Saksan liittopäivät on tänään hyväksynyt sukupuolineutraalin eli tasa-arvoisen avioliittolain murskaavalla enemmistöllä.
Jokohan nyt Aa-yhdistyskin uutisoisi?
Jokohan nyt Aa-yhdistyskin uutisoisi?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Yksi juttu aiheesta josta varmaan kaikki mediat kirjoittavat:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201706302200237740_ul.shtml
Ihmetellä pitää sitä, että Merkelin yksi lausahdus sai aikaan suorastaan salamannopean lainsäädäntötapahtuman. Kääntyy ne isotkin laivat joskus äkkiä.
Kyllä kai tästä on Saksassakin on ollut pakko olla keskustelua jo pidempään? Yhtään Saksan tilannetta tuntematta tuntuu uskomattomalta, että olisivat tällä viikolla saaneet tämän idean ja tuosta noin vaan nuijinut lain läpi. Ainakin näin suomalaisesta tämä tuntuu uskomattomalta, kun täällä tämän kanssa vatuloitiin vuosikausia.
On tietysti selvää, että lakiesitys tai -aloite, miten nuo nyt sakujen systeemissä menevätkään, on ollut valmiina jossain pöytälaatikossa. Esteenähän on ollut koko ajan vain se, että Merkel on edellyttänyt ryhmäkuria, jolloin laki olisi kaatunut automaattisesti liittokanslistin käskyttämään vastustukseen.
Tuo Saksan tapaus muistuttaa jo tässä vaiheessa sitä, mitä saamme lukea Vanhasta testamentista Sodomasta ja Lootin perheestä (1. Moos. 19:1- ).
Loot sai vieraakseen enkeleitä. Ennen levolle asettumista talon eteen kokoontuivat Sodoman asukkaat ja sanotaan vielä niin, että kaupungin kaikki miehet. Näyttää selvältä, että sosiaalinen paine tässä asiassa oli hävittänyt kaupungista pois kaiken esivallan, jonka tehtävänä on pitää yllä kuria ja järjestystä. Kaikki miehet olivat sosiaalisen paineen alla mukautuneet hyväksymään tämän väkivaltaisen ja väärän käyttäytymismallin, joka nyt uhkasi Lootin vieraita. Samalla tavalla liittokansleri Angela Merkel näyttää taipuneen sosiaalisen paineen alla ja kadottaneen otteensa siitä, mikä kutsumuksena kuuluu esivallan tehtäviin pitää yllä kuria ja järjestystä yhteiskunnassa.
Sodoman kaikki miehet muiden asukkaiden ohella vaativat Lootia tuomaan vieraansa, miehet, luokseen, koska he avoimen häpeämättömästi ilmoittivat haluavansa maata heidät.
Loot torjui tuon hyökkäyksen. Silloin nuo kaupunkilaiset alkoivat hyökkäyksen ja ryhtyivät murtamaan ovea. Nuo Lootin vieraat kuitenkin sokaisivat rynnäköivien kaupunkilaisten silmät niin, etteivät he löytäneet ovea. Vanha käännös (1776) kaiketi kuvaa tilannetta hyvin, kun sen mukaan nuo rynnäköijät väsyivät, siis "VÄSYIVÄT ovea etseissänsä."
Tuo on turvallista puhetta, sillä se kertoo, miten Jumala suojelee ja varjelee omiaan, vaikka millainen sota ja väkivalta riehuisi maailmassa. Ennen pitkää kuitenkin väsymys tulee ja saa pahimmankin riehujan pysymään jossain rajoissa.
Kertomus Lootin perheestä osoittaa vielä, miten epäuskoiset katsovat ylen Jumalan sanan. Loot lähti kehottamaan omia tyttäriään kihlanneita miehiä lähtemään kiireesti pois kaupungista, koska Herra tuli pian hävittämään Sodoman. Mutta epäuskossaan nuo miehet vain naureskelivat Lootin puheille. Noita samankaltaisia naureskelijoita, sosiaalisen paineen vääristämään pimentyneeseen järkeen luottavia taitaa olla näinä aikoina suuret määrät enemmistöinä monissa maissa Euroopassakin ja myös Saksassa. Ei ole tämä maailma tullut viisaammaksi sitten Sodoman päivien, koska se hylkää ja katsoo ylen Jumalan viisauden eikä se muuta voikaan epäuskossaan. Uskovaisilla on evankeliumi Jumalan voimana taistelussa Paholaisen juonia vastaan samalla tavalla kuin enkelit olivat Lootille vetäessään hänet väkivallan tekijöiden käsistä oven sisäpuolelle suojaan.
Koskas se teidän jumala meinasi asialle tehdä jotain? Suomessakin on jo ollut tasa-arvoinen aviolaki monta kuukautta voimassa, eikä mitään ole kuulunut teidän jumalasta. Luulisi hoitavan asian nopeasti, kun osasi teidän mukaan luoda kokonaisen maailmankaikkeudenkin vain seitsemässä päivässä.
"Merkel äänesti kuitenkin spn. avioliittoa vastaan. Hänen mukaansa avioliitto on miehen ja naisen välinen asia."
Kunnioitan Merkkeliä!
>Ennen levolle asettumista talon eteen kokoontuivat Sodoman asukkaat ja sanotaan vielä niin, että kaupungin kaikki miehet.
Oli kyllä tosi pieni city...
Kyllä Merkeliä voi tässäkin kunnioittaa. Hän salli liittopäivien tehdä kansan tahdon mukaisen ratkaisun, joka kuitenkaan ei ollut sama kuin hänen omansa olisi ollut. Näin toimii demokraattinen johtaja.
Pieni särö tässä on vain se, että Angela heräsi ryhmäkuriunestaan vasta kun liittopäivävaalit tappioriskeineen alkoivat painaa päälle.
Eihän tuollaista muukalaisvihaa ole ollut missään, millaista Sodomassa. Loot oli muuttanut Sodomaan "muukalaisena ja pyrkii meitä alati hallitsemaan", ja se riitti siihen, että Sodoman miehet kävivät väkivalloin Lootin kimppuun.
Saksa on ollut maahanmuuttajamyönteinen, joten ollaan Sodomasta kaukana enemmän kuin yö ja päivä.
Angelan omatunto varmaankin priorisoi uudelleen lasten oikeudet ja liittopäivävaalit.
Onneksi meidän "kristillisdemokraattiemme" ei tarvinnut missään vaiheessa pohtia vastaavaa.
Eivät nämä nykyiset, tietääkseni, mutta aatteelliset isoisänsä pohti ja he hyväksyivät huonomaisten naisten abortit, kunhan niihin liitettiin sterilisaatio.
Eli kyllä sitä "priorisointia" on harrastettu kotimaassakin.
"Kunnioitan Merkkeliä!".
Komppaan RepeRuutikalloa. että minäkin kunnioitan Merkeliä. Hän jätti diktaattorin aseman ja antoi asian demokraattisen äänestyksen varaan. Viisas teko; ei yksi henkilö saa olla enemmistön tahtoa estämässä.
Uskonnollinen oikeisto kautta maailman vastustaa homoavioita. Kummallista kun suurempaa syntiä eli huorintekoa ei yksikään näistä (teko)pyhistä ei koskaan tuomitse vaan päinvastoin voidaan siunata huoraaminen, joka kyllä kirjaimellisesti on kielletty raamatussa toisin kuin homoavioliitot.
Saksalainen on päätöksissään ja niiden toteuttamisessa sekä nopea että ripeä.
Suomalainen tarvitsi päätöksestä toteuttamiseen puolitoista vuotta.
Hitaasti hyvä tulee.
Ovat tottuneet salamasotaan.
1Moos.19:4. Biblia (1776). Ennen kuin he levätä panivat, tulivat kaupungin miehet Sodomalaiset, nuoret ja vanhat: KAIKKI KANSA joka kulmalta. Siis vauvatkin!
Mää luule, et nee ei laskenu vauvoi eikä naissi kansa.
Eilen AA kyllä hieman jo heräili.
Alla suoraan kopioituna heidän tiedotteensa, jossa kehottavat allekirjoittamaan vetoomuksen eräällä kansainvälisellä lahkosivullaan.
"Saksan parlamentissa on kova painostus avioliittokäsityksen muuttamiseksi luonnottomaksi; kuten olemme jo aikaisemmin läpikäyneet täällä Suomessa.
"Alla olevasta CitizenGo -linkistä pääset tukemaan vetoomusta
liittokansleri Angela Merkelille, että hän pitää tähänastisen linjansa, ja
että CDU -puolue (sekä rohkeat edustajat muistakin puolueista) torjuvat
avioliitokäsityksen vääristelypyrkimykset.
Siis kaikinpuolinen tukemme terveelle, kestävälle avioliittorakenteelle
Saksassa on nyt tarpeen.
Allekirjoita oheisesta linkistä ja vaikuta!"
Hah hah tuota poppoota!
Turpiin tulee koko ajan. Tätä totaalisen turhaa touhua ei selitä mikään muu kuin oppi laiskan evankelioinnin synnillisyydestä. Meistä näyttää siltä että tulokset ovat vain negatiivisia, mutta todellinen tavoite onkin varmistaa Aa-laisten taivaspaikka eikä vaikuttaa maallisiin lakeihin. Kahjoilu selittyy kahjoudella.
Merkel+on+yhtä+homofobinen+kuin+Päivi+Räsänenkin.
Pakko+oli+äänestyttää+asia,+kun+jo+yli+80%+kansasta+oli+sen+takana.
Asian+jarruttaminen+olisi+väkentänyt+siellä+kristillisten+suosiota+paljon+enemmän,+kuin+se+että+itse+tuo+sen+pakon+edessä+äänestykseen.
>Merkel on yhtä homofobinen kuin Päivi Räsänenkin.
Voi olla, mutta ainakin hän on tunnustanut, että homoliittojen kieltämistä ei voi perustella lapsen edulla.
Miten se Räsäsen ja Merkkelin homofobia ilmenee?
Hienoa! Tämä tosin oli odotettavissa.
Kun katsoo Euroopan karttaa, on Eurooppa jakautunut spn-avioliittolain suhteen hyvin paljon samoin, kuten se aikoinaan oli poliittisesti jakautunut. Lännessä mennään yhdenvertaisuudessa eteenpäin, kun entisessä itäblokissa jarrutellaan. Vähitellen poikkeuksen asiaan voi tehdä tähän asti hyvin konservatiivinen Serbia, jossa eilen aloitti pääministerinä avoimesti lesbo Ana Brnabić.
Saksan TV:ssa oli maailman kartta, jossa oli homot hyväksyvät ja ei-hyväksyvät valtiot esillä eri väreillä.
Jos mammuttimaista Venäjää ei olisi (heh), niin maailma näyttää isossa kartassa hyvinkin homomyönteiseltä. Ja jos Venäjä olisi homomyönteinen, niin kartta olisi yhtäkkiä hyvin vihreä- siis positiivinen homoille.
Raamattu:"Homot eivät peri Jumalan Valtakuntaa!"
Apostoli kuvannut heitä Roomalaiskitjeen 1. luussa !
17. Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan* uskosta uskoon , niinkuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta§.
18. III. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaiken ihmisten jumalattomuuden ja vääryyden tähden, jotka totuuden vääryydessä pitävät.
19. Sentähden se, mikä taidetaan Jumalasta tuta, on heille tiettävä*; sillä Jumala ilmoitti sen heille.
20. Sillä hänen näkymättömät menonsa, nimittäin, ijankaikkinen voimansa ja jumaluutensa nähdään hamasta maailman luomisesta, jotka ymmärretään niistä, jotka tehdyt ovat*: ettei he taitaisi itseänsä syyttömiksi sanoa.
21. Että he tunsivat Jumalan, ja ei ylistäneet häntä niinkuin Jumalaa eikä kiittäneet, vaan vilpistelivät omissa ajatuksissansa, ja heidän järjetöin sydämensä on pimennyt.
22. Kuin he itsensä viisaiksi luulivat, niin he ovat tyhmiksi tulleet,
23. Ja ovat katoomattoman Jumalan kunnian muuttaneet katoovaisen ihmisen ja lintuin ja neljäjalkaisten ja matelevaisten kuvan muotoiseksi.
24. Sentähden on myös Jumala heidät laskenut* sydämensä himoihin, saastauteen, häpäisemään keskenänsä omaa ruumistansa,
25. Jotka Jumalan totuuden ovat valheeksi muuttaneet ja ovat kunnioittaneet ja palvelleet enemmän luontokappaletta kuin Luojaa, joka on siunattu ijankaikkisesti, amen!
26. Sentähden on Jumala heidät antanut ylön häpiällisiin himoihin, että myös heidän vaimonsa ovat muuttaneet luonnollisen tavan luontoa vastaan,
27. Niin myös miehet ovat antaneet ylön vaimon luonnollisen pitämisen, toinen toisensa puoleen himoissansa palaneet, miehet miesten kanssa* riettauden tehneet ja saaneet, niinkuin pitikin, eksymisensä palkan itsessänsä.
28. Ja niinkuin ei he tahtoneet Jumalaa tuta, niin Jumala laski heidät häijyyn mieleen tekemään niitä, mitä ei sovi tehdä,
29. Täynnänsä kaikkea vääryyttä, salavuoteutta, koiruutta, ahneutta, pahuutta: täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahan suomuutta:
30. Korvankuiskutteliat, panetteliat, Jumalaa vihaajat, häpäisiät, ylpiät öykkärit, pahain neuvoin pesät, vanhemmillensa tottelemattomat,
31. Tomppelit, liiton rikkojat, haluttomat, sovittamattomat, armottomat.
32. Jotka Jumalan oikeuden tietävät, (että ne, jotka näitä tekevät, ovat kuoleman ansainneet) ei ainoastaan niitä tee, mutta myös"
Sulla on aika vanha käännös, oletko huomannut? Ei kukaan nykyajan ihmiselle puhu eikä kirjoita tuolla lailla.
Ehkä hän on antiikista kiinostunut hipsteri?