keskiarvo yritysjuridiikan maisteriohjelmaan

Moi,
Onko kenelläkään tietoa, millaisilla keskiarvoilla on päästy opiskelemaan yritysjuridiikkaa Aalto-yliopistoon? Korkeakoulu ei julkaise pääsyrajoja, joten olisi mukava tietää, onko mahdollisuuksia päästä sisään.
10717358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 107

Vanhimmat

Muistaakseni 4,3 painotettuna keskiarvona oli ainakin vuonna 2015 kun itse hain.

Äänestä

Mua kiinnostaa myös tämä; 3,5 siis vähintään oltava (sitä alemmalla ka:lla ei voi tulla valituksi), mutta tietääkö kukaan mitä ne valituiksi tulleiden keskiarvot voisivat olla? Mulla on sekä tradenomin että oikeustieteen notaarin (ja kohta maisterivaihekin tehty) paperit. Tradenomin papereilla keskiarvo 3,48 eli en voi edes hakea sillä ja oikeustieteellisestä tutkinnosta 3,68. Tarvittavat yritysjuridiikan opinnot on kasassa ja niissä keskiarvo huitelee vitosen paikkeilla vaikkei niiden arvosanoilla kai merkitystä olekaan. Onneksi en ole vielä ottanut notaarin papereita ulos, sillä aion korottaa arvosanoja, jos en pääse sisään...Onkohan noissa tilastoissa (hakijamäärät/valitut) myös ne hakijat, jotka eivät ole välttämättä täyttäneet hakukriteereitä (esim. yritysjuridiikan opintoja ei tarpeeksi ja siksi tullut karsituksi)?

Äänestä

Muakin kiinnostaisi tietää millä arvosanoilla ja millä pohjakoulutuksella! Kenelläkään tietoa?

Äänestä

Mä en päässyt 3,8 oikeustradenomi papereilla, oppari 5. Eivät perustelleet valintatulosta sen kummemmin kuin että opintomenestys ei riittänyt.

Äänestä

Tänä vuonna ei 4,3 keskiarvolla päässyt. Samalla tasolla raja on pyörinyt aina. Vaadittujen juridiikan opintojen arvosanoilla ei ole väliä, vain sen tutknnon keskiarvo, jolla hakee, merkitsee.

Äänestä

4,35 keskiarvolla pääsin sisään keväällä 2018.

Äänestä
  • Näyttäisi siis olevan tasolla 4,35 v. 2018.

    Äänestä

Minkälaisilla arvosanoilla tänä vuonna olette hakeneet? Nythän on tullut myös CV tähän ohjelmaan lisäksi

Äänestä

Hain 4,56 ka:lla, saas nähdä riittääkö. Taustalla valtiotieteiden kandidaatin tutkinto. Ja mietin kanssa juurikin tota CV:n painoarvoa haussa? Sen merkitys osana valintapäätöstä jäi vähän epäselväksi.

Äänestä

Hain 4,3 ka:lla, voi tehdä aika tiukkaa... CV:n painoarvo tosiaan aika epäselvä

Äänestä
  • Kuinkas teille kävi tänä vuonna maisterivaiheen valinnassa?

    Äänestä

Olen ymmärtänyt, että hakurajat on eri riippuen hakeeko oikeusnotaarin vai oikeustradenomin tutkinnolla. Pitääkö tämä paikkansa? Millä tutkinnolla te yli 4,3 keskiarvolla sisäänpäässeet olette saaneet paikkanne? :)

Äänestä

Tämän vuoden haussa sisään ka 4,7:llä, hain liiketalouden tradenomin papereilla.

CV oli joo jännä vaatimus. Ehkä se painaa sitten siinä vaiheessa, jos mitenkään muutoin ei ole saatu eroa aikaiseksi? Muokkasin omani motivaatiokirjeeksi ts. painottamaan, miten juuri yritysjuridiikan opiskelu hyödyttäisi uraani, kun en muutakaan funktiota CV:lle keksinyt.

Äänestä

Haaveet kaatui, kun tajusin että koko tutkinnon keskiarvolla on vaan väliä, eikä vaadittujen juridiikan opintojen keskiarvolla..

Äänestä

Mitä opintoja teillä sisäänpäässeillä on mm. luettu yritysjuridiikan valmistaviksi opinnoiksi (kun se 18op pitää olla yritysjuridiikan ja max 6 op rahoituksen tai laskiksen kursseja) ja pitääkö ne erikseen listata jotenkin hakuvaiheessa mitkä kurssit haluaa lukea noihin yritysjuridiikkaan liittyviin kursseihin?

Toinen kysymys: ilmeisesti tänä vuonna ei ole CV:tä vaatimuksena? Aiemmin näin ollut ja nyt ihmettelen, että miksiköhän tänä vuonna ei ole vai enkö vaan löydä kyseistä kohtaa.

Äänestä
  • Jollei niitä ollut hakiessa tarpeeksi selvitetty, tuli pyyntö selvittää. Helpoimmalla pääsee, jos lakikurssit on Aallon avoimesta tai vastaavasta, mistä on selkeät speksit. Jostain eksoottisemmasta tein oman kuvauksen, mutta ei se ekalla hakukerralla riittänyt. Toisella kerralla olin suorittanut riittävästi Aallon avoimen kursseja, ja riitti pelkkä listaus selvitykseksi.

    Äänestä

Millä painotetulla keskiarvolla ootte päässyt sisään ja minä vuonna? :)

Äänestä
  • 5, 2017

    Äänestä

Millä keskiarvolla porukka on nyt hakemassa?

Äänestä
  • Oon hakemassa nyt 4,22 keskiarvolla. Tietääkö kukaan, mikä oli alin 2019 vuonna?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oon hakemassa nyt 4,22 keskiarvolla. Tietääkö kukaan, mikä oli alin 2019 vuonna?

    4,33 oli käsittääkseni alin 2019

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    4,33 oli käsittääkseni alin 2019

    Ei kai tilastoja ole julkisesti missään? Vai onko asiasta toinen ketju jossain?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kai tilastoja ole julkisesti missään? Vai onko asiasta toinen ketju jossain?

    Ei ole julkisesti, mutta koulustani kuulin. Onko kukaan pyrkinyt keskeneräisellä tutkinnolla ja oliko teillä kaikki kurssit suoritettuna ennen hakua?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole julkisesti, mutta koulustani kuulin. Onko kukaan pyrkinyt keskeneräisellä tutkinnolla ja oliko teillä kaikki kurssit suoritettuna ennen hakua?

    190 op oli suoritettu kun laitoin paperit, nyt 195 op eli enää oppari puuttuu. Keskiarvo nyt päälle 4,4 eli ihan hyvät mahdollisuudet pitäisi olla, jos vaan ehtii valmistumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    190 op oli suoritettu kun laitoin paperit, nyt 195 op eli enää oppari puuttuu. Keskiarvo nyt päälle 4,4 eli ihan hyvät mahdollisuudet pitäisi olla, jos vaan ehtii valmistumaan.

    Ok, itseltäni puuttuu 4 kurssia ja se on aika paljon. Päätös tehdään niillä kursseilla, joilla olen hakenut. Nyt suoritettavilla kursseilla ei ole väliä, ne eivät siis vaikuta keskiarvoon. Suoritettujen kurssieni keskiarvo todennäköisesti riittää, mutta oletan etten ole hakukelpoinen:/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ok, itseltäni puuttuu 4 kurssia ja se on aika paljon. Päätös tehdään niillä kursseilla, joilla olen hakenut. Nyt suoritettavilla kursseilla ei ole väliä, ne eivät siis vaikuta keskiarvoon. Suoritettujen kurssieni keskiarvo todennäköisesti riittää, mutta oletan etten ole hakukelpoinen:/

    Mikset olisi hakukelpoinen? Eihän tutkinnolle ole muita ehtoja kuin että hakuvaiheessa löytyy vähintään 24 op vaadittuja opintoja ja keskiarvo on yli 3,5? Kohdallasi toki haasteeksi tulee tutkinnon valmistuminen siten, että todistuskopion saa toimitettua 7.8.2020 mennessä.

    Ja miksei tutkinnostasi puuttuvilla kursseilla ole väliä? Tutkinnon keskiarvoonhan ne eivät vaikuta ainoastaan silloin, jos arvioidaan ilman numeroarvosanaa (´Hyväksytty´).

    Omalla kohdalla mietityttää juuri tämä, että jos hakuvaiheessa keskeneräisen tutkinnon keskiarvo riittää, mutta viimeisistä kursseista tulee heikkoja arvosanoja, jotka tiputtavat lopuulisen tutkinnon keskiarvoa, siten että ehdollinen hyväksyntä perutaan riittämättömän keskiarvon perusteella...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikset olisi hakukelpoinen? Eihän tutkinnolle ole muita ehtoja kuin että hakuvaiheessa löytyy vähintään 24 op vaadittuja opintoja ja keskiarvo on yli 3,5? Kohdallasi toki haasteeksi tulee tutkinnon valmistuminen siten, että todistuskopion saa toimitettua 7.8.2020 mennessä.

    Ja miksei tutkinnostasi puuttuvilla kursseilla ole väliä? Tutkinnon keskiarvoonhan ne eivät vaikuta ainoastaan silloin, jos arvioidaan ilman numeroarvosanaa (´Hyväksytty´).

    Omalla kohdalla mietityttää juuri tämä, että jos hakuvaiheessa keskeneräisen tutkinnon keskiarvo riittää, mutta viimeisistä kursseista tulee heikkoja arvosanoja, jotka tiputtavat lopuulisen tutkinnon keskiarvoa, siten että ehdollinen hyväksyntä perutaan riittämättömän keskiarvon perusteella...

    Kysyin Aallon hakijapalvelusta ja ka lasketaan vain hakuvaiheessa toimitetusta suoritusotteesta, myöhemmin suoritetuilla kursseilla ei ole vaikutusta valintapäätöksen.

    Äänestä

Kuinkahan tarkkaan ne kattoo, mitä kursseja hyväksytään noihin vaadittaviin juridiikan ja laskentatoimen/rahotuksen kursseihin. Lähinnä noita yritysjuridiikan kelpoisuuksia mietin...

Äänestä
  • Omalla kohdalla riitti, kun oli tulostanut koulun IT-järjestelmästä 1-sivuiset opintojaksoselosteet, joissa oli lyhyesti lueteltu aihesisällöt. Toki nämä olivat selkeästi verotuksen ja juridiikan kursseja. En osaa sanoa kuinka tarkasti pitäisi dokumentoida rajatapauksissa, jos käymäsi opintojakso on esimerkiksi puoliksi markkinointia ja puoliksi laskentatoimea.

    Äänestä

Onko hakijoita tänä vuonna 2021? Millä keskiarvolla olette tänä vuonna liikenteessä? Itsellä 4.3 ja iski ahdistus, että ei se riitä :( Voi kökkö..

Äänestä
  • Ite hain kans nyt. Mulla 4.6 keskiarvo. Saa nähä pääseekö :o

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ite hain kans nyt. Mulla 4.6 keskiarvo. Saa nähä pääseekö :o

    Riittikö 4,6?

    Äänestä

Herättelen ketjua vuodelle 2022. Itse hain, keskiarvo vähän alle 4,5. Saa nähdä riittääkö. Ketkä muut haki, millä keskiarvolla?

Äänestä

Hain vähän yli 4,5 keskiarvolla. Luulen tuon riittävän. Tätä parempia keskiarvoja ei voine tulvimalla?

Äänestä

Millaisia juridiikan opintoja hakeneilla oli tradenomin tutkinnossa alla? Entä päässeillä?

Äänestä

Siis sentään! Onko tosiaan aivan sama, onko hakukelpoisuuden antava tutkinto joku leikkikoulussa suoritettu tradenomi ja yliopistossa suoritettu oikeusnotaari (HY)? Keskiarvothan näissä todella ovat keskenään täysin vertailukelpoisia….

Äänestä
  • Itse olen lukenut amk, yliopisto sekä yamk tutkinnot, ja pakko kyllä sanoa ettei se amk mikään leikkikoulu ole. Se että joku oikeusnotari pääsee suorittamaan yritysjuridiikan kautta KTM tutkintoa, voisi olla yhtä kyseenalaista, koska heillä välttämättä ole minkäänlaisia laskentatoimen valmiuksia olemassakaan.

    Äänestä

Onko täällä nyt vuonna 2023 hakeneita?

Äänestä
  • Yksi ainakin löytyy

    Äänestä

Millaisella keskiarvolla porukka haki

Äänestä

Täällä yksi hakenut. Keskeneräinen tutkinto, keskiarvo haettaessa noin 4,75.

Äänestä

Mikähän mahtaa olla tämän vuoden keskiarvo raja?

Äänestä
  • Vuodesta toiseen on tainnut jäädä 4,5 tienoille. Toki raja on riippuvainen kyseisen vuoden hakijoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Vuodesta toiseen on tainnut jäädä 4,5 tienoille. Toki raja on riippuvainen kyseisen vuoden hakijoista.

    Toivottavasti tänä sama taso pysyisi tänäkin vuonna, eikä hirveästi nousisi

    Äänestä

Itse hain myös. Opinnäytetyö puuttuu ja KA 4,52

Äänestä

Minäkin hain ja keskiarvo keskeneräisellä tutkinnolla 4,69.

Äänestä

Minä hain ka. 4,575. Toivon, että riittää

Äänestä

Nyt on ilmestynyt lisätietoa palkki opintopolkuun.

Äänestä
  • Mikä lisätieto?

    Äänestä

Onko kellään kokemusta, että miten nuo pisteet lasketaan tuonne opintopolun lisätiedot kohtaan. Tai kun tänne yritysjuridiikkaan käytännössä valitaan keskarvon perusteella.

Äänestä

Mahtaako pisteyttää vain keskiarvon mukaan. Näkyykö sinulla siellä jo jotain?

Äänestä

ei näy mitään. Vähän kyllä jännittää :D

Äänestä

Sama. Saisivat jo paljastaa tulokset :D

Äänestä

no jep. Jotenkin ollut tylsää odotella, kun tänä vuonna ei ole oikein ollut mitään keskutelua edes aiheesta

Äänestä

Kuinka laajan liitteen teitte kurssikuvauksista?

Äänestä

Jännittävää kyllä! Millaisia keskiarvoja teillä on? Itse laadin vapaamuotoiset kurssikuvaukset, nimi, laajuus, opettaja, arvosana, keskeinen sisältö ja tenttimateriaali/kirjallisuus.

Äänestä

Onkohan 5,52 keskiarvolla mitään mahiksia?

Äänestä

Oho, 4,52 tarjoitin tietysti

Äänestä

Itse tein selvityksen kursseista ja otin kurssien kuvaukset/ sisällöt suoraan kouluni opinto-oppaasta. Keskiarvo 4,75 kuitenkin jännittää, että entä jos kurssini eivät jostain syystä kävisikään.

Äänestä

Itsellä oli keskiarvo 4,7 hakuvaiheessa. Ainoa mikä stressaa on se, että hain keskeneräisellä tutkinnolla.

Äänestä

Onko kellään tietoa moneltako tulokset julkaistaan tuolloin 29. päivä?

Äänestä

Ei kai siihen ole edes ilmoitettua kellonaikaa? Tylsää jos antavat odottaa keskiviikkoon asti tuloksia, muina vuosina ovat julkaisseet ne jo aikaisemmin.

Äänestä

Ei vituta oottaa jos pääsee sisälle, mut jos ei pääse niin sit kyllä :D

Äänestä

Ehtii täytellä vielä muihin kohteisiin yhteishakua mikäli ei pääse :D

Äänestä
  • Se totta. Itsellä ei nyt mikään pakko ole edes päästä, kun maisterivaihe jatkuu sitten toisessa yliopistossa automaattisesti, mutta olishan se kiva päästä aaltoon kun sinne yritti.

    Äänestä

H-hetki lähestyy, jännittää...

Äänestä

Huomenna on sitten tuomiopäivä…

Äänestä

Haaveet kaatuu

Äänestä

Ilmotellaan tänne sitten onnistumiset ja pettymykset

Äänestä

Paikkahan sieltä napsahti!!!

Äänestä

Äääää oon varasijalla 1. Eikö nyt joku yksi ihminen ainakin peruisi??

Äänestä

Sisällä! Millä keskiarvoilla pääsitte sisään?

Äänestä

Sisällä myös 🙂 hain keskeneräisellä tutkinnolla ka 4,75 haettaessa.

Äänestä

Mulla 4,67 keskeneräisellä tutkinnolla.

Äänestä

Keskiarvo 4,69 ja pääsin sisään.

Äänestä

Päivitellääs ketjua henkiin. Millä keskiarvolla olet hakenut tämän vuoden haussa? Itse hain valmiilla tutkinnolla ja 4,51 keskiarvolla. Tiukkaa taitaa tehdä. Soveltuvista kursseistakaan ei voi takuuseen mennä, kun hakijapalvelut eivät niitä etukäteen kommentoi.

Äänestä

Hain 4,79 keskiarvolla ja valmiilla tutkinnolla. Aiempien vuosien perusteella pitäisi riittää, mutta en uskalla olla liian varma ennen kuin tulokset tulee.

Äänestä

Hain 4,60 keskiarvolla keskeneräisellä tutkinnolla. Pohdin myös edeltävien opintojen soveltuvuutta.

Äänestä

Täällä haettu keskeneräisellä tutkinnolla ka 4,79. Jotenkin kuumotti se hakemus että tulihan se täytettyä oikein :D Vielä ei tuloksien julkaisu jännitä, mutta eiköhän se tunne muutu mitä lähemmäs määräaikaa edetään.

Tsemppiä kaikille hakuun, toivottavasti natsaa!

Äänestä

Hain valmiilla tutkinnolla, ka 4,63. Tiukkaa on, viime vuonna sisäänpääsyraja on ollut 4,58. Hakijainfossa syksyllä kyselin kurssien soveltuvuudesta ja ainakin Haaga-Helian juridiikan kurssit olivat heidän mukaansa sopivia.

Äänestä
  • Oivoi, onpas ollut kova keskiarvovaatimus. En jaksa uskoa että yli 4,60 keskiarvolla hakevat jäisivät rannalle. Pian jännittäminen onneksi päättyy eikä tarvitse arvailla.

    nimim. Keskiarvo 4,58

    Äänestä

Tänä vuonna paikkoja on jaossa 35, viime vuonna näytti olevan vain 25. Saa nähdä, olisiko keskiarvoraja lisäpaikkojen myötä vähän matalampi.

Äänestä

Jee, 4.73 ka ja sisällä ollaan!

Äänestä
  • 4,51 ja sisällä!

    Äänestä

4,7 keskiarvolla hain vuonna 2019 ja pääsin sisään. En muista tarkalleen mikä oli alin ka, jolla sisään pääsi, mutta alle 4,5 tuntui harvalla olleen.

Äänestä

Heippa,

Onko jollain tietoa mikä on viime kevään haussa eli 2024 ollut alin painotettu keskiarvo jolla on päässyt sisälle yritysjuridiikan linjalle Aaltoon. Huomasin että haku alkanut ja haen 4,71 painotetulla keskiarvolla. Kiinnostais tietää mitkä mahdollisuudet itsellä on. 😊

Äänestä
  • Hei! Hain 27.12.2024 päättyneessä maisterihaussa keskeneräisellä tradenomitutkinnolla. Keskiarvo 4,65.

    Mites muut? 🤞

    Äänestä

  • Sinulle tarjotaan opiskelupaikkaa Aalto-yliopisto, Kauppakorkeakoulu - Yritysjuridiikka, kauppatieteiden maisteri (2 v) KA 4,71

    Äänestä

Hakeeko tänne siis vaan tradenomit vai tuleeko kauppiksen puolelta ketään?

Äänestä
  • Kauppiksen puolelta voi hakea siirtohaussa, esim Turun kauppiksesta Aaltoon tai sit jos oot käynyt kauppiksen kandin muualla kun suomessa.

    Äänestä

Oikeustieteen maisterin papereilla ja 4,52 keskiarvolla sisään vuonna 2025.

Äänestä

Sama täällä, OTM papereilla ja 4,61 keskiarvolla v. 2025

Äänestä

Onko kellään hylätty hakemusta sillä perusteella, että tutkinnon suorittamisessa mennyt kauemmin kuin tavoiteaika? Vaikka keskiarvo riittäisikin hyväksymiseen. Eli mietin onko arviointi puhtaasti keskiarvoon perustuva vai voiko tollanen vaikuttaa.

Äänestä

Onko kukaan päässyt viime vuosina 4,3 keskiarvolla sisään? Vaikuttaa siltä, että kaikki täällä olleet hakijat hakeneet yli 4,5 keskiarvolla.

Äänestä

Haku olisi taas auennut. Kysyisin jo hakeneilta. Mitä olette sisällyttäneet tuohon 24op kokonaisuuteen. Soveltuuko esimerkiksi työlainsäädäntö tai markkinointioikeuden perusteet? Kiitos jo etukäteen :)

Äänestä

4.2 keskiarvolla ei taida olla mitään mahdollisuuksia?

Äänestä

Onko vuoden 2026 tuloksiia odottavia täällä?

Äänestä
  • Joo paitsi 4,2 keskiarvo ei tuu riittämään, kiinnostelee tietää minne toi raja asettuu et oisko mahiksia tulevina vuosina!

    Äänestä

Itse täällä odottelen tuloksia. Hain tradenomipohjalla 4,74 keskiarvolla.

Äänestä

Hain 4.28 keskiarvolla, harmikseni nyt valmistunut ja opparista 5, joten ka olisi nyt 4.34 mutta voi olla että ei silti riittäisi.

Äänestä
  • Tradenomi pohja myös.

    Äänestä

Mielenkiintoista kyllä nähdä paljon sisäänpääsy vaatii. Mietityttää myös juridiset opinnot. Itellä yks Hy oikiksen kurssi ja loput amkin juridisia kursseja.

Äänestä
  • Sain paikan, ka 4.62.

    1Äänestä

Sain myös paikan ka 4,64!

1Äänestä

Sain paikan kevään 2026 haussa. Tausta laskentatoimen AMK ja ka 4,57 ja oppari 5. Aallon avoimessa suoritettu soveltuvia yritysjuridiikan maisterintason kursseja 39 op keskiarvolla 4,5.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hakija2018 kirjoitti:

Moi,
Onko kenelläkään tietoa, millaisilla keskiarvoilla on päästy opiskelemaan yritysjuridiikkaa Aalto-yliopistoon? Korkeakoulu ei julkaise pääsyrajoja, joten olisi mukava tietää, onko mahdollisuuksia päästä sisään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu