Mistä sen tietää, ajatteleeko toinen samoin?

20 v. ystävyyttä takana, mutta aina siinä on ollut enemmän. Ollaan vaan menty ristiin, varattuja tahoillamme väärään aikaan. Nyt nähtiin pitkästä aikaa. Kavereina, mutta Muuta ei tehty kuin hymyiltiin ja tuijotettiin toisiamme silmiin. Sen jälkeen oltu jatkuvasti yhteydessä. Meillä on pitkä välimatka. Olenko ihastuksen sokaisema vai voiko hymyistä ja muusta kehonkielestä (halasimme, hän vähän tärisi, jännitti) päätellä että hän olis valmis muuhunkin? Viestit välillämme olleet asiallisia kuitenkin - saattaapi johtua siitäkin, että toisella meistä on perhe. Ottaisitko riskin ja lähtisit tunteiden mukaan (kun meillä on vain tämä yksi elämä) vai nielisitkö ihastuksen lastesi kodin vuoksi?
1248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No kannataisiko lyödä kortit pöytään ja alkaa tuomaan "asiaa" esiin viesteissä, ja saada hänen puoleta näkemyksiä peliin ja sitten tuoda omia näkemyksiä esiin...

Ja ei kait se kuitnekaan ole niin tavatonta, että kun aihe johtaa toiseen ja siitä toiseen jne. että kaveritkin etenee aivan siihen itseensä.

Itsellä oli sellainen tilanne, että pidinyhteyttä erääseen ja jo alkuajoista asti jutuissa oli "aiheesta", ja sit kun tapasimme, niin hän otti asiaa esiin ja minä tyhmä en lähtenyt asiaan, vaikka olisin saanut sen kautta itselleni aika paljon. Jos on luottanusta, niin sitä voi turvallisesti käyttää ystävyydessä hyväkseen käyttämättä ystävää hyväkseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kurjaaa kirjoitti:

20 v. ystävyyttä takana, mutta aina siinä on ollut enemmän. Ollaan vaan menty ristiin, varattuja tahoillamme väärään aikaan. Nyt nähtiin pitkästä aikaa. Kavereina, mutta Muuta ei tehty kuin hymyiltiin ja tuijotettiin toisiamme silmiin. Sen jälkeen oltu jatkuvasti yhteydessä. Meillä on pitkä välimatka. Olenko ihastuksen sokaisema vai voiko hymyistä ja muusta kehonkielestä (halasimme, hän vähän tärisi, jännitti) päätellä että hän olis valmis muuhunkin? Viestit välillämme olleet asiallisia kuitenkin - saattaapi johtua siitäkin, että toisella meistä on perhe. Ottaisitko riskin ja lähtisit tunteiden mukaan (kun meillä on vain tämä yksi elämä) vai nielisitkö ihastuksen lastesi kodin vuoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu