islamin yhteys terrorismiin

Valtamedia on antanut islamista kuvan rauhan uskontona, jolla ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa. Silti lähes kaikki terrori-iskut ovat muslimien tekemiä ja he sanovat toimivansa Allahin nimessä ja profeetan käskyjen sekä ohjeiden mukaan. Niin myös imaamit opettavat muslimeja moskeijoissa ja omiensa keskuudessa, mutta julkisuudessa he antavat valheellisen kuvan islamista "rauhan ja suvaitsevaisuuden uskontona", mitä se ei vähimmässäkään määrin ole.

Profeetta antoi itse ohjeet sotaan ja muiden kansojen alistamiseen muslimien vallan alle. Hän käski tappaa juutalaiset siellä, missä heitä tavataan. Toinen vaihtoehto on alistaa heidät toisen luokan kansalaisiksi, joiden tulee maksaa ylimääräistä veroa (suojelurahaa) muslimihallinnolle.

Islam levisi alussa pelkästään miekan avulla, valloitussotien kautta. Vasta 1900-luvulla alettiin levittää islamia propagandan ja maahanmuuton kautta.

Jostakin kumman syystä tällaisia historiallisia ja muita faktoja ei saa esittää foorumilla. Sensuuri iskee heti, jos kerrotaan islamin verisestä historiasta ja profeetan väkivaltaan kehottavista käskyistä. Kun muslimit tekevät terroritekoja, niin he noudattavat silloin profeetan ohjeita ja käskyjä. Siitä syystä suuri osa muslimeista hyväksyy terroriteot tai ei ainakaan tuomitse niitä jyrkin sanoin (omiensa keskuudessa ja puolueettomissa mielipidemittauksissa).
2211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mielipidemittausten+mukaan+20-30+%+Britannian+muslimeista+on+suhtautunut+myötämielisesti,+tukenut+tai+kannattanut+WTC-iskuja+11/9+2001+ja+Lontoon+pommi-iskuja+7/7+2005.+Joka+neljäs+tai+viides+Britannian+muslimi+ei+pitänyt+velvollisuutenaan+ilmiantaa+toista+muslimia,+joka+suunnittelee+terrori-iskuja.+Myönteisyys+terrorismia+kohtaan+on+suurempi+nuorten+muslimien+keskuudessa+kuin+vanhempien.+Muslimimaissa+myönteisesti+iskuihin+suhtautuvia+on+paljon+enemmän+kuin+Britanniassa.+Kun+mukaan+otetaan+iskut+länsimaisia+ja+amerikkalaisia+sotajoukkoja+vastaan,+niin+iskut+hyväksyviä+on+muslimimaissa+50-90+%.+Kyse+ei+ole+siten+häviävän+pienestä+radikaalista+vähemmistöstä+vaan+hyvin+yleisesti+hyväksytystä+tavasta+levittää+islamia+ja+saada+aikaan+pelkoa+vääräuskoisten+joukossa.+Kun+muslimi+muuttaa+Lähi-idästä+tai+muusta+muslimimaasta+Eurooppaan,+niin+hänen+mielipiteensä+eivät+muutu.+Terrorismiin+myötämielisesti+suhtautuvat+ihmiset+ovat+rantautuneet+Eurooppaan+ja+nyt+myös+Suomeen.+Muslimien+on+lupa+valehdella+julkisuudessa+ja+esittää+islam+suvaitsevana+rauhan+uskontona,+mutta+omiensa+keskuudessa+he+puhuvat+oikein+islamista.+Se+on+väkivaltaan+kehottava+sotaisa+ja+laajenemaan+pyrkivä+uskonnollis-poliittinen+ideologia,+joka+on+vaaraksi+koko+maailmalle.+https://www.thereligionofpeace.com/pages/articles/opinion-polls.aspx

Äänestä

Ketä pidän ensisijjaisesti syyllisenä Turun (Barcelonan, Pariisin jne) terroritekoihin:

1. Muhammedia : Väänsi ja sekoitti Vanhan ja Uuden Testamentin sisältöä Koraaniksi, alussa heimosotien, sitten maailmanvalloituksen ohjeeksi ja innoitukseksi

2. Koraania: Asettaa sisäisen (sharia) ja ulkoisen (jihad) sortovallan.

3. Koraanin selityksiä: Peittelevät Koraania.

4. Imaameja: Maanalaisia jihadisteja, radikaisoivat epävakaita ihmisiä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pahan-akseli kirjoitti:

Valtamedia on antanut islamista kuvan rauhan uskontona, jolla ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa. Silti lähes kaikki terrori-iskut ovat muslimien tekemiä ja he sanovat toimivansa Allahin nimessä ja profeetan käskyjen sekä ohjeiden mukaan. Niin myös imaamit opettavat muslimeja moskeijoissa ja omiensa keskuudessa, mutta julkisuudessa he antavat valheellisen kuvan islamista "rauhan ja suvaitsevaisuuden uskontona", mitä se ei vähimmässäkään määrin ole.

Profeetta antoi itse ohjeet sotaan ja muiden kansojen alistamiseen muslimien vallan alle. Hän käski tappaa juutalaiset siellä, missä heitä tavataan. Toinen vaihtoehto on alistaa heidät toisen luokan kansalaisiksi, joiden tulee maksaa ylimääräistä veroa (suojelurahaa) muslimihallinnolle.

Islam levisi alussa pelkästään miekan avulla, valloitussotien kautta. Vasta 1900-luvulla alettiin levittää islamia propagandan ja maahanmuuton kautta.

Jostakin kumman syystä tällaisia historiallisia ja muita faktoja ei saa esittää foorumilla. Sensuuri iskee heti, jos kerrotaan islamin verisestä historiasta ja profeetan väkivaltaan kehottavista käskyistä. Kun muslimit tekevät terroritekoja, niin he noudattavat silloin profeetan ohjeita ja käskyjä. Siitä syystä suuri osa muslimeista hyväksyy terroriteot tai ei ainakaan tuomitse niitä jyrkin sanoin (omiensa keskuudessa ja puolueettomissa mielipidemittauksissa).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu