Aito ahvioliitto ry on taas "lasten asialla"

Hiipuvan AA-yhdistyksen kannattajille tämä palsta on jäänyt viimeiseksi keskusteluyhteydeksi ulkomaailman kanssa.
Nyt heidän porunsa on siirtymässä hävitystä avioliittotaistelusta sukupuolivähemmistöihin ja heidän lapsiinsa.

Omalla sivullaan AA on antanyt nyt Suomen kansalle 17 varoitusta Lapsuusiän sukupuolidysforiaan liittyen.
He ovat kopsanneet tuon listansa Amerikkalaiselta lääkärijärjestöltä , jonka nimi on American College of Pediatricians.

Kun laittaa Googleen tuon järjestön nimen, niin paljastuukin varsinainen sylttytehdas, joka on perinteisiä juutalais/kristillisiä arvoja ajava liike, joutunut oikeiden lääkärijärjestöjen silmätikuksi ja sitä pidetään lähinnä konservatiivisena vihajärjestönä.
Järjestöllä näyttää olevan asiassa kuin asiassa täysin yhtenäiset käsitykset AA-yhdistyksen kanssa.

Siinä on 500 jäsentä ja se on eronnut suuresta American Academy of Pediatrics-lääkärijärjestöstä, jossa on 64000 jäsentä.
Nimensä he ovat laittaneet lähes samaksi, johtaakseen harhaan.

Mikähän siinä on kun AA:n jokaisen lähteen takaa löytyy aina joku alatoopi-tehdas.
164852
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 164

Vanhimmat

#AA-yhdistyksen+kannattajille+tämä+palsta+on+jäänyt+viimeiseksi+keskusteluyhteydeksi+ulkomaailman+kanssa.#Onkohan+sinulla+rajoittunut+käsitys+ulkomaailmasta,+mutta+laitetaan+toki+AA+aloitus+esille+jos+sitä+tahdot."Lapsuusiän+sukupuolidysforia11/10/2017+Amerikkalainen+lastenlääkärien+yhdistys+The+American+College+of+Pediatricians+kehottaa+hoitoalan+ammattilaisia,+opettajia+sekä+lainsäätäjiä+hylkäämään+kaikki+sellaiset+poliittiset+päätökset,+joilla+lapsia+ehdollistetaan+hyväksymään+normaalina+ja+terveenä+sellainen+elämä,+jossa+lääkkeiden+avulla+ja+kirurgisesti+tekeydytään+vastakkaiseksi+sukupuoleksi.+Tosiasiat,+ei+ideologia,+määrää+todellisuuden.+Kaikki+tekstissä+käytetyt+viitteet+löytyvät+lausunnon+koko+tekstistä+(Gender+Dysphoria+in+Children).1.+Lapsuusiän+sukupuoli-dysforia+(SD)+kuvaa+psykologista+tilaa,+jossa+lapsi+kokee+biologisen+sukupuolensa+ja+kokemuksensa+sukupuolesta+merkittävällä+tavalla+epäyhtenäisenä.+Tällaiset+lapset+toteavat+usein+olevansa+vastakkaista+sukupuolta.+SD:n+esiintyvyyden+lapsilla+arvioidaan+olevan+alle+prosentin+luokkaa.2.+On+virheellistä+väittää+SD:n+olevan+synnynnäistä+sillä+perusteella,+että+joissakin+tutkimuksissa+on+havaittu+eroavaisuuksia+transsukupuolisten+ja+ei-transsukupuolisten+aikuisten+aivojen+välillä.+Sikäli+kun+transsukupuolisten+aikuisten+aivoissa+esiintyy+rakenteellisia+eroja,+nämä+erot+johtuvat+todennäköisemmin+transsukupuolisesta+identifikaatiosta+ja+käyttäytymisestä,+eivätkä+ole+syy+transsukupuoliselle+identifikaatiolle+ja+käyttäytymiselle.+Ajattelun+ja+käyttäytymisen+tiedetään+muokkaavan+aivojen+mikrostruktuuria+neuroplastisuudeksi+nimetyn+prosessin+kautta.3.+80-95+prosenttia+lapsista,+jotka+ennen+murrosikää+kokevat+sukupuoli-dysforiaa,+eivät+enää+myöhemmin+murrosiän+jälkeen+koe+SD:aa.+Tämä+on+yhtäpitävä+identtisillä+kaksosilla+tehtyjen+tutkimusten+kanssa,+jotka+osoittavat,+että+kukaan+ei+ole+syntyessään+determinoitu+kehittämään+SD:aa.+4.+Kaikki+monimuotoinen+käyttäytyminen+johtuu+usean+eri+tekijän+yhteisvaikutuksesta.+Näitä+ovat+biologia,+kasvuympäristöön+liittyvät+tekijät+sekä+vapaan+tahdon+valinnat.+Identtisillä+kaksosilla+tehdyt+kokeet+todistavat,+että+SD+pääsääntöisesti+aiheutuu+syntymän+jälkeisistä+yksilöllisistä+kokemuksista.+Laajin+aikuisten+transsukupuolisten+kaksosten+parissa+toteutettu+tutkimus+havaitsi,+että+ainoastaan+20+%+identtisistä+kaksospareista+identifioivat+itsensä+transsukupuolisiksi.+Koska+identtisten+kaksosten+DNA+on+hedelmöityksestä+alkaen+100-prosenttisesti+sama,+ja+he+kehittyvät+täsmälleen+samassa+syntymää+edeltävässä+ympäristössä+altistuen+aivan+samoille+syntymää+edeltäville+hormoneille,+tulisi+vastaavuuksien+olla+lähes+100-prosenttiset,+mikäli+geenien+ja/tai+syntymää+edeltävien+hormonien+vaikutus+transsukupuolisuuden+syntyyn+olisi+merkittävä.+Sen+sijaan+80:ssa+prosentissa+tapauksia+identtisistä+kaksospareista+vain+toinen+oli+transsukupuolinen.+Tämä+merkitsee+sitä,+että+ainakin+80+prosenttia+siitä,+mikä+myötävaikuttaa+transsukupuolisuuteen+toisessa+aikuisista+kaksosista,+on+peräisin+yhdestä+tai+useammasta+yksilöllisestä+syntymän+jälkeisestä+kokemuksesta.5.+Toistaiseksi+ei+ole+löydetty+yhtä+ainoaa+perhedynamiikan+mallia,+sosiaalista+tilannetta,+vastoinkäymistä+tai+näiden+tekijöiden+yhdistelmää,+joka+yhdenkään+lapsen+kohdalla+vaikuttaisivat+ratkaisevasti+sukupuolidysforian+kehittymiseen.+Tämä+tosiasia+yhdessä+kaksostutkimusten+kanssa+antaa+ymmärtää,+että+on+olemassa+useita+polkuja,+jotka+saattavat+tietyissä+herkissä+lapsissa+johtaa+sukupuoli-dysforiaan.+Kliiniset+tapauskohtaiset+tutkimukset+antavat+viitteitä+siitä,+että+SD:n+kehittymiselle+ja/tai+säilymiselle+joissakin+herkissä+lapsissa+myötävaikuttavina+tekijöinä+toimivat+sekä+valtavirtamedian+että+sosiaalisen+median+kautta+tuleva+yhteisöllinen+painostus,+vanhempien+psykopatologia,+perhedynamiikka+ja+sosiaaliset+vuorovaikutukset.+Myös+muita+toistaiseksi+tuntemattomia+myötävaikuttavia+tekijöitä+saattaa+olla+olemassa.6.+Lääkäreiden,+terapeuttien+ja+tutkijoiden+parissa+käydään+keskustelua,+tosin+vaimennettua,+viimeaikaisesta+trendistä,+joka+pyrkii+rohkaisemaan+sukupuolidysforisia+nuoria+transsukupuolisuuteen.+Monet+terveysalan+ammattilaiset+ovat+syvästi+huolissaan+tästä,+sillä+nuorten+rohkaiseminen+transsukupuolisuuteen+ohjaa+heidät+lääketieteellisen+sukupuolen+muutoksen+polulle,+mikä+edellyttää+haitallisten+hormonien+käyttämistä+ja+tarpeettomia+kirurgisia+leikkauksia.+Niitä+terveysalan+ammattilaisia,+jotka+lääketieteen+etiikan+”Ennen+kaikkea,+älä+aiheuta+vahinkoa!”+periaatteen+perusteella+vastustavat+lapsen+sukupuolidysforian+vahvistamista,+yritetään+vaientaa.+Tämä+on+totta+niin+vasemmistomielisten,+nuorten+transsukupuolisuuteen+kriittisesti+suhtautuvien+kuin+perinteisesti+konservatiivisempien+ammattilaisten+kohdalla+(viite+/linkki:+Youth+Trans+Critical+Professionals).7.+Ihmisen+sukupuolisuus+on+objektiivinen,+biologisesti+kaksinapainen+piirre:+”XY”+ja+”XX”+ovat+mies-+ja+naissukupuolen+geneettisiä+tunnuksia,+eivät+geneettisiä+kehityshäiriön+tunnuksia.+Mie"

3Äänestä
  • 7. Ihmisen sukupuolisuus on objektiivinen, biologisesti kaksinapainen piirre: ”XY” ja ”XX” ovat mies- ja naissukupuolen geneettisiä tunnuksia, eivät geneettisiä kehityshäiriön tunnuksia. Mies- ja naissukupuoli tulee ymmärtää normatiivisesti ihmisyyden rakenteeseen kuuluviksi. Ihmisen sukupuolisuus on rakenteellisesti kaksinapaista, ja sillä on ilmeinen ihmislajin kukoistukseen ja lisääntymiseen liittyvä tarkoitus. Tämä periaate on itsestään selvä. Äärimmäisen harvinaiset sukupuoleen liittyvät kehityshäiriöt (disorders of sex development, DSD), joihin kuluu muun muassa androgeeni insensitiivisyys -syndrooma ja synnynnäinen lisämunuaisen hyperplasia, ovat kaikki lääketieteellisesti tunnistettavissa olevia poikkeamia normatiivisesta sukupuolten kaksinapaisuudesta, ja ne tunnustetaan asianmukaisesti ihmisrakenteen kehityshäiriöiksi. Henkilöt, joilla on näitä kehityshäiriöitä, eivät muodosta kolmatta sukupuolta.
    8. Ihmisillä on syntyessään biologinen sukupuoli. Sukupuoli-identiteetti (”gender”; käsitys ja kokemus itsestään miehenä tai naisena) on psykologinen käsite, ei objektiivinen biologinen entiteetti. Kukaan ei syntyessään omaa tietoisuutta mieheydestään tai naiseudestaan. Tämä tietoisuus kehittyy ajan myötä ja voi muiden itseä koskevaan tiedostamiseen liittyvien aspektien tavoin suistua raiteilta vauvaiästä alkaen lapsuudessa koettujen subjektiivisten aistimusten, ihmissuhteiden ja kielteisten kokemusten johdosta. Henkilöt, jotka identifioivat itsensä sanomalla, että he ”kokevat olevansa vastakkaista sukupuolta” tai ”jossain näiden välillä”, eivät muodosta kolmatta sukupuolta. He ovat edelleen biologisesti miehiä ja biologisesti naisia.
    9. Henkilön uskomus siitä, että hän on jotain, mitä hän ei ole, on parhaimmassa tapauksessa osoitus ajattelun sekavuudesta, pahimmillaan harhakuvitelmasta.
    10. Vastakkaisen sukupuolen hormonien käyttöön (pojilla estrogeeni ja tytöillä testosteroni) liittyy vaarallisia terveysriskejä. Suun kautta annosteltava estrogeeni pojille voi altistaa heidät vaarallisille terveysriskeille: laskimotukos ja veritulppa, sydänsairaudet, painonnousu, hypertriglyseridemia, kohonnut verenpaine, heikentynyt glukoositoleranssi, sappivaivat, prolaktinooma (maitohormonia tuottava kasvain) sekä rintasyöpä. Samaten tytöillä, jotka saavat testosteronia voi olla korkeampi riski alhaiseen HDL kolestroliin ja kohonneisiin triglyserideihin (johtaen sydänverisuonitautien kehittymiseen), kohonneisiin homokysteiiniarvoihin (merkitys epäselvä), maksavaurioihin, polysytemiaan (veren punasolujen runsaus), uniapneaan, insuliiniresistenssiin sekä muutoksiin rintarauhasissa, kohdun limakalvossa ja munasarjoissa.
    11. Murrosikä ei ole kehityshäiriö eikä sitä pitäisi ehkäistä kuin se olisi jokin tauti. Murrosiän etenemisen pysäyttävät hormonit saavat aikaan sairaustilan, puberteetin poisjäämisen. Murrosiän etenemisen pysäyttävät hormonit (gonadotropin releasing hormone agonists or GnRH agonists) ehkäisevät luustonkasvua, vähentävät luukudoksen tiheyttä, estävät sukupuolihormoneista riippuvaista nuoren henkilön aivojen rakenteellista kehitystä ja kypsymistä ja aiheuttavat hedelmättömyyttä estämällä sukupuolirauhasten kudosten kehittymisen sekä sukusolujen kypsymisen hoidon aikana.
    12. Lapset, jotka ennen murrosikää saavat murrosiän etenemisen seisauttavia hormoneita (GnRH agonists) ja tämän jälkeen toisen sukupuolen sukupuolihormoneita, tulevat pysyvästi hedelmättömiksi. Myös lapset, joilla ennen puberteetti-ikää aloitetaan sukupuolihormonihoito ilman puberteetin supressiohoitoa, tulevat pysyvästi hedelmättömiksi.
    13. Ainakin yksi prospektiivinen tutkimus (tutkimus, joka alkaa nykytilanteesta ja seuraa tutkimukseen osallistuvia tulevaisuuteen – Toim. huomio) osoittaa, että kaikki esi-murrosiässä olevat lapset, jotka aloittavat puberteetin etenemisen estävän lääkityksen, päättävät lopulta aloittaa sukupuolenkorjauksen vastakkaisen sukupuolen hormoneilla. Tämä viittaa siihen, että toisin kuin hoitojen puolestapuhujat väittävät, tekeytyminen vastakkaista sukupuolta olevaksi henkilöksi ja puberteetin supressiohoito eivät missään tapauksessa ole täysin peruttavissa oleva tai vaaraton prosessi. Ne panevat liikkeelle kehityksen kohti vääjäämätöntä päämäärää (transsukupuolinen identifikaatio), joka edellyttää haitallisten, toisen sukupuolen hormonien elinikäistä käyttöä, johtaen hedelmättömyyteen sekä muihin vakaviin terveysriskeihin.
    14. Gender-dysforiset murrosikäiset tytöt, jotka ovat käyttäneet testosteronia päivittäin vuoden ajan, saattavat saada rintojenpoistoleikkauksen jo 16-vuotiaina. Tämä toimenpide ei ole peruutettavissa.
    15. Kolmekymmentä vuotta kestänyt seurantatutkimus Ruotsissa (joka on yksi HLBTQ -myönteisimpiä maita) osoitti itsemurhien määrän olevan lähes kaksikymmentä kertaa suurempi sukupuolenkorjaushoidot läpikäyneiden aikuisten keskuudessa. Tämä osoittaa, että vaikkakin sukupuolenkorjaus joltakin osin helpottaa aikuisiän sukupuolidysforiaa, se ei johda sellaiseen terveyteen, joka olisi samalla tasolla

    3Äänestä

  • ArtoTTTT kirjoitti:

    7. Ihmisen sukupuolisuus on objektiivinen, biologisesti kaksinapainen piirre: ”XY” ja ”XX” ovat mies- ja naissukupuolen geneettisiä tunnuksia, eivät geneettisiä kehityshäiriön tunnuksia. Mies- ja naissukupuoli tulee ymmärtää normatiivisesti ihmisyyden rakenteeseen kuuluviksi. Ihmisen sukupuolisuus on rakenteellisesti kaksinapaista, ja sillä on ilmeinen ihmislajin kukoistukseen ja lisääntymiseen liittyvä tarkoitus. Tämä periaate on itsestään selvä. Äärimmäisen harvinaiset sukupuoleen liittyvät kehityshäiriöt (disorders of sex development, DSD), joihin kuluu muun muassa androgeeni insensitiivisyys -syndrooma ja synnynnäinen lisämunuaisen hyperplasia, ovat kaikki lääketieteellisesti tunnistettavissa olevia poikkeamia normatiivisesta sukupuolten kaksinapaisuudesta, ja ne tunnustetaan asianmukaisesti ihmisrakenteen kehityshäiriöiksi. Henkilöt, joilla on näitä kehityshäiriöitä, eivät muodosta kolmatta sukupuolta.

    "mielenterveydessä havaitut eroavaisuudet eivät selity pääasiassa ympäristön ennakkoluuloisuudella sukupuolensa vaihtaneita kohtaan, vaan niillä tekijöillä, jotka alun alkaen ovat saaneet aikaan transsukupuolisia tunteita ja/tai itse transsukupuolisen elämäntyylin.
    16. Lapsien ehdollistaminen uskomaan jotain niin absurdia, että he, tai joku voisi olla ”syntynyt väärään ruumiiseen”, ja että elämänmittainen lääkkeiden avulla tapahtuva ja kirurginen tekeytyminen vastakkaiseksi sukupuoleksi on normaalia ja terveellistä, on väärin lapsia kohtaan. Sukupuolidysforian vahvistaminen julkisen koulun ja laillisten säädösten kautta hämmentää lapsia ja vanhempia, ja johtaa siihen, että entistä enemmän lapsia tuodaan ”gender klinikoille”, joissa heille ryhdytään antamaan puberteetin etenemisen pysäyttäviä lääkkeitä. Tämä puolestaan käytännössä takaa sen, että lapset ”valitsevat” elämänmittaisen steriliteetin, haitalliset sukupuolihormonihoidot ja todennäköisesti harkitsevat nuorina aikuisina terveiden kehonosiensa kirurgista silpomista.
    17. Elämää muuttavien, peruuttamattomien toimenpiteiden sallimiseen sisältyy vakavia eettisiä ongelmia silloin kun niitä tehdään alaikäisille, jotka ovat liian nuoria itse antamaan pätevää suostumustaan. Lapsilla ja murrosikäisillä ei ole kognitiivista kypsyyttä eikä kokemukseen perustuvaa kapasiteettia ymmärtää sellaisten ratkaisujen koko merkityslaajuutta. Pelkät eettiset näkökulmat vaativat lasten ja murrosikäisten puberteettisupression, sukupuolihormonihoitojen ja kirurgisten sukupuolenkorjausleikkausten lopettamista lapsien ja murrosikäisten kohdalla.
    Lapsuusiän sukupuolidysforia: yhteenveto
    (Sukupuolidysforialla tarkoitetaan epämiellyttävää oloa, jota kokee omaan sukupuoleensa tyytymätön henkilö, kun hänen sukupuoli-identiteettinsä on yhteen sopimaton hänen kehonsa kanssa. – Toim. Lisäys)
    ———
    Alkuperäinen teksti: Gender Dysphoria in Children: summary points (American College of Pediatricians)"

    Nyt Pekun toiveesta esitetty ko. kirjoitus ettei tule vääriä käsityksiä.

    [ potkii betoniseinää ja hokee: ] "Asiaa!" :)

    Ja jottei jäisi epäselväksi, sanon että olen samaa mieltä. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Siis eri kehoihin, ei yhteen ja samaan.

    3Äänestä

  • Yksi.uskis kirjoitti:

    Todista toki että se Jumalasi on luonut yhtään mitään.

    Ai niin, et pysty.

    4Äänestä

  • Yksi.uskis kirjoitti:

    [ potkii betoniseinää ja hokee: ] "Asiaa!" :)

    Ja jottei jäisi epäselväksi, sanon että olen samaa mieltä. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Siis eri kehoihin, ei yhteen ja samaan.

    Oli vähän pitkä sepustus.

    Mutta ei ole "ideologiaa, jos joku haluaa vaihtaa sukupuolensa. Mitä teet, kun päässä takoo, että "olen aivan väärässä ruumissa". Annetaan jatkaa väärässä ruumissa ja porukassa oleminen? Kuka siitä mitään hyötyy?

    Nimenomaan mieheksi ja naiseksi, eikä mieheksi tai naiseksi.

    5Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Tuota, oletko nyt ihan varmasti kommentoinut oikealle henkilölle? Minusta kolmen rivin pituinen kommentti ei ole pitkä.

    Toisaalta olen ollut havainnut että muutenkin mielipiteesi ovat aika, miten sen nyt sanoisin...kohtuuttomia. Mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa luulen että tarkoitit kommentoida ArtoTTT:tä, et minua.

    Äänestä

  • ArtoTTTT kirjoitti:

    7. Ihmisen sukupuolisuus on objektiivinen, biologisesti kaksinapainen piirre: ”XY” ja ”XX” ovat mies- ja naissukupuolen geneettisiä tunnuksia, eivät geneettisiä kehityshäiriön tunnuksia. Mies- ja naissukupuoli tulee ymmärtää normatiivisesti ihmisyyden rakenteeseen kuuluviksi. Ihmisen sukupuolisuus on rakenteellisesti kaksinapaista, ja sillä on ilmeinen ihmislajin kukoistukseen ja lisääntymiseen liittyvä tarkoitus. Tämä periaate on itsestään selvä. Äärimmäisen harvinaiset sukupuoleen liittyvät kehityshäiriöt (disorders of sex development, DSD), joihin kuluu muun muassa androgeeni insensitiivisyys -syndrooma ja synnynnäinen lisämunuaisen hyperplasia, ovat kaikki lääketieteellisesti tunnistettavissa olevia poikkeamia normatiivisesta sukupuolten kaksinapaisuudesta, ja ne tunnustetaan asianmukaisesti ihmisrakenteen kehityshäiriöiksi. Henkilöt, joilla on näitä kehityshäiriöitä, eivät muodosta kolmatta sukupuolta.
    8. Ihmisillä on syntyessään biologinen sukupuoli. Sukupuoli-identiteetti (”gender”; käsitys ja kokemus itsestään miehenä tai naisena) on psykologinen käsite, ei objektiivinen biologinen entiteetti. Kukaan ei syntyessään omaa tietoisuutta mieheydestään tai naiseudestaan. Tämä tietoisuus kehittyy ajan myötä ja voi muiden itseä koskevaan tiedostamiseen liittyvien aspektien tavoin suistua raiteilta vauvaiästä alkaen lapsuudessa koettujen subjektiivisten aistimusten, ihmissuhteiden ja kielteisten kokemusten johdosta. Henkilöt, jotka identifioivat itsensä sanomalla, että he ”kokevat olevansa vastakkaista sukupuolta” tai ”jossain näiden välillä”, eivät muodosta kolmatta sukupuolta. He ovat edelleen biologisesti miehiä ja biologisesti naisia.
    9. Henkilön uskomus siitä, että hän on jotain, mitä hän ei ole, on parhaimmassa tapauksessa osoitus ajattelun sekavuudesta, pahimmillaan harhakuvitelmasta.
    10. Vastakkaisen sukupuolen hormonien käyttöön (pojilla estrogeeni ja tytöillä testosteroni) liittyy vaarallisia terveysriskejä. Suun kautta annosteltava estrogeeni pojille voi altistaa heidät vaarallisille terveysriskeille: laskimotukos ja veritulppa, sydänsairaudet, painonnousu, hypertriglyseridemia, kohonnut verenpaine, heikentynyt glukoositoleranssi, sappivaivat, prolaktinooma (maitohormonia tuottava kasvain) sekä rintasyöpä. Samaten tytöillä, jotka saavat testosteronia voi olla korkeampi riski alhaiseen HDL kolestroliin ja kohonneisiin triglyserideihin (johtaen sydänverisuonitautien kehittymiseen), kohonneisiin homokysteiiniarvoihin (merkitys epäselvä), maksavaurioihin, polysytemiaan (veren punasolujen runsaus), uniapneaan, insuliiniresistenssiin sekä muutoksiin rintarauhasissa, kohdun limakalvossa ja munasarjoissa.
    11. Murrosikä ei ole kehityshäiriö eikä sitä pitäisi ehkäistä kuin se olisi jokin tauti. Murrosiän etenemisen pysäyttävät hormonit saavat aikaan sairaustilan, puberteetin poisjäämisen. Murrosiän etenemisen pysäyttävät hormonit (gonadotropin releasing hormone agonists or GnRH agonists) ehkäisevät luustonkasvua, vähentävät luukudoksen tiheyttä, estävät sukupuolihormoneista riippuvaista nuoren henkilön aivojen rakenteellista kehitystä ja kypsymistä ja aiheuttavat hedelmättömyyttä estämällä sukupuolirauhasten kudosten kehittymisen sekä sukusolujen kypsymisen hoidon aikana.
    12. Lapset, jotka ennen murrosikää saavat murrosiän etenemisen seisauttavia hormoneita (GnRH agonists) ja tämän jälkeen toisen sukupuolen sukupuolihormoneita, tulevat pysyvästi hedelmättömiksi. Myös lapset, joilla ennen puberteetti-ikää aloitetaan sukupuolihormonihoito ilman puberteetin supressiohoitoa, tulevat pysyvästi hedelmättömiksi.
    13. Ainakin yksi prospektiivinen tutkimus (tutkimus, joka alkaa nykytilanteesta ja seuraa tutkimukseen osallistuvia tulevaisuuteen – Toim. huomio) osoittaa, että kaikki esi-murrosiässä olevat lapset, jotka aloittavat puberteetin etenemisen estävän lääkityksen, päättävät lopulta aloittaa sukupuolenkorjauksen vastakkaisen sukupuolen hormoneilla. Tämä viittaa siihen, että toisin kuin hoitojen puolestapuhujat väittävät, tekeytyminen vastakkaista sukupuolta olevaksi henkilöksi ja puberteetin supressiohoito eivät missään tapauksessa ole täysin peruttavissa oleva tai vaaraton prosessi. Ne panevat liikkeelle kehityksen kohti vääjäämätöntä päämäärää (transsukupuolinen identifikaatio), joka edellyttää haitallisten, toisen sukupuolen hormonien elinikäistä käyttöä, johtaen hedelmättömyyteen sekä muihin vakaviin terveysriskeihin.
    14. Gender-dysforiset murrosikäiset tytöt, jotka ovat käyttäneet testosteronia päivittäin vuoden ajan, saattavat saada rintojenpoistoleikkauksen jo 16-vuotiaina. Tämä toimenpide ei ole peruutettavissa.
    15. Kolmekymmentä vuotta kestänyt seurantatutkimus Ruotsissa (joka on yksi HLBTQ -myönteisimpiä maita) osoitti itsemurhien määrän olevan lähes kaksikymmentä kertaa suurempi sukupuolenkorjaushoidot läpikäyneiden aikuisten keskuudessa. Tämä osoittaa, että vaikkakin sukupuolenkorjaus joltakin osin helpottaa aikuisiän sukupuolidysforiaa, se ei johda sellaiseen terveyteen, joka olisi samalla tasolla

    Kommentoinpa nyt vähän vaikka Archien mieliksi. Ihan pieneen pätkään vain.

    >Mies- ja naissukupuoli tulee ymmärtää normatiivisesti ihmisyyden rakenteeseen kuuluviksi.

    Jaa miksi muka? "Normatiivisesti" on tässä yhteydessä erityisen kova ja ihmisvihantäyteinen sana, koska se tekee jokaisesta normiin mahtumattomasta vajaan epäihmisen joko pysyvästi tai siihen saakka kunnes hänet on saatu puristetuksi normiin – tai itsemurhaan.

    >Ihmisen sukupuolisuus on rakenteellisesti kaksinapaista, ja sillä on ilmeinen ihmislajin kukoistukseen ja lisääntymiseen liittyvä tarkoitus.

    Tässä mentiin näppärästi jo uskonnon puolelle, ja samalla selviää myös kirjoittajien motivaation lähde eli evankelikaalinen kristillisyys. Mitään tekemistä tieteen kanssa tällä julistuksella ei siis ole, eikä ihmisen sukupuolisuus edelleenkään olennaisesti eroa muusta nisäkäskunnasta.

    >Tämä periaate on itsestään selvä.

    Tässä tapauksessa varmaan yhtä itsestään selvä kuin Ylösnousemus. Lukija ymmärtänee huokeasti, mitä tarkoitan.

    >Henkilön uskomus siitä, että hän on jotain, mitä hän ei ole, on parhaimmassa tapauksessa osoitus ajattelun sekavuudesta, pahimmillaan harhakuvitelmasta.

    Tämä virke on sellainen osoitus ajattelun sekavuudesta, että sitä on paha edes kommentoida. Sen voi siitä sanoa, että kun puheena olevien ihmisten vuosia ja joskus jopa vuosikymmeniä kestänyt henkilökohtainen tuntemus ja kokemus siitä mitä he ovat – ja eivät ole – rinnastetaan kirjoittajien omiin vedenpaisumus- ym. uskomuksiin, kyseessä on suorastaan rasistinen loukkaus – ja taas todiste ihmisvihasta.

    Kokonaisuuteen lainaan Alexander Stubbia :
    "Vittu mitä paskaa."

    4Äänestä

  • Yksi.uskis kirjoitti:

    Tuota, oletko nyt ihan varmasti kommentoinut oikealle henkilölle? Minusta kolmen rivin pituinen kommentti ei ole pitkä.

    Toisaalta olen ollut havainnut että muutenkin mielipiteesi ovat aika, miten sen nyt sanoisin...kohtuuttomia. Mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa luulen että tarkoitit kommentoida ArtoTTT:tä, et minua.

    Järjestelmä heittää vastauksen välillä minkä tahansa kommentin perään.

    Mutta ei kai ole "kohtuutonta", jos ihminen voi muuttua sellaiseksi kuin hän sisimmässään tuntee olevansa?

    4Äänestä

  • aaltovaasi kirjoitti:

    Nimenomaan mieheksi ja naiseksi, eikä mieheksi tai naiseksi.

    Nokkela vastaus. Tuskin kuitenkaan kovin vakuuttava peruste. Vai väitätkö että Jumala loi kaikki ihmiset vain transukupuolisiksi?

    Äänestä

  • Yksi.uskis kirjoitti:

    Nokkela vastaus. Tuskin kuitenkaan kovin vakuuttava peruste. Vai väitätkö että Jumala loi kaikki ihmiset vain transukupuolisiksi?

    Mutta avaa mahdollisuuksia mielenkiintoiseen pohdiskeluun. Ainakaan se ei tarkoita sitä, että on vain miehiä tai naisia vaan on myös monenlaista vaihtelua asiassa.

    6Äänestä

  • aaltovaasi kirjoitti:

    Mutta avaa mahdollisuuksia mielenkiintoiseen pohdiskeluun. Ainakaan se ei tarkoita sitä, että on vain miehiä tai naisia vaan on myös monenlaista vaihtelua asiassa.

    Kiitos kommentistasi. Se todellakin avaa mahdollisuuksia. En ole ehtinyt asiaan paremmin tutustua, mutta tiedätkö sinä onko luomiskertomuksessa muitakin kohtia jotka voidaan tulkita transseksuaalisuutta tukevaksi?

    Äänestä

  • Yksi.uskis kirjoitti:

    Kiitos kommentistasi. Se todellakin avaa mahdollisuuksia. En ole ehtinyt asiaan paremmin tutustua, mutta tiedätkö sinä onko luomiskertomuksessa muitakin kohtia jotka voidaan tulkita transseksuaalisuutta tukevaksi?

    Alussa luotiin.

    Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Onkin parempi tutustua nykyisyyteen.

    1Äänestä

  • aaltovaasi kirjoitti:

    Mutta avaa mahdollisuuksia mielenkiintoiseen pohdiskeluun. Ainakaan se ei tarkoita sitä, että on vain miehiä tai naisia vaan on myös monenlaista vaihtelua asiassa.

    "...on vain miehiä tai naisia vaan on myös monenlaista vaihtelua asiassa."

    Itse asiassa ihmisessä on monia muitakin vaihteluita fyysisyyden suhteen.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Totta ja siksikin tiukat kategorisoinnit eivät ole hyväksi.

    Äänestä

  • aaltovaasi kirjoitti:

    Totta ja siksikin tiukat kategorisoinnit eivät ole hyväksi.

    Yleisellä tasolla voidaan aina jonkinlaisia kategorisointeja tehdä, mutta ei koskaan niin tiukkoja, sillä aina on niitä poikkeuksia sekä poikkeuksen poikkeuksia.

    Äänestä

Taas tämä mätä valehtelija Arto TTT postaa tänne sotaa!!!
Ei tajua kuinka tyhmä hän on?!!

Vuosia väärässä ollut itseä ylentää valehtelija ja kieroilua Arto TTT
Jatkaa tuota paikan jauhamista

5Äänestä
  • No minähän vain toin näkyville tekstin johon Peku aloituksessa viittaa, nythän te voitte yhdessä haukkua sitä.

    3Äänestä

  • Aloittaja

    Niinpä juu.
    Kun hänellä ei ollut itsellä mitään sanottavaa, niin kopioi muutaman sivun vihajärjestöksi nimetyn tahon tuotoksia.

    6Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Eiköhän täällä vihassa kunnostaudu joku muu..

    3Äänestä

  • ArtoTTTT kirjoitti:

    Eiköhän täällä vihassa kunnostaudu joku muu..

    Tätäkään vihajärjestöä et valitettavasti saa valkopestyä sillä että yrität suunnata huomion sen arvostelijoihin.

    Vihajärjestön "arvonimen" saa tietysti aina toiminnan kokonaisuuden kautta ja perusteella. Jokaisella vihajärjestöllä on julistuksessaan siteeksi myös täyttä totta, ja sen toden tarkoitus on saada kuulija pitämään myös valheita ja vihanlietsontaa totena.

    5Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Tuota kutsutaan propagandaksi.

    #Vihajärjestön "arvonimen" saa tietysti aina toiminnan kokonaisuuden kautta ja perusteella. Jokaisella vihajärjestöllä on julistuksessaan siteeksi myös täyttä totta, ja sen toden tarkoitus on saada kuulija pitämään myös valheita ja vihanlietsontaa totena. #

    No minähän vain helpotan teidän työtänne, nyt voitte pelkän haukkumisen sijasta tutkia ko. kirjoituksen joka lauseen ja kertoa meille mikä siinä ei pidä paikkaansa...

    2Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Tuota kutsutaan propagandaksi.

    SINUA kutsutaan propagandaksi ja homo-agendaksi.

    2Äänestä

  • ArtoTTTT kirjoitti:

    #Vihajärjestön "arvonimen" saa tietysti aina toiminnan kokonaisuuden kautta ja perusteella. Jokaisella vihajärjestöllä on julistuksessaan siteeksi myös täyttä totta, ja sen toden tarkoitus on saada kuulija pitämään myös valheita ja vihanlietsontaa totena. #

    No minähän vain helpotan teidän työtänne, nyt voitte pelkän haukkumisen sijasta tutkia ko. kirjoituksen joka lauseen ja kertoa meille mikä siinä ei pidä paikkaansa...

    "...sijasta tutkia ko. kirjoituksen ..."

    Vaikka ensin tulee tutkia tuo taho, joka näitä kirjoituksia tehtaillee. Mitä mieltä olet siitä?

    7Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Tätäkään vihajärjestöä et valitettavasti saa valkopestyä sillä että yrität suunnata huomion sen arvostelijoihin.

    Vihajärjestön "arvonimen" saa tietysti aina toiminnan kokonaisuuden kautta ja perusteella. Jokaisella vihajärjestöllä on julistuksessaan siteeksi myös täyttä totta, ja sen toden tarkoitus on saada kuulija pitämään myös valheita ja vihanlietsontaa totena.

    Vihajärjestön "arvonimiä" tehtailee "puolueeton" vasemmistolainen ökyrikas homolobbausjärjestö Southern Poverty Law Center, jonka "rakkaudentyönä" synnytetty vihakartta on radikalisoinut homoaktivistin aseelliseen hyökkäykseen perinteisiä perhearvoja kunnioittavan järjestön toimitiloihin tarkoituksena lahdata koko porukka. Suomessa homoaktivistien ja anarkistien propagandistinen kiihotustoiminta on poikinut väkivaltaisen hyökkäyksen kristilliseen kirjakauppaan.

    2Äänestä

  • ArtoTTTT kirjoitti:

    #Vihajärjestön "arvonimen" saa tietysti aina toiminnan kokonaisuuden kautta ja perusteella. Jokaisella vihajärjestöllä on julistuksessaan siteeksi myös täyttä totta, ja sen toden tarkoitus on saada kuulija pitämään myös valheita ja vihanlietsontaa totena. #

    No minähän vain helpotan teidän työtänne, nyt voitte pelkän haukkumisen sijasta tutkia ko. kirjoituksen joka lauseen ja kertoa meille mikä siinä ei pidä paikkaansa...

    >No minähän vain helpotan teidän työtänne, nyt voitte pelkän haukkumisen sijasta tutkia ko. kirjoituksen joka lauseen ja kertoa meille mikä siinä ei pidä paikkaansa...

    Ensin tietysti tulee esittää näytöt kaikille positiivisille väitteille, ellei kyse ole ns. yleisestä tiedosta. Sitä ennen kun ei ole mitään kiistettävää, koska perusteettomat väitteet helposti jo itsessään kiistävät itsensä.

    Mitä Pe.kut, Repe, qwerty ja mummomuori nyt vielä haluavat kun vainoavat Aito aviolittoyhidtystä vaikka homot ja lesbot pääsevät jo naimisiin?

    Kerrotteko mikä on tavoitteenne vielä kun Aito avioliitto yhdistys on jatkuvan mielenkiintonne kohteen.

    1Äänestä

  • Viha.on.teidän kirjoitti:

    Vihajärjestön "arvonimiä" tehtailee "puolueeton" vasemmistolainen ökyrikas homolobbausjärjestö Southern Poverty Law Center, jonka "rakkaudentyönä" synnytetty vihakartta on radikalisoinut homoaktivistin aseelliseen hyökkäykseen perinteisiä perhearvoja kunnioittavan järjestön toimitiloihin tarkoituksena lahdata koko porukka. Suomessa homoaktivistien ja anarkistien propagandistinen kiihotustoiminta on poikinut väkivaltaisen hyökkäyksen kristilliseen kirjakauppaan.

    >Suomessa homoaktivistien ja anarkistien propagandistinen kiihotustoiminta on poikinut väkivaltaisen hyökkäyksen kristilliseen kirjakauppaan.

    En muista tapausta, mutta saanko hieman arvata: Kyseinen "kristillinen" kirjakauppa välittää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastaan suunnattua vihapropaganda-aineistoa.

    (Alt-)right?

    5Äänestä

  • Viha.on.teidän kirjoitti:

    Vihajärjestön "arvonimiä" tehtailee "puolueeton" vasemmistolainen ökyrikas homolobbausjärjestö Southern Poverty Law Center, jonka "rakkaudentyönä" synnytetty vihakartta on radikalisoinut homoaktivistin aseelliseen hyökkäykseen perinteisiä perhearvoja kunnioittavan järjestön toimitiloihin tarkoituksena lahdata koko porukka. Suomessa homoaktivistien ja anarkistien propagandistinen kiihotustoiminta on poikinut väkivaltaisen hyökkäyksen kristilliseen kirjakauppaan.

    "...vasemmistolainen ökyrikas homolobbausjärjestö Southern Poverty Law Center..."

    Onko sinulla faktatietoja tuon väitteesi tueksi?

    Äänestä

”Mikähän siinä on kun AA:n jokaisen lähteen takaa löytyy aina joku alatoopi-tehdas.”

Eiköhän nuo ole jo pätevästi esiin tuotu? Amerikkalainen äärioikeiston ”tehdas” tuottaa näitä, ja tänne niitä vain kopioidaan. Ilmeisesti kuvitellaan, ettei noiden taustoista kukaan täällä suomessa tiedä mitään?

5Äänestä
  • Sinut pitäisi poistaa palstalta äärivasemmistolaisuutesi takia.

    2Äänestä

  • Ja kuvitellaan myös, että "vasemmistoa" (eli melkein kaikkia kokoomuksen keskilinjasta vasempaan päin) hurjasti haukkumalla, leimaamalla ja maalittamalla, kuten "Pyhän hengen valtaama" Räyhis yllä mummomuoria (ties monnenenko sadannen kerran), nämä tehtaat tulisivat valkopestyiksi ja niiden ihmisvihantäyteinen julistus jotenkin hyväksyttävämmäksi.

    4Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Ja kuvitellaan myös, että "vasemmistoa" (eli melkein kaikkia kokoomuksen keskilinjasta vasempaan päin) hurjasti haukkumalla, leimaamalla ja maalittamalla, kuten "Pyhän hengen valtaama" Räyhis yllä mummomuoria (ties monnenenko sadannen kerran), nämä tehtaat tulisivat valkopestyiksi ja niiden ihmisvihantäyteinen julistus jotenkin hyväksyttävämmäksi.

    mummomuorilla ja sinulla on ainakin yhteinen stalinisti tausta. olette hyviä kommareita molemmat.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Ja kuvitellaan myös, että "vasemmistoa" (eli melkein kaikkia kokoomuksen keskilinjasta vasempaan päin) hurjasti haukkumalla, leimaamalla ja maalittamalla, kuten "Pyhän hengen valtaama" Räyhis yllä mummomuoria (ties monnenenko sadannen kerran), nämä tehtaat tulisivat valkopestyiksi ja niiden ihmisvihantäyteinen julistus jotenkin hyväksyttävämmäksi.

    "vasemmistoa" (eli melkein kaikkia kokoomuksen keskilinjasta vasempaan päin)

    Täälä nyt kaikki perinteiset oikeistolaisetkin ovat jo äärivasemmistolaisa joidenkin mielestä. :D

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    "vasemmistoa" (eli melkein kaikkia kokoomuksen keskilinjasta vasempaan päin)

    Täälä nyt kaikki perinteiset oikeistolaisetkin ovat jo äärivasemmistolaisa joidenkin mielestä. :D

    Ja sitten otsasuoni pullistuu, kun vastakaikua tälle uusluokitukselle tulee lähinnä vain ikiomilta nimimerkeiltä.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Ja sitten otsasuoni pullistuu, kun vastakaikua tälle uusluokitukselle tulee lähinnä vain ikiomilta nimimerkeiltä.

    OIkeastaan pitäisi jo kehitellä joku muu malli, jolla jotenkin voisi jaotella näitä nykyisiä puolueita?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    OIkeastaan pitäisi jo kehitellä joku muu malli, jolla jotenkin voisi jaotella näitä nykyisiä puolueita?

    Ei niitä oikein jaottele millään muulla kuin nelikentällä, jossa on mukana arvokonservatiivisuus vs. -liberaalius ja toisena perinteinen (lähinnä talouspoliittinen) vasemmisto-oikeistojako.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Ei niitä oikein jaottele millään muulla kuin nelikentällä, jossa on mukana arvokonservatiivisuus vs. -liberaalius ja toisena perinteinen (lähinnä talouspoliittinen) vasemmisto-oikeistojako.

    Ehkä tuossa on vähän parempi malli, joskin keskustelussa vähän hankalaa hahmottaa.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Ehkä tuossa on vähän parempi malli, joskin keskustelussa vähän hankalaa hahmottaa.

    Se on itse asiassa varsin looginen jaottelu. Talouspoliittisesti ajattalu voi olla oikeistolaista tai vasemmistolaista ja sekä oikeistosta että vasemmistosta löytyy liberaaleja että konservatiiveja. Oikeiston konservatiivit ovat näitä "koti uskonto ja isänmaa" ihmisiä ja vasemmiston konservatiivit taas kärjistettyinä "stalinisteja" joilla on hyvin järjestelmäkeskeinen ajatusmaailma vasemmistolaisuuteen (tätä esiintyy myös AY-liikkeessä joka pyrkii säilyttämään saavutettuja etuja).
    Oikeiston liberaalit taas näitä menestyneitä "maailmankansalaisia" jotka uskovat yksilonvapauteen niin taloudessa kuin yhteiskunnassakin, vasemmiston liberaalit taas usein vähemmistöjen oikeuksiin ja globaaliin oikeudenmukaisuuteen keskittyviä.

    Äänestä

  • TotuusSattuuQXQ kirjoitti:

    ”Talouspoliittisesti ajattalu voi olla oikeistolaista…”

    Paitsi että kukaan ei enää aja mitään sosialismia vaan kaikki kannattavat markkinataloutta – oikeisto globaalia sellaista ja vasemmalla olevat sosiaalista sellaista. Oikeisto on ollut myös hyvinvointiyhteiskunnan puolella, noita liberaalia markkinataloutta lukuun ottamatta.

    Muuten ehkä jotenkin jako menee, mutta yhä enemmän tuo jako ohenee.

    Äänestä

ArtoTTT,+kyllä+Puolimatka+ja+Reinikainen+samoin+kuin+heidän+fundamentalistiset+lähteensä+ovat+kritiikkinsä+ansainneet.Pekka+leikkii+Nooan+arkilla+ja+koko+arvovallattomuudellaan+haukkuu+kaiken,+mikä+ei+tule+hänen+fundamentalistista+ajatteluaan.+Pekka+sai+potkut+persauksille+Seurakuntalaisesta+ja+piste.+Samaa+pelleilyä+ne+on+noiden+Aa-kerholaisten+muukin+"uutisointi".Mistä+tahansa+tutkimusmateriaalista+voidaan+vetää+vääriä+johtopäätöksiä,+kun+vain+sopivan++tarkoitushakuisesti+esiseulotaan+ja+lohkotaan+sieltä+esiin+vain+omaa+kantaa+tukevat+tulokset+ja+unohdetaan+muut.+Noin+toimien+voi+"todistaa"+melkein+mitä+tahansa.+Se,+että+jättää+puolet+kertomatta,+suurentelee+tai+vähättelee+jutun+osia+sopivasti,+niin+tuo+kaikki+on+valehtelemista.+Ja+siihen+sekä+Pekka,+että+Tapio+ovat+sortuneet+lukemattomia+kertoja.+Ihan+puhtaaseen+valehteluun.+ps+sinun+kopioimasi+juttu+oli+sitä+samaa+uskonnollista+propagandaa+ja+se+upposi+sinuun+ilmeisen+vaivattomasti.+Ihan+vinkiksi,+että+jos+juttu+tuntuu+sopivan+omiin+ennakko-olettamuksiin+lähes+100%:sti,+niin+silloin+on+hyvin+todennäköisesti+jutusta,+joka+on+tehty+sopimaan+sinun+ennakko-olettamuksiisi.+Ja+koska+teillä+fundamentalisteilla+on+yhteiset+vastustuksen+aiheet+niin+niitä+korostamalla+ja+muuta+yhteiskuntaa+haukkumalla+teidät+on+vakuutettu.+Teidät+on+vakuutettu+teidän+omista+ennakkoluuloistanne.+Teitä+on+siis+ihan+tietoisesti+huijattu.+Te+menette+onnesta+sekaisin+ja+tulette+tänne+rinta+rottingilla+ja+itsevarmuutta+puhkuen++kertomaan+uusimmat+"todisteenne"+sillä+kertaa+ties+mistä.++Vähän+kuin+Pertsa+kun+se+luki+sen+"uutisen"+Punaiseen+mereen+hukkuneesta+armeijasta.+Siitä+Raamatun+jutusta,+jossa+pahikset+ajoi+hyviksiä+takaa+ja+pahikset+hukkui+mereen.+Se+Pertsan+löytämä+"tiedesivusto"+sivusto+oli+muuten+puhdasta+komediaa.

6Äänestä
  • Mitä Pe.kut, Repe, qwerty ja mummomuori nyt vielä haluavat kun vainoavat Aito aviolittoyhidtystä vaikka homot ja lesbot pääsevät jo naimisiin?

    Kerrotteko mikä on tavoitteenne vielä kun Aito avioliitto yhdistys on jatkuvan mielenkiintonne kohteen.

    1Äänestä

  • Onhan siinä vielä jäljellä viihdearvo.

    4Äänestä

  • aaltovaasi kirjoitti:

    Onhan siinä vielä jäljellä viihdearvo.

    Sehän siinä ollut ollut se pääsisältö alusta lähtien.

    3Äänestä

  • homottajille kirjoitti:

    Mitä Pe.kut, Repe, qwerty ja mummomuori nyt vielä haluavat kun vainoavat Aito aviolittoyhidtystä vaikka homot ja lesbot pääsevät jo naimisiin?

    Kerrotteko mikä on tavoitteenne vielä kun Aito avioliitto yhdistys on jatkuvan mielenkiintonne kohteen.

    Kyllä näitä disinformaatiota tulee oikaista ja tuoda sitä totuuttakin välillä mukaan. Vai mitä?

    4Äänestä

  • homottajille kirjoitti:

    Mitä Pe.kut, Repe, qwerty ja mummomuori nyt vielä haluavat kun vainoavat Aito aviolittoyhidtystä vaikka homot ja lesbot pääsevät jo naimisiin?

    Kerrotteko mikä on tavoitteenne vielä kun Aito avioliitto yhdistys on jatkuvan mielenkiintonne kohteen.

    "Kerrotteko mikä on tavoitteenne vielä kun Aito avioliitto yhdistys on jatkuvan mielenkiintonne kohteen."

    Kerrotko sinä montako Aitoa avioliittoa koskevaa avausta olet itse tehnyt viime vuosina poistetut mukaan laskien. 350?

    5Äänestä

  • show.must.go.on kirjoitti:

    "Kerrotteko mikä on tavoitteenne vielä kun Aito avioliitto yhdistys on jatkuvan mielenkiintonne kohteen."

    Kerrotko sinä montako Aitoa avioliittoa koskevaa avausta olet itse tehnyt viime vuosina poistetut mukaan laskien. 350?

    >> 350? <<

    Ainakin ja reinikaiset päälle ;-)

    4Äänestä

  • Aloittaja

    Juu, AA:n johdossa on näitä Jope Ruonansuun sivupersoonia, joilla tulee vasemmasta suupielestä yhtä ja toisesta toista juttua, eikä koko suuta voi avata, kun voi yläproteesi pudota.

    3Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    >> 350? <<

    Ainakin ja reinikaiset päälle ;-)

    Valtavasti noita pukkasi nimienkeruuvaiheessa ja paljon sen jälkeenkin. Lähes kaikkien takana oli nimimerkistä ja muista seikoista päätellen... no, kyllä te tiijätte.

    3Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Valtavasti noita pukkasi nimienkeruuvaiheessa ja paljon sen jälkeenkin. Lähes kaikkien takana oli nimimerkistä ja muista seikoista päätellen... no, kyllä te tiijätte.

    Siitä ei piirit paljon voi pienentyä.

    3Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Valtavasti noita pukkasi nimienkeruuvaiheessa ja paljon sen jälkeenkin. Lähes kaikkien takana oli nimimerkistä ja muista seikoista päätellen... no, kyllä te tiijätte.

    "Valtavasti noita pukkasi nimienkeruuvaiheessa ja paljon sen jälkeenkin."

    Eikä niitä ollut pelkästään täällä vaan useissa keskusteluissa muuallakin.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    "Valtavasti noita pukkasi nimienkeruuvaiheessa ja paljon sen jälkeenkin."

    Eikä niitä ollut pelkästään täällä vaan useissa keskusteluissa muuallakin.

    Varmasti. Tuskin Räyhis silti kaikkien takana oli kaikkialla. Vaikka mistäpä sen tietää.🙄

    Äänestä

Kuten+Peku+jo+toi+esille+vähän+taustoja,+niin+niistä+vielä+muutama+asia.Vuonna+2002+Joseph+Zanga+erosi+varsinaisesta+pediatriaryhmästä+American+Academy+of+Pediatrics+(AAP)+ja+perusti+oman+ryhmänsä+American+College+of+Pediatricians:n.+Hän+erosi+protestiksi+siitä,+että+AAP+hyväksyi+homoseksuaalit+avioparit.+AAP:ssä+on+todellakin+64+000+jäsentä+mutta+tässä+uskonnollisesti+suuntautuneessa+järjestössä+vain+500+jäsentä.Tuo+varsinainen+ryhmä+eli+AAP+mm.+kritisoi+poikalasten+turhia+ympärileikkauksia,+puolustaa+rokotteiden+antamista,+kritisoi+liian+vapaita+aselakeja+jne.+Tämä+ACP+puolestaan+käy+tutunoloista+sotaa+homoseksualismia+ja+muita+vastaavia+kohtaan,+vääristelee+tutkimustuloksia+poliittisten+agendojensa+mukaisiksi+jne.+Tämän+vuoksi+suurin+osa+virallisista+terveydenhoito+järjestöistä+eivät+hyväksy+sen+toimintatapaa.Toinen,+ja+varin+hämäävä+seikka+on,+että+nyt+kun+tuodaan+toisesta+kulttuurista+ja+aivan+toisen+tyyppisestä+terveydenhoitojärjestelmästä+jotain+suomeen,+kannattaa+huomioida+niiden+erot.+Meidän+lainsäädäntömme+sekä+käytännöt+poikkeavat+huomattavasti+tuosta+yhdysvaltalaisesta+mallista.+Lääketieteellinen+Aikakauskirja+Duodecim+artikkelissa+”Sukupuoli-identiteetin+diagnosoiminen”+2015;131(4):367-71+sanotaan+aivan+selvästi+se,+mikä+on+suomalainen+tilanne.”Työryhmät+keskittyvät+ensisijaisesti+sulkemaan+pois+mielenterveyden+häiriöt,+jotka+saattaisivat+aiheuttaa+johonkin+muuhun+kuin+pysyvään+sukupuoli-identiteettikokemukseen+pohjautuvan+toiveen+ruumiillisista+hoidoista.””…työryhmä+luotaa+paitsi+tutkittavan+sukupuoli-identiteettikokemusta+sellaisena+kuin+hän+sen+itse+kuvaa,+myös+tutkittavan+elämänhistoriaa,+minäkuvaa,+mahdollista+psyykkistä+oireilua,+persoonallisuuden+rakenteita,+ihmissuhteita,+tulevaisuuden+toiveita,+sukupuoliristiriidan+vaikutusta+hänen+elämänlaatuunsa+ja+niin+edelleen…””Huomattavasti+useammin+kyseessä+on+jokin+persoonallisuuden+kehityksen+ongelma+-+joko+persoonallisuuden+kypsymättömyydestä+johtuva+identiteetin+keskeneräisyys+tai+persoonallisuushäiriöön+liittyvä+identiteettihämmennys.”Meillä+ollaan+varsin+tarkkoja+minkään+sellaisen+hoidon+aloittamisessa,+jotka+ovat+peruuttamattomia.+”Lapsille+ei+tehdä+sukupuolen+uudelleen+määrittelyn+edellytysten+arvioita,+koska+seurantatutkimusten+mukaan+85+%+lapsuuden+epätyypillisestä+sukupuolikokemuksesta+katoaa+puberteetissa+(21).””Sukupuoli-identiteetiltään+epätyypilliset+lapset+tarvitsevat+ennen+kaikkea+ikätasoista+kehityksellistä+tukea:+kaikille+lapsille+kuuluvaa+hyväksyvää+huolenpitoa+ja+kasvurauhaa.+Siitä+voivat+osaltaan+huolehtia+kaikki+perheen+kohtaavat+ammattihenkilöt.”Tällä+tarkoitetaan,+ettei+lasta+pakoteta+mihinkään+suuntaan,+vaan+annetaan+hänen+rauhassa+kokea+ja+kehittyä.+Ei+siis+pakoteta+edes+niitä+lapsia,+jotka+kokevat+sukupuolensa+vääräksi+väkisin+olemaan+jotain.+Tähän+samaan+asiaa+littyy+Setan+musitio+”Hallituksen+esitys+65/2015+vp+Hallituksen+esitys+eduskunnalle+eräiksi+avioliittolain+muutoksen+edellyttämiksi+lainmuutoksiksi”,+jossa+todetaan+aivan+vastaavaa:”Laki+pakottaa+tarpeettomiin+hoitoihin+Lainsäädäntö+nykymuodossaan+luo+joillekin+ihmisille+painetta+käydä+läpi+lääketieteellisiä+sukupuolen+korjaushoitomuotoja,+joita+he+eivät+tahtoisi,+koska+kevyempi+hoito+riittäisi+heille.””Transtukipisteen+arvion+mukaan+lapsia+ja+nuoria+voisi+auttaa+sosiaalinen+ratkaisu,+jossa+vaihdettaisiin+lapsen+nimi+ja+juridinen+sukupuoli+ilman+mitään+lääketieteellisiä+hoitoja.+Näin+voidaan+menetellä+tilanteissa,+joissa+lapsi+on+ilmaissut+pitkäkestoisesti+ja+vahvasti+kokevansa+olevan+eri+sukupuolta+kuin+mikä+hänelle+syntymässä+on+määritelty+ja+kärsii+sukupuolidysforiasta.+Näin+lääketieteellisiä+hoitoja+voitaisiin+lykätä,+kunnes+on+saatu+varmuus+nuoren+sukupuoli-identiteetin+pysyvyydestä”Mutta+aivan+varmaan+tästä+taas+tehdään+jotain+disinformaatiota+ja+aletaan+märistä+täysin+asian+vierestä.+Toisin+sanoen+siitä,+että+kuvitellaan+Yhdysvaltojen+tilanteen+olevan+sama+kuin+suomessa.

5Äänestä
  • >”Transtukipisteen arvion mukaan lapsia ja nuoria voisi auttaa sosiaalinen ratkaisu, jossa vaihdettaisiin lapsen nimi ja juridinen sukupuoli ilman mitään lääketieteellisiä hoitoja. Näin voidaan menetellä tilanteissa, joissa lapsi on ilmaissut pitkäkestoisesti ja vahvasti kokevansa olevan eri sukupuolta kuin mikä hänelle syntymässä on määritelty ja kärsii sukupuolidysforiasta. Näin lääketieteellisiä hoitoja voitaisiin lykätä, kunnes on saatu varmuus nuoren sukupuoli-identiteetin pysyvyydestä”

    Mitä? Ei tuo voi olla Setan sanomaa, sillä silloinhan Patmos-osastomme koostuisi valehtelijoista! Seta haluaa leikellä lapsia ja vakuuttaa että he ovat toista sukupuolta kuin ovat, ja tämä on Jumalan tosi, sillä niinhän Patmos-osastomme on meitä opettanut jo kuukausitolkulla. 🤥

    7Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >”Transtukipisteen arvion mukaan lapsia ja nuoria voisi auttaa sosiaalinen ratkaisu, jossa vaihdettaisiin lapsen nimi ja juridinen sukupuoli ilman mitään lääketieteellisiä hoitoja. Näin voidaan menetellä tilanteissa, joissa lapsi on ilmaissut pitkäkestoisesti ja vahvasti kokevansa olevan eri sukupuolta kuin mikä hänelle syntymässä on määritelty ja kärsii sukupuolidysforiasta. Näin lääketieteellisiä hoitoja voitaisiin lykätä, kunnes on saatu varmuus nuoren sukupuoli-identiteetin pysyvyydestä”

    Mitä? Ei tuo voi olla Setan sanomaa, sillä silloinhan Patmos-osastomme koostuisi valehtelijoista! Seta haluaa leikellä lapsia ja vakuuttaa että he ovat toista sukupuolta kuin ovat, ja tämä on Jumalan tosi, sillä niinhän Patmos-osastomme on meitä opettanut jo kuukausitolkulla. 🤥

    Odota vain, kyllä he nämäkin kiistävät. Kun se valhe on niin paljon makeampaa uskoa...

    3Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Odota vain, kyllä he nämäkin kiistävät. Kun se valhe on niin paljon makeampaa uskoa...

    #Kun se valhe on niin paljon makeampaa uskoa... #

    Onkohan mummo taas erehtynyt pitämään Setan homopropagandaa totena???

    Äänestä

  • ArtoTTTT kirjoitti:

    #Kun se valhe on niin paljon makeampaa uskoa... #

    Onkohan mummo taas erehtynyt pitämään Setan homopropagandaa totena???

    Voisitko tarkentaa? Vähän samaan tapaan perustele kuin mummo, tietysti omine lähteinesi, niin hyvä.

    4Äänestä

  • ArtoTTTT kirjoitti:

    #Kun se valhe on niin paljon makeampaa uskoa... #

    Onkohan mummo taas erehtynyt pitämään Setan homopropagandaa totena???

    Kyllä se olet sinä, joka nielit Patmoksen syöttämän hevonpaskan.

    4Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Kyllä se olet sinä, joka nielit Patmoksen syöttämän hevonpaskan.

    ...Ellei Archie ollut ja ole osaltaan sitä myös kakkimassa?

    4Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    ...Ellei Archie ollut ja ole osaltaan sitä myös kakkimassa?

    Sekin on mahdollista. Ja voi jopa olla, että ainakin osa Aa:n rivikannattajista uskoo ihan oikeasti, että äitiyslaissa on kyse lapsikaupasta.

    4Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Sekin on mahdollista. Ja voi jopa olla, että ainakin osa Aa:n rivikannattajista uskoo ihan oikeasti, että äitiyslaissa on kyse lapsikaupasta.

    Lopunaikauskovat uskoo mitä tahansa, kunhan se vain on osoitus maailman muuttumisesta pahempaan päin. Ja ne parempaan menneet joita ei voi millään kiistää, kuten että Tampereen Pyhäjärvessä voi nyt huoleti uida vaikka se 40 vuotta sitten oli haiseva viemäri, ovat Saatanan juonia uskovien eksyttämiseksi.

    4Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Lopunaikauskovat uskoo mitä tahansa, kunhan se vain on osoitus maailman muuttumisesta pahempaan päin. Ja ne parempaan menneet joita ei voi millään kiistää, kuten että Tampereen Pyhäjärvessä voi nyt huoleti uida vaikka se 40 vuotta sitten oli haiseva viemäri, ovat Saatanan juonia uskovien eksyttämiseksi.

    Totta ja Laukkasen Antero näkisi tuossa linkin uutisessakin jonkin todisteen moraalin rappiosta.

    "Analyysi: Pahamaineinen ”nuoriso” uhkaa kuolla sukupuuttoon
    Väkivallan määrä ja rikokset vähenevät länsimaissa. Suomen osalta rikollisuuden laskun takana on etenkin nuoriso.
    Viimeiset pari vuotta rikosten määrä on taas vain laskemaan päin, jollei suorastaan romahtanut.
    Esimerkiksi tappelut, koulukiusaaminen, vahingonteot ja varastamiset ovat lyhyessä ajassa puolittuneet. Jopa nuorten juopottelu on vähentynyt lähes puoleen entisestä."

    Vai haistaisiko Anteron moraalinen nenu tuossa todisteen valemedian röyhkeydestä.

    https://yle.fi/uutiset/3-9882448?origin=rss

    Tuo oli muuten mielenkiintoinen ja hyvä uutinen. Mitenkähän tuosta sitten saisi väännettyä jotain pahaa ja ilkeää?

    4Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Tuo oli muuten mielenkiintoinen ja hyvä uutinen. Mitenkähän tuosta sitten saisi väännettyä jotain pahaa ja ilkeää?

    Aika fakiiri saa olla, että tuosta löytäisi jonkin todisteen yhteiskunnallisesta rappiosta tms.

    5Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Aika fakiiri saa olla, että tuosta löytäisi jonkin todisteen yhteiskunnallisesta rappiosta tms.

    Älähän, kyllä ne tuostakin vielä jotain kehii, jolla todistavat miten kaikki rappeutuu. Tosin en vielä ole ihan hahmottanut, mitä kaikkea tuo rappeutuminen sitten sisällään pitää.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Älähän, kyllä ne tuostakin vielä jotain kehii, jolla todistavat miten kaikki rappeutuu. Tosin en vielä ole ihan hahmottanut, mitä kaikkea tuo rappeutuminen sitten sisällään pitää.

    Taitaa tuo rappeutuminen olla Nooan_arkki-uskovien, kuten Reinikaisen ja Torpan yksityisomaisuutta. Se on niiden Baramiini-teorian yksi kulmakivi.

    Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Taitaa tuo rappeutuminen olla Nooan_arkki-uskovien, kuten Reinikaisen ja Torpan yksityisomaisuutta. Se on niiden Baramiini-teorian yksi kulmakivi.

    Jostain syystä kyllä. En tiedä mitä sillä oikein todistellaan? Sitäkö että me olemme jo niin rappetuneita, ettei kaikki ole edes enää ihmisiä? Vai sitä, että tämän vuoksi saisimme kohdella lähimmäistämme huonosti? Vai mikä idea tässä on?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Jostain syystä kyllä. En tiedä mitä sillä oikein todistellaan? Sitäkö että me olemme jo niin rappetuneita, ettei kaikki ole edes enää ihmisiä? Vai sitä, että tämän vuoksi saisimme kohdella lähimmäistämme huonosti? Vai mikä idea tässä on?

    Korkkiruuvin mukaan tilastot on vääristelty, ja alan ihmiset kertovat hänelle yksityiskeskusteluissa kuinka kaikki on yhä huonommin. Mahdollisesti vähentynyt alkoholinkäyttö on korvautunut huumeidenkäytön räjähdyksellä, ja kiusaamisesta on opettajien pakko vaieta kun sitä on jo niin paljon...

    1Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Korkkiruuvin mukaan tilastot on vääristelty, ja alan ihmiset kertovat hänelle yksityiskeskusteluissa kuinka kaikki on yhä huonommin. Mahdollisesti vähentynyt alkoholinkäyttö on korvautunut huumeidenkäytön räjähdyksellä, ja kiusaamisesta on opettajien pakko vaieta kun sitä on jo niin paljon...

    "Korkkiruuvin mukaan tilastot on vääristelty, ja alan ihmiset kertovat hänelle yksityiskeskusteluissa kuinka kaikki on yhä huonommin. "

    :D Näitä juoruilijoita taitaa riittää?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    "Korkkiruuvin mukaan tilastot on vääristelty, ja alan ihmiset kertovat hänelle yksityiskeskusteluissa kuinka kaikki on yhä huonommin. "

    :D Näitä juoruilijoita taitaa riittää?

    >Näitä juoruilijoita taitaa riittää?

    Tai sitten joku valehtelee... 🤥

    Äänestä

Poimin+tuolta+asioita+kerrallaan,+sillä+mukana+on+(vähän+Ahvion+tyyliin)+tungettu+paljon+päällekkäin+käsitteitä.+”…American+College+of+Pediatricians+kehottaa+hoitoalan+ammattilaisia,+opettajia+sekä+lainsäätäjiä+hylkäämään+kaikki+sellaiset+poliittiset+päätökset,+joilla+lapsia+ehdollistetaan+hyväksymään+normaalina+ja+terveenä+sellainen+elämä,+jossa+lääkkeiden+avulla+ja+kirurgisesti+tekeydytään+vastakkaiseksi+sukupuoleksi.”Kyse+ei+ole+poliittista+vaan+lääketieteellisistä+määritelmistä.+He+itse+tekevät+siitä+poliittista+pyrkimällä+kieltämään+mm.+asiallisen+seksuaalivalistuksen+kouluissa.+Joka+taitaa+olla+aika+onnetonta+muutenkin+tuolla+Yhdysvalloissa?Tarkoitus+on+vastustaa+siis+kaikkia+lääketieteellisiä+toimenpiteitä+–+ja+tässä+kannatta+olla+tarkkana+–+lapsille.+Suomessa+ei+siis+vielä+ole+onneksi+niin+vapaata+markkinatalous,+jotta+meillä+olisi+yrityksiä,+jotka+antavat+kaikenlaisia+hoitoja,+mistä+ihmiset+ovat+valmiita+maksamaan.+”+On+virheellistä+väittää+SD:n+olevan+synnynnäistä+sillä+perusteella,+että+joissakin+tutkimuksissa+on+havaittu+eroavaisuuksia+transsukupuolisten+ja+ei-transsukupuolisten+aikuisten+aivojen+välillä.”En+tiedä+mihin+tutkimuksiin+tässä+viitataan,+mutta+näemmä+kiistattomasti+todetaan,+että+eroavaisuuksia+on+löydetty.+”Sikäli+kun+transsukupuolisten+aikuisten+aivoissa+esiintyy+rakenteellisia+eroja,+nämä+erot+johtuvat+todennäköisemmin+transsukupuolisesta+identifikaatiosta+ja+käyttäytymisestä,+eivätkä+ole+syy+transsukupuoliselle+identifikaatiolle+ja+käyttäytymiselle.”.Tässä+heitetään+se+vanha+kysymys,+kumpi+oli+ensin+muna+vai+kana.+Ja+vastataan+että+ehdottomasti+niistä+toinen.+Lähdetän+selittämään+aivojen+muutosta+sillä,+että+jos+lapsen+annetaan+identifioitua+(eli+käyttäytyä)+tietyllä+tavalla,+se+muuttaa+hänen+aivojaan.+”Ajattelun+ja+käyttäytymisen+tiedetään+muokkaavan+aivojen+mikrostruktuuria+neuroplastisuudeksi+nimetyn+prosessin+kautta.”Neuroplastisuus+tarkoittaa+yksikertaisesti+aivojen+kykyä+mukautua+ja+muuttua.+Se+liittyy+vahvasti+oppimiseen+kuten+keskittymiskykyyn,+muistiin,+eri+ajattelumallien+omaksumiseen+ja+muuttumiseen,+tietoisuuden+kehittämiseen,+ongelmaratkaisutaitoihin,+tunneälyyn+jne.+,+joiden+kautta+voimme+muuttaa+aivojen+toimintaa+jossain+määrin.+Tuo+väite+siis+on+jotakuinkin+se,+että+lapsena+opitut+mallit+tekevät+aivoihin+muutoksia,+joiden+vuoksi+ihminen+kokee+mm.+sukupuolensa+joko+oikeaksi+tai+vääräksi.+Suhtaudun+tuohon+erittäin+kriittisesti,+sillä+tällöin+pitäisi+löytää+melkoinen+määrä+eri+tutkimuksia+ja+havaintoja+siitä,+että+vain+sellaiset+lapset+kokevat+tuota+sukupuolidysfasiaa,+jotka+on+opetettu+siihen.+”Kliiniset+tapauskohtaiset+tutkimukset+antavat+viitteitä+siitä,+että+SD:n+kehittymiselle+ja/tai+säilymiselle+joissakin+herkissä+lapsissa+myötävaikuttavina+tekijöinä+toimivat+sekä+valtavirtamedian+että+sosiaalisen+median+kautta+tuleva+yhteisöllinen+painostus,+vanhempien+psykopatologia,+perhedynamiikka+ja+sosiaaliset+vuorovaikutukset.”Ja+sitten+astutaankin+ansaan.+Miten+voidaan+selittää+vastaavat+tapaukset+vuosikymmeniä+tai+vuosisatoja+sitten,+alkuperäiskansoilla+tai+muilla,+jotka+eivät+ole+olleet+missään+tekemisissä+noiden+kanssa?+Vaan+päinvastaisissa+olosuhteissa.+”Äärimmäisen+harvinaiset+sukupuoleen+liittyvät+kehityshäiriöt+(disorders+of+sex+development,+DSD),+joihin+kuluu+muun+…,+”…+ovat+kaikki+lääketieteellisesti+tunnistettavissa+olevia+poikkeamia+normatiivisesta+sukupuolten+kaksinapaisuudesta,+ja+ne+tunnustetaan+asianmukaisesti+ihmisrakenteen+kehityshäiriöiksi.+”Mitä+on+sitten+”kehityshäiriö”?+Onko+sinisilmäisyys+kehityshäiriö,+joka+johtuu+kun+mutaatio+vähensi+OCA2-geenin+kykyä+tuottaa+ihon,+silmien+ja+hiusten+väriainetta+melaniinia?+Tai+onko+meidän+kykymme+sietää+maitosokeria+kehityshäiriö,+koska+90%+ihmiskunnasta+elää+alkuperäisessä+tilassa+eli+ei+siedä+maitoa+enää+aikuisena?+Tai+oppimisen+vaikeudet,+joita+arviolta+on+noin+15+-20%+väestöstä.+Se,+mihin+piirrämme+viivan+ns.+normaalin+ja+häiriön+väliin,+on+varsin+sopimusvarainen+asia.+Samoin+se,+mitä+sitten,+jos+onkin+joku+häiriö?+Lääketieteessä+sillä+viitataan+lähinnä+rakenteellisiin+tai+neurologisiin+vaurioihin,+jotka+ovat+selkeästi+suuria.+”Henkilöt,+joilla+on+näitä+kehityshäiriöitä,+eivät+muodosta+kolmatta+sukupuolta.”Jostain+syystä+näin+vain+on.+Se+annammeko+heille+tilaa+sosiaalisesti+olla+olemassa,+ei+ole+millään+tavalla+kiinni+siitä,+onko+kyse+mistään+häiriöstä+vai+ei.+Aivan+kuten+annamme+tilaa+olla+enemmän+tai+vähemmän+vammainen.

7Äänestä
  • Hyvä kirjoitus Mummomuori.

    5Äänestä

  • Aloittaja

    Hyvä kun toit esille asiatietoa, joka saikin niiden suut sulkeutumaan.

    5Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Hyvä kun toit esille asiatietoa, joka saikin niiden suut sulkeutumaan.

    Räyhis vetää nyt henkeä, mutta kyllä se sieltä kohta hyökkää, ja kohteena on tavan mukaan henkilö eikä asia, josta se ei tajua hitsin pimpulaakaan. Korkkiruuvi komppaa jos kunto sallii, vanha mies kun on.

    5Äänestä

  • Aloittaja

    RepeRuutikallo kirjoitti:

    Räyhis vetää nyt henkeä, mutta kyllä se sieltä kohta hyökkää, ja kohteena on tavan mukaan henkilö eikä asia, josta se ei tajua hitsin pimpulaakaan. Korkkiruuvi komppaa jos kunto sallii, vanha mies kun on.

    Niihän se taitaa olla.
    Minä olen vaan turhan optimistinen.

    Jostain syystä kyselevät, miksi me kirjoitellaan palstalla vaikka uusi avioliittolaki on jo voimassa.
    He eivät ymmärrä, että yritämme auttaa heitä.

    6Äänestä

  • Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta.

    >> mukana on (vähän Ahvion tyyliin) tungettu paljon päällekkäin käsitteitä. <<

    Eli Ahvion tyyli onkin kopsattu sieltä. Kun sotketaan useita käsitteitä sekaisin samaan lauseeseen, niin lukijat ei ymmärrä kuin sen mitä sen halutaan omaksuvan.
    Pakkosyöttöä tai kansanomaisemmin aivopesua.

    3Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta.

    >> mukana on (vähän Ahvion tyyliin) tungettu paljon päällekkäin käsitteitä. <<

    Eli Ahvion tyyli onkin kopsattu sieltä. Kun sotketaan useita käsitteitä sekaisin samaan lauseeseen, niin lukijat ei ymmärrä kuin sen mitä sen halutaan omaksuvan.
    Pakkosyöttöä tai kansanomaisemmin aivopesua.

    "Kun sotketaan useita käsitteitä sekaisin samaan lauseeseen, niin lukijat ei ymmärrä kuin sen mitä sen halutaan omaksuvan. "

    Tämä on tyypillinen tapa sotkea disinformaatiota sekaan, ja luoda propagandaa. Koska näiden avaamiseen - joskus sana sanalta - vaaditaan aikaan ja tiedonhakua, näemmä aika harva sitä viitsii tai jaksaa tehdä.

    Eikä sen kokonaisuuden edes tarvitse olla ymmärrettävä, kunhan se haluttu viesti saadaan ujutettua sinne sekaan.

    Kun köyhälle myydään kurjuutta, niin ei kannata olla turhan selkokielinen.
    Riittää, että vastaanottaja uskoo, kun auktoriteetti sen hänelle totena kertoo.

    Niin. Patmoksen tutkimusjohtaja puhuu niin viisaita, ettei hänen kohderyhmänsä ymmärrä: uskonnollinen paatosporukka. Mutta häntä pidetään puolijumalana, eikä heidän mieleensä tule kritisoida tutkimusjohtajan tyyliä.

    Yksi esimerkki Ahviosta: Australiassa oli hänen mukaansa paikallinen sosialistinen nuoriso-osasto antanut lausuntonsa, jota Ahvio piti selvästi Suomeen vaikuttavana: homojen avioliittojen edistämisenä Suomessa.

    Kaukaapa Ahvion pitää sopivia lauseita metsästää, tai no, Ahviohan vain kääntää USA:ssa tuotettua propagandaa.

    Se tuossa Ahvion taktiikassa menee, metsään, että Suomessa on ihan eri kulttuuri ja koulutustaso sekä kristinuskon asema on heikompi kuin USA:ssa. eli ne jutut ampuu täällä pahasti yli. Siellä yksinkertaisimmin ajattelevia sarja-ajattelijoita on noin 1/4 ja meillä vain 1/20.

    Eli pelkästään tunteisiin vetoavalle fundamentalistiselle potaskalle ei täällä ole samaa markkinarakoa kuin USA:ssa.

    "Se tuossa Ahvion taktiikassa menee, metsään, että Suomessa on ihan eri kulttuuri ja koulutustaso sekä kristinuskon asema on heikompi kuin USA:ssa. "

    Samoin se, ettei meillä ole sellaista kaksipuoluejärjestelmää kuten USA:ssa ja meillä ei ole vaikuttavissa asemissa äärikonservativiista evankelikaalista porukkaa.

    Äänestä

>> Hiipuvan AA-yhdistyksen kannattajille tämä palsta on jäänyt viimeiseksi keskusteluyhteydeksi ulkomaailman kanssa. <<

Eli täällä enää muutama palstalainen kommentoi Koivulan palopuheita.

ps mitenhän sen syyskokouksen käy, peruukohan ne sen?

2Äänestä
  • Jaa pitäiskö meidän qwerty mennä molempien, niin saatais lisää osallistujia?

    Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Jaa pitäiskö meidän qwerty mennä molempien, niin saatais lisää osallistujia?

    Ainakin se Aa-kerhon aloitusjuhla oli myös avoin kaikille, vaikka sisään ei päästetty kuin helluntailaiset.

    Voi olla nyt sama juttu eli poket valkkaa osallistujat.

    2Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Ainakin se Aa-kerhon aloitusjuhla oli myös avoin kaikille, vaikka sisään ei päästetty kuin helluntailaiset.

    Voi olla nyt sama juttu eli poket valkkaa osallistujat.

    No jos minä tulen sinulle takuumieheksi ovelle, auttaisiko se asiaa???

    Äänestä

  • Aloittaja

    qwertyilija kirjoitti:

    Ainakin se Aa-kerhon aloitusjuhla oli myös avoin kaikille, vaikka sisään ei päästetty kuin helluntailaiset.

    Voi olla nyt sama juttu eli poket valkkaa osallistujat.

    Tuskinpa ydinporukan lisäksi muita lähtee ajamaanTampereelle.

    Yksittäisiä torontolais-helluntailaisia henkilöitä sinne voi tulla ilmaisen hernekeiton toivossa lähinnä MissioMaailma-, ToivonPortti- ja muista paikallisista helluntaiseurakunnista.

    3Äänestä

Aloituksen aiheeseen liittyen kannattaa käydä lukemassa myös amerikkalaismiehen kirjoitus omasta sukupuolenvaihdoksestaan, voisi jopa avata joidenkin silmiä todellisuudelle, tässä muutamia lainauksia.

"Amerikkalainen mies yritti elää naisena: "Sukupuolen vaihdos aiheutti enemmän ongelmia, kuin mitä se ratkaisi""
"Äärimmäisen harhaanjohdetut ihmiset hoputtivat minua vaihtamaan sukupuolta"
"Elan myöntää lopulta nähneensä "korjatun" naisen identiteetin olleen vain illuusio, jonka hän oli luonut jo nuorena kuvittelemalla olevansa pieni tyttö. Hän kertoo haaveilemisen antaneen turvallisuuden tunnetta ja pelastaneen hänet miesten arvoasteikon pohjalta", koska hän ei kokenut voivansa olla oma itsensä miehenä."
""Kerroin psykologille, että haluan olla nainen. Hän ei kysynyt mitään syvällisempiä kysymyksiä. He olivat vain, että 'se on hienoa' ja kahden tapaamisen jälkeen minulle annettiinkin jo hormoneja", hän selittää."
"Transaktivistit eivät kerro totuutta transseksuaalien vääristyneestä todellisuuskuvasta ja mielenterveyden ongelmista, vaan syyttävät transseksuaalien ongelmien johtuvan syrjinnästä ja yhteiskunnan transfobiasta."
"Dokumentin tuottaja, Pure Passion TV: n David Kyle Foster on entinen homoseksuaali ja hän kertoo, että homoseksuaaliaktivistien painostamisen jälkeen satoja Pure Passion TV:n videoita on vedetty pois markkinoilta."
""Meistä on tullut maalitaulu. Meillä oli 850 videota, he ottivat kaikki pois", Foster toteaa."
"Kyseessä on kokeilu, jolla on peruuttamattomia elinikäisiä vaikutuksia."

(oikea media)

Äänestä

  • Jos kertoisin yhden tositarinan lahkolaisesta, joka päätyi itsemurhaan, niin olisiko se mielestäsi vastaansanomaton "todiste" tuon uskonlahkon vaarallisuudesta?
    Ei minusta.
    Ei yksittäiset kokemukset kerro muusta kuin yksittäisestä kokemuksesta.

    Oma juttunsa on sitten se, että mistä tuokin tapaus on otettu. Jostain fundamentalistisesta lähteestä, oletan. Oikea Meedia kun ei ole niitä luotettavimpia lähteitä, päinvastoin.

    3Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Jos kertoisin yhden tositarinan lahkolaisesta, joka päätyi itsemurhaan, niin olisiko se mielestäsi vastaansanomaton "todiste" tuon uskonlahkon vaarallisuudesta?
    Ei minusta.
    Ei yksittäiset kokemukset kerro muusta kuin yksittäisestä kokemuksesta.

    Oma juttunsa on sitten se, että mistä tuokin tapaus on otettu. Jostain fundamentalistisesta lähteestä, oletan. Oikea Meedia kun ei ole niitä luotettavimpia lähteitä, päinvastoin.

    Jutussa oli muistaakseni kyllä linkki alkuperäiseen, eihän oikea media ko henkiöä keksinyt ole

    Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Jutussa oli muistaakseni kyllä linkki alkuperäiseen, eihän oikea media ko henkiöä keksinyt ole

    Niin, mutta vaikka ko tarina olisi rivi riviltä totta, niin mitä se muka todistaa. Yhden ihmiskohtalon, ei muuta. Olisihan tuo voinut olla vaikka sarjamurhaaja tai mitä tahansa, eikä sekään todistaisi mitään yleisempää. Onko tätä nyt niin vaikea ymmärtää.

    3Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Niin, mutta vaikka ko tarina olisi rivi riviltä totta, niin mitä se muka todistaa. Yhden ihmiskohtalon, ei muuta. Olisihan tuo voinut olla vaikka sarjamurhaaja tai mitä tahansa, eikä sekään todistaisi mitään yleisempää. Onko tätä nyt niin vaikea ymmärtää.

    Et siis käynyt lukemassa juttua kokonaisuudessaan, jos Gender aktivistien sensuuri ulottuu jo YouTubeen ja Facebookkiin asti, niin miten voit sanoa että sillä ei olisi merkitystä, luulisi sinun muistavan Neukkula ajan jolloin oli vain yksi totuus ja muuta ei saanut julkaista. Elämme tietynlailla samanlaista aikaa, poliittisesti epäkorrekteja totuuksia ei saa julkaista ja sinusta sillä ei ole merkitystä, että vain vallitsevan aatteellisen virtauksen mukaisia ajatuksia sallitaan. Jotenkin toivoisi ihmisten silmien jo avautuvan mielettömyydelle mitä tapahtuu.

    "15. kesäkuuta Pure Passion Media ja Mastering Life Ministries julkaisivat "Tranzformed: Finding peace with your God-given gender" -dokumenttielokuvan, jossa viisitoista entistä transseksuaalia kertoo kamppailustaan sukupuolidysforian kanssa ja siitä, kuinka he päätyivät hyväksymään biologisen sukupuolensa.
    Dokumentin tuottaja, Pure Passion TV: n David Kyle Foster on entinen homoseksuaali ja hän kertoo, että homoseksuaaliaktivistien painostamisen jälkeen satoja Pure Passion TV:n videoita on vedetty pois markkinoilta.
    Hän kertoo homoaktivistien ottaneen yhteyttä häneen, varmistaen, että he tekevät niin myös You Tubessa, Facebookissa ja kaikilla muillakin julkaisualustoilla.
    "Meistä on tullut maalitaulu. Meillä oli 850 videota, he ottivat kaikki pois", Foster toteaa."

    Äänestä

  • Aloittaja

    ArtoTTT kirjoitti:

    Ei hemmetti.
    Salaa kuvanneet 850 videota.
    Suomessakin oli joku Axl Smith, joka jäi kiinni.

    2Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Jutussa oli muistaakseni kyllä linkki alkuperäiseen, eihän oikea media ko henkiöä keksinyt ole

    Aito Media ei uutisoi. Se kerää materiaalia, joka sopii heidän markkinaväelle.

    1Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Aito Media ei uutisoi. Se kerää materiaalia, joka sopii heidän markkinaväelle.

    Ja siten, että transeksuaalisuus ei ole homoseksuaalisuutta. Siten kuulostaa erikoiselta, että homoseksuaaliset olisivat vaatineet poistamaan transseksuaalisia koskevan materiaalin.

    1Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Ja siten, että transeksuaalisuus ei ole homoseksuaalisuutta. Siten kuulostaa erikoiselta, että homoseksuaaliset olisivat vaatineet poistamaan transseksuaalisia koskevan materiaalin.

    Eikös tämä aktivisti porukka ihan molempia asioita aja.

    Ei ole kukaan puhunut mistään salaa kuvatusta videosta.

    Äänestä

  • Juu,+klikkasin+tuota+linkkiä,+jotta+sain+hiukan+faktoja+haettua.+Tosin+niitä+oli+aika+niukalti.Kyseessä+on+siis+äärikonservatiivinen+kristillinen+media+ja+niihin+liittyviä+erilaisia+blogeja+ja+muita.+Tämä+Pure+Passio+TV+tuotokset+siis+ovat+mitä+suurimmalla+todennäköisyydellä+melkoista+propagandaa+ja+aivan+varmasti+tietyllä+tavalla+värittyneitä.+Olisiko+tämä+selitys+sille,+että+ne+on+luokiteltu+kehnoiksi+ja+vihamielisiksi?Tietysti+kun+ei+tarkempaa+tietoa+noista+sisällöistä+ole,+tämä+on+oletus.+Ensimmäisenä+tulee+muistaa,+että+nyt+keskustellaan+toisen+kulttuurin+asioista,+eli+ilmeisemmin+Yhdysvalloissa+tapahtuneista+asioista.+Esimerkkinä+on+mies,+joka+on+syntynyt+noin+1975+ja+jolle+hänen+kertomansa+mukaan+on+tehty+korjausleikkaus+1994.+""Kerroin+psykologille,+että+haluan+olla+nainen.+Hän+ei+kysynyt+mitään+syvällisempiä+kysymyksiä.+He+olivat+vain,+että+'se+on+hienoa'+ja+kahden+tapaamisen+jälkeen+minulle+annettiinkin+jo+hormoneja".Tuo+vain+kertoo+sen,+miten+heikkoa+on+ollut+tuolloin+lääketieteellinen+hoito+–+onko+hän+kenties+ollut+niitä+varakkaita,+jotka+pääsivät+klinikoille+ja+saivat+juuri+sitä+”hoitoa”,+mitä+halusivatkin?+Olihan+Thaimaassakin+vain+ilmoitusasia,+ja+leikkauksiin+pääsi,+kunnes+siellä+muutettiin+lakia.+Muuten+Yhdysvalloissa+pidettiin+transsukupuolisuutta+mielenterveyteen+liittyvänä+ongelmana+aina+2013+saakka.En+millään+tavalla+väheksy+näitäkään+kertomuksia,+mikäli+tähän+ei+liitetä+mitään+uskonnollisia+elementtejä.+Aina+on+mahdollisuus,+että+osa+ei+saakaan+sitä+vastinetta,+mitä+toivoo.+Nykyään+katsotaan,+että+ne+jotka+etenevät+leikkauksiin+saakka,+ovat+noin+90m+%+tyytyväisiä.+Erityisesti+suomessa+seula+on+tarkka,+eikä+päätöksiä+tehdä+vain+asiakkaan+halun+mukaan.+Toinen+seikka,+mikä+mm.+aloitti+nämä+leikkaukset,+on+juuri+tämä+ehdoton+jako+miehiin+ja+naisiin.+Jotta+mm.+ensimmäiset+henkilöt,+jotka+leikattiin+30+-40+luvulla+briteissä,+päätyivät+näihin,+jotta+saivat+identiteetin+vaihdettua.+Niissä+maissa,+joissa+ei+vaadita+leikkauksia+sukupuolen+vaihtamiselle,+niitä+myös+vähemmän+tehdään.+Tässä+yksi+syy,+miksi+kolmas+sukupuoli+voisi+olla+rakentava+ratkaisu.+Ehkäpä+paremmin+voisi+tätä+asiaa+tuoda+esille,+jos+se+olisi+asiallista+ja+ilman+mitään+uskonnollista+kuorrutusta+olevaa+materiaalia?

    2Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Juu,+klikkasin+tuota+linkkiä,+jotta+sain+hiukan+faktoja+haettua.+Tosin+niitä+oli+aika+niukalti.Kyseessä+on+siis+äärikonservatiivinen+kristillinen+media+ja+niihin+liittyviä+erilaisia+blogeja+ja+muita.+Tämä+Pure+Passio+TV+tuotokset+siis+ovat+mitä+suurimmalla+todennäköisyydellä+melkoista+propagandaa+ja+aivan+varmasti+tietyllä+tavalla+värittyneitä.+Olisiko+tämä+selitys+sille,+että+ne+on+luokiteltu+kehnoiksi+ja+vihamielisiksi?Tietysti+kun+ei+tarkempaa+tietoa+noista+sisällöistä+ole,+tämä+on+oletus.+Ensimmäisenä+tulee+muistaa,+että+nyt+keskustellaan+toisen+kulttuurin+asioista,+eli+ilmeisemmin+Yhdysvalloissa+tapahtuneista+asioista.+Esimerkkinä+on+mies,+joka+on+syntynyt+noin+1975+ja+jolle+hänen+kertomansa+mukaan+on+tehty+korjausleikkaus+1994.+""Kerroin+psykologille,+että+haluan+olla+nainen.+Hän+ei+kysynyt+mitään+syvällisempiä+kysymyksiä.+He+olivat+vain,+että+'se+on+hienoa'+ja+kahden+tapaamisen+jälkeen+minulle+annettiinkin+jo+hormoneja".Tuo+vain+kertoo+sen,+miten+heikkoa+on+ollut+tuolloin+lääketieteellinen+hoito+–+onko+hän+kenties+ollut+niitä+varakkaita,+jotka+pääsivät+klinikoille+ja+saivat+juuri+sitä+”hoitoa”,+mitä+halusivatkin?+Olihan+Thaimaassakin+vain+ilmoitusasia,+ja+leikkauksiin+pääsi,+kunnes+siellä+muutettiin+lakia.+Muuten+Yhdysvalloissa+pidettiin+transsukupuolisuutta+mielenterveyteen+liittyvänä+ongelmana+aina+2013+saakka.En+millään+tavalla+väheksy+näitäkään+kertomuksia,+mikäli+tähän+ei+liitetä+mitään+uskonnollisia+elementtejä.+Aina+on+mahdollisuus,+että+osa+ei+saakaan+sitä+vastinetta,+mitä+toivoo.+Nykyään+katsotaan,+että+ne+jotka+etenevät+leikkauksiin+saakka,+ovat+noin+90m+%+tyytyväisiä.+Erityisesti+suomessa+seula+on+tarkka,+eikä+päätöksiä+tehdä+vain+asiakkaan+halun+mukaan.+Toinen+seikka,+mikä+mm.+aloitti+nämä+leikkaukset,+on+juuri+tämä+ehdoton+jako+miehiin+ja+naisiin.+Jotta+mm.+ensimmäiset+henkilöt,+jotka+leikattiin+30+-40+luvulla+briteissä,+päätyivät+näihin,+jotta+saivat+identiteetin+vaihdettua.+Niissä+maissa,+joissa+ei+vaadita+leikkauksia+sukupuolen+vaihtamiselle,+niitä+myös+vähemmän+tehdään.+Tässä+yksi+syy,+miksi+kolmas+sukupuoli+voisi+olla+rakentava+ratkaisu.+Ehkäpä+paremmin+voisi+tätä+asiaa+tuoda+esille,+jos+se+olisi+asiallista+ja+ilman+mitään+uskonnollista+kuorrutusta+olevaa+materiaalia?

    #Tämä+Pure+Passio+TV+tuotokset+siis+ovat+mitä+suurimmalla+todennäköisyydellä+melkoista+propagandaa+ja+aivan+varmasti+tietyllä+tavalla+värittyneitä.#Ai+meinaatko+että+ihan+niinkuin+Setan+ja+muiden+homojärjestöjen+propaganda?#Olisiko+tämä+selitys+sille,+että+ne+on+luokiteltu+kehnoiksi+ja+vihamielisiksi?#Vai+olisiko+selitys+se+että+homo/transaktivistit+eivät+hyväksy+tällaisen+tiedon+kertomista+joka+kertoisi+jonkun+katuvan+korjaushoitoja?#Tietysti+kun+ei+tarkempaa+tietoa+noista+sisällöistä+ole,+tämä+on+oletus.+#No+niinpä+toki,+minäkin+voin+olettaa+taustastasi+vaikka+mitä,+mutta+tietäisinkö+siltikään?#Tuo+vain+kertoo+sen,+miten+heikkoa+on+ollut+tuolloin+lääketieteellinen+hoito#Voi+kun+se+sitä+vieläkin,+sehän+on+vain+se+ihmisen+oma+halu,+mitä+hän+haluaa+tai+mitä+hän+uskoo+transaktivistien+propagandasta.+Ja+meillä+mennään+ihan+samaan+suuntaan,+esim+jo+nyt+halutaan+tännekin+murrosiän+pysäyttävää+hormonihoitoa+ihan+Hollannin+ja+Amerikan+malliin+ja+ilmeisesti++jotkut+saattaisivat+haluta+kovasti+myös+"portinvartioinnin"+purkamista+täälläkin.#Muuten+Yhdysvalloissa+pidettiin+transsukupuolisuutta+mielenterveyteen+liittyvänä+ongelmana+aina+2013+saakka.#Ja+sitähän+se+on+edelleen+ja+ihan+täälläkin,+jos+joku+ei+olisi+rakentanut+uskontoa+tuonkin+päälle.#Nykyään+katsotaan,+että+ne+jotka+etenevät+leikkauksiin+saakka,+ovat+noin+90m+%+tyytyväisiä.+#Ja+kuinka+moni+on+tyytyväinen+leikkauksen+jälkeen+pitkän+päälle,+itsemurhariski+20+kertainen.#Tässä+yksi+syy,+miksi+kolmas+sukupuoli+voisi+olla+rakentava+ratkaisu.+#Rakentava+ratkaisu+olisi+alkaa+hoitamaan+todellista+syytä+mielenterveyden+ongelmia+ja+lopettaa+leikkaus/hormoniuskomus+hoitojen+antaminen.#Ehkäpä+paremmin+voisi+tätä+asiaa+tuoda+esille,+jos+se+olisi+asiallista+ja+ilman+mitään+uskonnollista+kuorrutusta+olevaa+materiaalia?#Voi+kun+tällaista+tietoa+ei+medioissa+saa+esittää,+kun+se+ei+sovimedioiden+agendaan.

    Äänestä

  • Ei se niin auvoista olekaan kun lukee tämänkin pojan tarinan, jota jo lapsesta asti alettiin muokkaamaan vastakkaisen sukupuolen mukaiseksi. Monet hpidetuista päätyvät itsemurhaan ennenpitkää. vaikka hoitojen jälkeen ovatkin tyytyväisiä tulokseen.
    Mihin se ahdistus sieltä sisimästä häviäisikään jos pelkästään hoidettaisiin ulkoisia ja kehollisia kun ihminen on sisäisesti rikki.
    http://mustaorkidea.blogspot.fi/2016/07/jazz-jennings-ja-transsukupuolisuuden.html?m=1

    Äänestä

  • ArtoTTTT kirjoitti:

    #Tämä+Pure+Passio+TV+tuotokset+siis+ovat+mitä+suurimmalla+todennäköisyydellä+melkoista+propagandaa+ja+aivan+varmasti+tietyllä+tavalla+värittyneitä.#Ai+meinaatko+että+ihan+niinkuin+Setan+ja+muiden+homojärjestöjen+propaganda?#Olisiko+tämä+selitys+sille,+että+ne+on+luokiteltu+kehnoiksi+ja+vihamielisiksi?#Vai+olisiko+selitys+se+että+homo/transaktivistit+eivät+hyväksy+tällaisen+tiedon+kertomista+joka+kertoisi+jonkun+katuvan+korjaushoitoja?#Tietysti+kun+ei+tarkempaa+tietoa+noista+sisällöistä+ole,+tämä+on+oletus.+#No+niinpä+toki,+minäkin+voin+olettaa+taustastasi+vaikka+mitä,+mutta+tietäisinkö+siltikään?#Tuo+vain+kertoo+sen,+miten+heikkoa+on+ollut+tuolloin+lääketieteellinen+hoito#Voi+kun+se+sitä+vieläkin,+sehän+on+vain+se+ihmisen+oma+halu,+mitä+hän+haluaa+tai+mitä+hän+uskoo+transaktivistien+propagandasta.+Ja+meillä+mennään+ihan+samaan+suuntaan,+esim+jo+nyt+halutaan+tännekin+murrosiän+pysäyttävää+hormonihoitoa+ihan+Hollannin+ja+Amerikan+malliin+ja+ilmeisesti++jotkut+saattaisivat+haluta+kovasti+myös+"portinvartioinnin"+purkamista+täälläkin.#Muuten+Yhdysvalloissa+pidettiin+transsukupuolisuutta+mielenterveyteen+liittyvänä+ongelmana+aina+2013+saakka.#Ja+sitähän+se+on+edelleen+ja+ihan+täälläkin,+jos+joku+ei+olisi+rakentanut+uskontoa+tuonkin+päälle.#Nykyään+katsotaan,+että+ne+jotka+etenevät+leikkauksiin+saakka,+ovat+noin+90m+%+tyytyväisiä.+#Ja+kuinka+moni+on+tyytyväinen+leikkauksen+jälkeen+pitkän+päälle,+itsemurhariski+20+kertainen.#Tässä+yksi+syy,+miksi+kolmas+sukupuoli+voisi+olla+rakentava+ratkaisu.+#Rakentava+ratkaisu+olisi+alkaa+hoitamaan+todellista+syytä+mielenterveyden+ongelmia+ja+lopettaa+leikkaus/hormoniuskomus+hoitojen+antaminen.#Ehkäpä+paremmin+voisi+tätä+asiaa+tuoda+esille,+jos+se+olisi+asiallista+ja+ilman+mitään+uskonnollista+kuorrutusta+olevaa+materiaalia?#Voi+kun+tällaista+tietoa+ei+medioissa+saa+esittää,+kun+se+ei+sovimedioiden+agendaan.

    No,+sinulla+varmaan+on+enemmän+tietoa+jostain+Setan+propagandasta,+sillä+minä+tutustun+kyllä+paljon+muihinkin+tiedonlähteisiin.+Sitä+paitsi+en+juuri+ole+tavannut+Setankaan+materiaaleista+varsinaista+propagandaa+vaan+aika+hyvin+siellä+faktat+ovat+paikkansa+pitäneet.”…homo/transaktivistit+eivät+hyväksy+tällaisen+tiedon+kertomista+joka+kertoisi+jonkun+katuvan+korjaushoitoja?”Miksi+eivät+hyväksyisi,+jos+se+kerran+asiallista+on?+Sen+vuoksi+suomessa+ollaan+varovaisia+ja+pyritään+selvittämään+asia+huomattavan+paljon+tarkemmin+kuin+ehkä+Yhdysvalloissa?Mielestäni+tuossa+on+enemmän+kritiikkiä+Yhdysvalloissa+toimivia+terveydenhuoltoalan+yrityksiä+ja+niiden+toimintaa+kohtaan.+Eli+siellä+on+voinut+päästä+hoitoihin+varsin+kevyin+perustein.+”…meillä+mennään+ihan+samaan+suuntaan,+esim+jo+nyt+halutaan+tännekin+murrosiän+pysäyttävää+hormonihoitoa+ihan+Hollannin+ja+Amerikan+malliin…”Ehkä+sinulla+jäi+lukematta+tuo+Setan+muistio+”Hallituksen+esitys+65/2015+vp+Hallituksen+esitys+eduskunnalle+eräiksi+avioliittolain+muutoksen+edellyttämiksi+lainmuutoksiksi”,+jossa+todetaan+aivan+vastaavaa:”Laki+pakottaa+tarpeettomiin+hoitoihin+Lainsäädäntö+nykymuodossaan+luo+joillekin+ihmisille+painetta+käydä+läpi+lääketieteellisiä+sukupuolen+korjaushoitomuotoja,+joita+he+eivät+tahtoisi,+koska+kevyempi+hoito+riittäisi+heille.”Eli+painopiste+on+siinä,+ettei+noihin+leikkauksiin+tarvitse+mennä+ja+voi+muuttaa+sen+sukupuolensa+vähän+kevyemmilläkin+hoidoilla.+Pelkkä+hormonihoitohan+ei+tee+peruuttamattomia+muutoksia.+Samoin+terveyden+huollossa+yleensäkin+”Lapsille+ei+tehdä+sukupuolen+uudelleen+määrittelyn+edellytysten+arvioita,+koska+seurantatutkimusten+mukaan+85+%+lapsuuden+epätyypillisestä+sukupuolikokemuksesta+katoaa+puberteetissa+(21).””Sukupuoli-identiteetiltään+epätyypilliset+lapset+tarvitsevat+ennen+kaikkea+ikätasoista+kehityksellistä+tukea:+kaikille+lapsille+kuuluvaa+hyväksyvää+huolenpitoa+ja+kasvurauhaa.+Siitä+voivat+osaltaan+huolehtia+kaikki+perheen+kohtaavat+ammattihenkilöt.”Tällä+tarkoitetaan,+ettei+lasta+pakoteta+mihinkään+suuntaan,+vaan+annetaan+hänen+rauhassa+kokea+ja+kehittyä.+Ei+siis+pakoteta+edes+niitä+lapsia,+jotka+kokevat+sukupuolensa+vääräksi+väkisin+olemaan+jotain.+Ja+samaan+asiaan+liittyy,+Euroopan+neuvoston+parlamentaarinen+yleiskokouksen+hyväksymä+päätöslauselma,+ettei+niitä+lapsia+leikata,+joilla+on+jotain+sukuelinten+poikkeavuutta.”+Euroopan+neuvoston+47+jäsenmaata+kannustetaan+kieltämään+intersukupuolisten+vauvojen+lääketieteellisesti+ei-välttämätön+sukuelinkirurgia.””Ja+kuinka+moni+on+tyytyväinen+leikkauksen+jälkeen+pitkän+päälle,+itsemurhariski+20+kertainen.”Mielelläni+lukisin+mistä+tutkimuksesta+tuossa+on+kyse?+Ne+tutkimukset+kyllä+tiedän,+kun+transsukupuoliset+eivät+saa+tukea+tai+apua,+joutuvat+sosiaalisen+kiusaamisen+kohteeksi+jne.+ovat+kyllä+riskien+alaisia.+Nämä+riskit+on+todettu+vähentyneet,+kun+he+pääsevät+asianmukaisiin+toimenpiteisiin.

    "”Ja+kuinka+moni+on+tyytyväinen+leikkauksen+jälkeen+pitkän+päälle,+itsemurhariski+20+kertainen.”Tämä+on+tyypillinen+esimerkki+jolla+prosenttiluvuilla+saadaan+hyvin+raflaavalta+kuullostavia+lukuja.+Mutta+unohdetaan+kokonaan+suuruusluokka.+Jos+koko+väestöstä+tekee+nykyään+itsemurhan+noin+700+henkeä+vuodessa,+se+on+0.01%+väestöstä.+Tästä+20+kertainen+määrä+on+siis+0.2%.+Noin+suuri+on+siis+(jos+oletamme+20-kertaisen+olevan+oikea+tieto)+leikatuissa+ihmisissä+itsemurhien+riski+vuositasolla.+Esim.+500+leikatusta+ihmisestä+se+on+1+ihminen.Onko+se+sitten+varsin+syrjitystä+ryhmästä+paljon+tai+vähän,+on+ihan+oman+pohdinnan+paikka.

    1Äänestä

  • evita- kirjoitti:

    Ei se niin auvoista olekaan kun lukee tämänkin pojan tarinan, jota jo lapsesta asti alettiin muokkaamaan vastakkaisen sukupuolen mukaiseksi. Monet hpidetuista päätyvät itsemurhaan ennenpitkää. vaikka hoitojen jälkeen ovatkin tyytyväisiä tulokseen.
    Mihin se ahdistus sieltä sisimästä häviäisikään jos pelkästään hoidettaisiin ulkoisia ja kehollisia kun ihminen on sisäisesti rikki.
    http://mustaorkidea.blogspot.fi/2016/07/jazz-jennings-ja-transsukupuolisuuden.html?m=1

    Tuolla Mustaorkidealla on muuten oikein hyviä kirjoituksia. Ne ovat asiallisia, monelta kantilta asiaa tarkastelevia. Kannattaa lukea ihan ajatuksen kanss,.

    ”Transsukupuolisuus on todella vaikea tila niin sosiaalisesti, yhteiskunnallisesti kuin lääketieteellisestikin ja siihen ei ole helppoja ratkaisuja. Niin vahvana ja niin nuorena kuin Jazzilla ja Jackiella se on on erityisen vaikea ja tällaisten lasten vanhemmilla on keinot todella vähissä. Pakottaminen elämään siinä sukupuolessa, mihin henkilö on syntynyt, ei yksinkertaisesti toimi ja vain pahentaa tilannetta.”

    Mikä luo lisää ongelmia: ”Ympäröivä maailma kohtelee miehiä ja naisia dramaattisesti eri tavalla ja vaikka olin lukenut tästä aiheesta vaikka kuinka paljon, tuli kohtelun voimakkuus minulle täytenä yllätyksenä.”

    Eli liian vahva sukupuolittuneisuus luo ongelmia.

    ”Minä, kuten monet muutkin transsukupuoliset, en mennyt jalkoväliremonttiin eli minulla on jalkovälissä jotakin sellaista, mitä siellä ei pitäisi olla.”

    Ja keskustelu kannatta lukea myös, siellä on hyviä ja asiallisia kannaottoja.
    Muutamia niistä:

    ”USA:ssa sosiaalipalvelut kun ovat mitä ovat, ja moni nuori oli joutunut kadulle. Koditon teini kadulla on jo sinänsä paha juttu, mutta kun siihen lisätään transsukupuolisuus, yleisen elämänkokemuksen puute ja se, mitä syrjäytyneisyys USA:ssa merkitsee, tulos on tuhoisa.”

    ”Liian moni amerikkalais-TS oli tienannut rahat leikkausta varten (ja USA:ssa se on KALLIS) myymällä itseään, ja saanut siinä paljon mielenkiintoisia sukupuolitauteja sivussa. Parhaimmin selvisivät ne, kenellä oli rakastavat ja hyväksyvät vanhemmat, ja jotka menivät opiskelemaan muutoksensa ohessa.”

    Tuosta löytyy selitys sille, miksi transsukupuolisilla on vaikeaa. Yksinkertaiesti he eivät saa sen enempää hoitoa kuin tukeakaan.

    ”…outoa, että vielä vuonna 2016 joku yrittää suosittaa transsukupuolisuuden hoitamista psykoterapialla. Sitä yritettiin pitkään eikä se onnistunut. Se toimii vain silloin, jos kyseessä on epäaito tapaus, ja silloin se on jopa suositeltavaa.”

    Tuossa Jazzin tapauksessa tulin siihen lopputulokseen, että asiaan vaikuttaa aivan liikaa tuo amerikkalaisten arvomaailman, jossa julkisuutta (ja sitä kautta rahaa) himoitaan keinolla millä hyvänsä. Se vääristää monia muitakin asioita.

    2Äänestä

  • TotuusSattuuQXQ kirjoitti:

    "”Ja+kuinka+moni+on+tyytyväinen+leikkauksen+jälkeen+pitkän+päälle,+itsemurhariski+20+kertainen.”Tämä+on+tyypillinen+esimerkki+jolla+prosenttiluvuilla+saadaan+hyvin+raflaavalta+kuullostavia+lukuja.+Mutta+unohdetaan+kokonaan+suuruusluokka.+Jos+koko+väestöstä+tekee+nykyään+itsemurhan+noin+700+henkeä+vuodessa,+se+on+0.01%+väestöstä.+Tästä+20+kertainen+määrä+on+siis+0.2%.+Noin+suuri+on+siis+(jos+oletamme+20-kertaisen+olevan+oikea+tieto)+leikatuissa+ihmisissä+itsemurhien+riski+vuositasolla.+Esim.+500+leikatusta+ihmisestä+se+on+1+ihminen.Onko+se+sitten+varsin+syrjitystä+ryhmästä+paljon+tai+vähän,+on+ihan+oman+pohdinnan+paikka.

    Siis onhan itsemurha määrää tutkittu monissa maissa, mutta myös suvaitsevaisuuden yhdessä kehdossa Ruotsissa.

    Päivitetty toukokuun 13. päivänä 2016
    Toimittajan huomautus: tämä kirjoitus on alun perin julkaistu heinäkuun 12 päivänä 2014
    ”Näyttää nyt siltä, että teimme viisaan päätöksen kauan sitten. Ruotsin Karoliinisen Instituutin tutkimus, joka julkaistiin vuonna 2011 antaa erittäin valaisevia tuloksia koskien transihmisiä. Tulokset ovat sellaisia, joiden pitäisi sukupuolenkorjausleikkausten puolestapuhujien ymmärtää tauon pitämisenä. Pitkäaikainen tutkimus – peräti 30 vuoden ajalta – seurasi 324 ihmistä joille oli tehty sukupuolenkorjausleikkaus. Tutkimus paljasti että 10 vuotta leikkauksen jälkeen transihmiset alkoivat tuntea kasvavia psyykkisiä ongelmia. Kaikista järkyttävimpänä heidän itsemurhakuolleisuutensa nousi lähes 20-kertaiseksi vastaavaan ei transsukupuoliseen väestöön. Tähän järkyttävään tulokseen ei vielä ole selitystä, mutta todennäköisesti se heijastaa sitä että on raportoitu kasvava määrä ikääntyneitä transihmisiä, jotka ovat eristäytyneet. Korkea itsemurhaluku varmasti haastaa leikkausmääräykset.” http://www.wsj.com/articles/paul-mchugh-transgender-surgery-isnt-the-solution-1402615120

    Tämä oli valaiseva.

    Voimme siis olla varmoja siitä, että teki niin tai näin, niin kyseiset väärässä ruumiissa olevat kärsivät. Jos muutosta ei tehdä, hän kärsii, ja myös jos muutos tehdään.

    "+Kaikista+järkyttävimpänä+heidän+itsemurhakuolleisuutensa+nousi+lähes+20-kertaiseksi+vastaavaan+ei+transsukupuoliseen+väestöön."Kuten+jo+yllä+kirjoitin,+normiväestön+itsemurhariski+vuosittain+on+esim.+Suomessa+0.01%+väestöstä.+20-kertainen+"järkyttävä"+itsemurhakuolleisuus+olisi+siis+0.2%+vuosittain+eli+325:n+ihmisen+otoksessa+saadaan+yksi+itsemurha+noin+1.5+vuotta+kohden.+Ei+siis+mikään+massiivinen+määrä+kun+kuitenkin+kyse+on+varsin+syrjitty+ihmisryhmä.

    Niin ja huomataan että jos tuo tutkimus oli tehty Ruotsissa, heidän normaali itsemurhakuolleisuutensa on paljon Suomea matalampi joten myös tuo 20-kertainen määrä on pienempi kuin edellisessä laskelmassa kerrottu.

    Matikkasi on aika erikoista, mutta laitan muutaman linkin tuohon Ruotsalaistutkimukseen, jotta voit käydä katsomassa.

    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21364939

    http://psycnet.apa.org/record/2011-04014-001

    http://transcience-project.org/paperdex/papers/Dhejne2011.html

    torre12 kirjoitti:

    Tämä oli valaiseva.

    Voimme siis olla varmoja siitä, että teki niin tai näin, niin kyseiset väärässä ruumiissa olevat kärsivät. Jos muutosta ei tehdä, hän kärsii, ja myös jos muutos tehdään.

    Oikeassa olet Torre
    Tähän asti ne ovat kärsineet paljon fundamentalistien aiheuttamasta syrjinnästä ja kiusauksesta, joka altistaa itsemurhille ja jota nyt pyritään uusilla laeilla saamaan järjestykseen.

    Vähitellen Suomessakin saadaan AA-laisten kaltaiset fundamentalistit ruotuun.
    Toivottavasti heillä ei itsellään itsemurhat lisäänny, kun heillä ei ole enää Sarah Rizzon "oikeus syrjiä"-mahdollisuutta.
    Joskus olen lukenut tutkimuksista että fundamentalisteilla itsellään on erittäin korkeat itsemurhaluvut, johtuen monista ongelmista, joita tulee suljetussa elämässä ja yhteisössä, eikä varmaan sekään vähennä itsemurhia, että heillä on ainakin Suomessa kovin yleisesti huumetausta, rikollisuus ja päihteiden väärinkäyttö taustana.

    2Äänestä

  • ArtoTTTT kirjoitti:

    Matikkasi on aika erikoista, mutta laitan muutaman linkin tuohon Ruotsalaistutkimukseen, jotta voit käydä katsomassa.

    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21364939

    http://psycnet.apa.org/record/2011-04014-001

    http://transcience-project.org/paperdex/papers/Dhejne2011.html

    Suomennettuja versioita ei juuri löydy, joten jouduin käyttämään googlen kääntäjää. Siitä tulevat siis nuo käännösvirheet.

    Tässä tutkimusten tekijät kertovat, miten heidän tutkimustuloksiaan on vääristelty:

    ”Dhejne: Ihmiset, jotka väärinkäyttävät tutkimusta, jättävät aina huomiotta sen, että tutkimuksessa todetaan selkeästi, että se ei ole sukupuolen dysforiahoidon arviointi. Jos tarkastelemme kirjallisuutta , havaitsemme, että useat viimeaikaiset tutkimukset ovat johtaneet siihen, että WPATH-standardit hoitoa noudattavat hoito vähentävät sukupuolijakaumaa ja parantavat mielenterveyttä .”

    ”Ei , tutkimus ei osoita, että lääketieteellinen siirtyminen johtaa itsemurhaan tai itsemurha-ajatukseen. Tutkimuksessa nimenomaisesti todetaan, että näin ei ole, ja ne, jotka käyttävät tätä tutkimusta saadakseen tämän vaatimuksen, käyttävät virheellistä logiikkaa.”
    https://translate.google.fi/translate?hl=fi&sl=en&u=http://transadvocate.com/fact-check-study-shows-transition-makes-trans-people-suicidal_n_15483.htm&prev=search

    "Matikkasi+on+aika+erikoista"Mikä+siinä+oli+erikoista?+Laskin+vuosittaisen+itsemurhien+määrän+(n.700+kpl)+suhteessa+Suomen+väestöön+(5500000)+ja+totesin+että+noin+0.01%+ihmisistä+tekee+vuosittain+itsemurhan.+Ja+jos+jollain+ryhmällä+todennäköisyys+on+20-kertainen+niin+sehän+tarkoittaa+että+heistä+0.2%+tekee+vuosittain+itsemurhan.+Mikä+matematiikassani+on+vikana?"mutta+laitan+muutaman+linkin+tuohon+Ruotsalaistutkimukseen,+jotta+voit+käydä+katsomassa."Niin+ja+mikä+siinä+oli+poikkeavaa+verrattuna+minun+laskelmiini?+Minä+vain+suhteutin++tuon+annetun+luvun+siihen+mikä+oli+riski+muulla+väestöllä+jotta+tulisi+näkyviin+mitä+se+todellisuudessa+tarkoittaa.+Ja+se+tuo+siis+näkyviin+hyvin+se+että+jos+asia+on+yleensä+melko+harvinainen+(kuten+itsemurha),+suurikaan+lisäys+riskissä+ei+siltikään+tee+riskistä+valtavan+suurta,+Jos+taas+jokin+asia+on+hyvin+yleinen,+jo+vaikka+kaksinkertainen+riski+voisi+olla+hyvin+paljon+riskiä+nostava.Voidaan+ottaa+vaikka+esimerkki+että+johonkin+harvinaiseen+sairauteen+kuolee+yhtenä+vuonna+yksi+suomalainen+mutta+seuraavana+vuonna+viisi.+Riski+kuolla+siihen+on+silloin+noussut+viisinkertaiseksi+mutta+siltikin+riski+on+edelleen+koko+väestön+tasolla+täysin+olematon.

    No en minä ainakaan sinun esittämiäsi prosenttilukuja/määriä sieltä löytänyt???

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Suomennettuja versioita ei juuri löydy, joten jouduin käyttämään googlen kääntäjää. Siitä tulevat siis nuo käännösvirheet.

    Tässä tutkimusten tekijät kertovat, miten heidän tutkimustuloksiaan on vääristelty:

    ”Dhejne: Ihmiset, jotka väärinkäyttävät tutkimusta, jättävät aina huomiotta sen, että tutkimuksessa todetaan selkeästi, että se ei ole sukupuolen dysforiahoidon arviointi. Jos tarkastelemme kirjallisuutta , havaitsemme, että useat viimeaikaiset tutkimukset ovat johtaneet siihen, että WPATH-standardit hoitoa noudattavat hoito vähentävät sukupuolijakaumaa ja parantavat mielenterveyttä .”

    ”Ei , tutkimus ei osoita, että lääketieteellinen siirtyminen johtaa itsemurhaan tai itsemurha-ajatukseen. Tutkimuksessa nimenomaisesti todetaan, että näin ei ole, ja ne, jotka käyttävät tätä tutkimusta saadakseen tämän vaatimuksen, käyttävät virheellistä logiikkaa.”
    https://translate.google.fi/translate?hl=fi&sl=en&u=http://transadvocate.com/fact-check-study-shows-transition-makes-trans-people-suicidal_n_15483.htm&prev=search

    #Suomennettuja+versioita+ei+juuri+löydy,#Eipä+tietenkään,+eihän+sitä+passaa+päättäjille+kertoa+translain+kynnyksellä+että+tuolla+porukalla+menee+huonosti.+Ymmärrettävää+kuitenkin+että+tekijöille+iskenyt+paniikki+ja+tuloksia+yritetään+kovasti+selitellä+poliittisesti+korrektiin+muotoon,+esim+ulkopuolisia+syyttelemällä.+Jottei+tulisi+vääristelyjä+otetaan+suora+google+käännös+tutkimuksen+tiivistelmästä,+voisi+sanoa+ettei+minun+mielestäni+leikkaus+ongelmia+ainakaan+poistanut+ole+ja+tutkijat+itsekin+kehottavat+psykiatrisen+hoidon+lisäämiseen.Tulokset:+Sukupuoleen+sitoutuneiden+henkilöiden+kokonaiskuolleisuus+oli+seurantaa+korkeampi+(aHR+2,8,+95%+CI+1,8-4,3)+kuin+saman+sukupuolisekvenssin+valvonnassa,+etenkin+itsemurhan+kuolemasta+(aHR+19,1,+95%+CI+5,8+-+62,9+).+Seksuaalisesti+uudelleensijoitetuilla+henkilöillä+oli+myös+lisääntynyt+riski+itsemurhayrityksille+(4,9,+95%+CI+2,9-8,5)+ja+psykiatrisessa+sairaalahoidossa+(aHR+2,8,+95%+CI+2,0-3,9).+Vertailut+kohdennettuihin+sukupuoleen+sovitetuilla+tarkastuksilla+saivat+samanlaisia+​​tuloksia.+Naisilla-miehillä,+mutta+ei+miehillä-naisilla,+oli+suurempi+riski+rikostuomiot+kuin+heidän+syntymän+sukupuolensa.+Päätelmät:+Transsexualismin+omaavilla+henkilöillä+sukupuolen+uudelleensijoittamisen+jälkeen+on+huomattavasti+suurempi+riski+kuolleisuudesta,+itsemurhasta+ja+psykiatrisesta+sairastavuudesta+kuin+yleinen+väestö.+Tuloksemme+viittaavat+siihen,+että+sukupuolen+uudelleensijoittaminen,+vaikka+lievittää+sukupuolista+dysforiaa,+ei+ehkä+riitä+transseksuaalisuuden+hoitamiseksi,+ja+sen+pitäisi+innostaa+parempaa+psykiatrista+ja+somaattista+hoitoa+tämän+sukupuolen+uudelleensijoittamisen+jälkeen.+(PsycINFO+Tietokantahaku+(c)+2016+APA,+kaikki+oikeudet+pidätetään)

    "...vaikka lievittää sukupuolista dysforiaa, ei ehkä riitä transseksuaalisuuden hoitamiseksi..."

    Eli tulokset olisivat olleet vieläkin pahempia, mikäli leikkauksia ei olisi tehty. Ongelma siis on, etteivät nämä henkilöt ole saaneet mihinkään muuhun sitä apua ja tukea, mihin sitä olisivat tarvineet. Samoin tilanne on muuttunut huomattavasti parempaan suuntaa.

    Lievittänyt sukupuolista dysforiaa, siis lievittänyt ahdistusta, näille ihmisille on mm. homojärjestöjen taholta uskoteltu että ainoa keino auttaa heitä on leikkaukseen meno, heidän ahdistustaan on siis lievittänyt se kuvitelma että heidän ongelmansa nyt viimein ratkeavat kun he pääsevät leikkaukseen. Ikävä kyllä vasta ajan myötä heille selviää ettei leikkaus ole ratkaissut mitään. Tutkimus minusta selvästi osoittaa että yhteiskunta suorittaa ihmisille valtavan monimutkaisia, kalliita ja ihmisille hengenvaarallisia ja jopa haitallisia leikkauksia uskomushoitoina, vaikka todellisuudessa näiden ihmisten ongelmat ja tilanteet eivät niiden avulla ole ratkenneet.

    Ja edelleen on täysin mieletöntä lieventää ahdistusta erittäin vaarallisilla ja monimutkaisilla leikkauksilla, kun ahdistusta voi lievittää nykypäivänä monilla eri lääkeillä, jotka soveltuvat myös pitkäaikaiseen käyttöön.

    Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Lievittänyt sukupuolista dysforiaa, siis lievittänyt ahdistusta, näille ihmisille on mm. homojärjestöjen taholta uskoteltu että ainoa keino auttaa heitä on leikkaukseen meno, heidän ahdistustaan on siis lievittänyt se kuvitelma että heidän ongelmansa nyt viimein ratkeavat kun he pääsevät leikkaukseen. Ikävä kyllä vasta ajan myötä heille selviää ettei leikkaus ole ratkaissut mitään. Tutkimus minusta selvästi osoittaa että yhteiskunta suorittaa ihmisille valtavan monimutkaisia, kalliita ja ihmisille hengenvaarallisia ja jopa haitallisia leikkauksia uskomushoitoina, vaikka todellisuudessa näiden ihmisten ongelmat ja tilanteet eivät niiden avulla ole ratkenneet.

    "Homojärjestöjen taholta". En tiedä muuta kuin Setan, joka on seksuaalisten vähemmistöjen asianajaja,

    Noille ihmisille on kärsimystä jo syntymä; he eivät tajua miksi he ovat esim. tyttöjä, vaikka tuntevat sisimmässään olevansa poikia.

    Älä viitsi estää heitä yrittämästä saada elämäänsä järkeä.

    #Noille ihmisille on kärsimystä jo syntymä; he eivät tajua miksi he ovat esim. tyttöjä, vaikka tuntevat sisimmässään olevansa poikia.#

    No mitäpä jos antaisitte heidän ihan rauhassa olla vaikka ihan lapsia, ennen kuin alatte kauppaamaan heille murrosiän pysäyttäviä lääkehoitoja tai kerrotte heille että sukupuolenkorjausleikkaus ratkaisee ongelmat.

    Ovathan he lapsia siinä iässä. Sinä siis jättäisit ongelmissa olevat lapset yksin, että "kyllä se siitä"?

    >> No mitäpä jos antaisitte heidän ihan rauhassa olla vaikka ihan lapsia, ennen kuin alatte kauppaamaan heille murrosiän pysäyttäviä lääkehoitoja tai kerrotte heille että sukupuolenkorjausleikkaus ratkaisee ongelmat. <<

    Noin toimitaan, kuulemma, USA:ssa, mutta ei meillä.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Ovathan he lapsia siinä iässä. Sinä siis jättäisit ongelmissa olevat lapset yksin, että "kyllä se siitä"?

    Lapsi ei käytä omaa lapsuuttaan sen miettimiseen onko hän tyttö vai poika, jos ei joku aikuinen tee siitä ongelmaa, kumpa siis lapset varjeltuisivat Seta mielisten haaviin joutumiselta.

    Tässä vielä esimerkki transjärjestön toiminnasta.

    Transsukupuolisten hyväntekeväisyysjärjestö pakotti pojan elämään tyttönä!
    Iso-Britanniassa on tullut esiin tapaus, jossa hyväntekeväisyysjärjestö pakotti pikkupojan elämään transsukupuolisena.
    Oikeudessa käsiteltiin äskettäin tapausta, jossa verorahotteisen Mermaids-järjestön toiminnassa mukana ollut äiti pakotti 7-vuotiaan poikansa elämään tyttönä. Lapsi, joka tunnetaan julkisuudessa ainoastaan J:nä, opiskeli kotona äitinsä ohjauksella. Äidin kerrotaan pukeneen poikansa tavallisesti "tyttöjen vaatteisiin".
    Tuomari päätti, että lapsi otetaan huostaan äidiltään. Naisen katsottiin aiheuttaneen pojalleen "merkittävää henkistä kärsimystä" ja "painostaneen häntä tunnustamaan sukupuolta, joka liittyi pikemmin äidin tarpeisiin, kuin hänen omiinsa". 
    Järjestöä on kielletty olemasta missään tekemisissä pojan kanssa. Mermaids kuitenkin kiistää oikeuden kannan, ja kutsuu päätöstä "kauhistuttavaksi". Järjestö vakuuttaa J:n halunneen elää tyttönä. Järjestön mukaan "tuomarin näkemyksen tueksi ei ole minkäänlaisia todisteita".
    Samainen järjestö on saanut kritiikiä myös siitä, että se on mainostanut hormonihoitoja lapsille. NHS:n virallisen ohjeistuksen mukaan hoitoja ei pitäisi sallia alle 16-vuotiaille, sillä ne aiheuttavat peruuttamattomia muutoksia kehossa ja saattavat haitata hedelmällisyyttä.
    Sen jälkeen, kun poika meni asumaan isänsä kanssa ja palasi kouluun, hänen kerrotaan nopeasti "omaksuneen maskuliinisen sukupuolen".
    Lähde: The Times

    Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Lapsi ei käytä omaa lapsuuttaan sen miettimiseen onko hän tyttö vai poika, jos ei joku aikuinen tee siitä ongelmaa, kumpa siis lapset varjeltuisivat Seta mielisten haaviin joutumiselta.

    "Lapsi ei käytä omaa lapsuuttaan sen miettimiseen onko hän tyttö vai poika, jos ei joku aikuinen tee siitä ongelmaa,...."

    Mutta tämä Aa-yhdistys ja sen peesaajat tekevät siitä ongelman! Paasaavat joka paikassa ja eivät millään malta antaa lasten olla rauhassa sitä mitä he ovat.

    #eivät millään malta antaa lasten olla rauhassa #

    Antakaa itse lasten olla rauhassa, kuka on vienyt lapselta lähtökohtaisen oikeuden isään ja äitiin, kuka haluaisi tehdä lapsista kauppatavaraa kansainvälisten sopimusten vastaisesti että homoperheille saataisiin lapsia, kuka haluaisi kemiallisesti estää lapsen murrosiän ideologian pohjalta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ArtoTTTT kirjoitti:

    "kuka on vienyt lapselta lähtökohtaisen oikeuden isään ja äitiin"

    Juurikin AA-yhdistys yrittää nytkin viedä tuon oikeuden.

    Äänestä

  • ArtoTTTT kirjoitti:

    #eivät millään malta antaa lasten olla rauhassa #

    Antakaa itse lasten olla rauhassa, kuka on vienyt lapselta lähtökohtaisen oikeuden isään ja äitiin, kuka haluaisi tehdä lapsista kauppatavaraa kansainvälisten sopimusten vastaisesti että homoperheille saataisiin lapsia, kuka haluaisi kemiallisesti estää lapsen murrosiän ideologian pohjalta.

    ”…homoperheille saataisiin lapsia, kuka haluaisi kemiallisesti estää lapsen murrosiän…”

    Huokaus. Yhtä lailla ne yksinäisten heterojenkin adoptiolapset jäävät ”ilman” toista vanhempaa.
    Ja murrosiän viivästymistä lääkkeillä käytetään kyllä muissakin hoitomuodoissa. Kun lääkärit sen tekevät, saa nuori aikaa todellakin pohtia tilannettaan rauhassa.

    Äänestä

  • ArtoTTTT kirjoitti:

    No en minä ainakaan sinun esittämiäsi prosenttilukuja/määriä sieltä löytänyt???

    "No+en+minä+ainakaan+sinun+esittämiäsi+prosenttilukuja/määriä+sieltä+löytänyt???"Enhän+minä+väittänyt+niiden+sieltä+olevan+vaan+perustuvan+ihan+normaaliin+perusmatikkaan.+Kun+tilastoista+tiedämme+Suomessa+tapahtuvan+noin+700+itsemurhaa+vuodessa+ja+Suomen+väestön+olevan+n.+5.5+miljoonaa,+tekee+täällä++itsemurhan+0.01%+västöstä+vuosittain.+Jos+jonkin+ryhmän+riski+on+20-kertainen,++se+tarkoittaa+että+heillä+sama+suhde+on+0.2%.Oliko+sinulla+jotain+vastaväitteitä+tälle+vai+yritätkö+vain+pitää+kiinni+käsityksestä+että+20-kertainen+tarkoittaa+välttämättä+jotain+hirvittävän+suurta+riskiä?

    Edelleenkään+tutkimuksesta+ei+löydy+lukua+0.2%+eikä+0,01%:kaan.

    Äänestä

  • ArtoTTTT kirjoitti:

    Edelleenkään+tutkimuksesta+ei+löydy+lukua+0.2%+eikä+0,01%:kaan.

    "Edelleenkään+tutkimuksesta+ei+löydy+lukua+0.2%+eikä+0,01%:kaan."Ei+niin.+Mutta+nuo+luvut+suhteuttavat+sen+mitä+20-kertainen+itsemurhariski+käytännössä+lukumäärissä+tarkoittaa+koska+tutkimus+ei+sitä+kerro.+20-kertainen+riskihän+ei+sinällään+vielä+sano+onko+riski+siltikään+iso+vai+ei.+Äärimmäisen+pieni+riski+kohonneena+on+siltikin+yleensä+vielä+hyvin+pieni+riski.Juuri+tästähän+tässä+on+kysymys+eli+vain+joidenkin+asioiden+toistelu+ei+vielä+todista+omaa+kantaa+oikeaksi+jos+asiaa+ei+suhteuta+mitenkään.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    ”…homoperheille saataisiin lapsia, kuka haluaisi kemiallisesti estää lapsen murrosiän…”

    Huokaus. Yhtä lailla ne yksinäisten heterojenkin adoptiolapset jäävät ”ilman” toista vanhempaa.
    Ja murrosiän viivästymistä lääkkeillä käytetään kyllä muissakin hoitomuodoissa. Kun lääkärit sen tekevät, saa nuori aikaa todellakin pohtia tilannettaan rauhassa.

    #Yhtä lailla ne yksinäisten heterojenkin adoptiolapset jäävät ”ilman” toista vanhempaa. #

    Jälleen kerran aikuisen oikeus lapseen ajaa lapsien oikeuksien yli, aikuisella pitäisi olla oikeus lapseen kaikissa tilanteissa. Tällainen yhden ihmisen adoptiota pitäisi käyttää harkitusti vain poikkeustilanteissa, esim. jos kuolemantapauksessa joku jo ennestään lapselle tuttu lähiomainen adoptoi lapsen. Mutta varsinkin pienien lapsien kohdalla olisi tärkeää turvata korvaava kokemus sekä isästä että äidistä.

    # saa nuori aikaa todellakin pohtia tilannettaan rauhassa.#

    Pysäytetään lääkkeillä lapsen murrosikä, jotta lapsi saa rauhassa miettiä tilannettaan, tämäkö transaktivistien unelma, ei todellakaan ihme että tämä maailma on menossa äärettömän sairaaksi.

    Äänestä

  • TotuusSattuuQXQ kirjoitti:

    "Edelleenkään+tutkimuksesta+ei+löydy+lukua+0.2%+eikä+0,01%:kaan."Ei+niin.+Mutta+nuo+luvut+suhteuttavat+sen+mitä+20-kertainen+itsemurhariski+käytännössä+lukumäärissä+tarkoittaa+koska+tutkimus+ei+sitä+kerro.+20-kertainen+riskihän+ei+sinällään+vielä+sano+onko+riski+siltikään+iso+vai+ei.+Äärimmäisen+pieni+riski+kohonneena+on+siltikin+yleensä+vielä+hyvin+pieni+riski.Juuri+tästähän+tässä+on+kysymys+eli+vain+joidenkin+asioiden+toistelu+ei+vielä+todista+omaa+kantaa+oikeaksi+jos+asiaa+ei+suhteuta+mitenkään.

    No+laskeppa+huviksesi+se+riski+5%,+miltä+sitten+kuulostaa?+Jos+oletaan+että+iäkkäillä+mielenterveys+potilailla+itsemurhan+riski+olisi+tuo+5%,+niin+kuinka+paljon+20+kertainen+riski+olisi?+Toisin+sanoen+Lähtöprosentti+muuttaa+tilannetta+paljon.+Tutkimuksen+tekijät+eivät+todellakaan+huvikseen+ole+puhuneet+huomattavasti+kohonneesta+riskistä.

    Äänestä

  • ArtoTTTT kirjoitti:

    #Yhtä lailla ne yksinäisten heterojenkin adoptiolapset jäävät ”ilman” toista vanhempaa. #

    Jälleen kerran aikuisen oikeus lapseen ajaa lapsien oikeuksien yli, aikuisella pitäisi olla oikeus lapseen kaikissa tilanteissa. Tällainen yhden ihmisen adoptiota pitäisi käyttää harkitusti vain poikkeustilanteissa, esim. jos kuolemantapauksessa joku jo ennestään lapselle tuttu lähiomainen adoptoi lapsen. Mutta varsinkin pienien lapsien kohdalla olisi tärkeää turvata korvaava kokemus sekä isästä että äidistä.

    # saa nuori aikaa todellakin pohtia tilannettaan rauhassa.#

    Pysäytetään lääkkeillä lapsen murrosikä, jotta lapsi saa rauhassa miettiä tilannettaan, tämäkö transaktivistien unelma, ei todellakaan ihme että tämä maailma on menossa äärettömän sairaaksi.

    Tästä+sairaasta+maailmasta+hyvä+esimerkki+on+iltalehden+uutisointi,+jossa+jo+yli+5%+8/9+luokkalaisista+kokee+olevansa+toista+sukupuolta,+transaktivistit+haluaisivat+varmaan+pysäyttää+näiden+kaikkien+murrosiän+lääkkeillä,+kyllä+kohta+on+terapeuteille+lisätöitä.+Positiivista+toki+että+homoilubuumi+muoti+on+laantumassa,+ikävä+kyllä+tilalle+tulossa+entistä+sairaampi+ilmiö.#YLLÄTTÄVÄ+KYSELYTULOS:+YLI+VIISI+PROSENTTIA+8.+JA+9.LUOKKALAISISTA+KOKEE+OLEVANSA+TOISTA+SUKUPUOLTA,+KUIN+MIKSI+ON+SYNTYNYT#

    Äänestä

  • ArtoTTTT kirjoitti:

    No+laskeppa+huviksesi+se+riski+5%,+miltä+sitten+kuulostaa?+Jos+oletaan+että+iäkkäillä+mielenterveys+potilailla+itsemurhan+riski+olisi+tuo+5%,+niin+kuinka+paljon+20+kertainen+riski+olisi?+Toisin+sanoen+Lähtöprosentti+muuttaa+tilannetta+paljon.+Tutkimuksen+tekijät+eivät+todellakaan+huvikseen+ole+puhuneet+huomattavasti+kohonneesta+riskistä.

    "No+laskeppa+huviksesi+se+riski+5%,+miltä+sitten+kuulostaa?+Jos+oletaan+että+iäkkäillä+mielenterveys+potilailla+itsemurhan+riski+olisi+tuo+5%,+niin+kuinka+paljon+20+kertainen+riski+olisi?"Miksi+minun+pitäisi+laskea+joku+täysin+tähän+asiaan+kuulumaton+riski?++"Toisin+sanoen+Lähtöprosentti+muuttaa+tilannetta+paljon."Juuri+sitähän+minä+olen+yrittänyt+sinulle+selittää.+Ja+itsemurhien+tapauksessa+se+lähtöprosentti+on+luokkaa+0.01%.+Eli+varsin+pieni.+Lähtöprosentti+siis+juurikin+ratkaisee."Tutkimuksen+tekijät+eivät+todellakaan+huvikseen+ole+puhuneet+huomattavasti+kohonneesta+riskistä."Riski+on+tietenkin+laskennallisesti+kohonnut+todella+merkittävästi.+Mutta+kyse+onkin+siitä+että+onko+riski+ihan+lukumääräisesti+ihmistä+kohti+niin+suuri+sittenkään+että+se+kyseenalaistaisi+kokonaan+nykyisen+hoitokäytännön+kuten+sinä+muistaakseni+jossain+vistissäsi+esitit.+Ja+näin+ei+ole,+ei+tutkimuksen+mukaan+eikä+sen+sen+tekijöiden+mukaan.+He+sen+sijaan+esittävät+että+pitäisi+leikkauksen+lisäksi+keskittyä+myös+jälkihoitoon,+ei+sitä+että+leikkauksista+pitäisi+luopua.

    No+minäpä+lasken+puolestasi,+jos+riski+0,01%+20+krt.+riski+0,2%+kuten+sanoitJos+riski+1%+20+krt+riski++onkin+jo+20%Jos+riski+2,5%+20krt+riski+onkin+jo+50%Jos+riski+5%+20+krt+riski+yllätys+yllätys+onkin+100+%,+eli+vääristelysi+prosenttikikkailulla+ei+siis+mene+läpi,+eri+ikäluokilla+on+erilainen+itsemurha+riski+jne.+käytä+siis+tutkimuksen+tietoja.Tutkimus+osoittaa+sen+että+äärettömän+kallis,+monimutkainen+ja+hengenvaarallinen+leikkaus+ei+todellakaan+ole+ratkaissut+ongelmia.

    "No+minäpä+lasken+puolestasi,+jos+riski+0,01%+20+krt.+riski+0,2%+kuten+sanoit"Kyllä+ja+tämä+koskee+asiaa+josta+puhumme+eli+sukupuolenkorjausleikkauksia."Jos+riski+1%+20+krt+riski+onkin+jo+20%"Kyllä+mutta+tämä+ei+enää+koske+mitenkään+asiaa+josta+puhumme+koska+riski+ei+tutkimusten+mukaan+ole+1%."Jos+riski+2,5%+20krt+riski+onkin+jo+50%"Kyllä+mutta+tämä+ei+enää+koske+mitenkään+asiaa+josta+puhumme+koska+riski+ei+tutkimusten+mukaan+ole+2.5%."Jos+riski+5%+20+krt+riski+yllätys+yllätys+onkin+100+%,+eli+vääristelysi+prosenttikikkailulla+ei+siis+mene+läpi,+eri+ikäluokilla+on+erilainen+itsemurha+riski+jne."Onko+jollain+ikäluokalla+mielestäsi+itsemurhariski+2.5%?+Ja+mihin+tuon+tiedon+perustat?+Sitäpaitsi+tutkimuksessa+nimenomaan+sanottiin+että+riski+on+20-kertainen+muuhun+väestöön+nähden,+ei+siis+vain+muun+väestön+tiettyyn+ikäluokkaan.+Joten+laskentatapani+suhteuttaa+itsemurhien+määrä+väestön+kokoon+on+täysin+oikea."käytä+siis+tutkimuksen+tietoja."Kuten+näit,+juuri+niin+tein."Tutkimus+osoittaa+sen+että+äärettömän+kallis,+monimutkainen+ja+hengenvaarallinen+leikkaus+ei+todellakaan+ole+ratkaissut+ongelmia."Se+osoittaa+että+se+ei+ole+ratkaisut+kaikkia+ongelmia+eikä+tietääkseni+kukaan+ole+sen+väittänytkään+niin+tekevän.+Mutta+tutkimuksessa+juuri+sanotaan+että+jälkihoitoon+pitäisi+panostaa+nykyistä+enemmän,+ei+vain+tehdä+leikauksia+ilman+jälkihoitoa.

    Äänestä

  • >"Äärimmäisen harhaanjohdetut ihmiset hoputtivat minua vaihtamaan sukupuolta"

    Mitä järkeä teidän on tavan takaa kopsailla näitä jenkkihöperryksiä, joilla ei ole mitään merkitystä Suomen oloissa? Meillä päinvastoin varmistetaan tarkkaan muun muassa se, että ihmisen sukupuolikokemus on pitkältä ajalta sellainen että korjaus on perusteltu ja todennäköisesti elämänlaatua kohentava.

    Taas on siis joku amerikkalainen mennyt rahatukon kanssa lääkäriin ja sanonut taikasanat "vaihtakaa sukupuoleni". Nämä tarinat voisi jo jättää sinne mihin ne kuuluvat eli oman poliittisen kulttuurinsa meille vieraaseen viitekehykseen.

    Äänestä

  • ArtoTTTT kirjoitti:

    #Tämä+Pure+Passio+TV+tuotokset+siis+ovat+mitä+suurimmalla+todennäköisyydellä+melkoista+propagandaa+ja+aivan+varmasti+tietyllä+tavalla+värittyneitä.#Ai+meinaatko+että+ihan+niinkuin+Setan+ja+muiden+homojärjestöjen+propaganda?#Olisiko+tämä+selitys+sille,+että+ne+on+luokiteltu+kehnoiksi+ja+vihamielisiksi?#Vai+olisiko+selitys+se+että+homo/transaktivistit+eivät+hyväksy+tällaisen+tiedon+kertomista+joka+kertoisi+jonkun+katuvan+korjaushoitoja?#Tietysti+kun+ei+tarkempaa+tietoa+noista+sisällöistä+ole,+tämä+on+oletus.+#No+niinpä+toki,+minäkin+voin+olettaa+taustastasi+vaikka+mitä,+mutta+tietäisinkö+siltikään?#Tuo+vain+kertoo+sen,+miten+heikkoa+on+ollut+tuolloin+lääketieteellinen+hoito#Voi+kun+se+sitä+vieläkin,+sehän+on+vain+se+ihmisen+oma+halu,+mitä+hän+haluaa+tai+mitä+hän+uskoo+transaktivistien+propagandasta.+Ja+meillä+mennään+ihan+samaan+suuntaan,+esim+jo+nyt+halutaan+tännekin+murrosiän+pysäyttävää+hormonihoitoa+ihan+Hollannin+ja+Amerikan+malliin+ja+ilmeisesti++jotkut+saattaisivat+haluta+kovasti+myös+"portinvartioinnin"+purkamista+täälläkin.#Muuten+Yhdysvalloissa+pidettiin+transsukupuolisuutta+mielenterveyteen+liittyvänä+ongelmana+aina+2013+saakka.#Ja+sitähän+se+on+edelleen+ja+ihan+täälläkin,+jos+joku+ei+olisi+rakentanut+uskontoa+tuonkin+päälle.#Nykyään+katsotaan,+että+ne+jotka+etenevät+leikkauksiin+saakka,+ovat+noin+90m+%+tyytyväisiä.+#Ja+kuinka+moni+on+tyytyväinen+leikkauksen+jälkeen+pitkän+päälle,+itsemurhariski+20+kertainen.#Tässä+yksi+syy,+miksi+kolmas+sukupuoli+voisi+olla+rakentava+ratkaisu.+#Rakentava+ratkaisu+olisi+alkaa+hoitamaan+todellista+syytä+mielenterveyden+ongelmia+ja+lopettaa+leikkaus/hormoniuskomus+hoitojen+antaminen.#Ehkäpä+paremmin+voisi+tätä+asiaa+tuoda+esille,+jos+se+olisi+asiallista+ja+ilman+mitään+uskonnollista+kuorrutusta+olevaa+materiaalia?#Voi+kun+tällaista+tietoa+ei+medioissa+saa+esittää,+kun+se+ei+sovimedioiden+agendaan.

    >Ja+kuinka+moni+on+tyytyväinen+leikkauksen+jälkeen+pitkän+päälle,+itsemurhariski+20+kertainen.Peruskysymys+on+kuitenkin+se,+mikä+olisi+itsemurhariski+ilman+sukupuolenkorjausta.+Vain+sillä+vertailulla+olisi+merkitystä.Transsukupuolisuus+on+hankala+juttu,+ja+vaikka+vain+10+%+katuisi+korjausta,+itsemurhariskin+tulisi+jo+sillä+olla+monikymmenkertainen+muuhun+väestöön+verrattuna.Olisi+siis+kiintoisaa+tietää+sekin,+mikä+on+korjattujen+itsaririski+silloin+kun+tyytymättömin+kymmenys+jätetään+pois.+Sepä+taitaakin+olla+hyvin+lähellä+yleistä+tasoa.

    Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Lievittänyt sukupuolista dysforiaa, siis lievittänyt ahdistusta, näille ihmisille on mm. homojärjestöjen taholta uskoteltu että ainoa keino auttaa heitä on leikkaukseen meno, heidän ahdistustaan on siis lievittänyt se kuvitelma että heidän ongelmansa nyt viimein ratkeavat kun he pääsevät leikkaukseen. Ikävä kyllä vasta ajan myötä heille selviää ettei leikkaus ole ratkaissut mitään. Tutkimus minusta selvästi osoittaa että yhteiskunta suorittaa ihmisille valtavan monimutkaisia, kalliita ja ihmisille hengenvaarallisia ja jopa haitallisia leikkauksia uskomushoitoina, vaikka todellisuudessa näiden ihmisten ongelmat ja tilanteet eivät niiden avulla ole ratkenneet.

    >näille ihmisille on mm. homojärjestöjen taholta uskoteltu että ainoa keino auttaa heitä on leikkaukseen meno

    Mitä vittua hourit? Setahan on päinvastoin korostanut, että leikkaukseen ei pidä mennä minkäänlaisella kiireellä eikä sellaiseen ainakaan painostaa, vaan yrittää ensin josko kevyemmät keinot riittäisivät.

    Onko Archie ihan pakko valehdella?

    #näille ihmisille on mm. homojärjestöjen taholta uskoteltu että ainoa keino auttaa heitä on leikkaukseen meno#

    No Amerikassahan tuo on arkipäivää ja hiljalleen leviämässä myös muuhun läntiseen maailmaan.

    "Cari oli asiakkaana paikassa nimeltä TransActive Gender Center, Oregonin Portlandissa Yhdysvalloissa. Hän oli aloittaessaan 16-vuotias. Hän kärsi masennuksesta ja oli vuotta aikaisemmin joutunut sairaalaan itsemurha-ajatusten ja itsetuhoisen toiminnan vuoksi. Transkeskuksessa hän aloitti käynnit terapeutilla sukupuolidysforian vuoksi. Käynnit tähtäsivät alusta lähtien lääketieteellisen sukupuolenvaihdoksen aloittamiseen ja Carin mukaan terapiakäynneillä pyrittiin ainoastaan vahvistamaan hänen transtuntemuksiaan, ei suinkaan miettimään, että mistä ne voisivat johtua ja mihin ne voisivat liittyä. Terapeutti ei koskaan esittänyt ajatusta, että Cari ei välttämättä olisi transsukupuolinen. Sekä itse terapiakäynneillä että transpiireissä, joissa Cari oli osallisena, hän aina koki, että hänelle esitettiin vain kolme vaihtoehtoa: vaihda sukupuolta nyt, vaihda sukupuolta myöhemmin tai elä elämäsi onnettomana/tee itsemurha. Mielenterveysongelmista kärsivälle teinille ajatus näyttäytyi houkuttelevana: "tässä on ratkaisu kaikkeen tuntemaasi henkiseen tuskaan"."
    (musta orkidea)

    ”No Amerikassahan tuo on arkipäivää ja hiljalleen leviämässä myös muuhun läntiseen maailmaan.”

    Kun tuot toisesta kulttuurista vertailuaineistoa, on syytä muistaa myös niiden erot. Amerikassa terveydenhuolto on lähinnä bisnestä ja lainsäädäntö verraten kevyttä. Kun yrityksen perusidea on tuottaa voittoa, niin sitä tarjotaan, mistä ihmiset ovat valmiita maksamaan. Tämä luo juuri sen kaltaisia ”terveydenhoitopalveluja”, joissa on mahdollista tehdä melkein mitä vain.

    Suomessa lait ovat tiukemmat ja vielä onneksi terveydenhuolto on kansallista. Mutta tuleva Sote saattaa luoda tilanteen, jossa bisnes ottaa suuremman vallan.

    Toivon mukaan suomessa mennään kuitenkin meidän järjestelmän mukaan, ja kehitetään toimintaa järkevästi.

    Ei tämä mene näille ahviolaisille Ameriikka-faneille näköjään millään perille. Ja jos meillä joskus lähennytään amerikkalaista terveyssysteemiä, mistä Jehova meitä hyvästi varjelkoon, tämä Trumppia ihaileva pölhöoikeisto saa katsoa syvään peiliin kun se alkaa etsiä osasyyllisiä juttuihin jotka eivät tosipaikassa enää miellytäkään.

    Tiedä sitten, osaavatko katsoa peiliin vai ojentuuko se syyttävä sormi taas johinkin toisaalle?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Tiedä sitten, osaavatko katsoa peiliin vai ojentuuko se syyttävä sormi taas johinkin toisaalle?

    Ei niillä peiliä olekaan. Saatanaa kumartavia vihollisia kyllä kaikkialla. Kannattaa siis pysyä tiiviisti yhdessä, ja niinhän nuo näköjään pysyvätkin.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Ei niillä peiliä olekaan. Saatanaa kumartavia vihollisia kyllä kaikkialla. Kannattaa siis pysyä tiiviisti yhdessä, ja niinhän nuo näköjään pysyvätkin.

    Taitaa näin olla.Nyt syytetään mediaa, koska se ei markkinoinut heidän puolestaan eri tapahtumia. Ihmisiä kun ei kiinnostanut luennoijat, eikä ne äänestämisetkään.

    Äänestä

#Setahan on päinvastoin korostanut, että leikkaukseen ei pidä mennä minkäänlaisella kiireellä eikä sellaiseen ainakaan painostaa, vaan yrittää ensin josko kevyemmät keinot riittäisivät. #

Suomessahan portinvartiointi on vielä voimissaan, mutta esim. Trasekin sivuilla on paljon ohjeita siitä kuinka tulee toimia diagnoosin saamiseksi, lääkärithän eivät voi millään todeta tällaista ominaisuutta vaan kyse on lähinnä kuinka vakuuttavasti pystyy esiintymään tutkimuksissa.

Esim. varoitetaan ettei tule hyväksyä lääkäriltä mitään lähetettä paikalliseen psykiatriaan vaan pitää vaatia lähetettä suoraan hyksiin tai tayssiin, tarvittaessa yhteys etujärjestöihin jos ei onnistu.

Transukupuolidiagnoosille kolme oleellista vaatimusta,

"Halu elää ja tulla hyväksytyksi vastakkaisen sukupuolen edustajana, johon usein liittyy epämukavuus omasta anatomisesta sukupuolesta ja halu muokata kehoaan halutun sukupuolen mukaiseksi hormonihoidolla ja leikkauksilla
Transsukupuolinen identiteetti on ollut olemassa vähintään kaksi vuotta
Transsukupuolisuus ei saa olla minkään muun mielenterveyden häiriön oire tai liittyä intersukupuoliseen, geneeettiseen tai kromosomaalisen poikkeamaan"

"Diagnosointi eroaa tyypillisestä sairauden diagnosoinnista siten, että transsukupuolisella tulee olla itsellä selkeä käsitys omasta sukupuolestaan, josta hänen pitää pystyä vakuuttamaan tutkimusyksikkö."

Kun diagnoosivaihe saatu läpi, eli on pystytty vakuuttamaan tutkijat kovasta halusta olla vastakkaista sukupuolta tie on auki hormonihoidoille, sitten tosielämävaihe ja ennen leikkausta muodollinen uusi terapiakäynti.

"Elettyään vuoden ”tosielämävaihetta”, on mahdollista saada lähete toiselle psykiatrille toista lausuntoa varten. Käytäntö on lähempänä muodollisuutta kuin varsinaista tutkimusta ja käynti on tyypillisesti hyvin lyhyt."

Äänestä
  • "... lääkärithän eivät voi millään todeta tällaista ominaisuutta vaan kyse on lähinnä kuinka vakuuttavasti pystyy esiintymään tutkimuksissa."

    Sitten tuot esille sen, miten tarkkaan tuo vaihe etenee. Siksi varmaan on suositus "hyksiin tai tayssiin", koska noissa on se moniammatillinen asiantuntemus, joka lienee suomen huippua?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    "... lääkärithän eivät voi millään todeta tällaista ominaisuutta vaan kyse on lähinnä kuinka vakuuttavasti pystyy esiintymään tutkimuksissa."

    Sitten tuot esille sen, miten tarkkaan tuo vaihe etenee. Siksi varmaan on suositus "hyksiin tai tayssiin", koska noissa on se moniammatillinen asiantuntemus, joka lienee suomen huippua?

    Tai sitten vältetään sudenkuoppa, ja viivytys, joka voisi tuoda esille muita esim. mielenterveysongelmia, mikä voisi olla este halutulle diagnoosille.

    Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Tai sitten vältetään sudenkuoppa, ja viivytys, joka voisi tuoda esille muita esim. mielenterveysongelmia, mikä voisi olla este halutulle diagnoosille.

    Jaa, mitähän sudenkuoppaa mahdat tarkoittaa? Että pian suomessakin joku Mehiläinen alkaa tarjota kaikenlaista kyseenalaista yksityispalveluna?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Jaa, mitähän sudenkuoppaa mahdat tarkoittaa? Että pian suomessakin joku Mehiläinen alkaa tarjota kaikenlaista kyseenalaista yksityispalveluna?

    No onhan se sudenkuoppa jos joutuu paikalliselle psykiatrialle ja siellä todetaan esim, mielenterveysongelmia, tällöin haluttu transsukupuolidiagnoosi jää todennäk. haaveeksi. Ja paikallisessa psykiatriassahan saattaisi olla henkilökuntaa jotka eivät lainkaan ole sitoutuneet Gender ideologiaan.

    Tottahan transjärjestöt ovat sitä mieltä että "transuskovaisille" pitää julkisen terveydenhuollon kautta taata heidän oman ideologiansa mukainen hoito toimipaikoissa jotka ovat sitoutuneet gender ideologiaan ja ovat myös transjärjestöjen hyväksymiä toimijoita.

    Päinvastoin, tuo on oikein hyvä asia. Psykiatri hoitaa mielensairauksia ja psykologi sitten masennuksia yms., ja antaa terapiaa. Ymmärsin että juuri tällaisia palveluja olisi hyvä olla myös mahdollisen leikkauksen jälkeen?

    Kun nuo on hoidettu tai poissuljettu, silloin päästää eteenpäin hoidoissa.

    Totta on että niin psykiatreissa kuin psykologeissa on erilaisia koulukuntia. Ymmärtääkseni jotkut uskovat suhtautuvat aika kielteisesti etenkin tiettyihin koulukuntiin, mutta hyväksyvät sitten toiset? Käyttävät jopa heidän näkemyksiään mm. ”eheytyshoitojen” suhteen.

    #Päinvastoin, tuo on oikein hyvä asia.#

    Et ehkä lukenut tarkasti, Transsukupuolidiagnoosia haetaan koska halutaan päästä hormonihoitoihin/leikkaukseen, koska uskotaan niiden ratkaisevan omia ongelmia, näinhän se gender ideologia vakuuttaa. Tavoite on siis saada diagnoosi ja tämän tavoitteen suhteen jumittuminen paikalliseen psykiatriaan on takaisku, siksi halutaan suoraan lähete keskitettyihin yksiköihin jotka ovat gender hoitoihin sitoutuneita. Transjärjestöt ovat siis tehneet töitä saadakseen kannattajansa suoraan "haluttuun" tutkimukseen, jossa tarvitsee enää vakuuttaa tutkijat kovasta halusta saada diagnoosi ja tässähän järjestöt auttavat ko. asiaan "uskoa" lisäämällä. Toisena pitää pystyä osoittamaan ettei mielenterveysongelmaa olisi, jos takana pitkä hoito psykiatriassa, voisi se olla este diagnoosille.

    # ”eheytyshoitojen” suhteen. #

    Niin julkisen terveydenhuollon kautta käytetään valtavasti rahaa gender ideologian tukemiseen ja toteuttamiseen, entäs jos tehtäisiiinkin niin että lääkärin velvollisuus olisikin kirjoittaa suora lähete eheytyshoitoihin, valtion kustannuksella tietysti? Voisi olla paljon halvempaa ja vähemmän vahinkoa aiheuttavaa.

    ”Et ehkä lukenut tarkasti…”

    Mitä en lukenut tarkasti? Tätäkö:

    ”Dhejne: Ihmiset, jotka väärinkäyttävät tutkimusta, jättävät aina huomiotta sen, että tutkimuksessa todetaan selkeästi, että se ei ole sukupuolen dysforiahoidon arviointi. Jos tarkastelemme kirjallisuutta , havaitsemme, että useat viimeaikaiset tutkimukset ovat johtaneet siihen, että WPATH-standardit hoitoa noudattavat hoito vähentävät sukupuolijakaumaa ja parantavat mielenterveyttä .”
    ”Ei , tutkimus ei osoita, että lääketieteellinen siirtyminen johtaa itsemurhaan tai itsemurha-ajatukseen. Tutkimuksessa nimenomaisesti todetaan, että näin ei ole, ja ne, jotka käyttävät tätä tutkimusta saadakseen tämän vaatimuksen, käyttävät virheellistä logiikkaa.”
    17.10.2017 7:22

    Vai tätä?

    16.10.2017 11:46
    ”Setan muistio ”Hallituksen esitys 65/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiksi avioliittolain muutoksen edellyttämiksi lainmuutoksiksi”, jossa todetaan aivan vastaavaa:

    ”Laki pakottaa tarpeettomiin hoitoihin Lainsäädäntö nykymuodossaan luo joillekin ihmisille painetta käydä läpi lääketieteellisiä sukupuolen korjaushoitomuotoja, joita he eivät tahtoisi, koska kevyempi hoito riittäisi heille.”

    ”…halutaan suoraan lähete keskitettyihin yksiköihin jotka ovat gender hoitoihin sitoutuneita.”

    Niin, paikkoihin joissa moniammatillisesti tehdään asiantuntija työtä? Niinhän monen muunkin kohdalla mieluummin hakeudutaan sinne, missä on eniten tietoa?

    ”…entäs jos tehtäisiiinkin niin että lääkärin velvollisuus olisikin kirjoittaa suora lähete eheytyshoitoihin, valtion kustannuksella tietysti? Voisi olla paljon halvempaa ja vähemmän vahinkoa aiheuttavaa.”

    Luonnollisesti tällaiset ”hengelliset” ”hoidot” eivät kuulu normaaliin terveydenhoitoon. Ikävä kyllä näistä on havaittu olevan paljon haittaa ja vahinkoa.

    Oletetaan, että asia on noin. Ja syynä on... lainsäädäntö? Eli virallisen sukupuolen vaihtamiseksi vaaditaan kirurgisia toimenpiteitä, sen sterilisaation lisäksi. Ja tuota leikkauspakkoa vastustetaan.

    (Ainakin kristillisdemokraateissa pakollista leikkaushoitoa kannatetaan. Mutta Arto taitaa kuvitella, että Seta ja vastaavat tahot vaatisivat lisää leikkauksia, vaikka asia on täysin päinvastoin)

    Olisiko kyse tästä eli Seta ja vastaavat tahot kannattaisivat sitä, että saisi esim. pelkän hormonihoidon ja virallisen uuden sukupuolen, ilman leikkausta.

    Voiko olla pahempaa uskomushoitoa kuin se että napataan hormoneja ja leikellään sukuelimet ja uskotaan että ongelmat ratkeavat.

    Ei aina ole kyse siitä että itse leikkaus aiheuttaisi mielenterveysongelmia, vaikka vaikea kuvitella että sukuelinten leikkely oloa parantaisi, ainakaan siinä vaiheessa kun todellisuus avautuu. Mutta tutkimus osoittaa selkeästi sen etteivät ongelmat ainakaan ole poistuneet sukuelimiä leikkelemällä, minkä nyt tietysti joku olisi voinut kertoa etukäteenkin. Mutta gender uskoa mikään ei tunnu himmentävän.

    Käsittääkseni on moneen kertaan korostettu ettei mitään leikkauspakkoa ole, kenenkään ei ole mikään pakko mennä leikkauksiin jos ei halua, vaikka olisi saanut diagnoosin. Seta vain haluaisi sukupuolesta ilmoitusasian, mitä voisi muutella tarvittaessa, mitä milloinkin haluaa. Seurauksena juuri näitä hulluja uutisia "mies raskaana". Sussun sanoin jos olet raskaana, et ole silloin mies.

    Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Voiko olla pahempaa uskomushoitoa kuin se että napataan hormoneja ja leikellään sukuelimet ja uskotaan että ongelmat ratkeavat.

    Ei aina ole kyse siitä että itse leikkaus aiheuttaisi mielenterveysongelmia, vaikka vaikea kuvitella että sukuelinten leikkely oloa parantaisi, ainakaan siinä vaiheessa kun todellisuus avautuu. Mutta tutkimus osoittaa selkeästi sen etteivät ongelmat ainakaan ole poistuneet sukuelimiä leikkelemällä, minkä nyt tietysti joku olisi voinut kertoa etukäteenkin. Mutta gender uskoa mikään ei tunnu himmentävän.

    ”vaikka vaikea kuvitella että sukuelinten leikkely oloa parantaisi, ainakaan siinä vaiheessa kun todellisuus avautuu.”

    Aivan totta, aina ei toisen ihmisen asemaan ole helppoa samaistua. Me, joilla ei tuollaisia ongelmia ole, on siis kuunneltava tarkoin korvin niitä, joilla se on arkipäivää. Toinen mahdollinen on tutustua sellaisiin tutkimuksiin, joissa heidän äänensä pääsee kuuluviin.

    Useimmat eivät taida kaivatkaan mitään ”leikkelyä”, ehkä rintojen poisto on suosituin. Näin siksi, että ne kireät siteet vuosien aikana tekevät vahinkoa fyysisesti.

    ”Mutta tutkimus osoittaa selkeästi sen etteivät ongelmat ainakaan ole poistuneet sukuelimiä leikkelemällä, minkä nyt tietysti joku olisi voinut kertoa etukäteenkin.”

    Jos jälleen lainataan tutkimuksen tekijää Cohilia Dhejnea?

    ”Vuoden 2010 meta-analyysi, jonka todistivat myöhemmin tehdyt tutkimukset, osoittaa, että lääketieteellisen sukupuolen vahvistavat toimenpiteet vähentävät sukupuolista dysforiaa.”

    ”Trans-lääketieteellisten toimenpiteiden tavoitteena on saada trans-henkilön keho entistä paremmaksi sukupuoli-identiteettinsä kanssa, mikä heikentää sukupuolen dysforiansa mitattavissa olevaa vähenemistä.”
    ”Yksilöllinen lääketieteellinen siirtymä ei yksinään ratkaise sosiaalisen sorron murskaamisen vaikutuksia: sosiaalista ahdistusta, masennusta ja posttraumaattista stressiä.”
    ”Mitä olemme löytäneet on, että käsittelymalleja, jotka jättävät huomiotta kulttuurisen sorron ja suoran vihan, eivät riitä.”
    ”Meidän on ymmärrettävä, että meidän hoitomallien on vastattava paitsi sukupuolen dysforia, mutta myös anti-trans-vihan vaikutuksia.”

    Eli vaikka se leikkaus helpottaa ja auttaa noita yksilöinä, se ei vielä riitä. Tukea ja apua tarvitaan kohtamaan se vihamielisyys sekä sosiaalinen eriarvoisuus, mikä edelleen jatkuu tuosta leikkauksesta huolimatta. Nämä puolestaan vaikuttavat myös siihen, että tällainen henkilö saattaa tuollaisen edessä masentua.

    ”Seta vain haluaisi sukupuolesta ilmoitusasian, mitä voisi muutella tarvittaessa, mitä milloinkin haluaa. Seurauksena juuri näitä hulluja uutisia "mies raskaana".”

    Niin, kuten ”qwertyilija” 22.10.2017 13:07 sen ilmaisee: ”…virallisen sukupuolen vaihtamiseksi vaaditaan kirurgisia toimenpiteitä, sen sterilisaation lisäksi. Ja tuota leikkauspakkoa vastustetaan.”
    Ja samoin puolustetaan mahdollisuutta saada biologinen lapsi.

    Mutta ilmeisesti sinä olet tämän leikkauspakon sekä sterilisoinnin kannattaja, jos ei riitä se tarkka moniammatillinen diagnosointi sekä pelkkä hormonihoito?

    Äänestä

Näköjään jankkaus jatkuu, eli ongelmat on tietenkin muiden syytä, varsinkin tietenkin niiden jotka ovat eri mieltä, samaan tapaan kuin kommunismin romahtaminen oli länsimaiden syytä kun eivät tukeneet ja hyväksyneet, Samoin Saksan tappio 1 maailmansodassa oli Juutalaisten syytä, ainakin saksalaisten ja Hitlerin mielestä. Jos joku kokee itsensä Napoleoniksi, onko ongelman syy muut ihmiset kun eivät hyväksy ja tue?

Tarkennetaanpa nyt hieman noita propaganda puheita sterilisaatiosta, Leena Meren sanoin.

"Tätä on sateenkaaripropagandassa kutsuttu usein pakkosterilisoinnin vaatimukseksi. Mitään erillistä sterilisointia ei kuitenkaan vaadita, vaan hedelmättömyys on väistämätön seuraus sukupuolenkorjausleikkauksesta."(Leena Meri)

Kyse ei siis ole mistään pakkosterilisaatiosta, vaan Setalaisten mielestä naisen pitää vapaasti saada olla mies jos hän itse niin haluaa ja päinvastoin, ihan siitä riippumatta vaikka biologisesti/fyysisesti olisi nainen. Sukupuolen siis pitäisi olla ilmoitusasia, miksei siis samantien voisi olla vaikka mitä, vaikka eläin tai avatar?

Nyt sitten loppuun vielä, lukekaa tosi tarkasti, ettei tarvitse turhaan jatkaa, Transtukipisteen ohje, siis Seksuaalijärjestöjen omilta tukisivuilta, lukekaa tarkasti.

"mitään hoitoja ei ole pakko ottaa, vaikka olisi saanutkin niihin oikeuttavan diagnoosin. "

Äänestä
  • ”Mitään erillistä sterilisointia ei kuitenkaan vaadita, vaan hedelmättömyys on väistämätön seuraus sukupuolenkorjausleikkauksesta."(Leena Meri)”

    Ja tähän juuri Seta haluaa muutosta, ettei olisi niin paljon pakkoleikkauksia vain siksi, että laki siihen pakottaa.

    Jos voisi vaihtaa tuon sukupuolen ilman leikkausta, niin silloin jäisi mahdollisuus saada se oma biologinen lapsi ja ehkä vasta sen jälkeen mennä mahdolliseen leikkaukseen.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    ”Mitään erillistä sterilisointia ei kuitenkaan vaadita, vaan hedelmättömyys on väistämätön seuraus sukupuolenkorjausleikkauksesta."(Leena Meri)”

    Mutta kun nyt sekä sinä että Seta valehtelette ja johdatte ihmisiä harhaan, kun sukupuolen vaihtamiseen ei tarvita sitä sukupuolenkorjausleikkausta. Näinhän oli tässä kohu uutisessa, mies raskaana, hän oli raskaana ja vaihtanut sukupuolensa mieheksi, mutta ei ollut käynyt sukupuolenkorjausleikkauksessa. Sukupuolenvaihtamiseen siis EI tarvita leikkausta.

    "Kuten olen aiemminkin kirjoittanut tässä blogissa: mikään laki ei pakota ketään menemään steriloivaan leikkaukseen. Juridisen sukupuolen muuttamiseen riittää pelkkä hormonihoito, mutta jos tuon hormonihoidon myöhemmin keskeyttää, niin raskaus on mahdollinen. Kuten uutisen tapauksessa oli käynyt. Transaktivistit valehtelevat päin kaikkien naamaa ja tietävät sen itsekin." (Musta orkidea, blogi)

    Siinä mielessä olet oikeassa, että lisääntymiskyvyttömyys voidaan tehdä myös hormonaalisesti.

    Trasekin sivuilta löydät faktaa, johon näemmä sinun kannattaa tutustua.
    Sukupuolen vahvistaminen

    ”Sukupuolen juridiseen vahvistamiseen Suomessa vaaditaan tällä hetkellä seuraavat ehdot:
    • Lausunto kahden tutkimusryhmän psykiatrilta
    • Lausunto lisääntymiskyvyttömyydestä
    • 18 vuoden ikä
    • Suomen kansalaisuus tai pysyvä asuinpaikka Suomessa
    • Naimattomuus

    ”…henkilö katsotaan lisääntymiskyvyttömäksi kun hän on käyttänyt vuoden ajan hormonihoitoa. Mikäli henkilö ei halua tai ei pysty terveyssyistä käyttämään hormoneita, tämä ehto ei välttämättä täyty.”

    Lakipykälä kuuluu näin:

    Sosiaali- ja terveysministeriön asetus sukupuolen muuttamiseen tähtäävän tutkimuksen ja hoidon järjestämisestä sekä lääketieteellisestä selvityksestä transseksuaalin sukupuolen vahvistamista varten

    Annettu Helsingissä 3 päivänä joulukuuta 2002
    6 §
    Lääketieteellinen selvitys transseksuaalin sukupuolen vahvistamista varten
    3) hänet on steriloitu tai hän on muusta syystä lisääntymiskyvytön.

    EUROOPAN KOMISSION KANNANOTTO: LISÄÄNTYMISKYVYTTÖMYYSVAATIMUKSESTA LUOVUTTAVA SUKUPUOLEN JURIDISEN VAHVISTAMISEN EHTONA
    30.6.2017

    ”Kaikki transihmiset eivät halua saati voi käyttää hormonivalmisteita, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää kirurginen sterilisaatio, jos haluaa muuttaa juridista sukupuolimerkintäänsä.”

    ”Amnesty Internationalin raportissa The State Decides Who I am (2014) suomalaiset transihmiset kertovat, miten he ovat jälkeenpäin katuneet suostumistaan hormonihoitoihin, joita eivät kokeneet itse tarvitsevansa, mutta joihin taipuivat saadakseen juridisen sukupuolensa korjattua.”

    ”Lisääntymiskyvyttömyyden poistamista Suomen nykyisestä translaista on myös vaatinut mm. YK:n naisten syrjinnän poistamista käsittelevä komitea (CEDAW).”

    Eli tässä haetaan oikeutta siihen biologiseen lapseen.

    Mummo, silloin jos jäät kiinni valehtelusta, et voi enää jatkaa ko. keskustelua "uudella versiolla", niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

    Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Mummo, silloin jos jäät kiinni valehtelusta, et voi enää jatkaa ko. keskustelua "uudella versiolla", niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

    Tässä oli se valhe:

    ”Mitään erillistä sterilisointia ei kuitenkaan vaadita, vaan hedelmättömyys on väistämätön seuraus sukupuolenkorjausleikkauksesta."(Leena Meri)”

    ja tämä oikeuttaa diagnoosiin, mutta ei lain mukaan sukupuolen vaihtamiseen:
    "mitään hoitoja ei ole pakko ottaa, vaikka olisi saanutkin niihin oikeuttavan diagnoosin. "

    ”Sukupuolen juridiseen vahvistamiseen Suomessa vaaditaan tällä hetkellä seuraavat ehdot:
    • Lausunto kahden tutkimusryhmän psykiatrilta
    • Lausunto LISÄÄNTYMISKYVYTTÖMYYDESTÄ
    • 18 vuoden ikä
    • Suomen kansalaisuus tai pysyvä asuinpaikka Suomessa
    • Naimattomuus

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kuulolla10 kirjoitti:

Hiipuvan AA-yhdistyksen kannattajille tämä palsta on jäänyt viimeiseksi keskusteluyhteydeksi ulkomaailman kanssa.
Nyt heidän porunsa on siirtymässä hävitystä avioliittotaistelusta sukupuolivähemmistöihin ja heidän lapsiinsa.

Omalla sivullaan AA on antanyt nyt Suomen kansalle 17 varoitusta Lapsuusiän sukupuolidysforiaan liittyen.
He ovat kopsanneet tuon listansa Amerikkalaiselta lääkärijärjestöltä , jonka nimi on American College of Pediatricians.

Kun laittaa Googleen tuon järjestön nimen, niin paljastuukin varsinainen sylttytehdas, joka on perinteisiä juutalais/kristillisiä arvoja ajava liike, joutunut oikeiden lääkärijärjestöjen silmätikuksi ja sitä pidetään lähinnä konservatiivisena vihajärjestönä.
Järjestöllä näyttää olevan asiassa kuin asiassa täysin yhtenäiset käsitykset AA-yhdistyksen kanssa.

Siinä on 500 jäsentä ja se on eronnut suuresta American Academy of Pediatrics-lääkärijärjestöstä, jossa on 64000 jäsentä.
Nimensä he ovat laittaneet lähes samaksi, johtaakseen harhaan.

Mikähän siinä on kun AA:n jokaisen lähteen takaa löytyy aina joku alatoopi-tehdas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu