Etsin tyttöystävää

Olen 13 vuotias poika joka etsii tyttöystävää. Tunnen oloni yksinäiseksi ja syrjätyksi.
7648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mieti, onko koulussasi tai muualla ympärilläsi ikäisiäsi, joiden kanssa voisit aloittaa juttelun. Esimerkiksi jostain harrastuksesta. Nuorille on myös monella paikkakunnalla tarjolla vapaa-ajantoimintaa, esimerkiksi kerhoja tai urheilutoimintaa. Mene rohkeasti mukaan ja avaa ainakin joskus suusi.

Äänestä

Kuule poika, rohkeasti vain aloitat jonkun asian harrastamisen. Valitse asia, josta oikeasti tykkäät ja olet kiinnostunut. Harrastuksista voit löytää kaverin, jonka kan ssa viihdyt. On aivan varmaa, että löydät jonkun ystävän ennen pitkää, kunhan vain menet tilanteisiin, joissa on kavereita. Se voi olla jotain puuhaa, esimerkiksi koirakoulua, suunnistamisen koulu, mitä tahansa. Kaikki tekeminen on hyvästä. Netin ääreltä pois.

Äänestä

Moi oon myös 13 ja tyttö, voisin tutustuu jos kerrot vaik snäpin <3

Äänestä

Oon 13 vuotias poika joka etsii tyttöystävää.😁

Äänestä

Mist päin oot?:)

Äänestä

Nyt on oikea paikka 13-vuotiaan hakea tyttöystävää .Suomi 24 sta varmasti löytyy ja hyvä

Äänestä
  • No ei todellakaan ole. Ihan sitten väärä paikka täynnä mieleltään sairaita tai muuten epämääräisiä aikuisia. Olehan poika varovainen. Suosittelen hakeutumaan paikkoihin, joissa voit tavata oikeasti oman ikäisiä ihmisiä tai vaikka nuorten chatteihin tms.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Yksinäinenpoika kirjoitti:

Olen 13 vuotias poika joka etsii tyttöystävää. Tunnen oloni yksinäiseksi ja syrjätyksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu