Tuntuu siltä, että meidän kunnan johtomiehellä älykkyysosamäärä ei taida paljon kengännumeroa suurempi olla. Eihän tuolla koulutuspohjalla muuta voi odottaakaan. Samaa voisi sanoa hänen ympärillään pyörivästä niin iloisesti irvistelevistä hallituksen jäsenistä. Älkää nyt hyvät peruskuortanelaiset antako tämän virran tuoman keikarin viedä kuntaa tuhoon. Hän jää pian eläkkeelle ja piut paut välittää niistä vääristä päätöksistä mitä te nyt teette.
Vanhankoti, koulupäätökset Piikki auki 20-30 vuotta. Kuortaneen veronmaksajat hoitaa.
Tämä keikari lähtee pian Kuortaneelta ja jättää nuorisolle sellaisen taakan maksettavaksi ettei
toista historian kirjoilla ole nähty.
Vanhankoti, koulupäätökset Piikki auki 20-30 vuotta. Kuortaneen veronmaksajat hoitaa.
Tämä keikari lähtee pian Kuortaneelta ja jättää nuorisolle sellaisen taakan maksettavaksi ettei
toista historian kirjoilla ole nähty.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kyllä näin on sanoo myös kuortaneen sossut ja persut
Kyllä tämä selluista hierontaa on. Että kohta on huutomäjen kopilla jono verkkovella. Mainos katkon sijaan niin ku aiemmin pesä puussa
Kysykää kaattistanelta pitäiskö tehdä valitus?
Minä näin sen minä näin sen
Kunnanjohtajan persoonaan en ota kantaa, mutta yritys rakentaa Kuortaneelle uusi koulu ja vanhainkoti ovat ehdottomasti kannatettavia asioita.
Tulevaisuudesta ei tiedä kukaan, mutta todennäköisin skenaario on, että kuntaa liitetään isompaan. Fuusio Seinäjokeen, tai Kuusiokuntiin toisi kuortanelaisille ainoastaan velvollisuuden osallistua edellä mainittujen velan maksuun. Investoinnit kyllä tehtäisiin näihin "kasvukeskuksiin".
Nukkehallitus ?
Seinäjoentie rapistuu aivan silmissä.
Urheiluopisto tarvitsee leveämmät hariat.
Seinäjoen Sairaala on paljon lähempänä kuin Ähtärin.
Ei me seinäjokelaiset huolita kuortaneen juntteja.
Koittakaa ny vaan pärjätä omillanne. Onhan teillä järvi ja opisto.
Joo tosiaan tätä temppeliä ei oo rakennettu millään porkkanoilla
Edellinen kunnanjohtaja muutti ja asuu Kuortaneella edelleenki ja rakensi talonkin.
<<<nykyinen käy vain piskahtamassa,eikä tiedä mitä kunnassa on meneillään ja missä mennään.
Näin on marjat.
Kyllä pitäisi olla sellainen laki,että joka valitaan kunnanjohtajaksi pitäisi asua paikkakunnalla.
Muuta sinä ensin pois niin kattotahan sitte
Joo kunnanjohtajana olisi aivan välttämätöntä asua siellä missä johtaa.
Muu henkilökunta on asia erikseen.
Minunkin mielestä olisi oikeus ja kohtuus vaatia,että kunnanpomo asuisi paikkakunnalla.
Tietäisi paremmin missä mennään,eikä olisi kuukopuheiden varassa.
Kun haki paikkaa olisi luullut ymmärtävän mitä toimen hotaminen vaatii.
Huomattavasti enemmän nykyinen kunnanjohtaja on näkynyt kylillä erilaisissa tapahtumissa kuin entinen.
Ei se ainakaan haitaksi olisi,jos asuisi paikkakunnalla jota johtaa.
Tietäisi mitä täällä tapahtuu arkisessa elämässä,ei se nauhojen yms. katkominen paljon
Auta.
Symbolinen vaikutus.
Ennen ei olisi tullut kysymykseenkään ettei asuisi paikkakunnalla..
Mitä sellainen kunnanjohtaja tietää joka on mökissään eikä käy missään?Koiran ulkoiluttaminen ei tietoa lisää.Suurin osa taitaa käydä kunnassa muualta töissä muutenkin.
mutta arki realismi puuttuu.
Ei nauhojen katkaasimimem paljon auta.
sen voisi hoitaa halvempi palkkainen.
näin ajattelen maalaisjärjellä.
Alavus sai varmaan hyvän johtajan.
Jäi sellainen käsitys kun luin viiskuntaa
otti kaupungin omakseen,
Tuli samanlainen tunne luin Rauno aikoinaan johti
kuortanetta.
samanlainen käsitys jäi munullekin.
Olisin valmis liittåmään Kuortaneen Alavuteen,
jos Saaresta tulisi pomo meille yhteinen.
Eikä kunnanjohtajan, papin tai lääkärin tarvitse asua samalla paikkakunnalla. On varmasti tehokkaampi kun pääsee edes vähän irtautumaan työstä. Kaikilla johtajillakin on työaika ja vapaa-aika. Kaupassa tai lenkkipolulla tulee saada käytyä ilman, että hoitaa siinä samalla taas jonkun kuntalaisen viestinviejänä.
Tuo ajattelu, että pitää asua samalla paikkakunnalla kuvastaa vain Etelä-Pohjalaista ajattelumallia, mistä syystä ulkopuolisten on lähes mahdotonta integroitua Etelä-Pohjanmaalle ja se menettää maakunnista lähes eniten asukkaita.
Kyllä Raunoa tulee ikävä,oli sitoutunut tehtäväänsä.
Hoiti niinkuin omaa kotiaan olisi hoitanut.
Ja oli pomo,ei ollut vietävissä...
Oottaa kyl hänen tuolinsa jo keikuttaa..
ei ikävä tule.
No tyhmempi kyllä luulisi, että olis siinä väkisinkin vähän ulkoistettu maku päätöksenteossa kun oman perheen terveydenhoitoon ei ole mitään vaikutusta vaikka töissä tekis mitä ehdotuksia. Samoon ei vaikuta lasten koulu ja harrastuspuolen kuvioihin työpäätökset. Nippa nappa vois jonkun aikaa mennä isommassa pitäjässä, mutta pikkukunnassa ei kuulosta voittoreseptiltä.
Nykyinen ihan kujalla
Miksi näitä iän vanhoja keskusteluja nostetaan kokoajan ylös mikä on asian juju t tyhmyri