Asperger-diagnoosi aikuisena + fiilikset

Olen saanut tänä vuonna julkiselta puolelta diagnoosin F84.5 eli Aspergerin oireyhtymä. Kun pelkkä aspergerin mahdollisuus tuli ensimmäistä kertaa puheeksi menneen kevään aikana, ensimmäinen fiilis oli musertavan masentunut ja itsetuhoinen. Mutta nyt kun olen elellyt tämän kanssa hetken, pää nousee hitaasti pystyyn ja katse suuntautuu tulevaa kohti: mitäs sitten nyt?

Sydänystävää ei ole koskaan löytynyt, ei kavereita pahemmin muutenkaan, edes seurustelusta ei ole kokemusta, vaikka ikää löytyy jo 25 vuotta. En vain osaa olla kuin kaikki muut. Koko nuoruus meni masennuksessa piehtaroidessa, ja nyt aikuisena tunnen olevani puolikas, kun elämän parhaat vuodet jäivät elämättä. Pystyin kuitenkin opiskelemaan ja käymään töissä, tosin alisuoriutuen, kuten jo peruskoulussa.

En ole pystynyt puhumaan diagnoosista kenenkään muun kanssa kuin pomoni ja hänen kanssaan vain siksi, että koin sen pakolliseksi työhyvinvointini kannalta. En tahdo jakaa asiaa muiden kanssa, lähinnä siksi, etten tiedä mitä muut tietävät aspergerin oireyhtymästä. Mieluummin olen se sama outo ja hiljainen tyyppi mitä ennenkin, kuin että joudun selittelemään mitään.

Vaikka vaikenen vapaaehtoisesti, silti tuntuu että pää räjähtää tätä kaikkea yksin pohdiskellessa. Kotikaupungistani löytyy autismi – ja aspergeryhdistys, mutta sen toiminta on kokonaan suunnattu lapsille ja heidän vanhemmilleen, eikä googlettamalla löytynyt juuri mitään. Masennusta ja ahdistusta vastaan taistelen lääkkein, mutta olo on silti matalalla. Olen myös vihainen siitä, että aspergeriä alettiin epäillä vasta tänä vuonna, vaikka olen hakenut ammattiapua ensimmäistä kertaa kymmenen vuotta sitten. Katkeruus ei auta mitään, mutta silti nämä tunteet saavat olon fyysisesti sairaaksi. Voiko tällaisesta shokista joskus toipua ja selvitä jopa hengissä?
52340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei!

HIENOA, ETTÄ SAIT DIAGNOOSIN VIHDOIN!

Itsekin sain diagnoosin vasta aikuisena. Jos tahdot jutella, minulla on tuolla Aspergerinfossa -foorumilla keskustelupalsta. Olen vähän sinua vanhempi, pidän keskustelemisesta kaikenikäisten ihmisten kanssa. Tarkoituksenani tukea kaikki autisminkirjon henkilöitä.

Äänestä

Minulla As todettiin yli 30-vuotiaana ja sen sain julkiselta sekä yksityiseltä ,sen jälkeen vielä vahvistettiin diagnoosi. Myös elämänhallinta on kadoksissa ja suututtaa, että kaikki tuki ja apu menee lapsille sekä niille ns. kehitysvammaisille, se ei suututa, että apua menee heille, kuten pitääkin, vaan se, että meidät heikosti selviytyjät korkeasta äosta piittaamatta, jätetään oman onnensa nojaan. Olen ollut 15 v työkyvyttömyyseläkkeellä, koska en ole mistään saanut tarvittavia tukitoimia. Olen usean samaa kokeneen kanssa tuuliajolla, olen henkilökohtaisesti yrittää valistaa ihmisiä Aspergerista vuosia, hyvällä tavalla, mutta ihmiset eivät vain ymmärrä, minkälaisia elämänhallinnallisia vaikeuksia tämä piirteistö voi pitää sisällään, vaikka järkeä olisi ja kykyjä vaikka mihin, ei tavallinen elämä onnistu välttämättä, se on tuskaa täynnä hyvin usein.

terv. Aspergerinfon Ylläpitäjä

Äänestä

No kiva kuulla, että muillakin on vaikeeta. Niin, en ihan ymmärtänyt, kuinka syrjäytynyt pitää olla, ettei ole työkykyinen tai pärjää elämässään yhtä hyvin kuin normiväestö, vaikka äo on korkea. Jos pärjää, silloin se omadiagnosoitu Asperger ei pidä ollenkaan paikkaansa.

Äänestä

Asperger todettu yli 30-vuotiaana. Diagnoosi tuli esille työterveydenhuollon kautta, kun työn ja persoonan yhteensovittaminen alkoi käydä mahdottomaksi. Diagnoosi oli helpotus; sillä sai nimen kaikelle sille mikä on koko nuoruuden vaivannut. Nyt kun miettii oireiden kirjoa ja ilmenevyyttä, on kaikki palaset loksahtaneet kohdilleen. Saa olla sellainen kun on, ja ymmärtää miksi on ollut sellainen kun on ollut. Lähimmät ihmiset asiasta tietää, sekä lisäksi muutama työkaveri. Eivät enää ihmettele miksi kollegansa istuu avokonttorin sijasta pikkuhuoneessa läppärin ääressä kuulosuojaimet päässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vuolikas kirjoitti:

Olen saanut tänä vuonna julkiselta puolelta diagnoosin F84.5 eli Aspergerin oireyhtymä. Kun pelkkä aspergerin mahdollisuus tuli ensimmäistä kertaa puheeksi menneen kevään aikana, ensimmäinen fiilis oli musertavan masentunut ja itsetuhoinen. Mutta nyt kun olen elellyt tämän kanssa hetken, pää nousee hitaasti pystyyn ja katse suuntautuu tulevaa kohti: mitäs sitten nyt?

Sydänystävää ei ole koskaan löytynyt, ei kavereita pahemmin muutenkaan, edes seurustelusta ei ole kokemusta, vaikka ikää löytyy jo 25 vuotta. En vain osaa olla kuin kaikki muut. Koko nuoruus meni masennuksessa piehtaroidessa, ja nyt aikuisena tunnen olevani puolikas, kun elämän parhaat vuodet jäivät elämättä. Pystyin kuitenkin opiskelemaan ja käymään töissä, tosin alisuoriutuen, kuten jo peruskoulussa.

En ole pystynyt puhumaan diagnoosista kenenkään muun kanssa kuin pomoni ja hänen kanssaan vain siksi, että koin sen pakolliseksi työhyvinvointini kannalta. En tahdo jakaa asiaa muiden kanssa, lähinnä siksi, etten tiedä mitä muut tietävät aspergerin oireyhtymästä. Mieluummin olen se sama outo ja hiljainen tyyppi mitä ennenkin, kuin että joudun selittelemään mitään.

Vaikka vaikenen vapaaehtoisesti, silti tuntuu että pää räjähtää tätä kaikkea yksin pohdiskellessa. Kotikaupungistani löytyy autismi – ja aspergeryhdistys, mutta sen toiminta on kokonaan suunnattu lapsille ja heidän vanhemmilleen, eikä googlettamalla löytynyt juuri mitään. Masennusta ja ahdistusta vastaan taistelen lääkkein, mutta olo on silti matalalla. Olen myös vihainen siitä, että aspergeriä alettiin epäillä vasta tänä vuonna, vaikka olen hakenut ammattiapua ensimmäistä kertaa kymmenen vuotta sitten. Katkeruus ei auta mitään, mutta silti nämä tunteet saavat olon fyysisesti sairaaksi. Voiko tällaisesta shokista joskus toipua ja selvitä jopa hengissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu