luokallani on porilainen ja hän kokoajan vittuilee raumalaisuudestani niin mitä voisin hänelle sanoa
mitä raumalaiset voisivat sanoa porilaiselle
porionhuonokaupunki
152029
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
No no hei. Täällä haukutaan ja uhotaan vain matuille. Porilaiset mustalaiset homot lesbot turkulaiset, ne on nykyään ihan ok porukkaa kun on kerta nuo matut.
Mitä raumalainen sanoo porilaiselle mäkkärin kassalla?
"Big Mac ateria kokiksella!"
Porilaiset ei yleensä käy apukoulussa...toisin kuin traumalaiset!
Pori on Suomen pahoinvointipääkaupunki.
Ota suippo korvista kiinni ja anna oikein iso pusu.
Opettel sanno 'ettua' ja katse kauas ja 10sek hiljaa...'sittua' sinnuu piret viisaan porilaisen oikke ajattelevan pomoaineksen. Ei suarittava portaa sana paitti irioottie:'ettua kaivanko ojjaaa'? Tuski, mut keskijohtosana niin kunniaa tulee
Porin palo, joka syttyi lauantaina 22. toukokuuta 1852 oli Porin yhdeksästä kaupunkipalosta viimeisin ja samalla myös suurin. Se tuhosi noin kolme neljäsosaa kaupungista.
Syttymisestä epäiltiin raumalaisia humalaisia merimiehiä jotka oli ryypänneet jonkun tallinvintillä.
Kysy siltä porilaiselta: -lainnaakko sytkäriä?
Ei yhtään mitään. Tämä Rauma-Pori vastakkainasettelu tuntuu olevan vähän niin kuin sisarussuhde. Rauma on Porin pikkusisarus ja silloin Rauman tehtävä on hiljaa ottaa vastaan mitä tulee ja naljailla sopivassa tilanteessa takaisin. Ei sisarusten välisestäkään naljailusta itseensä kannata ottaa.
Tiedätkö, miksi sinä asut Raumalla, mutta luokkakaverisi ei asu Porilla, vaan Porissa? No onhan sekin ihan eri juttu, onko ihminen kusella vai kusessa.
PORILAINE OIKEESTI KATEELLINE SIL RAUMLAISEL VARSINKIN JOS RAUMLAINE OSA OL FIKSUST VAITI--NIINKO EI KUULIS KOKO PORILAIST.
PORIIN EKSYIN LIK 50V SITTEN--SIL REISSUL VIELÄKI--KYL NOITTE KANS JUTTUU TLEE--SIKSES HYVI--AIKAS O HILJA JA KO TOINE VAIKENE--KYS VAA ET TLEEKS MNU KANS KAFFEL. SILLAI OIKKE SE FIKSU RAUMLAINE--
Kysy siltä tietääkö tämä mikä ero on sillä asuuko Raumalla vai Porissa. Jos ei tiedä, niin selitä.
10 ottelun voittoputki.
Taas hävisitte suipot.
Valitettavasti sulla ei ole mitään sellaista millä voisit saada yliotteen
Joko Porin elinkeinotoimi on vastannut HK Scanin kyselyyn kiinnostuksesta rakentaa tehdas Poriin? :-o