Oppilaan oman kuvauskopterin käyttö opetuksessa

Lakien mukaan oppilaalla on oikeus yhdenveroiseen, turvalliseen ja maksuttomaan perusopetukseen. Tiedustelisin teidän näkemystänne siitä, että toteutuvatko ne, jos yhteisesti maksetussa leirikoulussa yksi oppilas saa ottaa mukaan oman kuvauslaitteensa, jota hän ei voi käyttää ilman opettajan valvontaa. Lisäksi laitteen liPo-akkua ei saa tulipalo- ja räjähdysriskin takia ladata ilman valvontaa. Oppilas ei pysty yksin kantamaan matkatavaroitaan. Ohje kuitenkin on, että oppilaiden tulee kantaa matkatavaransa. Laite on kallis eikä sitä pääse kukaan muu käyttämään vaikka haluaisi. Ilmeisesti kenelläkään ei ole vastuuvakuutusta joka kattaisi kuvauskopterin aiheuttamat vahingot kolmannelle osapuolelle. Tilanne on opetuksen kannalta hieman sama, että yksi virkkaisi pannulappua tunnin ja muut katsoisivat vierestä ja sitten ihasteltaisiin pannulappua ja sen tekijää yhdessä sen sijaan, että kaikki pääsisivät virkkaamaan. sillä erotuksella ettei virkkuukoukku voi karata tiehensä yhteysvian takia ja tippua kuin kivi maahan. Leirikoulua voi kuvata yhdessä laitteilla, joita kaikki voivat käyttää ilman suuria riskejä. Oppilaan kuvauskopterin mukaanottamisesta oli sovittu opettajan ja oppilaan vanhempien kesken. Kopterin mukaanottamista vastustaviin perusteluihini ei vastattu viestissä, jonka sain rehtorilta viimeisenä koulupäivänä ennen leirikoulua. Siinä oikeastaan todettiin vain, että rehtori oli jutellut opettajan kanssa, jonka mielestä ilmakuvaus on vaan niin kivaa ja oppilas saa siksi lennättää kopteriaan. Oppilaan perhe ilmoitti puolestaan ettei halua minun ottavan uudelleen heihin yhteyttä asiasta. He olivat kuin koira joka on saanut luun hampaisiinsa. Jos he avaisivat suunsa luusta vastatakseen kysymyksiini perusopetuksen yhdenvertaisuudesta, turvallisuudesta ja maksuttomuudesta, luu, jonka koira on saanut hampaisiinsa kirpoaisi koiran otteesta. Kun toin esille kantani toisille vanhemmille, minua syytettiin selän takana puhumisesta. Voivatko hyväosaiset määritellä myös toisen vanhemman puheoikeuden omien etujensa mukaisesti kouluasioissa? Myös muita vanhempia ilmoitti vastustavansa kopterin mukaanottamista, mutta turhaan.

Joillakin oppilailla on kalliita medialaitteita ja osalla ei. Miten perusopetusta pitäisi nykyään järjestää niin, että kaikki oppilaat voisivat osallistua yhdenvertaisesti opetukseen eikä opettajan huomio ja tekemällä oppiminen olisi vanhempien varallisuudesta kiinni? Olisi kiinnostavaa kuulla -mielellään asiallista keskustelua- täällä, jossa voidaan vertailla näkemyksiä perusteluineen kirjoittajien sosioekonomisesta asemasta riippumattomasti.
4221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuskin asialla maksuttomuuden kanssa on mitään tekemistä. Turvattomuuteen vetoaminenkin kuulostaa kovin kaukaa haetulta. Mutta yhdenvertaisuus on varmaan huomionarvoinen näkökohta. Riippuu käytännön toteutuksesta, onnistutaanko riittävä yhdenvertaisuus saavuttamaan silloin, kun oppilaat käyttävät omia laitteita.

Äänestä
  • Kiitos kommentistasi. Olen samaa mieltä, että oikeus yhdenvertaiseen perusopetukseen vanhempien varallisuudesta riippumatta on se tärkein syy. Maksuttomuudella tarkoitin tässä yhteydessä sitä tilannetta, että toimintaan osallistuminen vaatii käytännössä oppilaalta oman laitteen. Se voi olla toisessa yhteydessä muukin kuin drone. Turvallisuus liittyy vain kuvauskoptereiden käyttöön siinä mielessä, että ne voivat aiheuttaa vahinkoa kolmannelle osapuolelle tai mennä rikki. Toki opettajan huomion omistaminen yhden oppilaan oman laitteen käyttöön muiden lähinnä katsellessa, vaikuttaa se myös turvalliseen oppimisympäristöön siinä mielessä, että jos vastustaa esimerkiksi yhden oppilaan kuvauskopterin ottamista leirikouluun, ottaa sosiaalisen riskin joutua huonoon valoon opettajan ja kuvauskopterin oppilaan ja hänen vanhempiensa sekä heidän kavereittensa silmissä. Hienon laitteen hehkuttaminen taas voi nostaa varakkaiden vanhempien lasten asemaa luokassa.

    Äänestä

  • Anteeksi, viimeinen lause jäi epäselväksi.

    Siinä piti lukea, että " toki opettajan huomion omistaminen yhden oppilaan oman laitteen käyttöön muiden vain katsellessa vaikuttaa oppimisympäristön turvallisuuteen siten, että esim. kuvauskopterin leirikouluun ottamisen vastustaminen voi saattaa sitä vastustavien vanhempien lapset huonoon valoon opettajan ja kopterin tuovan oppilaan ja hänen vanhempiensa ja heidän kavereittensa silmissä. Eli oppilaiden yhdenvertaisten oikeuksien puolustaminen on riski. Tästä pääsemmekin sivujuonteena kysymykseen sananvapaudesta .

    Äänestä

Oli muuten toiseksi viimeinen lause eikä tarvitse olla edes vähävaraisen lapsi. Ei kuvauskoptereita kovin monella ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PahaÄiti kirjoitti:

Lakien mukaan oppilaalla on oikeus yhdenveroiseen, turvalliseen ja maksuttomaan perusopetukseen. Tiedustelisin teidän näkemystänne siitä, että toteutuvatko ne, jos yhteisesti maksetussa leirikoulussa yksi oppilas saa ottaa mukaan oman kuvauslaitteensa, jota hän ei voi käyttää ilman opettajan valvontaa. Lisäksi laitteen liPo-akkua ei saa tulipalo- ja räjähdysriskin takia ladata ilman valvontaa. Oppilas ei pysty yksin kantamaan matkatavaroitaan. Ohje kuitenkin on, että oppilaiden tulee kantaa matkatavaransa. Laite on kallis eikä sitä pääse kukaan muu käyttämään vaikka haluaisi. Ilmeisesti kenelläkään ei ole vastuuvakuutusta joka kattaisi kuvauskopterin aiheuttamat vahingot kolmannelle osapuolelle. Tilanne on opetuksen kannalta hieman sama, että yksi virkkaisi pannulappua tunnin ja muut katsoisivat vierestä ja sitten ihasteltaisiin pannulappua ja sen tekijää yhdessä sen sijaan, että kaikki pääsisivät virkkaamaan. sillä erotuksella ettei virkkuukoukku voi karata tiehensä yhteysvian takia ja tippua kuin kivi maahan. Leirikoulua voi kuvata yhdessä laitteilla, joita kaikki voivat käyttää ilman suuria riskejä. Oppilaan kuvauskopterin mukaanottamisesta oli sovittu opettajan ja oppilaan vanhempien kesken. Kopterin mukaanottamista vastustaviin perusteluihini ei vastattu viestissä, jonka sain rehtorilta viimeisenä koulupäivänä ennen leirikoulua. Siinä oikeastaan todettiin vain, että rehtori oli jutellut opettajan kanssa, jonka mielestä ilmakuvaus on vaan niin kivaa ja oppilas saa siksi lennättää kopteriaan. Oppilaan perhe ilmoitti puolestaan ettei halua minun ottavan uudelleen heihin yhteyttä asiasta. He olivat kuin koira joka on saanut luun hampaisiinsa. Jos he avaisivat suunsa luusta vastatakseen kysymyksiini perusopetuksen yhdenvertaisuudesta, turvallisuudesta ja maksuttomuudesta, luu, jonka koira on saanut hampaisiinsa kirpoaisi koiran otteesta. Kun toin esille kantani toisille vanhemmille, minua syytettiin selän takana puhumisesta. Voivatko hyväosaiset määritellä myös toisen vanhemman puheoikeuden omien etujensa mukaisesti kouluasioissa? Myös muita vanhempia ilmoitti vastustavansa kopterin mukaanottamista, mutta turhaan.

Joillakin oppilailla on kalliita medialaitteita ja osalla ei. Miten perusopetusta pitäisi nykyään järjestää niin, että kaikki oppilaat voisivat osallistua yhdenvertaisesti opetukseen eikä opettajan huomio ja tekemällä oppiminen olisi vanhempien varallisuudesta kiinni? Olisi kiinnostavaa kuulla -mielellään asiallista keskustelua- täällä, jossa voidaan vertailla näkemyksiä perusteluineen kirjoittajien sosioekonomisesta asemasta riippumattomasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu