Kummitukset/vainajahenget ovat demoneita/riivaajia

Onko kummituksia olemassa? Kyllä niitä on, mutta ne ovat aivan toisia kuin monet ajattelevat. Kummituksia eli vainajahenkiä saattaa esiintyä mm erilaisissa autiotaloissa yms. paikoissa ja myös meediotilaisuuksissa. Useat uskovat niiden olevan kuolleita ihmisiä..... mutta ne eivät niitä ole. Raamatussa kerrottaan ettei kuollut ihminen voi kummitella eikä esiintyä täällä maailmas- samme enää. Kuolleet ovat Raamatun mukaan täysin tiedottomassa tilassa, odottamassa haudoissaan joko Jeesuksen takaisintuloa ja ikuiseen elämään pääsyä tai viimeiselle tuomiolle ja helvettiin, toiseen kuolemaan tulijärvessä joutumista. Toki Raamatussa kerrotaan joidenkin otetun suoraan taivaaseen, mm. Mooseksen, Elian ja Enokin, mutta he eivät tule tänne kummittelemaan.
Mitä nämä kummitukset ovat? Aika pelottavaa: Ne ovat saatanan johtamia demoneita, riivaajia, pahoja henkiä eli kerran vuosi tuhansia sitten taivaassa saatanan mukaan langenneita kapinallisia enkeleitä. Tämän tähden Vanhassa Testamentissa kielletään jyrkästi yhteydenpito vainajahenkiin, koska ne ovat riivaajia. Riivaajat yrittävät kaikin tavoin eksyttää ihmisiä ja tehdä heille pahaa, Niinpä lukemattomat ihmiset jotka on erehtyneet menemään meedion luokse tai harrastamaan spiritismiä ovat lopulta seonneet, tai ajautuneet itsemurhaan tai tulleet pahoiksi ja ajautuneet saatanan palvojiksi. Tosi järkyttävää on että myös varsinkin katolisissa maissa yleisinä esiintyvissä Maria-ilmestyksissä ja muissa pyhimys-ilmestyksissä tosiasiassa takana ovat riivaajahenget, jotka pukeutuen valeasuun uskottelevat olevansa satoja vuosia sitten kuollut Maria tai joku pyhimys.
71697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
  • Et tiedä itsekään. Näissä jutuissa on kysymys vain ja ainoastaan ihmisen päänsisäisistä asioista. Mielenterveydestä ja sen sellaisesta. Älä leiki näillä asioilla, jos et halua seota vielä pahemmin.

    Äänestä

Kummitukset ym sijaitsevat omien korvien välissä aivan kuin jumalat ja muutkin uskonnolliset kokemukset.
Hyvät taustakertomukset herkistävät mieliä harhoihin, vaikkapa sitten se raamattu. Ihmisellä on taipumus keksiä yliluonnollinen selitys luonnollisille, sattumanvaraisille tarkemmin selittämättömille tapahtumille, kuten vaikkapa tuulenhenkäys verhoissa. Raamatussakin toistuvasti sanotaan ukkosta jumalan ääneksi. Jumalanne on siis realistisimmillaan hankaussähköä.

Äänestä

Aloittaja+on+harvinaisen+perillä+asioista.+On+valitettavaa,+että+edelleen+niin+moni+ihminen+ei+usko+Pahuuden+(saatanan)+ja+Hyvyyden+(Jumalan)+läsnäoloon+eikä+myöskään+siihen,+että+näillä+molemmilla+on+omat+enkelinsä+(saatanalla+langenneita+pahuuden+enkeleitä/demoneja).+Moni+ei+myöskään+tiedä,+että+suurin+osa+näistä+historian+"neroista"+on+saanut+apua+pahuuden+henkivalloilta+(myyneet+sielunsa+ja+saaneet+vastapalveluna+tiedon+eli+nerouden+sekä+sitä+kautta+muiden+ihmisten+ihailun).+Kun+asioita+alkaa+lukemaan,+niin+huomaa,+että+suurin+osa+maailman+historian+vaikuttajista+ja+merkkihenkilöistä+harrasti+okkultismia+salaseuroissa+ja+kuului+satanistiseen+vapaamuurariuteen.+Heidän+valtansa+on+tullut+sitä+kautta.+He+kuitenkin+ovat+kuolleet+vailla+Jumalaa,+joten+heidän+maanpäällisellä+vallallaan+ja+ihailun+tarpeellaan+on+ollut+järkyttävä+loppu.+Koulut+opettavat+vääristynyttä+historiaan+ja+valtamedia+(maailman+NWO-eliitin+hallussa)+syöttää+meille+joka+päivä+joitain+valeuutisia.+Suurin+osa+ihmiskunnasta+on+menossa+väärälle+polulle,+koska+heidät+on+aivopesty+uskomaan+mediaa,+"tiedettä"+ja+unohtamaan+oman+kykynsä+ottaa+itse+asioista+selvää.+Demonit+(suomessa+puhutaan+riivaajista)+eli+pahat+henkiolennot+ovat+100+%+totta.+Vainajat+eivät+ilmesty+ihmisille+ja+kummittele+esim.+autiotaloissa.+Sen+sijaan+siellä+on+demonihenkiä,+jotka+huijaavat+ihmisiä+matkimalla+esim.+kuollutta+lähisukulaista.++Tälla+tavoin+ne+saavat+ihmiset+"koukkuun".+Nämä+henkiolennot+eivät+kuitenkaan+kestä+Jeesuksen+Kristuksen+nimen+mainitsemista.+Se+onkin+ainut+suoja+pahuuden+henkimaailmaa+vastaan.

Äänestä
  • Juuri niin. Raamatusta löytyy mm. kielto demoneihin ym.
    "Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttönsä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta, joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen. Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi. Ole siis nuhteeton Herran sinun Jumalasi edessä. Sillä nämä kansat, jotka sinä nyt karkoitat, kuuntelevät kyllä merkeistäennustajia ja taikureita, mutta sinulle ei Herra sinun Jumalasi sitä salli." (5 Moos. 18:10-14)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri niin. Raamatusta löytyy mm. kielto demoneihin ym.
    "Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttönsä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta, joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen. Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi. Ole siis nuhteeton Herran sinun Jumalasi edessä. Sillä nämä kansat, jotka sinä nyt karkoitat, kuuntelevät kyllä merkeistäennustajia ja taikureita, mutta sinulle ei Herra sinun Jumalasi sitä salli." (5 Moos. 18:10-14)

    Tuo ei alkuaan ollut raamatusta, vaan Mooseksenlaista, joka mm. kieltää ihmisyyden (10 käskyä)

    Äänestä

"Kummitukset" ovat usein kuolleiden ihmisten sieluja jotka vaeltavat maan päällä jonkin aikaa heidän kuoleman jälkeen. Usein puhutaan 30 tai 40 päivästä. Vasta kuolleet eivät useinkaan tiedä (muista) olevansa kuolleita. Tämän vaelluksen jälkeen heidän matkansa jatkuu tuonpuoleiseen ("taivaaseen"). Jossain vaiheessa he sitten syntyvät uudestaan tähän maailmaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saku7863456 kirjoitti:

Onko kummituksia olemassa? Kyllä niitä on, mutta ne ovat aivan toisia kuin monet ajattelevat. Kummituksia eli vainajahenkiä saattaa esiintyä mm erilaisissa autiotaloissa yms. paikoissa ja myös meediotilaisuuksissa. Useat uskovat niiden olevan kuolleita ihmisiä..... mutta ne eivät niitä ole. Raamatussa kerrottaan ettei kuollut ihminen voi kummitella eikä esiintyä täällä maailmas- samme enää. Kuolleet ovat Raamatun mukaan täysin tiedottomassa tilassa, odottamassa haudoissaan joko Jeesuksen takaisintuloa ja ikuiseen elämään pääsyä tai viimeiselle tuomiolle ja helvettiin, toiseen kuolemaan tulijärvessä joutumista. Toki Raamatussa kerrotaan joidenkin otetun suoraan taivaaseen, mm. Mooseksen, Elian ja Enokin, mutta he eivät tule tänne kummittelemaan.
Mitä nämä kummitukset ovat? Aika pelottavaa: Ne ovat saatanan johtamia demoneita, riivaajia, pahoja henkiä eli kerran vuosi tuhansia sitten taivaassa saatanan mukaan langenneita kapinallisia enkeleitä. Tämän tähden Vanhassa Testamentissa kielletään jyrkästi yhteydenpito vainajahenkiin, koska ne ovat riivaajia. Riivaajat yrittävät kaikin tavoin eksyttää ihmisiä ja tehdä heille pahaa, Niinpä lukemattomat ihmiset jotka on erehtyneet menemään meedion luokse tai harrastamaan spiritismiä ovat lopulta seonneet, tai ajautuneet itsemurhaan tai tulleet pahoiksi ja ajautuneet saatanan palvojiksi. Tosi järkyttävää on että myös varsinkin katolisissa maissa yleisinä esiintyvissä Maria-ilmestyksissä ja muissa pyhimys-ilmestyksissä tosiasiassa takana ovat riivaajahenget, jotka pukeutuen valeasuun uskottelevat olevansa satoja vuosia sitten kuollut Maria tai joku pyhimys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu