Sydän särkyi, luottamus mennyt kaikkiin

Kun olimme yhdessä, sanoit usein, olet rakas. Vielä vajaa viikko ennen eroakin kaikki oli aivan normaalisti ja sanoit, olet rakas. Sitten et haluakaan enää olla yhdessä. En vaan voi käsittää miten voi viikossa kadota tunteet toista kohtaan noin totaalisesti, kun ainakaan minä en ollut tehnyt mitään ansaitakseni tuollaista kohtelua. Tuollainen saa pelokkaaksi. Luotin häneen ja meihin aivan 100% ja sitten kaikki onkin yhtäkkiä ohi. Miten uskaltaa enää luottaa kun vaikka kaikki näyttäisi olevan aivan mainiosti niin sitten yhtäkkiä sitä onkin toiselle aivan yhdentekevä henkilö johon suhtaudutaan kylmemmin kuin johonkin ventovieraaseen.
2378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ikävää tommonen käytös.
no, olen nainen ja minä olin tosi ihastunut mieheen ja tapailtinkin 10 kertaa, nukuin hänen kanssaan samassa sängyssä. hän tahtoi seksiä, en halunnut, sanoin että haluan tutustua ensin. ja nukkua vaan yhdessä hänen luonaan. no, tämä miestapaili samaan aikaan toista naista ja nyt asuu yhdessä tämän kanssa. ja vielä mies kyselee kuulumisia, vaikka on varmasti tajunnut että en ala seksiseuraksi------erittäin erikoinen käytös. särki ukko sydämeni ja nuolen näppejäni viime yönä itkin ja välillä nukuin ja muistot tuli mieleeni ja taas itkin. että tämmönen , ottaa päähän kun vieläkin on syviä tunteita tuota kohtaan.

Äänestä

Minä varmaan olen tuollainen nainen. Voin puhua vain omasta puolestani. Minä halusin olla miehen kanssa, mutta jouduin lopulta myöntämään itselleni, etten pärjää miehen menneisyyden kanssa. On raskasta myöntää häviävänsä asialle, jonka ei luullut vaikuttavan nykyisyyteen.

Edelleen pahoittelen eroamme, mutta en voinut muuta kuin pelastaa oma henkinen hyvinvointini.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miesihmettelee kirjoitti:

Kun olimme yhdessä, sanoit usein, olet rakas. Vielä vajaa viikko ennen eroakin kaikki oli aivan normaalisti ja sanoit, olet rakas. Sitten et haluakaan enää olla yhdessä. En vaan voi käsittää miten voi viikossa kadota tunteet toista kohtaan noin totaalisesti, kun ainakaan minä en ollut tehnyt mitään ansaitakseni tuollaista kohtelua. Tuollainen saa pelokkaaksi. Luotin häneen ja meihin aivan 100% ja sitten kaikki onkin yhtäkkiä ohi. Miten uskaltaa enää luottaa kun vaikka kaikki näyttäisi olevan aivan mainiosti niin sitten yhtäkkiä sitä onkin toiselle aivan yhdentekevä henkilö johon suhtaudutaan kylmemmin kuin johonkin ventovieraaseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu