Kasvatuskalan terveellisyys on kyseenalaista

Kalasta saatu omega 3 rasvahappo on terveellistä. Mutta. Tiesithän. Suurin osa ravinnoksi käytetystä kalasta on kasvatettua. Etenkin Lohi. Norjassa kasvatetut lohet kärsivät erilaisista sairauksista. Pitääkseen kalansa elossa kalankasvattajat pumppaavat kalojensa päälle kasvintorjunta-aineita ja syöttävät jatkuvasti kaloille antibiootteja. Me syömme nuo aineet itseemme. Lisäksi on niin, että kalanrehu on tehty pienkaloista joita saadaan Itämerestä. Itämeri on erittäin saastunut. Maailman saastuneimpia meriä. Itämeren villikalojenkin syömistä kehotetaan välttämään niissä olevien ympäristömyrkkyjen takia. Kasvatuslohet ovat erittäin rasvaisia (15-34%) verrattuna villilohikaloihin (5-7%) . Kalanrehun mukana tulleet itämeren ympäristösaasteet sekä antibiootit ja kasvintorjunta-aineet kerääntyvät (kumuloituvat) juuri kasvatuskalan rasvaan. Kasvatuskalassa (Lohi) on ravintoryhmistä ylivoimaisesti (moninkertaisesti )eniten myrkkyjä ja erilaisia jäämiä. Olethan tarkkana mitä syöt !
0146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


syötkö_terveellisesti kirjoitti:

Kalasta saatu omega 3 rasvahappo on terveellistä. Mutta. Tiesithän. Suurin osa ravinnoksi käytetystä kalasta on kasvatettua. Etenkin Lohi. Norjassa kasvatetut lohet kärsivät erilaisista sairauksista. Pitääkseen kalansa elossa kalankasvattajat pumppaavat kalojensa päälle kasvintorjunta-aineita ja syöttävät jatkuvasti kaloille antibiootteja. Me syömme nuo aineet itseemme. Lisäksi on niin, että kalanrehu on tehty pienkaloista joita saadaan Itämerestä. Itämeri on erittäin saastunut. Maailman saastuneimpia meriä. Itämeren villikalojenkin syömistä kehotetaan välttämään niissä olevien ympäristömyrkkyjen takia. Kasvatuslohet ovat erittäin rasvaisia (15-34%) verrattuna villilohikaloihin (5-7%) . Kalanrehun mukana tulleet itämeren ympäristösaasteet sekä antibiootit ja kasvintorjunta-aineet kerääntyvät (kumuloituvat) juuri kasvatuskalan rasvaan. Kasvatuskalassa (Lohi) on ravintoryhmistä ylivoimaisesti (moninkertaisesti )eniten myrkkyjä ja erilaisia jäämiä. Olethan tarkkana mitä syöt !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu