Mitä mieltä "kokeilusta" vakisuhteen aikana?

Moni tuntuu tunnistavansa bi-suuntauksensa vasta sitten, kun on jo vakisuhteessa, jopa jo naimisissa. Olen nähnyt, kuinka ihmiset useilla palstoilla miettivät "kokeilua" oman sukupuolen kanssa, vaikka ollaan vakisuhteessa.

Mitä mieltä olette tällaisista kokeiluista? Olenko vain vanhanaikainen (vaikka nuori olenkin), vai eikö tuo ole yhtä lailla pettämistä kuin jos "kokeilisi" jonkun toisen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa? Eikö ensin pitäisi erota edellisestä, jos haluaa elää kokeiluvaihetta? Tai ainakin keskustella puolison kanssa, että voisiko pitää taukoa tai tehdä suhteesta avoimen suhteen?

Lisäksi "bi-kokeilut" tuntuvat alentavilta myös niille kokeilun kohteille. Että suhdetta heidän kanssaan ei oteta tosissaan, tai heidät asetetaan hankalaan tilanteeseen, kun selviää, että toinen on jo suhteessa. Varsinkin, jos se aviopuoliso ei tiedä kokeiluista ja saa tietää. Vai eikö sitä suhdetta omaan sukupuoleen sittenkään pidetä vakavasti otettavana vaihtoehtona, jos se halutaan tehdä salassa?

Sana vapaa!
7459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ilman muuta puhdasta pettämistä, ellei ole oman kumppanin kanssa asiasta erikseen sovittu. Ei tuota asiaa mitenkään muuten voi nähdä.

Äänestä
  • Niin minustakin. Ihmettelen vain, kun moni puhuu näistä suunnitelmista niin kevyeen sävyyn, kevyemmin kuin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa pettämisestä. Minusta molemmat ovat yhtä väärin.

    Äänestä

Kyllä minun puolestani ainakin saisi kokeilla samaa sukupuolta, ei haittaisi yhtään.

Äänestä
  • En ymmärrä miten ei haittaisi? Samalla tavoin kuin ei haittaisi yhtään, jos kokeilisi seksiä toisen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa? Mielestäsi ihan ok, jos kumppanisi haluaisi vain saada tietää, miltä seksi tuntuu eri ihmisen kanssa? Itse en ihan tuon tason epäitsekkyyteen kykene :D

    Äänestä

Hmmmmm, jokainen tyylillään mut enpä kyllä itse ryhtyisi kokeilukappaleeksi kenellekään joka on vakisuhteessa, avoimessa suhteessa, tauolla tai puolison luvalla.

Äänestä

Olin pariskunnan (m n) mukana eurooppa kiertueella. Mies halusi kokeilla homo suhdella. Mietti polyamorisuutta. Nainen katseli vieressä.

Äänestä

Jos antaa nysänsä viholliselle, se vie koko juuren.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


bi-nainen_kai kirjoitti:

Moni tuntuu tunnistavansa bi-suuntauksensa vasta sitten, kun on jo vakisuhteessa, jopa jo naimisissa. Olen nähnyt, kuinka ihmiset useilla palstoilla miettivät "kokeilua" oman sukupuolen kanssa, vaikka ollaan vakisuhteessa.

Mitä mieltä olette tällaisista kokeiluista? Olenko vain vanhanaikainen (vaikka nuori olenkin), vai eikö tuo ole yhtä lailla pettämistä kuin jos "kokeilisi" jonkun toisen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa? Eikö ensin pitäisi erota edellisestä, jos haluaa elää kokeiluvaihetta? Tai ainakin keskustella puolison kanssa, että voisiko pitää taukoa tai tehdä suhteesta avoimen suhteen?

Lisäksi "bi-kokeilut" tuntuvat alentavilta myös niille kokeilun kohteille. Että suhdetta heidän kanssaan ei oteta tosissaan, tai heidät asetetaan hankalaan tilanteeseen, kun selviää, että toinen on jo suhteessa. Varsinkin, jos se aviopuoliso ei tiedä kokeiluista ja saa tietää. Vai eikö sitä suhdetta omaan sukupuoleen sittenkään pidetä vakavasti otettavana vaihtoehtona, jos se halutaan tehdä salassa?

Sana vapaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu