Globalisaatiolla ratsastavat bandiitit uhkanamme

Globalisaatio on kehitystä, yhteistyötä, yhteenkuuluvuutta. Parhaimmillaan. Mutta valitettavasti se on saastutettu koko maailman väestöä uhkaavilla asioillta. Se on hyväksikäyttöä, vallanhimoa, valtausta, kleptokratiaa, rasismia, epätasa-arvoa, vihan lietsontaa, valheita....

Euroopan Unioni on vain osa globalisaatiota. "EU" on operaatio, jonka taustalla toimii häikäilemättömät voimat. Monille EU tarkoittaa sitä, että asioita pyöritellään Euroopan tasolla. Totuus on kuitenkin ikävämpi. Globalismin pimeä puoli, maailman laajuisesti, on häikäilemättömien ihmisten hallinnassa. Pelottavaa on se, että kaikki tapahtuu vaivihkaa, lailliseksi järjesteltynä. Meilläkin se näkyy mm. itsemääräämisoikeuden heikkenemisenä. Lisäksi ennen suomalaisten hyvinvointia ylläpitänyt liiketoiminta on vähitellen viety hyödyttämään kansainvälistä liiketoimintaa. Tämä tarkoittaa sitä, että suuret rahat ei enää kierrä kansan kautta. Tämä on syynä mm. ostovoiman heikkenemiseen, kasvavaan työttömyyteen, kansan köyhtymiseen jne.

Ulos EU:sta, pois globalistien ahneiden näppien ulottuvilta. HUOM! Sipilä, Orpo, Stubb jne. ovat liittyneet globalistiseen liikkeeseen. Siksi näkyvästi tapahtuu päätöksiä, joita entisessä Suomessa ei olisi koskaan edes harkittu. Muistellaan hallintarekisterijupakkaa ja mihin se päättyi.
4196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Missä on se minun yli 20.000e velkapaperi.

Äänestä

Myrsky nousee on ollu liian pitkään tyyntä, oma tilanne aina jonkun toisen syytä, tyytymättömyys tarvii vaan pienen kipinän, vaikka norjalaisen kusipään kesäleirillä, yhtäkkii syyllisii on sananvapaus ja muslimit kulttuuriministeri haluu skrivaajilt tussit kii, ei ykskään oikee ämcee pysty tohon skeidaan myöntyy, se oikee kysymys, ketkä tästäkin taas hyötyy

, Jos kohtaloni on sopii terroristin profiiliin, sanottakoon et sanoin kaiken ainoastaan siks, et oon onnellinen mut huolestunut kansalainen, olot vaillinaiset niinku saudi-arabialaisel naisel, sama mekanismi, hajota, hallitse, ihmispsyyke kaipaa vihollist, vasurit marisee, supressioi sananvapaus suvaitsevaisuuden nimis, niinku siionistit ohjaa invaasio dialogii

Tervetuloo tänne massojen diktatuuriin, sama taho tekee sairaaks ja myy meille lääkekuurit, tääl aspartaamikammonen, alkoholisti, törmää miekkareis kasipalloseen poliisiin, muille ku noviiseille tää on täysin selvää, kuka tienaa ku kansalainen pelkää, eikä valistunut mielipide kynnyst pysty ylittää, ja harva alistunut jaksaa enää yrittää,

Maahanmuuttokriitikko on sama sitten ku rasisti, ota näist nyt selvää vaik nasut on iilimatoi, vaik persut on perseest, tekopyhää paatost, ne pahimmat konnat operoi avoimesti pimennos, Varoitetaan teitä niin selkeästi kuin pystytään, jäbät joilla tunnetusti alumiini myssyt pääl, vihapuheiks leimaaminen eka askel fasismiin, ja false flagit perheen äidin silmät lasit Orjalaivan ruumas väännetään taas kättä, mielet mutiloitu vaik älykkyys osamäärät on mensan tasoa, mut muuten ihan lukossa, tieteellinen metodi tarvittaessa unohdetaan, Massamanipulaatio, psykologiaa, ahneus, pelko, panetus, eli vallitseva tila, ja irrationaalisen pelon takii, jänikset vaatii perustettavaksi uuden Stasin

Äänestä

Suomi oli pinteessä kun Neuvostoliitto kaatui. Kauppa ei enää käynnyt ja kaikki mikä oli kaupan sai halvalla. (vuosi 1989 ja eteenpäin) Oli roskapankit ja velkojat liikkeellä. EU oli pelastus. Suomi koheni taas hyvälle tasolle. Eiköhän siirrytä reippaasti seuraavalle tasolle eli kohti liittovaltioo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


annamunkaikkikestää kirjoitti:

Globalisaatio on kehitystä, yhteistyötä, yhteenkuuluvuutta. Parhaimmillaan. Mutta valitettavasti se on saastutettu koko maailman väestöä uhkaavilla asioillta. Se on hyväksikäyttöä, vallanhimoa, valtausta, kleptokratiaa, rasismia, epätasa-arvoa, vihan lietsontaa, valheita....

Euroopan Unioni on vain osa globalisaatiota. "EU" on operaatio, jonka taustalla toimii häikäilemättömät voimat. Monille EU tarkoittaa sitä, että asioita pyöritellään Euroopan tasolla. Totuus on kuitenkin ikävämpi. Globalismin pimeä puoli, maailman laajuisesti, on häikäilemättömien ihmisten hallinnassa. Pelottavaa on se, että kaikki tapahtuu vaivihkaa, lailliseksi järjesteltynä. Meilläkin se näkyy mm. itsemääräämisoikeuden heikkenemisenä. Lisäksi ennen suomalaisten hyvinvointia ylläpitänyt liiketoiminta on vähitellen viety hyödyttämään kansainvälistä liiketoimintaa. Tämä tarkoittaa sitä, että suuret rahat ei enää kierrä kansan kautta. Tämä on syynä mm. ostovoiman heikkenemiseen, kasvavaan työttömyyteen, kansan köyhtymiseen jne.

Ulos EU:sta, pois globalistien ahneiden näppien ulottuvilta. HUOM! Sipilä, Orpo, Stubb jne. ovat liittyneet globalistiseen liikkeeseen. Siksi näkyvästi tapahtuu päätöksiä, joita entisessä Suomessa ei olisi koskaan edes harkittu. Muistellaan hallintarekisterijupakkaa ja mihin se päättyi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu