Jumalat ja JEESUKSET Suurimmat, AINOAT RIKOLLIKSET

On selvinnyt meille ihmislle niin paljon viimeisen yli vuosikymmenen Aikana KAIKKI Jumalien ja JEESUSTEN Apocaltyptinen ATAKKI. Vuodesta 2006 ALKOIVAT JUMALAT ENSIN HYÖKKÄÄMÄÄN Maailmaa, ihmisiä KOHTAAN. Niihin Aikoihin ITSE JUMALA ilmoitti "telepaattisesti" ETTÄ Hän UHRAA minut, vaalean normaalin naisen. NO EN ollut AINOA, VAAN ainoastaan UHRASIVAT myös läheisimpäni ja KAIKISTA PAHITEN, VAARALLISIMMIN ja armottomimmin, mm. lapsiasioihin, hyväkskäyttöasioihin, ANtikristus-asioihin ja JOPA SAATANOINA ovat meitä, normaali-ihmisiä, meitä kahta täällä mainostaneet, ESITELLEET.

Heidän lapsnesa (Henkimaailman olennot) OVAT KAIKESSA tässä mukana, KOSKA he haluavat palvella Antikristus-JUMALIA ja Antikristus-ALAPÄÄ-JEESUKSIA. Olkoot siellä sitten Taivaassa YHDESSÄ keskenään. Helvettiäkö tulevat IHMISIIN sekaantumaan, langettamaan ja osoittelemaan, JOS kerran HALUAVAT ITSE Noita lapsi-asioitaan! Hoidelkoot siellä YHDESSÄ ja/tai ERIKSEEN ITSEENSÄ ja Toisiinsa, AINOISIIN SYYLLISIIN Noihinkin Aioihin. Lapsensa ja heidän Asiansa maksakoot HERRAT JUMALAT ja JEESUKSET IHAN ITSE. Se KAIKKI kuuluu Heidän lapsineen IHAN VAAN Heille kaikille ITSELLEEN!

HERRAT JUMALAT ja JEESUKSET PITÄÄ hävittää KOKO Universumista, KOSKA EIVÄT KOSKAAN lopeta Noita TOIMIAAN, EIVÄT Noita HALUJAAN, EIVÄT Aikeitaan EIVÄTKÄ lapsiaan! Ne lapset ovat AIVAN TÄYSIN pilalla, lopullisesti, heilläkään EI ole oikein muuta HALUA, KUIN toi tollainen! JUMALAT EIVÄT MYÖSKÄÄN KOSKAAN poista tai RANKAISE Noita JULMIA alapää-JEESUKSIAAN, VAAN kaikki toi toimi tulee IKÄVÄ kyllä JATKUMAAN. MUISTAKAA Silti SYYTTÄÄ, OSOITTAA VAIN JEESUKSIIN, KOSKA Ne JULMAT, ARMOTTOMAT VALEEN Luojat, JEESUKSET, EIVÄT KOSKAAN anna anteeksi Heidän Omia tekojaan, EIVÄT HALUJAAN, EIVÄT aikaansaannoksiaan, EIVÄT YHTÄÄN mitään YHTÄÄN kellekään, EIVÄT millekään. EI, VAAN KAIKEN OMat Asiansa, aikaansaannoksensa, ja HALUNSA KOSTAVAT IKUISESTI kaikille!
075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

HullutJEESUKSET kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu