Pekka Lassilan vastaus löytökoiraasiassa

löytyy fb:sta:

Sain Pekka Lassilalta seuraavanlaisen vastauksen:

Hei,

Kiitos viestistä.
Lähettämäsi viestin sisältö perustuu ilmeisesti sosiaalisessa mediassa olleisiin kirjoituksiin, joista suurin osa perustuu virheellisiin tietoihin sekä on asiatonta ja menee myös henkilökohtaisuuksiin.

Sallaan tulee vuosittain irtokoiria Venäjän puolelta. Koirat ovat madottamattomia ja tautisia. Myös tässä tapauksessa Sallan Kelloseljän rajavartioston mukaan koirat (2) tulivat Venäjältä. Koirat olivat muun muassa ruokailleet Suomen puolella luontoon kuolleen ja mätänemistilassa olleen hirven haaskalla.

Venäjän puolella, vanhan Sallan alueella on näitä hyljättyjä "kullannuppuja" joka paikassa ja haitaksi asti. Mielestäni on täysin oikein, että koirat, jos ne tulevat Suomen puolelle, lopetetaan asianmukaisesti ilman kärsimyksiä. Jo pelkästään siitä syystä, että ne eivät pääsisi levittämään tauteja alueella oleviin eläimiin.

Sallan matkailumaineella ja näillä irtokoirilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Maineen menettämisellä uhkailu on huonosti harkittua ja asiatonta. Sallan kunta ja Sallan matkailuyrittäjät ovat panostaneet matkailupalveluiden kehittämiseen muun muassa avaamalla ensimmäisten joukossa Suomessa koiralatuja matkailijoiden käyttöön. Koiralatuverkko on laaja ja se on kymmeniä kilometrejä pitkä ja on pääosin myös valaistu. Siitä tulee kuntaan erinomaista palautetta. Monilla paikkakunnilla koiran kanssa ladulla hiihtäjät manataan alimpaan kastiin. Sallassa ei.

Tervetuloa tutustumaan.

Pekka Lassila
24895
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Näkisit pekkapolo mitä suomalaiset metsästyskoirat syövät metsässä ollessaan. Määnneitä hirvenraatoja esim. Aikamoista uhkakuvissa elämistä, jos mielestään kaikki venäläiset koirat on täynnä tauteja ja ne pitää sen takia tappaa. Herää todellisuuteen hyvä mies, nyt on kaunis kesä ja koirallakin on oikeus elämään, varsinkin kun on olemassa siitä huolehtiva ihminen.

Äänestä
  • Pitäisi jo viimeinkin tajuta mistä on kysymys. En usko aidon sallalaisen voihkivan yhden kulkukoiran perään, kun tiedetään miksi ne pitää hävittää. Jos rajanyli tulleita koiria ei hävitettäisi enenpitkään eläintauteja tarttuisi. Pitäisi jo aikuistua ja ajatella asioita laajemmin kuin kapista kulkukoiraa suremalla.

    Äänestä

  • navetan_taa kirjoitti:

    Pitäisi jo viimeinkin tajuta mistä on kysymys. En usko aidon sallalaisen voihkivan yhden kulkukoiran perään, kun tiedetään miksi ne pitää hävittää. Jos rajanyli tulleita koiria ei hävitettäisi enenpitkään eläintauteja tarttuisi. Pitäisi jo aikuistua ja ajatella asioita laajemmin kuin kapista kulkukoiraa suremalla.

    Todellakin tyhmemmänkin pitäisi jo tajuta. Sinunkin.

    Äänestä

Muutamia vuosia sitten tuli venäjältä rotukoira, tai ainakin mukavan näköinen. Silloin sama koiratarhan pitäjä esiintyi koiran kanssa useissa lehdissä ja taisi olla televisiossakin. Koiralle löytyi ottaja. Taisi se aikaisempi koira olla vain vähän mukavemman oloinen kun sai turkkinsa pitää.

Äänestä

Pekka puhuu asiaa.
Mikä siinä on vaikea ymmärtää?
Ja jos tämäkin koira olisi mukavamman oloinen (ei siis sairaalloisen arka, ihmisestä vieraantunut) pääsisisi sekin ehkä uutisiin köytöeläintarhan pitäjän kanssa.
Nyt sitä yritetään uutisiin väen väkisin jonkun pellen toimesta. Pellen, joka yrittää kiillottaa sädekehäänsä eläintenpelastajana. Oishan se hel...tin hienoa omistaa venäjältä paennut "rescuekoira", jota vois tuolla somessa hehkuttaa..ehkä jopa perustaa sille oma fb-profiili taikka jopa ihkaoma blogi.

1Äänestä
  • Ai että sellainen "kaunotar ja hirviö" juttu lehteen, vai? Kyllähän yksi sellainen jo oli. Kyllä täytyy sanoa että hirvenraatokin näyttää hehkeältä tuon rinnalla.

    Äänestä

Semmoista "kaunotar ja hirviö"-juttuahan tästä on vääntämällä yritetty tehdä. Hirviö-sallalaiset vastaaan eläintenystävä-ketkä lieneekään.
Pitää nyt muistaa, että täällä ollaan eletty vennään rajalla vuosisatoja. Aina sieltä tulevat eivät ole olleet suojelun tarpeessa. Toki on suoja annettu silloin, kun sen tarve on nähty.
Turha tänne on tulla jeesustelemaan vieropalkisten. Muuten tervetuloa vaan, näihin kairoihin mahtuu, kunhan vaan on avoin mieli.

Äänestä
  • Mä luulen, että tässä tautipelossa on enemmän kyse siitä, että ihmiset pelkää ihan jotain muita tauteja, joita voi tulla Venäjältä. Ja sitten projisoi sen pelon eläimiin.

    Äänestä

  • Kaikki mikä Venäjätä tulee on parasta katsoo tähtäimenläpi....

    Äänestä

  • veteraaninpoika kirjoitti:

    Kaikki mikä Venäjätä tulee on parasta katsoo tähtäimenläpi....

    Mutta eihän teidän miehet, joilla on epäsäännölliset piirteet ja pienet pikisilmät muuta saa kuin maksullista. Naisten kanssa tietysti sama juttu...

    Äänestä

Siis maksullista koiraako?
Kyllä meillä koirista maksetaan niinku muuallakin.
Ja kyllä täältä löytyy myös komeita sinisilmäisiä miehiä niiden komeiden pikisilmien lisäksi.
Eikä naistenkaan tarvi maksaa miehistä/koirista sen enempää kuin muuallakaan Suomessa..

Äänestä

Jos Salla on Suomen p...reikä niin onko sallalaiset sitten kihomatoja?

Äänestä
  • Meillä päin sanottiin, että Kemi on Perämeren persereikä. Ja Suomen persereikä löytyy sitte jostain Kotkan seutuvilta kai :)

    Äänestä

SALLA ON SUOMEN PERSEREIKÄ

Äänestä

Eihän tää ole todellista. Täällä on kaikenlaisia kukkahattuhörhöjä, jotka vaativat Venäjältä loikanneen irtokoiren suojelemista. Juuri Yle julkaisi jutun, jossa jopa Ruotsista tulevissa lemmikkikoirissa on tauteja, jotka voivat levitä suomalaisten kotieläimiin. Voi herrajee, että Venäjän kapiset piskit pitäisi suojella. Sallassa pitää tehdä juuri niin kuin tehty. Lassilanki kirjoitus on hyvin asiallinen.

https://yle.fi/uutiset/3-9669577

Äänestä
  • Ja hei sun heiluville! kyllä olet sinäkin tautia monasti tuonu sieltä kelloselän toiselta puolelta löpönhakureissullas, toennäkösemmin sinulla on raivotauti kuin syyttömänä nirhatulla koiralla

    Äänestä

  • patskamunaolet kirjoitti:

    Ja hei sun heiluville! kyllä olet sinäkin tautia monasti tuonu sieltä kelloselän toiselta puolelta löpönhakureissullas, toennäkösemmin sinulla on raivotauti kuin syyttömänä nirhatulla koiralla

    Kyllä se koira ihan syystä henkensä menetti. Nirhattiin niinku täällä monet sanoo.
    Villikoira, joka ei sopeudu ihmisen laumaan on parempi lopettaa. Turha inhimillistää koiran elämää. Turha ajatella, että se lopultakin pääsi kuollessaan ammutun kumppaninsa seuraan sateenkaarisillalle.
    Tämä surullisen kuuluisa koira olisi muussa tapauksessa kärsinyt lopun elämäänsä loppupeleissä tietämättömän omistajan hoivassa. Koskaan tämä koira ei olisi saanut olla enää vapaa niin kuin koko elämänsä oli ollut eikä se koskaan olisi saanut kulkea niinkuin oli tähän asti kulkenut.
    Mutta nyt vaan yksi turhanpäiväinen ihminen mielensä pahoitti ja tästä valtavan jutun keitti. Ei hän saanutkaan omakseen sitä erikoisuutta, sitä mediajulkkista josta olisi vieläpä rahat kerännyt blogiteksteillään. Hienon fasepookkiprofiilinki tälle villille olisi pian kyhännyt.
    Samapa se niille paikallisille eläintenystäville, jotka haluavat luontoaan, porojaan ja lemmikkieläimiään suojella tarttuvilta taudeilta.
    Hän nyt vain niin mielensä pahoitti ja tämän jutun keitti!!

    Äänestä

  • Suksi sinä aivokääpiö nirhaamaan ihtes. Täyttä sontaa puhut.

    Äänestä

Enole kirjoitti: "Villikoira, joka ei sopeudu ihmisen laumaan on parempi lopettaa."

Mitä Enole siitä tietää? Se "lauma", jossa tuo koiraparka oli elämänsä viimeiset 2 viikkoa oli Aholan koiratarha, joka oli yhtä häkkiä myöten täynnä Aholan omia koiria! Turhautuneita, stressaantuneita räkyttäjiä.

Olen nähnyt videon ja toivon että se tulevaisuudessa julkistetaan.

Lisäksi nuo Aholan omat koiratarhat on rakennettu Sallan kunnan varoilla muka "löytöeläimiä" varten.

Miten tuo nainen on saanut tuollaisen vallan Sallassa? Jo pelkkä perustulo siitä että hän "on" - siis nimenomaan on tekemättä mitään - 4 kunnan löytöeläinhoitaja takaa hänelle työttömyyskorvausta isomman perustulon. Sen lisäksi tulee tietysti kaikki kulukorvaukset päälle. Toivottavasti näistäkin tehdään jokin laskelma julkisuuteen.

Äänestä
  • Tiesitkö että rankkuriksi ei ole tunkua? Siksi Ahola on neljän kunnan rankkuri, kaikki muut ovat yksi kerrallaan lopettaneet tuon harvinaisen epäkiitollisen työn.

    Äänestä

Facebookista löydettyä, tarkoittanee Pekka Lassilaa:

"Hmm.. Mielenkiintoista. Henkilö, jonka vastaukset julkaisin tässä, tekee kuulemma poliisille rikosilmoituksen kirjesalaisuuden loukkaamisesta. Semmoinen kyllä liikuttaa, viattoman eläimen henki ei.

Sanoin, että voi ilmoittaa aivan vapaasti poliisille, jos tuommoinen asia painaa enemmän vaakakupissa kuin viattoman koiran henki."

Äänestä

Etelän eläin"suojelijat" tulevat tänne hyppimään ja kukaan paikallinen ei halua niiden kanssa tehdä yhteistyötä kun hommaa hoidetaan täysin asiattomasti.

Eivät käsitä minkälaista haittaa tekevät paikalliselle eläinsuojelutyölle, suuri yleisö ei tämän hulabaloon jälkeen halua kuullakaan eläinsuojelusta :(

Hoi, Itä-Lappi, annetaan näiden hörhöjen keuhkota ittensä väsyksiin, hoidetaan me eläinsuojelu entiseen tyyliin, yhteistyöllä, maltilla ja maalaisjärjellä, eikös?

Äänestä

näin on asia, tänne ei tarvi hihulien vääntyä taikka kirjoitella paskaa,saattaa tulla kiire.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tunteeton.paskiainen kirjoitti:

löytyy fb:sta:

Sain Pekka Lassilalta seuraavanlaisen vastauksen:

Hei,

Kiitos viestistä.
Lähettämäsi viestin sisältö perustuu ilmeisesti sosiaalisessa mediassa olleisiin kirjoituksiin, joista suurin osa perustuu virheellisiin tietoihin sekä on asiatonta ja menee myös henkilökohtaisuuksiin.

Sallaan tulee vuosittain irtokoiria Venäjän puolelta. Koirat ovat madottamattomia ja tautisia. Myös tässä tapauksessa Sallan Kelloseljän rajavartioston mukaan koirat (2) tulivat Venäjältä. Koirat olivat muun muassa ruokailleet Suomen puolella luontoon kuolleen ja mätänemistilassa olleen hirven haaskalla.

Venäjän puolella, vanhan Sallan alueella on näitä hyljättyjä "kullannuppuja" joka paikassa ja haitaksi asti. Mielestäni on täysin oikein, että koirat, jos ne tulevat Suomen puolelle, lopetetaan asianmukaisesti ilman kärsimyksiä. Jo pelkästään siitä syystä, että ne eivät pääsisi levittämään tauteja alueella oleviin eläimiin.

Sallan matkailumaineella ja näillä irtokoirilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Maineen menettämisellä uhkailu on huonosti harkittua ja asiatonta. Sallan kunta ja Sallan matkailuyrittäjät ovat panostaneet matkailupalveluiden kehittämiseen muun muassa avaamalla ensimmäisten joukossa Suomessa koiralatuja matkailijoiden käyttöön. Koiralatuverkko on laaja ja se on kymmeniä kilometrejä pitkä ja on pääosin myös valaistu. Siitä tulee kuntaan erinomaista palautetta. Monilla paikkakunnilla koiran kanssa ladulla hiihtäjät manataan alimpaan kastiin. Sallassa ei.

Tervetuloa tutustumaan.

Pekka Lassila

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu