Pyhäkoulut Muoniossa 70 luvulla

Muistatteko mitään pyhäkouluista 70 luvulla Muoniossa? Millaisia ne olivat, kiersivätkö samat opettajat eri kylissä. Oliko kuinka uskonnollista. Itse kävin pyhäkoulua 1975-1976, mutta ei ole jäänyt mitään muistikuvia, paitsi jotain tarroja kerättiin. Olisi mukava kuulla jos jollain on noista kokemuksia.
201424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Älä muuta sano. Kirkonkyläklä oli rukoushuoneella ja sivukylillä kouluilla,mutten muista pitäjiä. Olisiko Maija pitänyt??

Äänestä

Meillä oli valkonen vasittu pyhäkoulu vihko, johon sai joka käynnillä aina jonku merkin liimattavaksi ja ku sivu oli täynnä sai kaks merkkiä.

Äänestä

On muistoissa että monilla srk:laisella on alkoholi ohittanut apostolit.

Äänestä

kyllä sivukylillä joku koulua kävi pitämässä, ei vain muistikuvaa henkilöstä. Ei kai pahempaa vahinkoa ole saanut aikaan, edelleen uskonnottomana eikä tuosta kuitenkaan traumoja ole jäänyt.

Äänestä

Olisihan se mukava kun lapsilla olisi pyhäkoulu vaikka se diakonissa pitäisi, ei kai täällä muita vakiväkeä ole.

Äänestä

Eikö Muoniossa ole pyhäkoulua ollenkaan? Ompa ikävää, jos näin on.

Äänestä
  • Vapaaehtoisia pyhäkoulunpitäjiä oli ennenkin. Eikö ole enää?

    Ei ihme, jos seurakunnalla ei ole kohta rahaa mihinkään, jos kaiken tekee palkolliset.

    Ennen oli kirkkoherra, kanttori, seurakuntasisar ja suntio. Näillä pärjättiin. Loput tehtiin talkoilla, myös pyhäkoulunopettajat olivat palkattomia, vapaaehtoisia.

    Joka sunnuntai oli jumalanpalvelus klo 11.00. Sen tiesi lukematta paikallislehteä. Nykyään se on milloin sattuu, jos on. Kirkkoherraa ei ole, vaan on hettalaisten kanssa yhteinen ja sekin on yleensä käypäläinen. Pappilassa on neuvola eli sekään ei ole siinä käytössä, missä se pitäisi.

    Seurakunta on ollut aina osa suomalaisen kirkonkylän kulttuuria. Nyt tämäkin kulttuuri on murenemassa. Oli edes joku auktoriteetti, jonka koki jotenkin pysyväksi, nyt ei ole sitäkään.

    Herää kysymys, minkä vuoksi kuulun kirkkoon, kun ei sitä instituutiota, kirkkoa, ole enää. Onneksi kirkonmäellä on kirkko muistuttamassa, että jotakin vanhaa on olemassa.

    Lisättynä vielä edellisiin. Kovasti keskustellaan, saako koulussa pitää aamuhartautta, tuleeko opettaa uskontoa, saako pitää joulujuhlaa, saako veisata suvivirttä ja virsejä yleensä. Hyvänen aika, nämä kaikkihan kuuluvat suomalaiseen kulttuuriin ja identiteettiin. Jos nämä viedään pois, sama kuin vietäisiin nimetkin pois, annettaisiin vain henkilötunnus.

    Kyllä tuntuu pahalta

    Äänestä

  • Samaa ole pohtinut. Vain kirkko ja törmä muistona.

    Äänestä

  • Huonosuunta kirjoitti:

    Samaa ole pohtinut. Vain kirkko ja törmä muistona.

    Olen pohtinut muitakin kirkossa tapahtuneota muutoksia. Ne eivät vastaa enää omia näkemyksiäni. Luulen, että en ole ainoa, jonka käsitykset ev. lut. kirkostamme ovat lähestulkoot samat.

    Olen ajatellut liittyä ortodoksiseen kirkkoon.

    Äänestä

  • Kirkon pitäisi erottaa valtiosta,niin joutuisivat miettimään mitä hommaavat.

    Äänestä

  • Olen miettinyt samaa.

    Kirkko on jotensakin muuttunut niin vapaamieliseksi, että siellä hyväksytään melkein kaikki. Perinteisesti elämän syviä kysymyksiä ajattelevat on ikäänkuin tuomittu ja suljettu ajattelutapoineen pois kirkosta.

    Olen todella pohtinut vakavasti erota kirkosta. Joko liityn ortodokseihin tai en mihinkään. Kristittynä voin harjoittaa kristillisyyttä ilman jotakin instituutiota. Toki mielelläni kuulun kirkkoon, mutta liikaa maallistunut kirkko ei ole minun kirkkoni eikä sen seurakunta.

    Äänestä

  • 0123A kirjoitti:

    Vapaaehtoisia pyhäkoulunpitäjiä oli ennenkin. Eikö ole enää?

    Ei ihme, jos seurakunnalla ei ole kohta rahaa mihinkään, jos kaiken tekee palkolliset.

    Ennen oli kirkkoherra, kanttori, seurakuntasisar ja suntio. Näillä pärjättiin. Loput tehtiin talkoilla, myös pyhäkoulunopettajat olivat palkattomia, vapaaehtoisia.

    Joka sunnuntai oli jumalanpalvelus klo 11.00. Sen tiesi lukematta paikallislehteä. Nykyään se on milloin sattuu, jos on. Kirkkoherraa ei ole, vaan on hettalaisten kanssa yhteinen ja sekin on yleensä käypäläinen. Pappilassa on neuvola eli sekään ei ole siinä käytössä, missä se pitäisi.

    Seurakunta on ollut aina osa suomalaisen kirkonkylän kulttuuria. Nyt tämäkin kulttuuri on murenemassa. Oli edes joku auktoriteetti, jonka koki jotenkin pysyväksi, nyt ei ole sitäkään.

    Herää kysymys, minkä vuoksi kuulun kirkkoon, kun ei sitä instituutiota, kirkkoa, ole enää. Onneksi kirkonmäellä on kirkko muistuttamassa, että jotakin vanhaa on olemassa.

    Lisättynä vielä edellisiin. Kovasti keskustellaan, saako koulussa pitää aamuhartautta, tuleeko opettaa uskontoa, saako pitää joulujuhlaa, saako veisata suvivirttä ja virsejä yleensä. Hyvänen aika, nämä kaikkihan kuuluvat suomalaiseen kulttuuriin ja identiteettiin. Jos nämä viedään pois, sama kuin vietäisiin nimetkin pois, annettaisiin vain henkilötunnus.

    Kyllä tuntuu pahalta

    Onko "jo joutui armas aika ja Suvi suloinen" laitettu jo romukoppaan?

    Kyllä seurakunnalla on henkilökuntaa,Pappi, useampi kanttori,ainakin 2 suntiota ym.

    Kyllä olet täysin oikeassa mitä kirjoitat. Seurakunnalla pitää olla pappi eikä mikää turistipappia ja kanttori. Kokoontumisia varten seurakuntakoti. En tiedä vieläkään mitä diakonissa tekee ja missä hänellä työpaikka on? Olisi mukavaa tietää hänestä ja kuka hän on?

    Äänestä

  • 0rdo kirjoitti:

    Kirkon pitäisi erottaa valtiosta,niin joutuisivat miettimään mitä hommaavat.

    Täysin samaa mieltä, kirkkohan on kun valtio valtiossa, kirkko on yksi rikkaimmista yhteisöistä Suomessa, onko käynyt niin, että Kameli on päässyt neulansilmän läpi

    Äänestä

Oli miten oli minä kaipaan hyviä turvallisia aikoja varsinkin nuorisolle ja lapsille. Kaikki kielletään jopa suvivirsi.

Äänestä

Ihanat muistot, isosina ollessamme rakastuimme ja kohtasimme uudestaan opiskelessame Oulussa. Rippikoulu meidät yhdisti. Nyt on 9 lastenlasta ja mökki Muoniossa. Käymme rippikoulumuistojamme läpi kesäisin.

Äänestä
  • Se oli ennen. Nyt pidetäänköhän ollenkaan kun kurssina ja etänä? Ei ole leirikeskusta saatikka seurakuntataloa. Kirkko ja hautausmaat muistona. Onneksi kirkkoa vielä säilytetään. Käy kuin naapurimaassa Muodoslompolo ssa.

    Äänestä

Mihin tänäpäivänä tarvitaan pyhäkoulua , tai rippikoulua ?
Eiköhän nämä uskon tuputukset ole aikansa eläneet .
Eiköhän se uskon kasvatus kuulu kodin piiriin , joka sitä haluaa .
Itse erosin kirkosta,koska tänäpäivänä kirkko ei enää ole entisensä .
On kaikenlaisia julkkisten" konsertteja ja messuja .
Kaiken huippu oli , kun kirkko avasi ovensa näille elintasopakolaisille .
Kirkon olisi pitänyt pysyä erillään , tässä " kansanvaelluksesta ".

Äänestä

Mihin tarvitaan sinuakaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nykyateisti1 kirjoitti:

Muistatteko mitään pyhäkouluista 70 luvulla Muoniossa? Millaisia ne olivat, kiersivätkö samat opettajat eri kylissä. Oliko kuinka uskonnollista. Itse kävin pyhäkoulua 1975-1976, mutta ei ole jäänyt mitään muistikuvia, paitsi jotain tarroja kerättiin. Olisi mukava kuulla jos jollain on noista kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu