Tontin myynti.ilmoituksessa ei näy rakentamisvelvo

Myynnissä on taajamassa sijaitseva tontti, jossa kartan mukaan kirjaimet AO. onko kyseiselle, yksityisen kauppaamalle tontille rakennusvelvoite, kuten kaupungin kauppaamille? Pitäisikö asian tulla ilmi myynti-ilmoituksesta?
112106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei ole rakentamisvelvoitetta, eikä ole välttämätöntä tuoda esille myynti-ilmoituksessa. Yksityisten välisissä kaupoissa toimitaan näin.

Äänestä

Kiitos, mutta muistelen, että aikonaan tällainen rakentamisvelvoite oli. Naapureilta kuulin aikoinaan, että jopa perintötontille oli rakentamismääräys. Ovathan säädökset voineet muuttuakkin vuosikymmenten saatossa?

Äänestä

Mikset aloittaja viitsi googlata oikeaa tietoa kuin täällä vanhoja muistella??

Äänestä

Kuntien ja kaupunkien myymillä tonteilla on usein aikaan sidottu rakentamisvelvoite. Jos tontti on alunperin kunnalta, velvoite siirtyy.

AO on kaavamerkintä, AO = Erillispientalojen alue. Yleensä lisämerkkinä on numero kertomassa kerrosten lukumäärää.

"Oikea" kerrosten lukumäärä taas riippuu kaavan iästä. Ns. vanha kaava mahdollistaa maanpäällisen kellarin rakentamisen, uusi kaava ei. Tällä taas on merkitystä vain siellä, missä tonttimaa on kallista.

Kunta voi "pakottaa" rakentamaan korottamalla rakentamattoman maan kiinteistöveroa. Asuntotarkoitukseen kaavoitetulle rakentamattomalle rakennuspaikalle kunnanvaltuusto voi määrätä erillisen, muita kiinteistöveroprosentteja korkeamman veroprosentin. Veroprosentin on oltava vähintään 1,00 ja enintään 3,00.

Äänestä

Ei pidä paikkansa. Päivitä toki tietosi vuoteen 2017.

Äänestä
  • Riippuu kokonaan siitä, minkä verovuoden prosentteja tarkastellaan.


    Vuoden 2017 verotuksessa prosentit ovat välillä 2 - 6 .

    Eikä nuo korotukset tuohon jää.

    Äänestä

Ei pidä paikkansa tuokaan ajatus. Perehdy asiaan, tutki, mieti ja sovella oppimaasi. Sitten vasta somettamaan.

Äänestä
  • => Perehtymisenpaikka, juu aloita perehtyminen tuosta:


    Laki
    kiinteistöverolain muuttamisesta
    Eduskunnan päätöksen mukaisesti
    muutetaan kiinteistöverolain (654/1992) 11 §:n 3 momentti, 12 §:n 1 momentti, 12 a §:n 1
    momentti, 12 b § ja 13 §:n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 1291/2015, seuraavasti:
    11 §
    Yleinen kiinteistöveroprosentti
    — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — —
    Kunnanvaltuuston määräämää yleistä kiinteistöveroprosenttia sovelletaan tämän lain mukaan
    veronalaisiin kiinteistöihin, jollei 12, 12 a, 12 b, 13, 13 a tai 14 §:stä muuta johdu. Yleiseksi
    kiinteistöveroprosentiksi määrätään vähintään 0,93 ja enintään 1,80.
    — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — —
    12 §
    Vakituisten asuinrakennusten veroprosentti
    Pääasiassa vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten veroprosentiksi kunnanvaltuusto
    määrää vähintään 0,41 ja enintään 0,90.
    — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — —
    12 a §
    Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti
    Kunnanvaltuusto voi määrätä erikseen 2 momentissa tarkoitetun rakentamattoman rakennuspaikan
    veroprosentin, joka on vähintään 2,00 ja enintään 6,00.
    — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — —
    12 b §
    Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti eräissä kunnissa
    Poiketen siitä, mitä 12 a §:n 1 momentissa säädetään, Espoon, Helsingin, Hyvinkään, Järvenpään,
    Kauniaisten, Keravan, Kirkkonummen, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon,
    Tuusulan, Vantaan ja Vihdin kunnanvaltuustojen on määrättävä rakentamattomalle rakennuspaikalle
    veroprosentti, joka on vähintään 3,00 prosenttiyksikköä kunnanvaltuuston määräämää
    yleistä kiinteistöveroprosenttia korkeampi. Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentiksi
    voidaan määrätä kuitenkin enintään 6,00

    Äänestä

Hyvässä viestinnässä tärkeää on, että asia tulee ymmärretyksi. Tässä auttaa lyhyet, selkeät lauseet. Kysymysten avulla saa myös helposti selville, ymmärsikö viestin vastaanottaja asian. Huomaavaista on myös kuunnella tahdikkaasti mitä puhuteltava ajattelee. Siis osoitetaan aitoa kiinnostusta puhuteltavaa/viestin vastaanottajaa kohtaan. Sen sijaan kuivien lakipykälien luetteloinnilla vastaanottaja menettää nopeasti mielenkiinnon ja näin viesti menee hukkaan. Edelliselle viestijälle sanonkin, yritä uudestaan. Keskity ja syvenny sanomaasi. Uskon tämän auttavan sanomasi ymmärtämisessä. Lopuksi vielä, älä ole niin hyökkäävä ja aggressiivinen viestijä.

Äänestä
  • =>TehokasviestintäMene+jo+itseesi,+Olen+sivuammatiltani+toimittaja.+Puolueettomien+lukijatutkimusten+mukaan+noin+85+-++90+%+lukijoista++pitää+teksteistäni,+hieman+tutkimusajankohdasta+riippuen.+Korkeampia+hyväksymislukuja+ei+voi+saada,+koska+koskaan+kaikki+eivät+lue+kaikkea.++Nimimerkki+"Päivityksenpaikka"+kerjäsi+lakitekstiä+ja+sen+hänelle+esitimme.

    Äänestä

Hyvä viestijä on myös vaatimaton. Ei johdattele huomiota itseensä esim. prosenttilukujen avulla pönkittääkseen omaa egoaan. Sen sijaan hän on nöyrä, ja aidosti kiinnostunut puhuteltavasta. Onpa toimittaja sitten pää- tai sivuammatti ko. henkilön kohdalla, tällaiset seikat kannattaa ottaa huomioon viestinnässä. Näin sanomasi tulee paremmin ymmärretyksi ja hyödyttää vastaanottajaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


njäpsg kirjoitti:

Myynnissä on taajamassa sijaitseva tontti, jossa kartan mukaan kirjaimet AO. onko kyseiselle, yksityisen kauppaamalle tontille rakennusvelvoite, kuten kaupungin kauppaamille? Pitäisikö asian tulla ilmi myynti-ilmoituksesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu