Pidä huoli itsestäsi

Olen kerran rakastunut, mutta lähdin pois. Joskus mietin, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi laskenut irti, kun tartuit kädestäni kiinni. Olisinkin palannut siihen viereesi lepäämään. Kun sujin oven, olin pakahtua. Kun kohtasin sinut sattumalta suojatiellä, kiiruhdin pois. Kun näit minut puistossa lapseni kanssa, lankesit polvillesi, mutta käänsin katseeni pois. Kun satuimme samaan vaunuun, poistuin väärällä pysäkillä ja nousin toiseen raitiovaunuun. Ehkä on hyvä ja järkevää, että en antanut elämän kirjoittaa meitä samalle sivulle. Olisit kuitenkin rikkonut sydämeni heti seuraavassa luvussa. Nyt minulla on muisto kauniista kesästä, jolloin maailma oli levollinen ja tyyni. Elämä jatkuu. Tähän janoon emme juo.
3713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Elämään kuuluu riskin otto myös rakkaudessa.Älä arvaile vaan heittäydy.Tekemättömät asiat satuttavat eniten.

Äänestä

Minäkin mietin aina miten tarina olisi jatkunut jos olisit jäänyt luokseni etkä mennyt kauas pois. Pelkäsin särkeväni kaksi sydäntä - omani ja sinun. Ajattelin sinun ansaitsevan miehen joka pystyy tarjoamaan sinulle enemmän kuin mitä minulla oli silloin tarjota. Nyt tiedän että niissä asioissa olin väärässä. Nyt jäi vain hieno muisto tuosta nuoruuden viattomuuden ajasta, kauniista kesästä ja epäilys siitä että päästin elämäni rakkauden menemään. Pidä sinäkin huoli itsestäsi. Toivottavasti muistat minua ajatuksissasi.

Äänestä

Olen viime aikoina saanut kiitosta sellaisten asioiden parista, joita arvostit ja joista olit kiinnostunut. Siksi kävit mielessäni. Nuoruuden viattomuuden aika ja kaunis kesä säilyvät muistoissa, mutta elämä jatkuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Baudelaire kirjoitti:

Olen kerran rakastunut, mutta lähdin pois. Joskus mietin, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi laskenut irti, kun tartuit kädestäni kiinni. Olisinkin palannut siihen viereesi lepäämään. Kun sujin oven, olin pakahtua. Kun kohtasin sinut sattumalta suojatiellä, kiiruhdin pois. Kun näit minut puistossa lapseni kanssa, lankesit polvillesi, mutta käänsin katseeni pois. Kun satuimme samaan vaunuun, poistuin väärällä pysäkillä ja nousin toiseen raitiovaunuun. Ehkä on hyvä ja järkevää, että en antanut elämän kirjoittaa meitä samalle sivulle. Olisit kuitenkin rikkonut sydämeni heti seuraavassa luvussa. Nyt minulla on muisto kauniista kesästä, jolloin maailma oli levollinen ja tyyni. Elämä jatkuu. Tähän janoon emme juo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu