Synteettiset T3 lääkkeet Euroopasta

Koska Suomessa jatkuu Valviran vaino laillisia, Duodecimin Lääketietokannassa olevia T3 lääkkeitä vastaan, on monien haettava lääkkeensä ulkomailta. Jos on resepti, saa kaikkia T3 lääkkeitä tuoda mukanaan ihan laillisesti. Euroopasta saa tuoda mukanaan vuoden annoksen, Euroopan ulkopuolelta saa tuoda mukanaan 3 kk annoksen.

Kertaan tähän muun Euroopan tilannetta ja vähän Euroopan ulkopuoleltakin.

Saksassa on hyvin saatavilla saksalaisten omaa synteettistä T3 lääkettä nimeltään Thybon. Thybonia saa myös esimerkiksi Itävallasta ja Kroatiasta. Thybonia kannattaa kysellä kaikissa Keski-Euroopan maissa, monissa muissakin maissa sitä on saatavilla. Kysykää Thybonia myös Ranskasta. Ranskassa saattaa olla myynnissä myös muita T3 merkkejä, kyselkää niitä Ranskassa.

Yhdysvaltalaista synteettistä T3 lääkettä Cytomel saa tietysti USA:sta, josta voi tuoda mukanaan 3 kk annoksen. Cytomeliä saa myös Keski-Euroopasta, esimerkiksi Hollannista.

Kreikassa on yhä isoja toimitusvaikeuksia heidän omalle synteettiselle T3 lääkkeelleen nimeltä T3 liothyronine. Uusia eriä piti tulla syksyksi, mutta niitä ei ole vielä näkynyt. Kannattaa kysellä eri apteekeista, joillakin on vielä varastossa. Tilanne on hankala, sillä Kreikka on toimittanut T3 lääkettä useisiin maihin. Kreikan T3 lääkettä kannattaa kysellä Kreikan lisäksi Kreikan naapurimaista, myös entisistä Jugoslavian maista.

Norjalaisten Liothyroninia (lääkejätti Takeda kylläkin osti norjalaisten lääketehtaan) saa hyvin Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta.

Turkissa on hyvä saatavuus heidän omalle T3 lääkkeelleen nimeltä Tiromel, jota saa eri osista Turkkia. Pikkuapteekeilla ei välttämättä ole varastossa, kysykää seuraavasta apteekista. Tiromelia saa myös Turkin puoleiselta Kyprokselta hyvin, ja sitä kannattaa kysellä myös Kyproksen tasavallasta (eli kreikkalaisesta osasta Kyprosta). Pikkuapteekeilla ei ole isoja varastoja, joten kannattaa loman alussa pyytää apteekkia tilaamaan lääkettä. Turkista saa tuoda mukanaan 3 kk annoksen, Kyproksen tasavalta kuuluu EU:hun joten sieltä saa tuoda mukanaan vuoden annoksen. Tiromelia kannattaa kysellä myös Turkin naapurivaltioista, mahdollisesti Bulgariassa on Tiromelia ja kreikkalaista T3 liothyronine lääkettä.

Israelista saa synteettistä T3 lääkettä, palataan myöhemmin Israelissa oleviin kauppanimiin.

Meksikossa on myynnissä Cynomel nimistä synteettistä T3 lääkettä. Nimi on mukailtu USA:n Cytomelista, mutta oikea nimi on siis Cynomel. Cynomelia kannattaa kysellä myös muista Latinalaisen Amerikan maista. 3 kk annoksen saa tuoda mukanaan.

Italiassa on heidän omaa T3 lääkettään Liotir, joka on tippoja. Myös Maltalla saa Liotiria ja mahdollisesti myös muita T3 lääkkeitä on siellä myynnissä, Maltalla käytetään paljon T3 lääkettä. Italiassakin käytetään paljon T3 lääkettä, ja T3 lääke on tullut mukaan Italian hoitosuosituksiin jo abstraktissakin.

Kyselkää reissaajat T3 lääkettä kun olette matkalla ja jos teillä on resepti. Reseptin voi tietysti saada myös lomakohteesta, käymällä siellä lääkärissä, ei tarvitse olla suomalainen lääkäri.

Päivitelkää tähän lisää tietoja sitä mukaa, kun tulee lisää tietoa. Tämä on täysin laillista, ja säännöt lääkkeen tuomiseen ulkomailta voi tarkistaa tullin sivuilta. Siellä kerrotaan kyllä ihan sama mitä tässäkin, mutta on aina hyvä tarkistaa asia.
255793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kiitos valaisevasta yhteenvedosta. Pullonkaula on tuo reseptin saanti.
Urheilumieliset salakuljettavat ilman reseptiä, koska apteekista paikoitellen saa ilmankin.
Tulliohjeen voi tulkita niinkin, että 3kk:n satsin tuontiin EU- ja ET-maasta riittää asiakirja, josta näkyy että tulee omaan käyttöön. Lääkärin allekirjoittama annosteluohje tai vanha resepti.
Toisenkäden tieto on että molemmat Fuengirolan suomalaislääkärit olisivat avuksi.

Äänestä

Kreikasta saa myös synteettistä yhdistelmälääkettä nimeltään Dithyron. Lääkkeessä on per tabletti 50 mikroa T4 hormonia ja 12,5 mikroa T3 hormonia. Valmistaja on lääkeyhtiö Uni-Pharma eli sama, joka valmistaa Kreikassa myös pelkkää T3 hormonivalmistetta T3 liothyronine.

Kahdessa Dithyron-tabletissa on siis 100 mikroa T4 ja 25 mikroa T3 hormonia. Tämä lääke on iso apu yhdistelmälääkityspotilaille. Dithyron -annosta voi oman tarpeen mukaan säädellä ottamalla mukaan joko Thyroxinia tai T3:sta, tai monille varmaan Dithyroninin hormonisuhde on sellaisenaan sopiva.

Kyselkää Kreikkaan menijät myös tätä lääkettä. Reseptin voi hankkia lomakohteesta, jos ei ole Suomesta reseptiä.

Äänestä
  • >+...+50+mikroa+T4+hormonia+ja+12,5+mikroa+T3+hormonia.+Sama+suhde+kuin+eläinperäisessä+ja+osuu+alueelle+joka+tutkimuksissa+on+saatu+terveelle+kilpirauhaselle+eli+20-50%,+keskiarvo+36%.+(Eikä+suinkaan+endokrinologien+väittämää+viitta+prosenttia+eli+melkein+ei+mitään+ja+tällä+"perusteella"+antavat+pelkkää+T4:ää,)+Ulkomaisilla+foorumeilla+usein+onkin+puheenaiheena+se,+kumpaa+hormonia+kukakin+ottaa+eläinperäisen+täydenykseksi.Eläinperäisessä+ovat+myös+T2,+T1+ja+kalsitoniini+valmiina.

    Äänestä

>> Tiromelia saa myös Turkin puoleiselta Kyprokselta hyvin, ja sitä kannattaa kysellä myös Kyproksen tasavallasta (eli kreikkalaisesta osasta Kyprosta). <<

Tuo kreikkalainen puoli siis kuuluu EU:hun ja ThyroidUK:n moderaattori suositteli nyt kun kreikkalaisen lääkkeen toimitukset ovat jumissa. Englannissa laki takaa oikeuden itselle ja perheenjäsenelle tilata postitse, EU-tilauksesta alv:kin jää pois.

Suomalaiselle merkitys on että sieltä hankitulla reseptillä tosiaan saa tuoda vuoden tarpeen.

Äänestä

Nyt on matkustuskausi ja paljon mennään esim. Kreikkaan, Turkkiin ja Maltalle. Säät ovat Välimerellä lokakuussa pääosin hyvät ja meri lämmin. Marraskuussakin on vielä uimalämmin meri.

Älkää suomalaispotilaat jääkö ilman T3 lääkettä sen takia, että Suomessa seinätyhmät endokrinologit eivät osaa. Muualla Euroopassa T3 lääkkeitä käytetään paljon, samoin USA:ssa, Kanadassa ja muissakin länsimaissa. Länsimaiden lisäksi T3 lääkkeitä käytetään oikeastaan ympäri maapalloa.

Ostakaa T3 lääkkeet muualta, se on aivan laillista. Resepti pitää olla, mutta sen voi hankkia paikan päällä, ei ollenkaan tarvitse olla suomalainen resepti. EU ja ETA -maista saa tuoda mukanaan käsilaukussa vuoden T3 -lääkkeet. EU:n ulkopuolelta saa tuoda mukanaan 3 kuukauden lääkkeet.

Välimeren maissa on usein pieniä apteekkeja, pyytäkää jos apteekki voisi tilata lääkkeet, yleensä heillä ei ole varastossa kuin ehkä yksi paketti, aina ei sitäkään. Kiertäkää eri apteekkeja. Antakaa tilatessanne vaikkapa pantti, pikkuapteekki voi pelätä, että olettekin saaneet lääkkeet odotusaikana muualta, ja apteekkiin jää lääkkeitä myymättä.

Kannattaa kysyä vaikuttavan aineen nimellä, jos ei ole varma kauppanimestä, tai jos kyseisessä maassa on myynnissä useita kauppanimiä. Kysykää liothyronine ja/tai triiodothyronine ja/tai T3 hormone.

Italiassa ja Maltalla on lääkkeitä hyvin saatavilla ja T3 lääkkeitä käytetään paljon. Turkissa on hyvin saatavilla, Kyproksella oikeinkin hyvin saatavilla. Suomessa käytetään T3 lääkkeitä todella vähän ajojahdin takia. Älkää jääkö ilman lääkkeitä tämän takia, lääkkeitä ja hoitoa saa muualtakin.

Äänestä
  • Koska terveen kilpirauhasen erityksestä keskimäärin neljäsosa on T3-hormonia, pitäisi se olla kaikessa vajaatoiminnan lääkityksessä. Kreikan Dithyron-yhdistelmälääke voi sopia eräille mutta eri purkeista ottaminen on joustavampaa.

    Reippaasti vaan ostamaan T3:a sivistysmaista mutta muistakaa annostelun koukerot. Aloitus vähästä ja hitaasti nostaen. Päivän tarve useammassa osassa.

    (Mielenkiintoinen elimistön oikku että moni pärjää pelkällä tyroksiinilla vaikka T3v on liian alhainen. Turvallisempaa olisi saada yhdistelmäpilleri jossa T3 olisi hitaastivaikuttava,)

    Äänestä

Nyt talvella monet käyvät Eurooppaa kauempana, kannattaa muistaa että EU:n ulkopuolelta saa tuoda 3 kk annoksen käsilaukussaan, ihan laillisesti. Resepti tai lääkärintodistus pitää olla mukana. Lääkärin voi mennä paikan päällä, ei tarvitse olla resepti Suomesta

Israelista saa Uni-Pharman T3 lääkettä nimeltään T3 liothyronine. Sama lääkeyhtiö joka toimittaa T3 lääkettä Kreikkaan. Joillakin sivustoilla nimi tavataan Uni-Pharme.Tämä lääkeyhtiö vie moniin maihin Euroopassa ja Aasiassa, kannattaa kysellä T3 lääkettä Keski-Aasiassa, Taiwanilla ja Vietnamissa.

Meksikosta saa heidän omaa T3 lääkettään Cynomel. Hinta on kuulemma edullinen. Argentiinasta saa T3-lääkettä nimeltään Linomel. Kaikissa Keski- ja Etelä-Amerikan maissa kannattaa tiedustella T3 hormonia nimellä: triiodothyronine, liothyronine, T3 hormone. Kauppanimet Cytomel ja Cynomel ovat tunnettuja Etelä- ja Keski-Amerikassa.

Cynomelia saa myös ranskalaisena lääkkeenä Ranskasta. Euroopan maissakin kannattaa kysellä eri kauppanimiä ja vaikuttavaa ainetta trijodthyronine ja liothyronine.

Itävallasta saa myös heidän omaa T3 valmistettaan nimeltään Trijod. Belgiasta ja Hollannista saa Cytomelia. T3-lääke kauppanimellä Tertroxin on myynnissä Etelä-Afrikassa ja joissakin Itä-Euroopan maissa ja voi koittaa Italiasta.

Älkää jääkö ilman lääkettänne Valviran ajojahdin takia. T3 hormoni on yleinen lääke ympäri maapalloa. Mukanaan saa tuoda EU:sta vuoden annoksen ja EU:n ulkopuolelta 3 kk annoksen.

Äänestä

Kreikasta Englantiin tilanneet ovat saaneet UniPharman sijasta merkkiä Ikaros Laboratoire
http://ikaroslaboratoire.com/index.html

Odotellaanpa käyttökokemuksia. Missähän maassa firma toimii? Onko apteekeissa jossain?

Äänestä

Vaikka Suomessa on nyt juuri hyvin lämmintä, niin kesällä käydään paljon Välimerellä. Muistutan, että T3 lääkkeitä on hyvin saatavilla pitkin Eurooppaa.

Muissa Pohjoismaissa on reseptillä saatavilla synteettistä T3 -lääkettä Liothyronin. Mukaan saa tuoda vuoden annoksen.

Pitkin Keski-Eurooppaa ja Etelä-Eurooppaa on myynnissä T3 lääkettä eri kauppanimillä. Monilla Euroopan mailla on omaa T3 lääkkeen tuotantoa.

Resepti pitää olla, mutta sen voi hankkia paikan päällä, ei tarvitse olla suomalainen lääkäri.

Turkista saa heidän omaa T3 -lääkettään nimelllä Tiromel.

Etelä-Euroopassa ja Turkissa on pieniä apteekkeja, joilla ei ole isoja varastoja. Tilatkaa lääkettä heti kun olette tulleet maahan, niin apteekki ehtii saada tilauksen ennen kuin lähdette pois.

Lukekaa eri kauppanimiä tästä ketjusta. Kun olette saaneet lääkettä, pitää lääkkeen aloitus tehdä varovasti. Ohjeita saa harvoilta hyviltä lääkäreiltä ja potilaiden tukipalstoilta.

Äänestä

" Lääkärin voi mennä paikan päällä, ei tarvitse olla resepti Suomesta"

Miten saat reseptin?
Menet lääkärille ja sanot, että tarvitsen sen?

Äänestä
  • Näin juuri. Tuo labratulokset mukanasi Suomesta ja kopio sellaisesta potilasasiakirjasta, jossa näkyy kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnoosikoodi (koodit ovat kansainväliset). Myös kopio Thyroxin-reseptistä. Näin lääkäri näkee, että sinulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja siihen T4 lääkitys, ja näkee myös tuoreet laboratorioarvot (ne pystyy tulkitsemaan ulkomaillakin, mutta ota sellainen tuloste, jossa näkyvät myös viitearvot).

    Kerro, että Thyroxin ei vie pois kaikkia oireita ja haluaisit kokeilla T3 lisää. Paras tietysti olisi, jos saisit lääkärivinkkejä etukäteen sellaisesta lääkäristä ulkomailla, joka osaa hoitaa kilpirauhasta ja on kiinnostunut siitä. Muuten voit vahingossa eksyä ihan toisen alan lääkärille.

    Äänestä

Englantilaisilla potilailla on paniikki kun Kreikassakin on alettu vaatia resepti.
Kukaan britti ei kerro, saisiko jos hakee ensin paikalliselta lääkäriltä reseptin.

http://jalkeilla.blogspot.com/2015/05/susanna-joutuu-hakemaan.html

(Briteille laki takaa luvan omalle perheelle tilata netistä. T3 on hankaloitunut ja Meksikosta kai toimii parhaiten. Thaimaasta tilaavat eläinperäisiä, jotain komesta sikäläisestä.)

Äänestä
  • Parin päivän tauon jälkeen katsoin ThyroidUK:n keskusteluja.
    Näinä päivinä on taas Kreikassa saanut T3-lääkettä ilman reseptiä.

    Korfulla joku useampaan otteeseen ostanut kaksi pakettia kerrallaan.
    Eräänä päivänä 2x2 pakettia ja seuraavana 6x2 pakettia

    Aviomies toi jollekin Ateenasta kaksi pakettia ja toinen apteekki olisi hommannut seuraavaksi päiväksi, mutta mies joutui lähtemään lennolle sitä ennen

    Äänestä

Nostan tämän, koska aihe on ajankohtaisempi kuin koskaan. Valvira jatkaa vainoaan. Endokrinologit ilmiantavat, myös toisiaan. Lääkärit eivät uskalla kirjoittaa T3 -lääkkeitä. Potilaat ovat jääneet ilman hoitoa.

Euroopasta saa T3 lääkettä. Reseptin voi myös hankkia Euroopasta, ei tarvitse olla suomalainen resepti. Voit tuoda mukanasi vuoden lääkeannoksen ihan laillisesti! Postitse voit tilata 3 kuukauden annoksia per paketti, kunnes resepti on loppu.

Älkää potilaat jääkö ilman T3 -lääkettänne. Menkää hakemaan lääkkeenne Euroopasta! Tässä ketjussa kerrotaan lääkkeiden nimiä eri Euroopan maissa ja saatavuudesta.

Apteekit Etelä- ja Keski-Euroopassa ovat usein pieniä, eikä niillä ole isoja varastoja. Kannattaa tilata lääkkeet ensimmäisenä matkapäivänä, näin apteekki ehtii tilata lääkkeet.

Ruotsista ja Norjasta saa myös pelkällä reseptillä Liothyroninia.

Tietysti Euroopan ulkopuolelta saa monista maista T3 lääkkeitä. Mukanaan saa tuoda 3 kuukauden annoksen Euroopan ulkopuolelta, myös mm. Turkista ja Israelista.

Älkää alistuko Valviran vainoon ja endokrinologien käsittämättömään tyhmyyteen ja osaamattomuuteen! Siirtäkää hoitonne ulkomaille!

Äänestä
  • Hei!
    Nyt kun Liothyronin toimitukset Suomeen takkuavat viime tiedon mukaan ainakin viikkoon 12, maaliskuun loppupuolelle... mitäs reittiä sitä oikein lähtisi lääkettään hakemaan?
    Onkos kukaan tietoinen saako reseptin kopiolla ostaa lääkettä ulkomailla?

    Äänestä

  • Tuo oman reseptin alkuperäinen versio on apteekissa erityisluvan kanssa. Siksi pohdin tässä että kannattaako sen kopion kanssa lähteä ostoksille nettiin tai naapurimaihin.

    Äänestä

  • Apteekeille ei juolahda mieleen hankkia asiakkaan tarvitsemaa lääkettä ulkomailta?
    Näin tekevät Englannissa, tosin melkoisin lisäkustannuksin.

    Äänestä

OffTopic mutta ehkä avuksi monille:
"Epävirallisista eläinperäisistä" ThyroidUK:ssa vaihteeksi täsmätietoa

"... amount of gland it contains is indicated by its name ie Metavive I, Metavive II,
... for instance, Metavive IV contains 65 mcg bovine gland compared with Metavive I which contains 15 mcg porcine gland"
"Metavive l and ll are porcine (sika). Metavive ll is twice the strength of Metavive l.
Metavive lll and lV are bovine (nauta). Metavive lV is twice the strength of Metavive lll.

Myydään siis ravintolisinä, joten pitäisi voida tilata Suomeenkin

Äänestä

  • Vielä+enemmän+off-topic:+"Eutirox"+on+reseptivapaa+tyroksiini+Espanjassa.Suomessa+40%+vajaatoimintaisista+ei+saa+lääkäreiltä+edes+tyroksiinia.Yllä+selostettu+Metavive+on+T4+T3+-yhdistelmä.+Saattapa+olla+erinomainen

    Äänestä

Miten te uskallatte syödä näitä ulkomailta tilattuja kilpirauhashormoneja?
Käyttekö te sitten omin päin mittauttamassa veriarvot ja tulkitsette ne ilman mitään lääkärin konsultointia?
Mitä jos tulee ongelmia?

Äänestä
  • Netin vertaistuen (kilpirauhaspotilaat ry) tietämys on parempi kuin lääkäreiden.

    Kyllä, Cityterveys mittailee.
    Ja terveyskeskuksista poiketen myös tärkeintä (T3v´). Ja ferritiiniä.

    Montakohan tuhatta itselääkitsevää on 96 570 jäsenen ThyroidUK:ssa...
    Jossa pidetään esillä myös uusia tutkimustuloksia. Suomessa vain 70-luvun tietoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


T3_lääkettä_ulkomailta kirjoitti:

Koska Suomessa jatkuu Valviran vaino laillisia, Duodecimin Lääketietokannassa olevia T3 lääkkeitä vastaan, on monien haettava lääkkeensä ulkomailta. Jos on resepti, saa kaikkia T3 lääkkeitä tuoda mukanaan ihan laillisesti. Euroopasta saa tuoda mukanaan vuoden annoksen, Euroopan ulkopuolelta saa tuoda mukanaan 3 kk annoksen.

Kertaan tähän muun Euroopan tilannetta ja vähän Euroopan ulkopuoleltakin.

Saksassa on hyvin saatavilla saksalaisten omaa synteettistä T3 lääkettä nimeltään Thybon. Thybonia saa myös esimerkiksi Itävallasta ja Kroatiasta. Thybonia kannattaa kysellä kaikissa Keski-Euroopan maissa, monissa muissakin maissa sitä on saatavilla. Kysykää Thybonia myös Ranskasta. Ranskassa saattaa olla myynnissä myös muita T3 merkkejä, kyselkää niitä Ranskassa.

Yhdysvaltalaista synteettistä T3 lääkettä Cytomel saa tietysti USA:sta, josta voi tuoda mukanaan 3 kk annoksen. Cytomeliä saa myös Keski-Euroopasta, esimerkiksi Hollannista.

Kreikassa on yhä isoja toimitusvaikeuksia heidän omalle synteettiselle T3 lääkkeelleen nimeltä T3 liothyronine. Uusia eriä piti tulla syksyksi, mutta niitä ei ole vielä näkynyt. Kannattaa kysellä eri apteekeista, joillakin on vielä varastossa. Tilanne on hankala, sillä Kreikka on toimittanut T3 lääkettä useisiin maihin. Kreikan T3 lääkettä kannattaa kysellä Kreikan lisäksi Kreikan naapurimaista, myös entisistä Jugoslavian maista.

Norjalaisten Liothyroninia (lääkejätti Takeda kylläkin osti norjalaisten lääketehtaan) saa hyvin Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta.

Turkissa on hyvä saatavuus heidän omalle T3 lääkkeelleen nimeltä Tiromel, jota saa eri osista Turkkia. Pikkuapteekeilla ei välttämättä ole varastossa, kysykää seuraavasta apteekista. Tiromelia saa myös Turkin puoleiselta Kyprokselta hyvin, ja sitä kannattaa kysellä myös Kyproksen tasavallasta (eli kreikkalaisesta osasta Kyprosta). Pikkuapteekeilla ei ole isoja varastoja, joten kannattaa loman alussa pyytää apteekkia tilaamaan lääkettä. Turkista saa tuoda mukanaan 3 kk annoksen, Kyproksen tasavalta kuuluu EU:hun joten sieltä saa tuoda mukanaan vuoden annoksen. Tiromelia kannattaa kysellä myös Turkin naapurivaltioista, mahdollisesti Bulgariassa on Tiromelia ja kreikkalaista T3 liothyronine lääkettä.

Israelista saa synteettistä T3 lääkettä, palataan myöhemmin Israelissa oleviin kauppanimiin.

Meksikossa on myynnissä Cynomel nimistä synteettistä T3 lääkettä. Nimi on mukailtu USA:n Cytomelista, mutta oikea nimi on siis Cynomel. Cynomelia kannattaa kysellä myös muista Latinalaisen Amerikan maista. 3 kk annoksen saa tuoda mukanaan.

Italiassa on heidän omaa T3 lääkettään Liotir, joka on tippoja. Myös Maltalla saa Liotiria ja mahdollisesti myös muita T3 lääkkeitä on siellä myynnissä, Maltalla käytetään paljon T3 lääkettä. Italiassakin käytetään paljon T3 lääkettä, ja T3 lääke on tullut mukaan Italian hoitosuosituksiin jo abstraktissakin.

Kyselkää reissaajat T3 lääkettä kun olette matkalla ja jos teillä on resepti. Reseptin voi tietysti saada myös lomakohteesta, käymällä siellä lääkärissä, ei tarvitse olla suomalainen lääkäri.

Päivitelkää tähän lisää tietoja sitä mukaa, kun tulee lisää tietoa. Tämä on täysin laillista, ja säännöt lääkkeen tuomiseen ulkomailta voi tarkistaa tullin sivuilta. Siellä kerrotaan kyllä ihan sama mitä tässäkin, mutta on aina hyvä tarkistaa asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu