Koira ei vain laihdu, kilpirauhasen vajaatoiminta

Minulla on 8-vuotias mittelspitz-narttu, joka oli pitkään normaalipainoinen, iloinen ja aktiivinen koira. Jossain vaiheessa alkoi lihominen, apaattisuus ja lenkkeilyhaluttomuus jonka takia käytiin eläinlääkärillä ja kilpirauhasen vajaatoimintahan sieltä tuli diagnoosiksi. Saimme kilpirauhaslääkkeet ja muutos oli hurja, koirasta tuli taas iloinen ja pirteä itsensä, turvotus laski ja laihtui myös.

Nyt kuitenkin tuntuu että kehitys on pysähtynyt, mitteli on vieläkin ylipainoinen ja sen huomaa selvästi. Teemme pitkiä lenkkejä päivittäin, ylimääräisiä herkkuja ei ole ikinä saanut paljon paitsi treeneissä, syö normaalisti kuivaruokaa ja ruokahalu ei ikinä ole ollut edes suuri, yleensä käy vähän närppimässä ja jättää ruokaa. Kävimme juuri eläinlääkärillä kontrolliverikokeissa ja veriarvot olivat nyt normaalit. Muuten käytös on normaali, on iloinen ja aktiivinen ja leikkisä ja juoksentelee paljon

Onko muilla ollut samaa ongelmaa ja miten saada koira taas normaalipainoiseksi? En tiedä mitä tehdä enää eri tavalla. En tunne kylkiluita ollenkaan vaikka yritän, tämä vaikuttaa jo meidän harrastuselämään koska en kehtaa enää mennä koiran kanssa treeneihin, mätsäreihin, kisoihin tai mihinkään koska pelkään mitä muut ajattelevat.
2259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onko veri arvoja tarkistettu?
Meillä käytiin kerran puolessa vuodessa,ja sitten kerran vuoteen tarkistuttamassa että arvot ja lääkitys on kohdillaan.
Kannattaa varmaan lääkäriltä ihan kysyä,että mikä olis järkevintä.

Äänestä

Kuten kirjotin aloitusviestissä niin oltiin juuri kontrolliverikokeilla ja kilpirauhasarvot oli normaalit :) Lääkitys on siis kohdallaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fuego- kirjoitti:

Minulla on 8-vuotias mittelspitz-narttu, joka oli pitkään normaalipainoinen, iloinen ja aktiivinen koira. Jossain vaiheessa alkoi lihominen, apaattisuus ja lenkkeilyhaluttomuus jonka takia käytiin eläinlääkärillä ja kilpirauhasen vajaatoimintahan sieltä tuli diagnoosiksi. Saimme kilpirauhaslääkkeet ja muutos oli hurja, koirasta tuli taas iloinen ja pirteä itsensä, turvotus laski ja laihtui myös.

Nyt kuitenkin tuntuu että kehitys on pysähtynyt, mitteli on vieläkin ylipainoinen ja sen huomaa selvästi. Teemme pitkiä lenkkejä päivittäin, ylimääräisiä herkkuja ei ole ikinä saanut paljon paitsi treeneissä, syö normaalisti kuivaruokaa ja ruokahalu ei ikinä ole ollut edes suuri, yleensä käy vähän närppimässä ja jättää ruokaa. Kävimme juuri eläinlääkärillä kontrolliverikokeissa ja veriarvot olivat nyt normaalit. Muuten käytös on normaali, on iloinen ja aktiivinen ja leikkisä ja juoksentelee paljon

Onko muilla ollut samaa ongelmaa ja miten saada koira taas normaalipainoiseksi? En tiedä mitä tehdä enää eri tavalla. En tunne kylkiluita ollenkaan vaikka yritän, tämä vaikuttaa jo meidän harrastuselämään koska en kehtaa enää mennä koiran kanssa treeneihin, mätsäreihin, kisoihin tai mihinkään koska pelkään mitä muut ajattelevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu