Kylpyhuoneen lattiakaivon vieressä huono kaato

Reilu vuosi sitten remontoidussa kylpyhuoneessamme on huomattu veden jäävän huolellisesta lastaamisesta huolimatta pieneksi lammikoksi kaivon viereen. Yksi tai kaksi laattaa on siten, että vettä ajautuu lastaamisen jälkeen siihen. Huomasimme asian vasta kesäaikana, kun lattialämmitys oli pienemmällä (termostaatin säätämänä). Rakennusliike sanoo, ettei haittaa, kun säätää vain lämmitystä isommalle, eikä virhettä voi korjata rikkomatta vesieristettä.

Lammikko ei kuitenkaan ehdi haihtua useammassakaan tunnissa, vaikkei kovin iso olekaan, vaikka lämmitys on (käyttömukavuutta ajatellen) tarpeettomankin kovalla. Olemme konsultoineet asiasta tuttua rakennusinsinööriä, joka vastasi yleisesti ja kohdetta näkemättä ettei lammikoitumista saisi tapahtua.

Miten tässä pitäisi edetä ja onko riski rakenteille todellinen? Lattian saa toki kuivaksi, kun jaksaa käydä hetken päästä lastaamassa uudelleen. Mietityttää kuitenkin, vaikuttaako tämä mahdollisessa asunnonmyynnissä jotenkin. Takuu työlle on lakisääteisesti kuitenkin kaksi vuotta.
21198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mielestäni pitäisi mennä rakennuttajan vakuutuksen piikkiin eli takuutyönä, kun kerran takuuta on se kaksi vuotta. Toinen asia on sitten lähteekö vakuutusyhtiö korvaamaan tätä, jos katsoo "virheen" olevan liian mitätön tai pieni kokonaissuuteen nähden.

Asunnon myyntitilanteessa ei tarvitse kertoa ko asiaa ja tuskin ostajat käy edes katsastamaan lattiaanne kaatoja, jos"vaaterikaato" ei ole silmiinpistävän suuri. Itse nostaisin kissan pöydälle ja vaatisin korjausta. Olette maksajiia ja maksun päälle kuuluisi saada onnistunut työ johon olette tyytyväisiä. Kuluttaja-asiamiehelle soitto saattaisi olla myös paikoilaan, sieltä saa enemmän neuvoa.

Äänestä

jos asia noiden yhden/ kahden laatan vaihtamisella, ja samalla korottamisella korjaantuu, on se melko simppeli juttu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rooroo22 kirjoitti:

Reilu vuosi sitten remontoidussa kylpyhuoneessamme on huomattu veden jäävän huolellisesta lastaamisesta huolimatta pieneksi lammikoksi kaivon viereen. Yksi tai kaksi laattaa on siten, että vettä ajautuu lastaamisen jälkeen siihen. Huomasimme asian vasta kesäaikana, kun lattialämmitys oli pienemmällä (termostaatin säätämänä). Rakennusliike sanoo, ettei haittaa, kun säätää vain lämmitystä isommalle, eikä virhettä voi korjata rikkomatta vesieristettä.

Lammikko ei kuitenkaan ehdi haihtua useammassakaan tunnissa, vaikkei kovin iso olekaan, vaikka lämmitys on (käyttömukavuutta ajatellen) tarpeettomankin kovalla. Olemme konsultoineet asiasta tuttua rakennusinsinööriä, joka vastasi yleisesti ja kohdetta näkemättä ettei lammikoitumista saisi tapahtua.

Miten tässä pitäisi edetä ja onko riski rakenteille todellinen? Lattian saa toki kuivaksi, kun jaksaa käydä hetken päästä lastaamassa uudelleen. Mietityttää kuitenkin, vaikuttaako tämä mahdollisessa asunnonmyynnissä jotenkin. Takuu työlle on lakisääteisesti kuitenkin kaksi vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu