tulee joku että sehän on vaan vanhaa liittoa mutta kun tulee puhe homoista niin heti sanotaan ettei pienintäkään piirtoa VT:sta voi ottaa pois.

    6Äänestä

  • sage8 kirjoitti:

    Eikös jokainen lapsi tajunnut, että vanhempia ei kirota eikä niin tehnyt? Minä en ainakaan ole lukemut yhtään kohtaa missä lapsia oltaisiin tapettu vanhemliensa kiroamisen takia. Enkä ole lukenut, että homojakaan oltaisi tapettu.
    Oletko sinä tälläistä lukenut?
    Varmaan ymmärsivät, että nämä olivat vakavia rikoksia eivätkä niitä tehneet.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    sage8 kirjoitti:

    Juu, Vanhassa testamentissa Jumala käskee rakentamaan teuraspenkkejä lapsille ja käskee lyödä kaikkien toisin ajattelevien lapsilta päät murskaksi kallioon ja raiskata heidän vaimonsa.

    3Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Laitatko Pekuliini nuo Raamatun paikat niin tarkastellaan niitä ihan porukalla 🤗

    1Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Juu, Vanhassa testamentissa Jumala käskee rakentamaan teuraspenkkejä lapsille ja käskee lyödä kaikkien toisin ajattelevien lapsilta päät murskaksi kallioon ja raiskata heidän vaimonsa.

    Aika monet tosiuskovatkin sanovat, että VT ei sovellu millään muotoa moraalioppaaksi ja kun sinne vilkaisee niin tuollaistahan tekstiä siellä paljon on mistä annoit esimerkin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    sage8 kirjoitti:

    Aika monet tosiuskovatkin sanovat, että VT ei sovellu millään muotoa moraalioppaaksi ja kun sinne vilkaisee niin tuollaistahan tekstiä siellä paljon on mistä annoit esimerkin.

    Juu sieltä löytyy paljon sairaita juttuja (alla pari esimerkkiä)

    Jesaja 13:9 Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset.
    13:15 Kuka ikinä tavataan, se lävistetään, kuka kiinni joutuu, se miekkaan kaatuu.
    13:16 Heidän pienet lapsensa murskataan heidän silmäinsä edessä, heidän talonsa ryöstetään, ja heidän vaimonsa raiskataan.

    Jes. 14:21 Pystyttäkää teuraspenkki heidän poikiaan varten heidän isiensä syyllisyyden tähden! Muuten he voivat vieläkin nousta ja ottaa haltuunsa maan ja rakentaa kaupunkejaan kaikkialle yli maanpiirin.

    Äänestä

  • sage8 kirjoitti:

    Minäkin olen monesti ihmetellyt kun olen puhunut VT:n käskystä tappaa lapsi jos hän kiroaa vanhempansa niin heti tulee joku että sehän on vaan vanhaa liittoa mutta kun tulee puhe homoista niin heti sanotaan ettei pienintäkään piirtoa VT:sta voi ottaa pois.

    Kyllä se löytyy myös UT että aviliitto on naisen ja miehen välinen asia, homous on sairaus. Usein juontaa juurensa vialliseen isä\äiti suhteeseen, avioeron lapsia.

    1Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Juu sieltä löytyy paljon sairaita juttuja (alla pari esimerkkiä)

    Jesaja 13:9 Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset.
    13:15 Kuka ikinä tavataan, se lävistetään, kuka kiinni joutuu, se miekkaan kaatuu.
    13:16 Heidän pienet lapsensa murskataan heidän silmäinsä edessä, heidän talonsa ryöstetään, ja heidän vaimonsa raiskataan.

    Jes. 14:21 Pystyttäkää teuraspenkki heidän poikiaan varten heidän isiensä syyllisyyden tähden! Muuten he voivat vieläkin nousta ja ottaa haltuunsa maan ja rakentaa kaupunkejaan kaikkialle yli maanpiirin.

    Niin, ja missä sanotaan, että syynä tuohon on toisin ajattelu??? 😳

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Juu sieltä löytyy paljon sairaita juttuja (alla pari esimerkkiä)

    Jesaja 13:9 Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset.
    13:15 Kuka ikinä tavataan, se lävistetään, kuka kiinni joutuu, se miekkaan kaatuu.
    13:16 Heidän pienet lapsensa murskataan heidän silmäinsä edessä, heidän talonsa ryöstetään, ja heidän vaimonsa raiskataan.

    Jes. 14:21 Pystyttäkää teuraspenkki heidän poikiaan varten heidän isiensä syyllisyyden tähden! Muuten he voivat vieläkin nousta ja ottaa haltuunsa maan ja rakentaa kaupunkejaan kaikkialle yli maanpiirin.

    Kyllä näitä on, yllättävän paljon.

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Eikös jokainen lapsi tajunnut, että vanhempia ei kirota eikä niin tehnyt? Minä en ainakaan ole lukemut yhtään kohtaa missä lapsia oltaisiin tapettu vanhemliensa kiroamisen takia. Enkä ole lukenut, että homojakaan oltaisi tapettu.
    Oletko sinä tälläistä lukenut?
    Varmaan ymmärsivät, että nämä olivat vakavia rikoksia eivätkä niitä tehneet.

    Ei kait sinne Raamattuun nyt kaikkia mahdollisia tehtyjä rikoksia kirjattu. Se oli lakikirja eikä oikeudenkäyntipöytäkirja. Histrialliseesti olennaiset rikokset sieltä vain löytyvät.

    Äänestä

  • KTS-- kirjoitti:

    Kyllä siellä kerotaan paljon myös tuomioista 😉

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Kyllä siellä kerotaan paljon myös tuomioista 😉

    Toki kerrotaan muutamista niistä, jotka liittyivät kertomuksiin mutta olisihan tullut paksu kirja jos kaikki mahdolliset rikokset omenavarkauksista murhiin olisi monen sadan vuoden ajalta sinne pistetty.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kts777 kirjoitti:

    Jostain syystä esim Jeesuksen pahoja tekoja ei pidetä syntinä tai rikoksina.

    Jeesushan varasti aasinkin ja hukutti 2000 ihmisten sikaa ja ylensi itsensä.
    Toisaalta juurikin sen itsensä ylennyksen takia hänet tuomittiin kuolemaan.

    Jeesus ei varastanut aassia vaan Häbnen opetuslapssensa lainasivat sen omistajan luvalla ja palauttivat sen.

    Jeesus ei ylentänyt itseään, ei koskaan sanonut olevansa juutalaisten kuningas

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    "Puheenjohtaja Seija Kuikka keskeytti Niilo Räsäsen vielä toistamiseen. Hämmentynyt Räsänen kertoi, että hänen aikomuksenaan oli kertoa teologisista perusteista puheena olevaan aiheeseen liittyen. Puheenjohtaja muistutti kirkolliskokousedustajaa, ettei tämä puuttuisi ihmisten seksuaaliseen suuntautumiseen, vaan että kunnioittamisen olisi hyvä kuulua puheessa. Räsänen oli ennen toista keskeytystä maininnut homoseksuaalisen käyttäytymisen olevan synti Raamatun valossa. "

    On se hupaisaa kun homoista pitää puhua ilman, että heidät määrittävää ominaisuutta ei saa mainita. Eikä kirkolliskokouksessa saa sanoa sitä synniksi 🤗

    Jospa välillä yrittäisitte poimia asiaa, eikä kuten Raamatusta luette vain pikkuisia osia.

    ”Kokouksen aloituspäivänä käytiin vilkasta keskustelua avioliitosta professori emerita Eila Helanderin laatiman selvityksen pohjalta.”
    ”…puheenjohtaja keskeytti hänet ja pyysi edustajaa pysymään käsiteltävässä aiheessa eli Helanderin selvityksessä.”

    Näin puheenjohtajan tuleekin tehdä – palauttaa puhujia aiheeseen, mikäli siitä alkavat liikaa lipsua.

    Räsänen luki Raamatusta avioliiotn perusteet ja todisti homouden olevan Raamatun vastaista.
    Tämä kuului nimeomaan käsiteltävään asiaan. Mikä on avioliitto.

    2Äänestä

    Katsoitko tuon Räsäsen puheenvuoron?

    Äänestä

  • tapasi.luea.on.outo kirjoitti:

    Jeesus ei varastanut aassia vaan Häbnen opetuslapssensa lainasivat sen omistajan luvalla ja palauttivat sen.

    Jeesus ei ylentänyt itseään, ei koskaan sanonut olevansa juutalaisten kuningas

    Ehkä ei sanonut olevansa juutalaisten kuningas koska se ei riittänyt, sanoi että hänelle on annettu valta taivaassa ja maan päällä.

    Äänestä

  • Jessus.Sentään kirjoitti:

    Räsänen lukee juutalaisille tarkoitettuja vanhan liiton lakeja.

    Siellähän käsketään surmaamaan kaikki ei-juutalaisetkin

    Jeesus, avioliiton asettajakin luki juutalaisille annettuja kirjoituksia kysyen "ettekö ole lukeneet" ja toi esille avioliiton luomisteologiset perusteet. Räsäsen esityksessä korostettiin Jeesuksen ja Paavalin asettamaa avioliittoteologista perustusta.

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Eikös jokainen lapsi tajunnut, että vanhempia ei kirota eikä niin tehnyt? Minä en ainakaan ole lukemut yhtään kohtaa missä lapsia oltaisiin tapettu vanhemliensa kiroamisen takia. Enkä ole lukenut, että homojakaan oltaisi tapettu.
    Oletko sinä tälläistä lukenut?
    Varmaan ymmärsivät, että nämä olivat vakavia rikoksia eivätkä niitä tehneet.

    Sukututkijana tiedän, että 1700-luvulla vanhempien lyöminen oli niin ankara rikos, että siitä annettiin kuolemantuomio.
    Kuolemantuomio seurasi myös aviorikoksesta.
    Lapsenmurhasta seurasi äidille kuolemantuomio, isää ei edes mainittu. Viimeinen, n. v. 1820 Suomessa toteutettu kuolemantuomio oli juuri piikatytön rangaistus. Hän oli saanut aviottoman lapsen, ja kukaan ei huolinut häntä taloonsa, vaan hän joutui kulkemaan kodittomana talvipakkasessa paikasta toiseen. Lapsensa hän hukutti joen rannassa jään alle päästääkseen lapsensa kärsimyksistä, kylmästä ja nälästä. Lapsi olisi vain kitunut niissä oloissa.
    Hänet kaulansa katkaistiin.
    Voi vain kuvitella, mitä homoseksuaalille olikaan tapahtunut, ei ole tullut kirkonkirjoissa sellaista tapausta eteen.
    Vanha Testamentti oli yksi lain kirjaimista.

    Äänestä

  • mummohuori kirjoitti:

    Räsänen luki Raamatusta avioliiotn perusteet ja todisti homouden olevan Raamatun vastaista.
    Tämä kuului nimeomaan käsiteltävään asiaan. Mikä on avioliitto.

    Ei, vaan käsiteltävä aihe oli Helanderin selvitys.

    1Äänestä

  • Kristinuskon.julmuudet kirjoitti:

    Sukututkijana tiedän, että 1700-luvulla vanhempien lyöminen oli niin ankara rikos, että siitä annettiin kuolemantuomio.
    Kuolemantuomio seurasi myös aviorikoksesta.
    Lapsenmurhasta seurasi äidille kuolemantuomio, isää ei edes mainittu. Viimeinen, n. v. 1820 Suomessa toteutettu kuolemantuomio oli juuri piikatytön rangaistus. Hän oli saanut aviottoman lapsen, ja kukaan ei huolinut häntä taloonsa, vaan hän joutui kulkemaan kodittomana talvipakkasessa paikasta toiseen. Lapsensa hän hukutti joen rannassa jään alle päästääkseen lapsensa kärsimyksistä, kylmästä ja nälästä. Lapsi olisi vain kitunut niissä oloissa.
    Hänet kaulansa katkaistiin.
    Voi vain kuvitella, mitä homoseksuaalille olikaan tapahtunut, ei ole tullut kirkonkirjoissa sellaista tapausta eteen.
    Vanha Testamentti oli yksi lain kirjaimista.

    Viittaat nyt varmastikin silloiseen Ruotsin valtakunnan lakiin, etkä suinkaan Vanhaan Testamenttiin,
    mikäli mainitsemiasi tuomioita on langetettu. Varmasti sukututkijana pystyt myös osoittamaan mihin pykäliin käräjätuomio perustui.

    1Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Juu sieltä löytyy paljon sairaita juttuja (alla pari esimerkkiä)

    Jesaja 13:9 Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset.
    13:15 Kuka ikinä tavataan, se lävistetään, kuka kiinni joutuu, se miekkaan kaatuu.
    13:16 Heidän pienet lapsensa murskataan heidän silmäinsä edessä, heidän talonsa ryöstetään, ja heidän vaimonsa raiskataan.

    Jes. 14:21 Pystyttäkää teuraspenkki heidän poikiaan varten heidän isiensä syyllisyyden tähden! Muuten he voivat vieläkin nousta ja ottaa haltuunsa maan ja rakentaa kaupunkejaan kaikkialle yli maanpiirin.

    Jesaja oli mainio seuramies. Noita juttuja oli nousuviineissä mukava kuunnella.

    Äänestä

  • Kristinuskon.julmuudet kirjoitti:

    Sukututkijana tiedän, että 1700-luvulla vanhempien lyöminen oli niin ankara rikos, että siitä annettiin kuolemantuomio.
    Kuolemantuomio seurasi myös aviorikoksesta.
    Lapsenmurhasta seurasi äidille kuolemantuomio, isää ei edes mainittu. Viimeinen, n. v. 1820 Suomessa toteutettu kuolemantuomio oli juuri piikatytön rangaistus. Hän oli saanut aviottoman lapsen, ja kukaan ei huolinut häntä taloonsa, vaan hän joutui kulkemaan kodittomana talvipakkasessa paikasta toiseen. Lapsensa hän hukutti joen rannassa jään alle päästääkseen lapsensa kärsimyksistä, kylmästä ja nälästä. Lapsi olisi vain kitunut niissä oloissa.
    Hänet kaulansa katkaistiin.
    Voi vain kuvitella, mitä homoseksuaalille olikaan tapahtunut, ei ole tullut kirkonkirjoissa sellaista tapausta eteen.
    Vanha Testamentti oli yksi lain kirjaimista.

    Vanhoissa Ruotsin maakuntalaeissa ei puututa miesten väliseen seksiin mitenkään. Jos kaksi renkipoikaa antaa toisilleen hyvää oloa heinäladossa, niin se ei oikeasti haittaa yhtään ketään.

    Aviottomien lasten tilanne oli toinen. He voivat aiheuttaa oikeudellisia ongelmia esim perinnönjaoissa.

    Ruotsissa kuningas varsin usein armahti kuolemantuomion saaneet.

    Äänestä

  • Läheiset.välit kirjoitti:

    Ainakin yksi homopari on Suomessa mestattu:
    "Suomen ensimmäiset homoseksuaalit olivat Heikki ja Heikki

    Turun hovioikeuden istunnossa 14. lokakuuta vuonna 1665 oli esillä oikeushistorian kummajainen. Se koski Taivassalon kirkkoherra Claudius Brenneruksen renkejä Heikki Pekanpoikaa ja Heikki Mikonpoikaa. He saivat kuolemantuomion "sodomiittisesta synnistä".
    Tuomio määrättiin toimeenpantavaksi Taivassalossa Kyynelten kallioksi kutsulla teloituspaikalla. Heikit piti kirveellä mestattaman ja roviolla poltettaman. He ovat Suomen ensimmäiset nimeltä tiedetyt homot.
    Vastaavat tapaukset olivat harvinaisia, sillä Ruotsin valtakunnan oikeuslaitos vaikeni tästä sodomian muodosta. Havumetsien huminassa ja savupirttien hämärässä ei juuri ollut homoja eikä homovainojakaan. Esivallalla oli paljon pahempia kriminaalipoliittisia ongelmia. Suomessa harjoitettiin tiettyjä luonnonvastaisia syntejä enemmän kuin missään muualla kristikunnassa."

    Äänestä

  • Ruotsin.valtakunta kirjoitti:

    Viittaat nyt varmastikin silloiseen Ruotsin valtakunnan lakiin, etkä suinkaan Vanhaan Testamenttiin,
    mikäli mainitsemiasi tuomioita on langetettu. Varmasti sukututkijana pystyt myös osoittamaan mihin pykäliin käräjätuomio perustui.

    Ruotsin valtakunnan laki perustui pitkälti Vanhaan testamenttiin.

    Äänestä

  • Keskiajan Ruotsissa ( Itämaa/Suomi) käräjillä oli monenlaista lakia. Vanhoissa perinnäisissä maakuntalaeissa ei ollut mainintaa samasukupuolisen seksin kiellosta. Asia mainitaan ohimennen jossain kunnianloukkauspykälässä, joten miesten välistä seksiä tiedettiin toki olevan, mutta siitä ei rangaistu mitenkään.

    Ruotsin valtakunnan laki vuodelta 1608 oli tarkoitettu perustumaan Mooseksen lakiin, ainakin joiltakin osin. Tuolloinhan Ruotsi soti menestyksellisesti ympäri Eurooppaa "puhtaan" kristinopin puolesta.

    Sen sijaan laki 1734 nimenomaan lopullisesti kumosi tämän raamattupohjaisen ajattelutavan. Tuolloin Ruotsi oli edistyksellinen parlamentaarinen valtio, joka sovelsi valistuksen ajan filosofiaa, tutki luontoa ja ihmistä ennakkoluulottomasti ja koko.aikakauden nimikin on Vapauden aika.

    Äänestä

  • tietoa.Ruotsista kirjoitti:

    Keskiajan Ruotsissa ( Itämaa/Suomi) käräjillä oli monenlaista lakia. Vanhoissa perinnäisissä maakuntalaeissa ei ollut mainintaa samasukupuolisen seksin kiellosta. Asia mainitaan ohimennen jossain kunnianloukkauspykälässä, joten miesten välistä seksiä tiedettiin toki olevan, mutta siitä ei rangaistu mitenkään.

    Ruotsin valtakunnan laki vuodelta 1608 oli tarkoitettu perustumaan Mooseksen lakiin, ainakin joiltakin osin. Tuolloinhan Ruotsi soti menestyksellisesti ympäri Eurooppaa "puhtaan" kristinopin puolesta.

    Sen sijaan laki 1734 nimenomaan lopullisesti kumosi tämän raamattupohjaisen ajattelutavan. Tuolloin Ruotsi oli edistyksellinen parlamentaarinen valtio, joka sovelsi valistuksen ajan filosofiaa, tutki luontoa ja ihmistä ennakkoluulottomasti ja koko.aikakauden nimikin on Vapauden aika.

    "Vapauden aika" on mielenkiintoinen nimivalinta uudelle aikakaudelle, jonka toteuttamiseksi Ranskan vallankumouksessa pään pölkylle viemiseen ei liene tarvittu muuta kuin väärä ajatus ja sana tai väärä sääty. Ateistinen vapaus tuotti sata miljoonaa kuolonuhria vasta viime vuosisadalla ja pilasi miljardin ihmisen elämän.

    Äänestä

  • Meillä Ruotsissa 1700-luvun vapaus tarkoitti — paitsi vapautta Mooseksen laista — mm poliittista vapautta (eduskunta saattoi erottaa ministereitä kuninkaan tahdosta riippumatta), talodellista vapautta harjoittaa elinkeinoja, minkä ansiosta mm Pohjanmaan rannikon tervaporvarit rikastuivat, tutkimuksen vapautta, esim Carl von Linnén kasvi- ja eläintiede, sekä esim sananvapautta, joka jo silloin kirjattiin Ruotsin perustuslakiin.

    Ranskan Suuri vallankumous ei tullut koskaan tänne asti, koska täällä oli jo vapaat olot. Eri asia sitten, että Ruotsin valtakunnasta irrotetussa Suomessa kehitys jumitti 1800-luvulla.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Jospa välillä yrittäisitte poimia asiaa, eikä kuten Raamatusta luette vain pikkuisia osia.

    ”Kokouksen aloituspäivänä käytiin vilkasta keskustelua avioliitosta professori emerita Eila Helanderin laatiman selvityksen pohjalta.”
    ”…puheenjohtaja keskeytti hänet ja pyysi edustajaa pysymään käsiteltävässä aiheessa eli Helanderin selvityksessä.”

    Näin puheenjohtajan tuleekin tehdä – palauttaa puhujia aiheeseen, mikäli siitä alkavat liikaa lipsua.

    Niin ja siinä selvityksessä mainittiin teologisista perusteista, niistä Niilo Räisänen puhui.
    Ei kai keskustelussa ole tarkoitus vain esittää, että hyväksyykö selvityksen vai ei.
    Kai siinä on oikeus perustella taustoja, miksi ei hyväksy.

    Äänestä

"äivin puoliso Niilo Räsänen ylipitkäksi venyneessä puheenvuorossaan ei useista huomautuksista huolimatta maininnut sanaakaan keskusteltavasta asiasta, vaan keskittyi lähinnä Vanhassa testamentissa juutalaisille annettuihin "vanhan lain" saarnoihin ja homojen haukkumiseen ja heidän eheyttämiseen."

>>> Eiköhän kuitenkin oikeammin asia mennyt sillä lailla että Niilo puhui asiallisesti ilman haukkumista?

"Räsäsen mielestä homot ei oikeasti edes rakasta aviopuolisoitaan."

>>> No, eiväthän he rakastakaan. Kai sinäkin kykenet tajuamaan ettei syntisten perversioiden ja luonnonvastaisten himojen toteuttajat harjoita mitään "rakkautta" vaan ovat, kuten sanottu, outojen perisynnistä kumpuavien himojensa toteuttajia. Oikea, puhdas rakkaus on aika kaukana sellaisesta.

2Äänestä
  • Milläs mandaatilla sinä pystyt arvioimaan toisten ihmisten rakkautta ja sen syvyyttä?

    Äänestä

  • Ateisti68 kirjoitti:

    Milläs mandaatilla sinä pystyt arvioimaan toisten ihmisten rakkautta ja sen syvyyttä?

    Itseään tupaten täynnä olevan omatekoisen vara-Jeesuksen mandaatilla.

    EvLutin jutut on kyllä ihmisvihassaan huikeita. Hän tietää tuomita täysin tuntemattomien ihmisten tunteet pelkän oman henkisen pimeytensä perusteella. 💩

    Äänestä

  • Ateisti68 kirjoitti:

    Milläs mandaatilla sinä pystyt arvioimaan toisten ihmisten rakkautta ja sen syvyyttä?

    Tuosta rakkauden "syvyydestä" saimmekin kuluneella viikolla HS:n tautitiedotteen.

    3Äänestä

Jos aihe on vihkioikeudesta luopuminen, pitäisi puhua vihkioikeudesta luopumisesta, puolesta vai vastaan, ei jaaritella ihmisten seksuaalisuudesta ja siitä kuinka synnillistä se on tai ei ole. Hämmästelen joidenkin lukeneiden ihmisten kyvyttömyyttä keskittyä itse asiaan.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Juu, sen takia juurikin puheenjohtaja keskeytti muutaman kerran.

    Vähän ihmetyttää muutoinkin tuo Räsäsen Niilo.
    Raamattuopistossaan saarnaa, että naisia on kohdeltava alamaisina, mutta kotona Päivi kyllä ajaa yli mennentullen.
    Kirkolliskokouksessakin naispuheenjohtaja keskeytti puheen.

    "Raamattuopistossaan saarnaa, että naisia on kohdeltava alamaisina"
    Ja tästäkin varmaan laitat todisteet, Pekuliini 🤗

    1Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Juu, sen takia juurikin puheenjohtaja keskeytti muutaman kerran.

    Vähän ihmetyttää muutoinkin tuo Räsäsen Niilo.
    Raamattuopistossaan saarnaa, että naisia on kohdeltava alamaisina, mutta kotona Päivi kyllä ajaa yli mennentullen.
    Kirkolliskokouksessakin naispuheenjohtaja keskeytti puheen.

    Joillekin miehille , joillekin uskoville miehille, on varmasti aika vaikea sellainen tilanne, että nainen on sellaisessa asemassa, että mies jää toiseksi. Pomot ja puheenjohtajat sen kaltaiset...Ei ole helppoa olla mies, joka ei halua naista "vallitsemaan" itseään.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Niinkö teillä Vapaakirkossa on? 😳

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Niinkö teillä Vapaakirkossa on? 😳

    Joillekin naisille, joillekin uskoville naisille, on varmasti aika vaikea sellainen tilanne, että mies on sellaisessa asemassa jonka Jumala on käskenyt, että naisen tulee olla miehelleen ja seurakunnassa alamainen. Pomot, puheenjohtajat sen kaltaiset.... ei ole helppoa olle nainen, joka ei halua miestä "vallitsemaan" itseään. :-)

    2Äänestä

  • UPDATE_11655902 kirjoitti:

    Tällaiseen kohtaan kuuluu sanoa, että et sitten mitään omaa keksinyt....

    Äänestä

  • Aivan.

    Äänestä

  • UPDATE_11655902 kirjoitti:

    Joillekin naisille, joillekin uskoville naisille, on varmasti aika vaikea sellainen tilanne, että mies on sellaisessa asemassa jonka Jumala on käskenyt, että naisen tulee olla miehelleen ja seurakunnassa alamainen. Pomot, puheenjohtajat sen kaltaiset.... ei ole helppoa olle nainen, joka ei halua miestä "vallitsemaan" itseään. :-)

    Miehinen mies on feministin painajanien :D

    2Äänestä

  • Jos miehinen mies on naisensa alistava öykkäri, hän on painajainen kaikille muille paitsi itselleen.
    Miehinen mies on kyllä minun mielestäni jotain muuta.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Jos miehinen mies on naisensa alistava öykkäri, hän on painajainen kaikille muille paitsi itselleen.
    Miehinen mies on kyllä minun mielestäni jotain muuta.

    Vain sinä olet ymmärtänyt miehisen miehen naisensa alistava öykkäriksi.

    1Äänestä

  • vainsinunkokemus kirjoitti:

    Vain sinä olet ymmärtänyt miehisen miehen naisensa alistava öykkäriksi.

    Nyt luit pikkusen huonosti kommenttini...

    Äänestä

  • UPDATE_11655902 kirjoitti:

    Joillekin naisille, joillekin uskoville naisille, on varmasti aika vaikea sellainen tilanne, että mies on sellaisessa asemassa jonka Jumala on käskenyt, että naisen tulee olla miehelleen ja seurakunnassa alamainen. Pomot, puheenjohtajat sen kaltaiset.... ei ole helppoa olle nainen, joka ei halua miestä "vallitsemaan" itseään. :-)

    Avioliittoa ei voida perustella Raamatulla, koska vaimo ei enää ole miehensä omaisuutta.
    Tyypillinen miesten ongelma, milloin te kasvatte hiekkalaatikkoleikeistänne ulos.

    1Äänestä

  • pilvi.tai.poutaa kirjoitti:

    Avioliittoa ei voida perustella Raamatulla, koska vaimo ei enää ole miehensä omaisuutta.
    Tyypillinen miesten ongelma, milloin te kasvatte hiekkalaatikkoleikeistänne ulos.

    Esittämäsi käsitys ei ole kristillinen käsitys asiasta. Jeesus ja apostolit eivät Kirjoituksissa anna mitään tukea propagandistiselle heitollesi.

    1Äänestä

  • Höpöti.höpöti kirjoitti:

    Esittämäsi käsitys ei ole kristillinen käsitys asiasta. Jeesus ja apostolit eivät Kirjoituksissa anna mitään tukea propagandistiselle heitollesi.

    Suomessa vaimo ei tätä nykyä ole miehensä omaisuutta,, tosiasia joka jokaisen miehenä itseään pitävän kannattaa uskaltaa myöntää jos avioliittoa naisen kanssa haluaa.

    Äänestä

  • Pilvi.tai.poutaa kirjoitti:

    Suomessa vaimo ei tätä nykyä ole miehensä omaisuutta,, tosiasia joka jokaisen miehenä itseään pitävän kannattaa uskaltaa myöntää jos avioliittoa naisen kanssa haluaa.

    Hienoa että olette oivaltaneet tuon jo Suomessakin v. 2017. Käsitys vaimosta omaisuutena, käyttämässänne merkityksessä, ei ole koskaan kuulunut kristinuskoon siellä missä Kirjoitukset on luettu ja oikein ymmärretty. Koska kristillinen ymmärrys ei avaudu uskosta osattomille, uskosta osattomat tulkitsevat Kirjoitusten sanoman virheellisesti levittäen omia luulojaan. Tällaista kirjoittelua havainnut tulevan mm ateistien ja feministien taholta.

    1Äänestä

  • Ymmärrys.lisääntyy kirjoitti:

    Voi elämän kevät, tuota samaa mantraa vieläkin.
    Kirkon on oikeasti todella kiireesti luovuttava vihkioikeudestaan, tekopyhyys ei saa enää kävellä totuuden yli.

    Äänestä

  • Ymmärrys.lisääntyy kirjoitti:

    Hienoa että olette oivaltaneet tuon jo Suomessakin v. 2017. Käsitys vaimosta omaisuutena, käyttämässänne merkityksessä, ei ole koskaan kuulunut kristinuskoon siellä missä Kirjoitukset on luettu ja oikein ymmärretty. Koska kristillinen ymmärrys ei avaudu uskosta osattomille, uskosta osattomat tulkitsevat Kirjoitusten sanoman virheellisesti levittäen omia luulojaan. Tällaista kirjoittelua havainnut tulevan mm ateistien ja feministien taholta.

    Totuus ei selittelemällä muutu, avioliitto on maallinen ihmisten keksimä hieno, juhlallinen toimenpide ja sen selittäminen muuksi saattaa olla jopa harhaanjohtavaa.
    Kirkon tulisi luopua oikeudestaan avioliittoon vihkimiseen nopealla aikataululla.

    Äänestä

  • Ja.nopeasti kirjoitti:

    Vai on avioliitto sinun mielestäsi toimenpide jota määrittelet sanoilla maallinen ja juhlallinen. :D Vaikuttaa siltä, että tarkoitat pikemminkin häitä, joita kukin pariskunta saa viettää itsevalitsemallaan tavalla. Kirkko ei häitä järjestä. Avioliitosta ja sen tarkoituksesta et taida ymmärtää mitään.

    Piispainkokouksen antaman selvityksen mukaan kirkko ei luovu vihkimisoikeudestaan.

    Äänestä

  • Kaikkea.sitä.lukee kirjoitti:

    Mahtaako avioliitosta ja sen tarkoituksesta kukaan tämän päivän ihminen ymmärtää tuon taivaallista. " Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa" on sisällytetty alkuperäisestä kontekstistaan palvelemaan ihmisten haureutta, seksuaalisissa himoissaan hekumoitia, unohtaen perimmäisen merkityksen pelkästään lapsenteon tarkoituksessa.
    Miksi piispainkokoukseen osallistuneet ihmiset haluavat ylläpitää kirkollisena maallista toimitusta; ahneus, itsekkyys, epävarmuus, pelko???
    Perustan on annettu haurastuu tavalla joka ei mahdollista paluuta.

    Äänestä

  • Kaikkea.sitä.lukee kirjoitti:

    Vai on avioliitto sinun mielestäsi toimenpide jota määrittelet sanoilla maallinen ja juhlallinen. :D Vaikuttaa siltä, että tarkoitat pikemminkin häitä, joita kukin pariskunta saa viettää itsevalitsemallaan tavalla. Kirkko ei häitä järjestä. Avioliitosta ja sen tarkoituksesta et taida ymmärtää mitään.

    Piispainkokouksen antaman selvityksen mukaan kirkko ei luovu vihkimisoikeudestaan.

    ...raamatulliset perusteet avioliittoon vihkimiselle, voitko osoittaa ne ilman tulkintaa...

    Äänestä

En ymmärrå miksi homojen täytyy änkeä kirkkoon ja kristilliseen avioliittoon, he tuskin ovat uskovaisia. Pysyisivät maistraatissa ja rekisteröikööt liittonsa valtion silmissä. Ei Jumala hyväksy homoliittoja eikä tosiaankaan niitä siunaa. Avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto Jumalan edessä.

3Äänestä
  • Se on pelkkää politiikaa ja homoagendaa.

    Äänestä

  • Sairasta se on ainakin, sama se missä kaupungissa. Tel Aviv on syntiä täynnä. Kiva ranta siellä kylläkin :)

    1Äänestä

  • Missä on rekattu nikkisi???

    Äänestä

  • miltä.tuntuu kirjoitti:

    Missä on rekattu nikkisi???

    En tiedä?
    Sano sinä?

    Äänestä

  • miltä.tuntuu kirjoitti:

    Missä on rekattu nikkisi???

    Etsi ensin omasi

    Äänestä

  • "...he tuskin ovat uskovaisia. "

    Kyllä he voivat olla siinä missä me muutkin! Aika tyly kielto.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    "...he tuskin ovat uskovaisia. "

    Kyllä he voivat olla siinä missä me muutkin! Aika tyly kielto.

    niin mitähän selliasen" uskovan" julistus mahtaisi koskea ja mihin se tähtäisi, kas ihmettä!

    Äänestä

  • kts777 kirjoitti:

    En tiedä?
    Sano sinä?

    Missä on islamistiterroristi ja KTS--????

    Äänestä

  • samaakokuinmummolla kirjoitti:

    niin mitähän selliasen" uskovan" julistus mahtaisi koskea ja mihin se tähtäisi, kas ihmettä!

    Eikähän ole niin, ettemme me voi emmekä kykene kenenkään uskoa mitata tai määrätä?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Eikähän ole niin, ettemme me voi emmekä kykene kenenkään uskoa mitata tai määrätä?

    Kysyttiin mitä koskisi? Vastaa siihen.

    1Äänestä

AA-puheenjohtaja Koivula, Siis Anaalisen Anteeksiannon puheenjohtaja ja Turmiolan Tampio Koivula mussutti siitä kun Räsäsen pakkomielteisiä vihapuheita hillittiin.

Äänestä

Onko se Räsänenkin ripuliturpa? Jos olisi hiljaa, vaikuttaisi viisaammalta.

Äänestä

Taas kerran nähtiin mitä se moniääninen kirkko tarkoittaa.

Äänestä

Muistakaa, että nyt haetaan sellaista ratkaisua joka kunnioittaa kaikkien näkemystä. Tämähän on se kirkon kaunis pumpulinen mainoslause. Pikemminkin nyt saatiin esimakua siitä miten toista ryhmää tullaan jatkossa kohtelemaan ja kohtelu vain julmenee kun käärme on saatu ajettua pyssyyn.

1Äänestä
  • Aloittaja

    "saatiin esimakua siitä miten toista ryhmää tullaan jatkossa kohtelemaan ja kohtelu vain julmenee kun käärme on saatu ajettua pyssyyn"

    Ei AA-väki pitkään onnistuu jatkamaan sukupuolivähemmistöjen kaltoin kohtelua.
    Jo nytkin varmaan huomasit, että rasistiselle saarnalle tuli loppu kirkolliskokouksessa.

    AA-väki on pieni hiipuva ryhmä, joka nyt pystyy enää hakemaan pyssynsä piippuun yhä harvempia ihmisiä,

    Äänestä

  • miten pitäisi kohdella sellaisia jotka eivät halua keskustella kyseessä olevasta aiheesta?

    1Äänestä

Tästä voimme päätellä, että kirkko loukkaa ihmisten ihmisoikeuksia ja sanan vapautta.
Tasa-arvo ei kuulu kirkon mukaan kaikille.

1Äänestä
  • Evita hyvä, kokouksissa noudatetaan kokouskäytäntöjä. Puhetta johtaa puheenjohtaja, jonka tehtävänä on pitää puheet esityslistan aiheessa ja aikamääreissä. Kyseinen puhuja ei näissä kokouskäytänneissä pysynyt ja pj. toimi kuten hänen tulikin toimessaan toimia. Nyt tästä halutaan uhriutua ja osa ihmisistä ilmeisesti nielee tämän uhriutumisen faktana. Miksi, sitä en tiedä. Ehkä sinä osaat selittää tämän?

    Äänestä

  • aaltovaasi kirjoitti:

    Evita hyvä, kokouksissa noudatetaan kokouskäytäntöjä. Puhetta johtaa puheenjohtaja, jonka tehtävänä on pitää puheet esityslistan aiheessa ja aikamääreissä. Kyseinen puhuja ei näissä kokouskäytänneissä pysynyt ja pj. toimi kuten hänen tulikin toimessaan toimia. Nyt tästä halutaan uhriutua ja osa ihmisistä ilmeisesti nielee tämän uhriutumisen faktana. Miksi, sitä en tiedä. Ehkä sinä osaat selittää tämän?

    Eikö hän sitten pysynyt aiheessa, kun puolusti kirkon avioliittokäsitystä.
    Käsittääkseni sen muuttamisesta keskusteltiin.
    Mikä pakko kaikkien oli puhua että, sitä muutettaisiin. Eikö hän juuri perustellut sitä, miksi sitä ei pitäisi muuttaa. Kai kielteistätin mielipidettä sai esittää.

    2Äänestä

  • evita- kirjoitti:

    Kirkolliskokous käy tällä viikolla kirkolliskokouksessa vihkioikeudesta luopumiseen liittyvästä selvityksestä lähetekeskustelun. Ei sukupuolineutraalista vihkimisestä kirkossa.

    On kiinnostavaa ja elämää rikastuttavaa käydä keskusteluja myös niiden kanssa, jotka ovat kanssani asioista eri mieltä, mutta joskus käy mielessä, että käymmekö keskustelua edes samasta asiasta. Eilen usko.vainen väitteli kanssani läheisenpäivästä päiväkodeissa ja kouluissa. Keskustelun edetessä selvisikin, että hän kuvitteli, että läheisenpäivä korvaa marraskuun toisena sunnuntaina pidettävän isänpäivän.

    Nyt varmistankin, että me molemmat keskustelemme kirkolliskokouksessa vihkioikeudesta luopumiseen liittyvästä selvityksestä käytävästä lähetekeskustelusta ja siihen liittyvästä Räsäsen puheenvuorosta.

    Joka tapauksessa kirkon avioliittokäsityksen mukaanhan sitä vihitään ja jos vihkioikeudesta luovutaan, niin siitähän sitä sitten luovutaan.

    1Äänestä

  • evita- kirjoitti:

    Joka tapauksessa kirkon avioliittokäsityksen mukaanhan sitä vihitään ja jos vihkioikeudesta luovutaan, niin siitähän sitä sitten luovutaan.

    Niin, minä ymmärsin, että Räsäselle huomautettiin, siitä että hän käsitteli puheenvuorossaan asioita, jotka eivät liittyneet kirkon vihkioikeuden luopumisesta liittyvään lähetekeskusteluun.

    Äänestä

  • aaltovaasi kirjoitti:

    Niin, minä ymmärsin, että Räsäselle huomautettiin, siitä että hän käsitteli puheenvuorossaan asioita, jotka eivät liittyneet kirkon vihkioikeuden luopumisesta liittyvään lähetekeskusteluun.

    Räsänen puolestaan perusteli puheenvuoronsa sisältöä Helanderin paperin edellyttämällä keskustelulla avioliiton teologisista perusteista.

    1Äänestä

  • Asiaankuuluvaa kirjoitti:

    aihana sitä voi perustella millä vaan kun puhuu asian vierestä.

    Äänestä

  • Asiaankuuluvaa kirjoitti:

    Räsänen puolestaan perusteli puheenvuoronsa sisältöä Helanderin paperin edellyttämällä keskustelulla avioliiton teologisista perusteista.

    Juuri näin.

    Äänestä

Kirkossa on aina osattu ihmisten vainoaminen. Tässä tulee käymään samoin kuin kävi naispappeuden kanssa. Paljon luvataan, mutta toisin toimitaan. Ne jotka puolustavat kirkon 2000 vuotista kristillistä perinnettä ja näkemystä tullaan julmasti savustamaan kirkosta ulos.

1Äänestä

Se menee samoin kuin teeveeluvan kanssa että jokaisella suomalaiselle tulee kirkollisvero aikanaan, saadaanpas vain nähdä.
se on vastaveto kirkosta lähteneiden kassavajaukseen. luterilainen kirkko on osa suomalaista hegemoniaa ja siitä ei luovuta, ennen luovutaan sama mistä muusta,

Jumalan Sanastahan kirkko on luopunut jo ajat sitten eikä s e kyll ä koskaan ole siinä ollutkaan eli saman tekevää siinä mielessä.

vainolaitos siitä kehittyy kuhan kerkeää ihan avoimesti ja valtion tuella kuten aina.

hitlerin aikana ja maassaan ennen sotia laadittiin yli 400 lakia joiden yksinomainen tarkoitus oli vaikeuttaa juutalaisten elämää maassa, ja sama tulee toistumaan eri versioina ajan myötä uskovien suhteen.

1Äänestä

Onhan se nähty että kirkolliset pukeutuvat kultaisiin vaatteisiin ja istuvat etumaisilla istumapaikoilla ja haluavat, että heitä tervehditään toreilla ja kujilla.

Ja tuomion pasuuna kaikuu saarnastuolista kaksituhatta vuotta sitten eläneille fariseuksille, kun näillä oli viitan reunassa liian isot tupsut.

Äänestä
  • Ja paavi suutelee posliininuken polvia kun ei saa koskea naiseen, koska nainen on perkeleen porttikäytävä.

    Äänestä

Tilanne on erittäin omituinen. Kirkon virallinen avioliittolinja on edelleen, että avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto. Kun tätä kirkon virallista linjaa puolustaa, niin puolustaja vaiennetaan. Siis aivan käsittämätöntä.

1Äänestä
  • kyllä räsänen puhua saa jos puhuu siitä aiheesta joka oli käsiteltävänä. tietysti jos ei edes ymmärrä mistä aiheesta on kysymys niin ei voi tietysti aiheesta puhuakaan.

    Äänestä

  • aiheenvierestä kirjoitti:

    kyllä räsänen puhua saa jos puhuu siitä aiheesta joka oli käsiteltävänä. tietysti jos ei edes ymmärrä mistä aiheesta on kysymys niin ei voi tietysti aiheesta puhuakaan.

    Puheenjohtaja puolestaan puheenvuoron keskeyttäessään ei ymmärtänyt mistä Räsänen puhui, mikä kävi ilmi seuraavan päivän kokoontumisessa.

    1Äänestä

  • Virheoletukset kirjoitti:

    Puheenjohtaja puolestaan puheenvuoron keskeyttäessään ei ymmärtänyt mistä Räsänen puhui, mikä kävi ilmi seuraavan päivän kokoontumisessa.

    Niin ja kävi ilmi jo siinä kun keksustelivat keskeytyksestä.

    1Äänestä

  • Virheoletukset kirjoitti:

    Puheenjohtaja puolestaan puheenvuoron keskeyttäessään ei ymmärtänyt mistä Räsänen puhui, mikä kävi ilmi seuraavan päivän kokoontumisessa.

    tietysti ymmärsivät, räsänen ei puhunut käsitelyssä olleesta asiasta.

    Äänestä

  • eiasiaa kirjoitti:

    tietysti ymmärsivät, räsänen ei puhunut käsitelyssä olleesta asiasta.

    Puhuihan, vastasi teologisiin kysymyksiin joita Helander peräänkuulutti.

    1Äänestä

Olisivat antaneet Niilon ja Lefan puhua mitä tahansa.
Kun eivät saaneet, niin ne heittäytyy marttyyreiksi.

Äänestä

Heprealaisen raamatun käsitys (VT) homoista lienee vastaveto kreikkalaiselle , Sokraattiselle ihannevaltio-opille. Jossa naisten tuli olla yhteisiä ja kaikkien tuli tulla tuntemaan poikarakkaus.

Poikarakkaudesta alkoi olla kuvia ruukuissa ym. taiteessa, siitä tuli muoti-ilmiö joka levisi laajalle.

Juutalaiset opettajat eivät halunneet tämän muodin vaikutuksia keskuuteena ja siitä tuli ankara kielto.

Kreikkalaisilla oli muitakin tapoja joista ei pidetty, kuten alastonurheilu.

Äänestä

Eräällä keisarilla oli usempia nuoria poikia, en muista oliko hän roomalainen vai kreikkalainen, pojat hipelöivöt keisarin elimia uima-altaalla josta johtuen heitä sanottiin " mutukaloiksi "

Hadrianuksella oli poikarakas, joka kulki hänen mukanaan kaikkialle. Eräällä matkalla poika hukkui Niiliin . Murheen murtama Hadrianus levitteli pojan patsaita pitkin välimeren rantoja.

Äänestä

Evankeliumi tai siis Jeesus, puhuu avioonkalpaamattomista joita on kolmenlaisia.

Niitä jotka syntymästään saakka, äitinsä kohdusta lähtien ovat avioon kelapaamattomia,

Ja niistä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi,

Ja niistä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi.

Ensimmäinen voisi takoittaa vaikkapa kehitysvammaisia tai muuten holhouksen alaisia tai sukupuolisesti erilaisia.
Toinen voisi tarkoittaa kastroituja, kuten sotavankeja, haareminvartijoita ynnä muita.
Kolmas taas niitä, jotka omistautuvat henkiselle tielle jossa perheen katsotaan olevan maahan sitova.

Äänestä
  • Avioonkelpaamaton, ei kalpaamaton. anteeksi.

    1Äänestä

Siunaamisesta kartoisin kauniin tarinan, kun satuin katsomaan erään israelilaisen videon naisvanhuksesta.

Hän oli kuvasta päätellen hyvin vanha, mutta tuli toimeen melkein omin voimin. Kävely oli hiukan vaivalloista ja hartiat kumarassa. Mutta se mikä oli kauneinta, hänen torilla käydessään, eräs mies tuli hänen luoksensa ja kumarsi päänsä, pyytäen siunausta.
Nainen pani kätensä hänen päänsä päälle ja luki rukouksen. Mies suutei häntä otsalle kiitokseksi ja poistui paikalta. Kaikki tapahtui luontevasti ja eleettömästi.

Ei siinä tarvittu institutioita eikä seremonioita, silti se oli koskettavampi ja liikuttavampi tapahtuma, kuin mikään koskaan näkemäni.

Ehkä senkin takia, että vanhus oli nainen ja hän oli näin suuresti kunnioitettu ja arvollinen antamaan siunauksen ikänsä suomalla auktoriteetilla.

2Äänestä

Luterilaisessa lahkossa on mennyt puurot ja vellit ihan sekaisin. Osa maailman luterilaisista kirkoista hyväksyy homoliitot ja osa ei. Samoin osa hyväksyy naispappeuden ja osa ei. Lurilaisuus on nykyään melkoista sillisalaattia. Tälläisessä epärehellisyydessä eläminen ei voi jatkua pitkään. Olisi jo aika erkaantua pienempiin alalahkoihin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Onhan noita kuihtuvia alalahkoja jo nykyisinkin AA:sta lähtien.

    Nyt ne lahkot kuihtuu entisestään kun rahankeräyksiin puututaan.
    Kukapa haluaa enää pitää alalahkoja, kun joutuu omat toilailunsa maksamaan omasta pussistaan.

    Niin toista se on kun on verotusoikeus. Jos verotusoikeus poistettaisiin kirkolta, niin kirkkoa vietäisiin kuin mätää kukkoa.

    Äänestä

  • Muut luterilaiset kirkot eivät ole Suomen ev.lut.kirkon ylin auktoriteetti. Raamattu on.

    Äänestä

  • jhjhj kirjoitti:

    Niin toista se on kun on verotusoikeus. Jos verotusoikeus poistettaisiin kirkolta, niin kirkkoa vietäisiin kuin mätää kukkoa.

    Vapaita suuntiakaan ei viedä kuin mätää kukkoa. Miksei?

    Äänestä

Nyt kun arkkipiispa vaihtuu ja jos saadaan konservatiivinen arkkipiispa, niin mitä jos sama palvelus toistetaan jatkossa aina toisen näkemyksen esittäjälle? Sitten on turha valittaa ettei sanan- ja mielipiteenvapautta kunnioiteta.

Äänestä
  • Mielenkiintoinen skenaario. Haluaisin nähdä kukkahatutätien ja -setien reaktion.

    Äänestä

Toisaalta olisihan se ollut hyvä kuulla, mitä ne muut puhujat sanoivat, että pysyivätkö he tiukasti itse asiassa. Joillakin kun on tapana puhua ensin liirumlaarumeita ennen kuin pääsevät itse asiaan.

1Äänestä
  • varmaankin ihan aiheesta koska ei ole ollut tietoja että eivät olisi puhuneet aiheesta, kaiketi vain räsänen poikkesi aiheesta ja saarnari omaa agendaansa.

    Äänestä

  • näinseonollut kirjoitti:

    varmaankin ihan aiheesta koska ei ole ollut tietoja että eivät olisi puhuneet aiheesta, kaiketi vain räsänen poikkesi aiheesta ja saarnari omaa agendaansa.

    Tuota kyllä sopii epäillä. Ehkäpä he puhuivat vain niin. Ettei se kalskahtanut puheenjohtajan korvaan.

    1Äänestä

  • evita- kirjoitti:

    Tuota kyllä sopii epäillä. Ehkäpä he puhuivat vain niin. Ettei se kalskahtanut puheenjohtajan korvaan.

    Taidat ottaa tässä valmiiksi jo asenteen, jossa kaikki muut ovat väärässä?

    Vaikka siellä "liirumlaarumia" puhutaankin, mutta jos se selkeästi liittyy asiaan, niin eiköhän se ole ihan ok? Mutta jos puhuu aivan toisesta asiasta, jota ei edes ole tarkoitus käsitellä, se on vallan ottamista - otetaan aikaa varsinaisesta asiasta pois ja siirretään keskustelu haluttuun suuntaan - kyllä sellaisen puheenvuoron voi keskeyttää.

    En usko että tuputus tätä asiaa edistää, taitaisi olla paremin miettiä muita vaikutuskeinoja?

    Eiköhän ne muut ole ottaneet sen asenteen Räisäsen kohdalla, kun hänet oli tiedonmukaan keskeytetty jo ensiminuuteilla ennen kuin hän oli edes päässyt itse asiaan.

    Räsäsen kohdalla.

    1Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Taidat ottaa tässä valmiiksi jo asenteen, jossa kaikki muut ovat väärässä?

    Vaikka siellä "liirumlaarumia" puhutaankin, mutta jos se selkeästi liittyy asiaan, niin eiköhän se ole ihan ok? Mutta jos puhuu aivan toisesta asiasta, jota ei edes ole tarkoitus käsitellä, se on vallan ottamista - otetaan aikaa varsinaisesta asiasta pois ja siirretään keskustelu haluttuun suuntaan - kyllä sellaisen puheenvuoron voi keskeyttää.

    En usko että tuputus tätä asiaa edistää, taitaisi olla paremin miettiä muita vaikutuskeinoja?

    Kuuntelitko tuon Räsäsen puheen ja sen keskeytyksen?

    1Äänestä

  • evita- kirjoitti:

    Tuota kyllä sopii epäillä. Ehkäpä he puhuivat vain niin. Ettei se kalskahtanut puheenjohtajan korvaan.

    jos epäilet niin selvitä asia äläkä levitä luulojasi täällä pahansuopuuttasi.

    Äänestä

  • älälevijäjuoruja kirjoitti:

    jos epäilet niin selvitä asia äläkä levitä luulojasi täällä pahansuopuuttasi.

    Evita kirjoittaa asiaa joten yritä sinä käyttäytyä!

    2Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Taidat ottaa tässä valmiiksi jo asenteen, jossa kaikki muut ovat väärässä?

    Vaikka siellä "liirumlaarumia" puhutaankin, mutta jos se selkeästi liittyy asiaan, niin eiköhän se ole ihan ok? Mutta jos puhuu aivan toisesta asiasta, jota ei edes ole tarkoitus käsitellä, se on vallan ottamista - otetaan aikaa varsinaisesta asiasta pois ja siirretään keskustelu haluttuun suuntaan - kyllä sellaisen puheenvuoron voi keskeyttää.

    En usko että tuputus tätä asiaa edistää, taitaisi olla paremin miettiä muita vaikutuskeinoja?

    Olet väärässä, etkä ole edes perehtynyt asiaan. Räsänen keskusteli Helanderin paperin edellyttämästä kirkon avioliittoteologian selvittämisestä, jonka pohjalta päätetään ketä kirkko vihkii. Tässä nyt omiin virheellisiin lähtöoletuksiin perustuen heitellään mitä satu kirkolliskokouksen puheenjohtajasta alkaen, joka kuvitteli Räsäsen puhuvan eheytyksestä hänen puhuessaan avioliiton teologisista perusteista.

    2Äänestä

  • Luullun.ymmärtäminen kirjoitti:

    Jos maltetaan hieman, niin kirkolliskokouksen tästäkin kohdasta julkistaan jossain vaiheessa keskustelupöytäkirja. Sieltä voimme sitten yhdessä tarkastella sitä, mitä tapahtui.

    Kyseisen kokouksen pj:nä toimi Seija Kuikka. Sitä en tiedä, oliko puheenvuoroille määrätty aikaraja. Itsekin lukuisissa kokouksissa pj:nä toimineena, että yhtenä pj:n tehtävänä on pitää keskustelu esityslistan mukaisissa aiheissa.

    Ja huom! Niilo Räsänen sai seuravana päivänä pitää puheensa loppuun.

    Äänestä

  • käytöstavat kirjoitti:

    Evita kirjoittaa asiaa joten yritä sinä käyttäytyä!

    evita kirjoittaa luulojaan ei asiaa. asian kirjoittaminen tarkoittaisi että hän pystyisi osoittamaan sen mitä nyt vain luulee.

    Äänestä

  • eioleasiaa kirjoitti:

    evita kirjoittaa luulojaan ei asiaa. asian kirjoittaminen tarkoittaisi että hän pystyisi osoittamaan sen mitä nyt vain luulee.

    Evita keskustelee. Tee sinäkin niin ja lopeta syyttelysi.

    1Äänestä

  • aaltovaasi kirjoitti:

    Jos maltetaan hieman, niin kirkolliskokouksen tästäkin kohdasta julkistaan jossain vaiheessa keskustelupöytäkirja. Sieltä voimme sitten yhdessä tarkastella sitä, mitä tapahtui.

    Kyseisen kokouksen pj:nä toimi Seija Kuikka. Sitä en tiedä, oliko puheenvuoroille määrätty aikaraja. Itsekin lukuisissa kokouksissa pj:nä toimineena, että yhtenä pj:n tehtävänä on pitää keskustelu esityslistan mukaisissa aiheissa.

    Ja huom! Niilo Räsänen sai seuravana päivänä pitää puheensa loppuun.

    Sinä itse olet kujalla koko asiasta. Jotkut olemme katsoneet livenä nuo molemmat päivät kirkolliskokouksesta ja myös tuon episodin.

    1Äänestä

  • käytöstavat kirjoitti:

    Evita keskustelee. Tee sinäkin niin ja lopeta syyttelysi.

    evita levittelee vain omia luulojaan ja juoruja ei se ole asiasta keskustelmista.

    Äänestä

  • jouruonjuoru kirjoitti:

    Mitä sinä teet?

    1Äänestä

  • vaasiaalto kirjoitti:

    Sinä itse olet kujalla koko asiasta. Jotkut olemme katsoneet livenä nuo molemmat päivät kirkolliskokouksesta ja myös tuon episodin.

    Kuten kirjoitin, niin keskustelupöytäkirjasta asia sitten selviää.

    Uutisoinnin mukaan Räsänen sai pitää puheenvuoronsa seuraavana päivänä loppuun. Oliko näin?

    Äänestä

  • jouruonjuoru kirjoitti:

    evita levittelee vain omia luulojaan ja juoruja ei se ole asiasta keskustelmista.

    Onhan tuo katsottavissa youtudesta jälkeenkin päin. Sieltähän sen voi tarkistaa menikö kaikki muut suoraan asiaan enempää jaarittelematta.

    1Äänestä

  • evita- kirjoitti:

    Onhan tuo katsottavissa youtudesta jälkeenkin päin. Sieltähän sen voi tarkistaa menikö kaikki muut suoraan asiaan enempää jaarittelematta.

    no oletko sinä tarkistanut siis? vai esitätkö vain luulojasi?

    Äänestä

  • aaltovaasi kirjoitti:

    Kuten kirjoitin, niin keskustelupöytäkirjasta asia sitten selviää.

    Uutisoinnin mukaan Räsänen sai pitää puheenvuoronsa seuraavana päivänä loppuun. Oliko näin?

    Et siis katsonut noita kokouksia livenä, selvä?!
    Puheenjohtaja oli todella vaikeana.

    1Äänestä

  • evita- kirjoitti:

    Onhan tuo katsottavissa youtudesta jälkeenkin päin. Sieltähän sen voi tarkistaa menikö kaikki muut suoraan asiaan enempää jaarittelematta.

    Tässä tuo Räsäsen osuus
    https://www.youtube.com/watch?v=UGcSrthCKq8#t=1h37m30s

    1Äänestä

  • vaasi.aalto kirjoitti:

    Et siis katsonut noita kokouksia livenä, selvä?!
    Puheenjohtaja oli todella vaikeana.

    Itseasiassa katsoin juuri koko keskustelun maanantain osalta.

    Minun näkemykseni on seuraava:

    - Aika raja oli 5 minsaa. Lähes kaikkia puhujia pj. huomautti asiasta, puhujat lopettivat puheensa huomautuksen jälkeen minsan kuluessa. Räsänen ei ollut päässyt vielä esityslistan mukaiseen aiheeseen noin 5 minsan 30 sekunnin kohdalla.

    - Räsänen ei juurikaan puhunut esityslistan mukaisesta asiasta.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    aaltovaasi kirjoitti:

    Juu, noin se on.

    Avauksessa minäkin mainitsin Räsäsen saarnan olleen ylipitkä.

    Puheenjohtajan olisi kannattanut lopettaa tilaisuus ja antaa saarnata loppuun.
    Olisi vaan ilmoittanut Räsäselle, että sammuttaa valot lähtiessään.

    2Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Juu, noin se on.

    Avauksessa minäkin mainitsin Räsäsen saarnan olleen ylipitkä.

    Puheenjohtajan olisi kannattanut lopettaa tilaisuus ja antaa saarnata loppuun.
    Olisi vaan ilmoittanut Räsäselle, että sammuttaa valot lähtiessään.

    Kyllä, olit aloituksessasi aivan oikeassa. Ja siinäkin, että olisi pj:n kuitenkin kannattanut antaa jatkaa, niin olisi vältytty tältä ansiottomalta uhriutumiselta.

    1Äänestä

  • aaltovaasi kirjoitti:

    Kyllä, olit aloituksessasi aivan oikeassa. Ja siinäkin, että olisi pj:n kuitenkin kannattanut antaa jatkaa, niin olisi vältytty tältä ansiottomalta uhriutumiselta.

    Räsänen sai kivasti julkisuutta mutta mitään uhriutumista ei todellakaan osoittanut. Pj oli kyllä uhrin asemassa kun ei saanut sanaa suustaan 🤗

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Räsänen sai kivasti julkisuutta mutta mitään uhriutumista ei todellakaan osoittanut. Pj oli kyllä uhrin asemassa kun ei saanut sanaa suustaan 🤗

    KylläJulkisuutta+se+on+negatiivinen+julkisuuskin.Aika+harvalla+ihmisellä+on+niin+huonot+moraalikäsitykset,+että+näkisivät+Räsässen+esiintymisen+positiivisena.Noin+95+%+kuulijoista+katsoo+hänen+nolanneen+itsensä.

    1Äänestä

  • aitolainen kirjoitti:

    KylläJulkisuutta+se+on+negatiivinen+julkisuuskin.Aika+harvalla+ihmisellä+on+niin+huonot+moraalikäsitykset,+että+näkisivät+Räsässen+esiintymisen+positiivisena.Noin+95+%+kuulijoista+katsoo+hänen+nolanneen+itsensä.

    Räsänen ei saanut mitään negatiivistä huomiota mutta pj. kylläkin. Osasi kuitenkin pyytää Räsäseltä anteeksi joten siitä hänelle piste 🤗

    Mutta kerro toki mikä Räsäsen sanomisissa oli sinun moraalikäsitystäsi vastaan.

    Laita linkki tuohon tutkimukseen🤗

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Räsänen ei saanut mitään negatiivistä huomiota mutta pj. kylläkin. Osasi kuitenkin pyytää Räsäseltä anteeksi joten siitä hänelle piste 🤗

    Mutta kerro toki mikä Räsäsen sanomisissa oli sinun moraalikäsitystäsi vastaan.

    Laita linkki tuohon tutkimukseen🤗

    -Räsänen ei saanut mitään negatiivistä huomiota mutta pj. kylläkin. Osasi kuitenkin pyytää Räsäseltä anteeksi joten siitä hänelle piste.-

    Missä kohtaa pj pyysi anteeksi?

    1Äänestä

  • joku.puhuu.puppua kirjoitti:

    Siinä lopussa kun Räsänen kysyi jatkaako hän vai ei ja perusteli puhettaan 😳

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Siinä lopussa kun Räsänen kysyi jatkaako hän vai ei ja perusteli puhettaan 😳

    höpisistä... ei todellakaan pyydä.

    1Äänestä

  • joku.puhuu.puppua kirjoitti:

    höpisistä... ei todellakaan pyydä.

    Todellakin pyytää ja Räsänen kuittaa, että pj:llä on siihen oikeus 😳

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Todellakin pyytää ja Räsänen kuittaa, että pj:llä on siihen oikeus 😳

    Litteroipas se kohta tänne, niin katsotaa, miten oli

    1Äänestä

  • joku.puhuu.puppua kirjoitti:

    Litteroipas se kohta tänne, niin katsotaa, miten oli

    Katso ihan itse tähän ketjuun laittamastani linksitä 🤗

    2Äänestä

  • oletkotarkistanut kirjoitti:

    no oletko sinä tarkistanut siis? vai esitätkö vain luulojasi?

    Kyllä olen tarkistanut. Minusta Räsänen kyllä pysyi asiassa ihan alusta alkaen.

    1Äänestä

  • joku.puhuu.puppua kirjoitti:

    Litteroipas se kohta tänne, niin katsotaa, miten oli

    "Keskeytin sinun puheesi ja se on aika epäkohteliasta" Sanoi pj. eli ei suoraan pyytänytkään anteeksi vaikka aihetta olisi ollut.

    Minä pyydän anteeksi, että muistin väärin!

    2Äänestä

  • Aloittaja

    aaltovaasi kirjoitti:

    Kyllä, olit aloituksessasi aivan oikeassa. Ja siinäkin, että olisi pj:n kuitenkin kannattanut antaa jatkaa, niin olisi vältytty tältä ansiottomalta uhriutumiselta.

    Hyvä juttu kun AA-väen marttyyrisiivet katkaistiin heti kättelyssä, eikä Räsäsen rasistisille puheille löytynyt paljoa kannatusta edes kirkolliskokouksessa.

    Tässäkin ketjussa näyttää jo keskustelu hieman terveellisemmältä, kuin aiemmin näistä asioista ja vain pari kolme katkeroitunutta on asiattomasti nälvimässä, vaikka rivien välistä huomaa heidän itsensäkin pitävän mielipiteitään väärinä.

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    "Keskeytin sinun puheesi ja se on aika epäkohteliasta" Sanoi pj. eli ei suoraan pyytänytkään anteeksi vaikka aihetta olisi ollut.

    Minä pyydän anteeksi, että muistin väärin!

    Saat anteeksi, äläkä enää syntiä tee.

    1Äänestä

  • joku.puhuu.puppua kirjoitti:

    Saat anteeksi, äläkä enää syntiä tee.

    Väärin muistaminen ei ole synti 🤗

    2Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Väärin muistaminen ei ole synti 🤗

    Mutta lausuit väärän todistuksen.

    1Äänestä

  • joku.puhuu.puppua kirjoitti:

    Mutta lausuit väärän todistuksen.

    Totta, muta tietämättäni 😉

    2Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Totta, muta tietämättäni 😉

    Ehkä ei kannata silloin kovin reteesti kommentoida tai väittää vastaan, jos ei tiedä tai muista. Olkoon tämä sinulle opetukseksi.

    Äänestä

  • joku.puhuu.puppua kirjoitti:

    Ehkä ei kannata silloin kovin reteesti kommentoida tai väittää vastaan, jos ei tiedä tai muista. Olkoon tämä sinulle opetukseksi.

    Kyllä kannattaa🤗 virheitä sattuu kaikille ja on reilua ne tunnustaa ne ja pyyytää anteeksi ja jatkaa eteenpäin. Suosittelen sinullekin eteenpäin menoa🤗

    2Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Kyllä kannattaa🤗 virheitä sattuu kaikille ja on reilua ne tunnustaa ne ja pyyytää anteeksi ja jatkaa eteenpäin. Suosittelen sinullekin eteenpäin menoa🤗

    Ja minähän rakastan itseäni.

    Äänestä

  • usko.vainenEiRek kirjoitti:

    Ja minähän rakastan itseäni.

    Hyvä, että rakastat koska muuten et pystyisi rakaatamaan minuakaan 🤗

    Äänestä

  • aaltovaasi kirjoitti:

    Itseasiassa katsoin juuri koko keskustelun maanantain osalta.

    Minun näkemykseni on seuraava:

    - Aika raja oli 5 minsaa. Lähes kaikkia puhujia pj. huomautti asiasta, puhujat lopettivat puheensa huomautuksen jälkeen minsan kuluessa. Räsänen ei ollut päässyt vielä esityslistan mukaiseen aiheeseen noin 5 minsan 30 sekunnin kohdalla.

    - Räsänen ei juurikaan puhunut esityslistan mukaisesta asiasta.

    " Lähes kaikkia puhujia pj. huomautti asiasta, puhujat lopettivat puheensa huomautuksen jälkeen minsan kuluessa."

    Kun on sovittu yhdessä säännöt, niin niillä on perusteensa. Yleensä aikarajan tarkoitus on, että mahdollisimman moni pääsee puhumaan. Jos yksi omavaltaisesti ylittää tuon, hän vie muilta mahdollisuuden puhua. Muuten kokoukset venyvät aivan liian pitkiksi.

    Toisaalta onhan tuota tapaa käytetty provokatoorisena keinona. Väsyttämistaktiikka toimii siten, että sillä häiritään kokousta ja tavoitellaan tilannetta, jossa kokous ei pysty päättämään, venytetään aikaa, joten useimmat kokouksen osallistujat lähtevät ja saadaan haluttu päätös, kun paikalle jää vain tietyt, käsiteltävä asia jää käsittelemättä ja vaaditaan uusi kokous, jne.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Hyvä juttu kun AA-väen marttyyrisiivet katkaistiin heti kättelyssä, eikä Räsäsen rasistisille puheille löytynyt paljoa kannatusta edes kirkolliskokouksessa.

    Tässäkin ketjussa näyttää jo keskustelu hieman terveellisemmältä, kuin aiemmin näistä asioista ja vain pari kolme katkeroitunutta on asiattomasti nälvimässä, vaikka rivien välistä huomaa heidän itsensäkin pitävän mielipiteitään väärinä.

    Tietenkin jokaisella pitää olla oikeus kertoa mielipiteensä, mutta pitää myös tarkkaan miettiä, että miten sen oikeutensa käyttää.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    " Lähes kaikkia puhujia pj. huomautti asiasta, puhujat lopettivat puheensa huomautuksen jälkeen minsan kuluessa."

    Kun on sovittu yhdessä säännöt, niin niillä on perusteensa. Yleensä aikarajan tarkoitus on, että mahdollisimman moni pääsee puhumaan. Jos yksi omavaltaisesti ylittää tuon, hän vie muilta mahdollisuuden puhua. Muuten kokoukset venyvät aivan liian pitkiksi.

    Toisaalta onhan tuota tapaa käytetty provokatoorisena keinona. Väsyttämistaktiikka toimii siten, että sillä häiritään kokousta ja tavoitellaan tilannetta, jossa kokous ei pysty päättämään, venytetään aikaa, joten useimmat kokouksen osallistujat lähtevät ja saadaan haluttu päätös, kun paikalle jää vain tietyt, käsiteltävä asia jää käsittelemättä ja vaaditaan uusi kokous, jne.

    Niin, mielenkiintoista on, että Räsänen puhui maanantain reilusti yli 5 minsaa ja lisäksi vielä tiistaina 5 minsaa. Hän siis sai loppujen lopuksi puheaikaa peräti yli 10 min.

    Äänestä

  • aaltovaasi kirjoitti:

    Niin, mielenkiintoista on, että Räsänen puhui maanantain reilusti yli 5 minsaa ja lisäksi vielä tiistaina 5 minsaa. Hän siis sai loppujen lopuksi puheaikaa peräti yli 10 min.

    Hyvä, että sai koska oli yksi niistä harvoista jotka ottivat kantaa Helanderin vaatimiin teologisiin asioihin.

    Äänestä

  • Evl kirkon auktoriteetteihin kuuluu Suomen eduskunta, joka on kirjannut maan lainsäädäntöön, että sukupuolinen suuntautuminen ei ole laillinen syrjintäperuste ja avioliitto on tasa-arvoinen. Luther korosti, että avioliitto ei ole sakramentti, vaan se solmitaan kirkossa paikallisen ruhtinaan määräämien sääntöjen mukaan. Tuntuu oudolta, että kirkon pitäisi tässä asiassa nojautua Mooseksen lakiin.

    Äänestä

  • stop.syrjintä kirjoitti:

    Evl kirkon auktoriteetteihin kuuluu Suomen eduskunta, joka on kirjannut maan lainsäädäntöön, että sukupuolinen suuntautuminen ei ole laillinen syrjintäperuste ja avioliitto on tasa-arvoinen. Luther korosti, että avioliitto ei ole sakramentti, vaan se solmitaan kirkossa paikallisen ruhtinaan määräämien sääntöjen mukaan. Tuntuu oudolta, että kirkon pitäisi tässä asiassa nojautua Mooseksen lakiin.

    "Luther korosti, että avioliitto ei ole sakramentti, vaan se solmitaan kirkossa paikallisen ruhtinaan määräämien sääntöjen mukaan. "

    Siitäpä tämä ongelma onki syntynyt, kun luterilaisessa kirkossa avioliitto ei ole sakramentti.

    Äänestä

  • stop.syrjintä kirjoitti:

    Evl kirkon auktoriteetteihin kuuluu Suomen eduskunta, joka on kirjannut maan lainsäädäntöön, että sukupuolinen suuntautuminen ei ole laillinen syrjintäperuste ja avioliitto on tasa-arvoinen. Luther korosti, että avioliitto ei ole sakramentti, vaan se solmitaan kirkossa paikallisen ruhtinaan määräämien sääntöjen mukaan. Tuntuu oudolta, että kirkon pitäisi tässä asiassa nojautua Mooseksen lakiin.

    Kirkon avioliittokäsitys ei ensisijaisesti perustu Mooseksen lakiin, vaan sen perustana on Jeesuksen itsensä vahvistama ja Paavalin toistama luomisen teologia, joka asettaa kriteerit sille kahden ihmisen liitolle jota me kristityt sanomme avioliitoksi. Ev.lut.kirkon ylin auktoriteetti on Raamatussa ilmoitettu Jumalan sana, joka oli myös Lutherin avioliittonäkemyksen perustana Raamatun ilmoittamin reunaehdoin Jumalan luomistyötä kunnioittaen. Kirkon tehtävä on ensisijaisesti pysyä Jumalan sanassa sekä kunnioittaa ja noudattaa maallista lakia, mikäli se ei käske tekemään syntiä. Apostolisen opetuksen mukaan miehelle antauvat miehet ja miesten kanssa makaavat miehet tekevät yksiselitteisesti syntiä. Tämän synnin siunaaminen ei ole kirkon uskon eikä opin mukaista, joten tässä asiassa kirkon tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmistä. Siihen kirkolla on oikeus.

    2Äänestä

  • Mies.ja.Nainen kirjoitti:

    Luomiskertomuksessa annettu miehen ja naisen liitto on ja pysyy.
    Ihmisten keksimässä avioliitossa vihitään haureudessaan ja siveettömyyden himoissaan hekumoivia sekä muutoin synnissä rypeviä valehtelevia ihmisiä.
    Kirkon on luovuttava toimenpiteestä johon se ei oppinsa mukaankykene ja jättää tehtävä maallisena maistraatille.

    Äänestä

  • totuutta.kehiin kirjoitti:

    Miten maistraatti varmistaa vihittävien siveellisyyden 😳?

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Miten maistraatti varmistaa vihittävien siveellisyyden 😳?

    Maallisessa toimenpiteessä tuollaista ei tarvita, maistraattiin oppeihin ei kuulu itsestäänselvien asioiden penkominen noin syvällisesti.

    Äänestä

  • Miten.ja.milloin kirjoitti:

    Maallisessa toimenpiteessä tuollaista ei tarvita, maistraattiin oppeihin ei kuulu itsestäänselvien asioiden penkominen noin syvällisesti.

    Miten kirkossa ja maistraarissa solmitut avioliitot sitten ovat erilaisia? 😳

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Miten kirkossa ja maistraarissa solmitut avioliitot sitten ovat erilaisia? 😳

    Palstan kommenteissa on tuotu esiin, ettei syntiä saa siunata Kirkossa.
    Tämä on mun mielipiteeni palstalla käydyistä vuorovaikutuksesta.
    Oletko eri mieltä?

    Äänestä

  • Milloin.ja.milloin kirjoitti:

    Palstan kommenteissa on tuotu esiin, ettei syntiä saa siunata Kirkossa.
    Tämä on mun mielipiteeni palstalla käydyistä vuorovaikutuksesta.
    Oletko eri mieltä?

    Minä kysyn ihan noiden eroja. Mitkä ne ovat käytännössä? 😳

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Minä kysyn ihan noiden eroja. Mitkä ne ovat käytännössä? 😳

    Kirkko toimii mun käsittääkseni oppiensa mukaan ja maistraatti voimassaolevien lakien mukaan. Voin toki olla väärässäkin, mut mun mielestä esitettyjen näkemysten valossa avioliitto ei saa kuulua kirkollisin tehtäviin tällä hetkellä kun todistuspohjaa puoleen tai toiseen näyttäisi tulkintaerojen vuoksi olevan liikaa.
    Sanoa ny kuinka asian oikeesti pitäs olla, mulla ei ole varmuutta eikä näyttäisi olevan kellään muullakaan. Luuloja piisaa.

    Äänestä

  • SAS.sä.kuin.se.on kirjoitti:

    Niin, ja kirkon opissa ei tietääkseni ole mitään siveyssäädöstä vihittäville
    Avioliitto voi kuulua ihan hyvin kirkollisiin tehtäviin en näe mitään estettä sille.

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Niin, ja kirkon opissa ei tietääkseni ole mitään siveyssäädöstä vihittäville
    Avioliitto voi kuulua ihan hyvin kirkollisiin tehtäviin en näe mitään estettä sille.

    Palstalla on tuotu lukuisia kertoja hyvin vakuuttavasti esiiin, ettei syntiä saa siunata.
    Voi kuulua kyllä kirkollisiin tehtäviin, kunhan varmuudella löydetään sellaiset synnittömät ihmiset vihittäväksi, jotka eivät johda Kirkkoa synnin siunaamiseen ja sitä kautta aseta vihkijää (pappia) ihan järkyttävään välikäteen.
    Tämä on sit vaan mun tänhetkinen näkemykseni, valmis muuttaan kun todellisia perusteita jostakin löytyy.
    Jos näitä keskusteluja avioliitosta olis käyty aikonaan kun vihille mentiin, niin taatusti olisi jääty avoliittoon.

    Äänestä

  • ihan.turhaa.löpinää kirjoitti:

    Mikä sinua nyt kaikertaa tässä avioliittoasiassa? Oma syntisyytesikö?

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Mikä sinua nyt kaikertaa tässä avioliittoasiassa? Oma syntisyytesikö?

    Kaksinaamaisuus, omalle kontolle osunut synti saadaan siunata mut toisten kohdalla ei.
    Eikä se oikeesti kaikerra, tuntuu vaan niin lohduttomalta miten kaiken mediassa esitetyn väkivallan-inhimillisen hädän-välinpitämättömyyden-etc keskellä Suomessa tuntuu ydinasiaksi muodostuvan Kirkollisissakin asioissa seksuaalisuus ja naisten asema.
    Lopetetaan turhana koko vihkimisprosessi Kirkosta niin sinne jää resursseja keskittyä päätehtäväänsä ja lopetetaan käyttämästä sätkynukkeina meitä tavallisia ihmisiä omien agendojen läpivientiin (tosta on turha kysyä, en aio avata sitä enempää).

    Äänestä

  • löpinästä.löpinään kirjoitti:

    Ala ajaa sitten asiaa jos se sinulle on tärkeä.

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Ala ajaa sitten asiaa jos se sinulle on tärkeä.

    Minullakin on sentään tärkeämpää tekemistä kuin ajaa turhanpäiväistä asiaa, esimerkkinä keskustelu täällä palstalla.
    But, I have to go now. See You...

    Äänestä

  • totuutta.kehiin kirjoitti:

    Luomiskertomuksessa annettu miehen ja naisen liitto on ja pysyy.
    Ihmisten keksimässä avioliitossa vihitään haureudessaan ja siveettömyyden himoissaan hekumoivia sekä muutoin synnissä rypeviä valehtelevia ihmisiä.
    Kirkon on luovuttava toimenpiteestä johon se ei oppinsa mukaankykene ja jättää tehtävä maallisena maistraatille.

    Esität järjettömiä väitteitä!

    Siihen perustuen, että ihmiset elävät haureellisesti ja siveettömästi, ei kirkon suinkaan kuulu luopua vihkioikeudestaan vaan haureellisille ja siveettömästi eläville tulee saarnata lakia, että he tulisivat synnintuntoon tehdäkseen parannuksen ja kääntyäkseen armahtavan Jumalan puoleen syntinsä hyljäten. Synnissä elämisen eksymyksestä tulee kirkon varoittaa 1. Kor. 6:9-11 mukaan.

    Miehen ja naisen avioliitto kuuluu Jumalan hyviin tarkoituksiin, joten sitä kirkkokin siunaa. Se on oikea elämäntapa haureellista ja suveetöntä maailmaa vastaan. Sanoohan Raamattu: "...haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä." 1. Kor. 7:2

    1Äänestä

  • Oikea.elämäntapa kirjoitti:

    Jos oikein toimittaisiin Raamatun mukaan, niin haureudessa elävien ei tulisi edees kuulua kirkkoon, joka tituleeraa itseään seurakunnaksi. Jos kirkko käyttäis itsestään vaikka nimitystä marttakerho tms niin silloin siihen vois kuulua jokainen , eläköön sitten miten hyvänsä, mutta seurakuntaan ei Raamatun mukaan tule kuulua muita kuin parannuksen tehneitä.

    Äänestä

  • UskovatErotkaaKirkosta kirjoitti:

    Oikein sanot. Mutta kumman siis tulisi lähteä, kun käsket uskovien erota kirkosta? Raamatun mukaan todellakin kuuluisi erottaa seurakunnasta ne, jotka ovat hereettisiä ja elävät siveettömästi. Jos kirkolliskokous nyt tekee enemmistöpäätöksen luopumalla Jumalan sanasta avioliittonäkemyksessä, ei minunkaan ymmärrykseni mukaan uskovalla ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä tuosta Babylonista. Sen synteihin ei uskovan tarvitse osallistua, eikä ole lupakaan Raamatun mukaan.

    Äänestä

  • Oikea.elämäntapa kirjoitti:

    Esität järjettömiä väitteitä!

    Siihen perustuen, että ihmiset elävät haureellisesti ja siveettömästi, ei kirkon suinkaan kuulu luopua vihkioikeudestaan vaan haureellisille ja siveettömästi eläville tulee saarnata lakia, että he tulisivat synnintuntoon tehdäkseen parannuksen ja kääntyäkseen armahtavan Jumalan puoleen syntinsä hyljäten. Synnissä elämisen eksymyksestä tulee kirkon varoittaa 1. Kor. 6:9-11 mukaan.

    Miehen ja naisen avioliitto kuuluu Jumalan hyviin tarkoituksiin, joten sitä kirkkokin siunaa. Se on oikea elämäntapa haureellista ja suveetöntä maailmaa vastaan. Sanoohan Raamattu: "...haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä." 1. Kor. 7:2

    Synnin siunaamisessa vihittävälle nuorille jää erheellinen käsitys, jonka mukaan ihmisten keksimä avioliitto suojaisi himoissaan Hekumoinnilta.
    Jokainen harhaanjohdettu aviopari on liikaa ja teidän jotka tietoisesti julkisin vaatimuksin sitä kannatatte tulee kantaa vastuunne ihmisyyden nimissä.

    Äänestä

  • Oikea.elämäntapa kirjoitti:

    Oikein sanot. Mutta kumman siis tulisi lähteä, kun käsket uskovien erota kirkosta? Raamatun mukaan todellakin kuuluisi erottaa seurakunnasta ne, jotka ovat hereettisiä ja elävät siveettömästi. Jos kirkolliskokous nyt tekee enemmistöpäätöksen luopumalla Jumalan sanasta avioliittonäkemyksessä, ei minunkaan ymmärrykseni mukaan uskovalla ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä tuosta Babylonista. Sen synteihin ei uskovan tarvitse osallistua, eikä ole lupakaan Raamatun mukaan.

    Opetellaan elämään siten kuin julistamme, me ihmiset olemme vajavaisia synneissämme ihan jokainen.
    Tehtyä syntiä ei saa yrittää oikeuttaa Raamatulla, vaan uskaltaa olla ihminen itselleen. Itselleen valehteleminen, onko se syntiä?

    Äänestä

  • Oikea.elämäntapa kirjoitti:

    Oikein sanot. Mutta kumman siis tulisi lähteä, kun käsket uskovien erota kirkosta? Raamatun mukaan todellakin kuuluisi erottaa seurakunnasta ne, jotka ovat hereettisiä ja elävät siveettömästi. Jos kirkolliskokous nyt tekee enemmistöpäätöksen luopumalla Jumalan sanasta avioliittonäkemyksessä, ei minunkaan ymmärrykseni mukaan uskovalla ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä tuosta Babylonista. Sen synteihin ei uskovan tarvitse osallistua, eikä ole lupakaan Raamatun mukaan.

    Kovin montaa naamaa ei taitais yhteenkään suomalaiseen srk:n jäädä, jos synneissään rypevät laitettais pois. Veikkaisin yhden käden sormilla laskettavax määräksi.
    Toi itelleen lööperin laskeminen omasta synnittömyydestään, taitais olla yks suurimpia verottajia seksistä mässäilyn ja pervoilun lisäksi.

    Mihin tarvitaan tekopyhiä ihmisiä?
    Ei mihinkään.
    Mihin tarvitaan tavallisia ihmisi?
    Ylläpitämään ihmiskuntaa.

    Äänestä

  • näin.meille.voi.käydä kirjoitti:

    Kovin montaa naamaa ei taitais yhteenkään suomalaiseen srk:n jäädä, jos synneissään rypevät laitettais pois. Veikkaisin yhden käden sormilla laskettavax määräksi.
    Toi itelleen lööperin laskeminen omasta synnittömyydestään, taitais olla yks suurimpia verottajia seksistä mässäilyn ja pervoilun lisäksi.

    En ole kyllä vielä tähän ikään mennessä yhtään synnitöntä ihmistä tavannut.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    En ole kyllä vielä tähän ikään mennessä yhtään synnitöntä ihmistä tavannut.

    Miksi puhut sellaisesta, josta et ymmärrä? Etkö ole koskaan lukenut Raamatusta, miten sielläkin laitetaan ihmiset kahteen eri joukkoon, niihin, jotka eivät usko ja niihin jotka uskovat.
    Jeesus ilmaisee saman asian sanomalla, että joka ei ole hänen kanssaan, se on häntä vastaan, ja joka ei Jeesuksen kanssa kokoa, se hajottaa.

    Uskovat eivät omassa itsessään ole synnittömiä, mutta uskoontulleet ovat saaneet lahjaksi Jeesuksen vanhurskauden, eli heidät on julistettu syyttömiksi omista synneistään Jeesuksen uhrin perusteella, kun uskovat Jeesukseen. Ja kauttaaltaan Raamattu puhuu uskovista ihmisistä pyhinä, ei siis syntisinä.

    Mutta joka ei usko Jesukseen, sille ei ole Jeesukseen, sellainen on edelleen synneissään ja on syntinen kaikilla mittareilla mitattuna ja joutuu kerran itse vastaamaan teoistaan Jumalan edessä, kun uskovilla on Jeesus puolustusasianajana ja heistä todella käytetään nimitystä pyhä eikä suinkaan syntinen.

    Äänestä

Miksi arkkipiispa peku haluaa kirkon elävän synnissä?

Ai että ihan asiattomia puheita kun otetaan juurisyyt esille sille uhalle joka on kirkon vihkioikeuden yllä.

2Äänestä
  • Aloittaja

    Räsäsellä vaan on jokin pakkomielle saada Mooseksen lait Suomeen.
    Ei täällä mene läpi Räsäsen ajatukset, että naisia alettaisiin raiskaamaan ja lpsia teurastamaan.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Räsäsellä vaan on jokin pakkomielle saada Mooseksen lait Suomeen.
    Ei täällä mene läpi Räsäsen ajatukset, että naisia alettaisiin raiskaamaan ja lpsia teurastamaan.

    Onkohan Pe.ku sinulta jäänyt lääkärissä käynti tai lääkkeet väliin? Muutut koko ajan harhaisemmaksi.

    Äänestä

  • Onko vaimo edelleen miehen omaisuutta Suomessa2017.

    Äänestä

  • kysymys.kysymys kirjoitti:

    Onko vaimo edelleen miehen omaisuutta Suomessa2017.

    Tietenkään ei oo, mut jääräpää ukkelit haikailee siitä. Koko keskustelua ei olis tarvetta käydä jos miehistä valta-asemaa ei koettas uhatuksi.

    Äänestä

  • Ukot.haluu.valtaa kirjoitti:

    Tietenkään ei oo, mut jääräpää ukkelit haikailee siitä. Koko keskustelua ei olis tarvetta käydä jos miehistä valta-asemaa ei koettas uhatuksi.

    Meinaakko ettei miehisyys pysty antaan omall ajattelu-elimelleen periksi?

    Äänestä

Ihan turhia tämmöset kirkolliskokoukset. Rahat voisi vaikka antaa Hurstille mitä niihin turhiin höpökirkolliskokouksiin tuhlataan.

Äänestä

Kirkolliskokous ei ole oikea paikka yleisen sananvapauden toteuttamiselle, mutta sitä asiaa vanhoilliset uskovaiset eivät näy ymmärtävän. Aina löytyy Nipaa ja Lefaa, jotka jaarittelevat mistä tykkäävät ja niin pitkään kuin haluavat. Täysin piittaamatta puheaikasuosituksista tai edes käsiteltävästä asiasta.

mummomuori: ”…puheenjohtaja keskeytti hänet ja pyysi edustajaa pysymään käsiteltävässä aiheessa eli Helanderin selvityksessä.”<

Jos kokouksella on eksakti aihe. puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että kokousedustajat pysyvät kyseisessä aiheessa, eivätkä lähde haahuilemaan sinne tänne. Avioliitosta saisi aikaan vaikka minkälaista stooria. Näitä voisi sitten jaanata vaikka tuntitolkulla, jos ei muuten niin viedäkseen muiden aikaa. Jotta näin ei kävisi, annetaan näitä raameja. Näyttävät olevan etenkin kirkolliskokouksissa varsin tarpeellisia!

Edellisellä kerralla Leif Nummela oli jo ylittänyt hänelle varatun puheaikansa, mutta ei ollut vieläkään päässyt käsiteltävään asiaan. En usko, että olisi ollut kyse Nummelan tyhmyydestä tai edes kokemattomuudsta, vaan hän yksinkertaisesti halusi hassata kokousaikaa. Höperehtihän hän naureskellen puheenvuoronsa aluksi jotain "tunti tässä voi mennä" tms.

Ensimmäinen ja tärkein "raami" on käsiteltävä asia. Toinen on sallittu tai ohjeellinen puheaika. Näiden lisäksi puheenvuoron käytössä on noudatettava lakeja ja hyviä tapoja. Tämän kaiken valvomisesta huolehtii, ja on vastuussa, kokouksen puheenjohtaja, Kun määritetään mikä kuuluu käsiteltävään asiaan ja mikä ei, niin kokouksen puheenjohtajan näkemys on se joka pätee. Sitä ei päätä puheenvuoron käyttäjä, ei myöskään mikään torikokous tai some-palsta!

2Äänestä
  • "Kun määritetään mikä kuuluu käsiteltävään asiaan ja mikä ei, niin kokouksen puheenjohtajan näkemys on se joka pätee. Sitä ei päätä puheenvuoron käyttäjä, ei myöskään mikään torikokous tai some-palsta!"

    Eli, jos puheenjohtaja haluaa, että samaa sukupuolta olevat liitot pitää kirkossa hyväksyä, niin silloin puheenjohtajalla on valta ja velvollisuus vaientaa kaikki muun mieliset puheenvuoron käyttäjät? Tätähän olet sanomassa?

    Äänestä

  • KieroaTouhua kirjoitti:

    "Kun määritetään mikä kuuluu käsiteltävään asiaan ja mikä ei, niin kokouksen puheenjohtajan näkemys on se joka pätee. Sitä ei päätä puheenvuoron käyttäjä, ei myöskään mikään torikokous tai some-palsta!"

    Eli, jos puheenjohtaja haluaa, että samaa sukupuolta olevat liitot pitää kirkossa hyväksyä, niin silloin puheenjohtajalla on valta ja velvollisuus vaientaa kaikki muun mieliset puheenvuoron käyttäjät? Tätähän olet sanomassa?

    Mä taas ymmärsin Aberkiosin kommentissaan tarkoittavan, että ennalta sovituista reunaehdoista on jokaisen kokoustelijan pidettävä kiinni.

    Äänestä

  • suoraa.touhua.kin kirjoitti:

    Mä taas ymmärsin Aberkiosin kommentissaan tarkoittavan, että ennalta sovituista reunaehdoista on jokaisen kokoustelijan pidettävä kiinni.

    Niinpä, mutta kuka ne reunaehdot saa laatia? Samaa sukupuolta olevien liittojen kannattajat, vaiko vastustajat? Luulenpa, että nykyiset reunaehdot on homoliittojen puolustajien käsialaa!

    Äänestä

  • KieroaTouhua kirjoitti:

    Niinpä, mutta kuka ne reunaehdot saa laatia? Samaa sukupuolta olevien liittojen kannattajat, vaiko vastustajat? Luulenpa, että nykyiset reunaehdot on homoliittojen puolustajien käsialaa!

    Kokouksen esityslista hyväksytään osallistujien toimesta alussa ja puheenvuorojen käytöstä päätetään myös kokouksen alussa yhteisrsti ellei ole muuta hyväksyttyä käytäntöä. Ihan normijutulta toi vaikutti.

    Äänestä

  • ”…jaanata vaikka tuntitolkulla, jos ei muuten niin viedäkseen muiden aikaa. Jotta näin ei kävisi, annetaan näitä raameja.”

    Aivan, ja yleensä kokouksiin valmistaudutaan juuri noiden ohjeiden mukaan.

    ”…kaiken valvomisesta huolehtii, ja on vastuussa, kokouksen puheenjohtaja…”

    Juuri siksi on olemassa se puheenjohtaja. Hänen tehtävänsä on todellakin huolehtia siitä, että kokous sujuu sovittujen sääntöjen mukaan.

    ”Sitä ei päätä puheenvuoron käyttäjä, ei myöskään mikään torikokous tai some-palsta!”

    Ei todellakaan. Jotenkin tämä ”loukkaantuminen” on vain sellaista teeskentelyä. Tai sitten täydellistä tietämättömyyttä siitä, miten viralliset kokoukset kulkevat – sekoitetaan kai jonkinlaisiin tori- tai herätyskokouksiin?

    Äänestä

Mielestäni puheenjohtaja menetteli täysin väärin keskeyttäessään Niilo Räsäsen puheen.
Videolta katsottaessa puhe perustui Raamatun faktoihin, jotka Kirkolliskokouksen tulee ottaa päätöstä tehtäessä huomioon.
Tähän perustui Niilo Räsäsen puhe, joten käsittämätöntä, jos Kirkko lähtisi perustamaan vihkimisoikeuttaan mihinkään kahden korin maalliseen teoriaan, kuten oli esitetty.
Mikäli Kirkko luopuu Raamatun sanoman mukaisesta toiminnasta, ei se enää ole Kirkko, koska se silloin on luopunut seurakunnan synnyn mukaisesta menettelystä.

1Äänestä
  • Eli mielestäsi kokouksessa sääntöjä ei tarvitse noudattaa?

    Äänestä

  • rakkaudensanoma kirjoitti: "... puhe perustui Raamatun faktoihin, jotka Kirkolliskokouksen tulee ottaa päätöstä tehtäessä huomioon."<

    Kyllä nämä Raamatun "faktat" ovat olleet kokousedustajien tiedossa ilman Räsäsen puheitakin. Puheenjohtaja pyysi Räsästä pysymään kokouksen aiheessa, eli Helanderin selvityksessä. Ei voida lähteä siitä, että hihhuliedustajat saarnaavat Raamattunsa läpi ihan jokaisessa kokouksessa. Helanderin selvityksessä sinänsä olisi ollut kokousedustajille pohdittavaa ihan tarpeeksi. Suositeltu puheaika oli niin lyhyt, että ei siihen enää Raamatun kertausta olisi kaivattu. Eikä puheenjohtajan kokoustekninen ratkaisu vaikuttannut millään tavalla Räsäsen mielipiteen perillemenoon. Vai jäikö jollekin tämän vuoksi epäselväksi Räsäsen kanta asiaan? Tuskin! Joten mitään vahinkoakaan ei ole tapahtunut.

    Olen vuosia toiminut eri päätöselinten esittelijänä. Eräässä kokouksessa talousjohtaja aloitti siitä, kuinka muinaiset foinikialaiset keksivät rahan. Ihmettelin kokoustauolla asiaa eräälle kokousedustajalle. Tämä kertoi, että kyseinen talousjohtaja kertoo tuon saman stoorin joka kerta.

    Yksi asia on minua näissä "omissa" kokouksissa vuosien varrella kyrsinyt. Se on joidenkin uskovaisten tapa mennä joka asiaan "synti edellä". Synti ja mahdollinen synnillisyys vedetään esiin aina kun suinkin mahdollista. Vaikka kyseessä ei ole ollut mikään kirkollinen päätöselin. Jos jokin kokouspykälä käsittelee toimintaa jossa on pienikin mahdollisuus vetää synti esiin, niin sehän vedetään. Nämä reppanat eivät ole suostuneet tajuamaan, että tämänkaltainen syntivatvonta voi muodostua valitusperusteeksi, jos päätös on kielteinen. Silloin päätöksen kohde voi valittaa siitä, että asiaan kuulumaton keskustelu on vaikuttanut kokouksen päätökseen.

    En tosin ole toiminut kirkollisten päätöselinten esittelijänä. Jotkut mainitsemistani uskisedustajista ovat kyllä olleet myös kirkollisissa elimissä. Ehkä heille on siksi "jäänyt päälle" tuo rooli. Olisinkin todennäköisesti joutunut tikunnokkaan, jos olisivat tienneet minun olevan ateisti.

    2Äänestä

  • Uskontoaan harjoittavat ihmiset kautta maailman ovat luopuneet raamatussa esitetyistä tavoista, myös sinä ja minä elämme omaehtoisia valintoja tehden joka hetki raamatussa kuvatuissa synneissä rypien. On tekopyhää näyttää toista sormella ja väittää tämän olevan raamatullisesti huonompi ihminen kuin itse, näemme itsestämme usein vain sen ylevän osan joka jää jostakin ihmeen syystä muilta näkemättä.
    Oma kullankallis mielipiteeni siis jonka muodostumiseen rakas muijani osallistui täydestä sydämestään.
    Rakkautta, hyvää elämää ja Herran siunausta kaille tähänkin päivään.

    Äänestä

  • Helanderin esityksessä mainittiin kahdesta teologisesta käsityksestä.
    Tuosta toisesta käsityksestä Räsänen puhui. On väärin väittää, ettei Räsänen olisi puhunut Helanderin esityksestä.
    Ne teologiset perusteethan ovat koko avioliittokäsityksen perustana, miksi tulisi vihitä vain mies ja nainen avioliittoon.
    Olisihan se outoa jos niistä ei olisi saanut puhua.

    Äänestä

  • evita- kirjoitti:

    Helanderin esityksessä mainittiin kahdesta teologisesta käsityksestä.

    Taisi Räsänen enemmän puhua muusta kuin tuosta ehdotuksesta. Ja olisi tiivistänyt sanomansa siihen aikaan, miten oli sovittu. Tuskin olisi ollut mahdoton tehtävä?

    Puheenjohtajan tulkinta kuitenkin oli, että Räsänen loittoni käsiteltävästä asiasta riittävästi ansaitakseen keskeytyksen. Ei tuo kirkolliskokouksen johtaminen sentään mitään rakettitiedettä ole, joten todennäköisesti puheenjohtaja oli tehtäviensä tasalla. Ei sitä muutoin puheenjohtajaksi pääsisikään! :D

    1Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Taisi Räsänen enemmän puhua muusta kuin tuosta ehdotuksesta. Ja olisi tiivistänyt sanomansa siihen aikaan, miten oli sovittu. Tuskin olisi ollut mahdoton tehtävä?

    Kyllähän siellä jotkut toisetkin puhuivat yli sovitun ajan. Eräs nainenkin puhui melkein kymmenen minuuttia.

    Äänestä

  • evita- kirjoitti:

    Kyllähän siellä jotkut toisetkin puhuivat yli sovitun ajan. Eräs nainenkin puhui melkein kymmenen minuuttia.

    Räsänen sai lopputulemana kuitenkin yhteensä yli kymmenen minsaa puheaikaa. Ilmeisesti puhetta oli viilattu pj:n kanssa, sillä Räsänen sanoi, että puhe on nyt entistäkin parempi.

    2Äänestä

  • evita- kirjoitti:

    Kyllähän siellä jotkut toisetkin puhuivat yli sovitun ajan. Eräs nainenkin puhui melkein kymmenen minuuttia.

    Niin, mutta ehkä hän puhui sitten käsiteltävästä asiasta? Jotenkin muodostui kuva, että Räsäsellä ei ollut mitään uutta asiaa, ja kaikki sen varmaan osasivat ulkoa.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Niin, mutta ehkä hän puhui sitten käsiteltävästä asiasta? Jotenkin muodostui kuva, että Räsäsellä ei ollut mitään uutta asiaa, ja kaikki sen varmaan osasivat ulkoa.

    Tusikin noilla toisillakaan puhujilla oli enää mitään uutta asiaa.

    Jauhoivat vain samaa vanhaa teemaa homoparien oikeuksista ja tasa-arvosta.

    Äänestä

  • eiuutta kirjoitti:

    Tusikin noilla toisillakaan puhujilla oli enää mitään uutta asiaa.

    Jauhoivat vain samaa vanhaa teemaa homoparien oikeuksista ja tasa-arvosta.

    VAi ottivat kantaa tehtyyn esitykseen?

    Äänestä

Onko sulla pe.ku tallessa se taannoinen ketju jossa usko.vainen kärähti multinikkeilystä? Väittää toisaalla (tietysti), ettei sellaista olekaan. Aika epäjohdonmukaisesti kun täällä kokonaisia keskusteluja poistellaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tallessa ei ole, mutta etsimällä löytyisi.

    Kerskustelujen "etsi"-toiminto on nykyisin lähes avuton, kun siinä ei pysty edes rajoittamaan hakua yhdelle palstalle.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Tallessa ei ole, mutta etsimällä löytyisi.

    Kerskustelujen "etsi"-toiminto on nykyisin lähes avuton, kun siinä ei pysty edes rajoittamaan hakua yhdelle palstalle.

    Jos muistat aiheen, niin eiköhän se käsipelillä löydy, ellei ole poistettu. Voisin koettaa ettiä huomenna.

    Äänestä

ei kannatta kritisoida ihmista joka on erikois voimien hallinnassa,,,ei muuta kun jatkuvan riidan,halun ja vastakkain asettelun ,,,
jos politiikan sekoa uskonon kanssa,,,silloin molemmista tulee pelleilyn huipun,,,
ja nyt räsäsen yrityksen ihmistenpakohoidon ....eli titellisesti todist,,,lla menetelmilla,,,,
saksassa 16400 kuoli viime vuonna tietellisesta HOITTOVIRHEESTA,,,,suomessa 1622
päivi voi pakotta vain lähiomaiset siihen ,,,jos ovat samantasoisija,,,,jos aikuinen ihmisen ei syö lääkkeet omasta tahdosta,,,on hänen vastun seurauksista kuin muutenkin,,,,,
päivi on loistavan esimerkin,,,epäpätevästä lekurista joka etsi muilla aloilla elinkeinonsa ja siellä näytön on riittänyt,,,,et tytön vaatimattomuuden tason pitää koko,ajan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kuulolla10 kirjoitti:

Kirkolliskokouksessa käsiteltiin mahdollisuudesta luopua vihki-oikeudesta yhtenä vaihtoehtona.

Päivin puoliso Niilo Räsänen ylipitkäksi venyneessä puheenvuorossaan ei useista huomautuksista huolimatta maininnut sanaakaan keskusteltavasta asiasta, vaan keskittyi lähinnä Vanhassa testamentissa juutalaisille annettuihin "vanhan lain" saarnoihin ja homojen haukkumiseen ja heidän eheyttämiseen.
Räsäsen mielestä homot ei oikeasti edes rakasta aviopuolisoitaan.

Lopulta kuitenkin kirkolliskokousta johtanut puheenjohtaja sai Räsäsen keskeyttämään eheyttämis-paatoksensa ja siirtämään lopun räsäsen puheesta tämän päivän istuntoon.
Tänään Räsänen ei sitten paljoa pahoja uskaltanut puhella, kun puhetta oli johtamassa itse arkkipiispa.

Tuo eilisen kirkolliskokouksen istunnon voi katsoa Youtubelta otsikolla"Kirkolliskokous 6.11.2017 klo 14" ja räsäsen puhe on viimeisenä alkaen noin 1.38

Räsäselle kävi siis kuten Leif Nummelalle aiemmassa kokouksessa, joskin sai jatkaa toisena päivänä pohdittuaan sanojaan yön yli.

AA-puheenjohtaja Koivula onkin nyt Uuden Suomen blogissaan hyökännyt voimakkaasti työnantajaansa Evl-kirkkoa vastaan, kun sen ylin toimielin ei ole hyväksynyt Räsäsen asiattomia puheita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu