20 v. ystävyyttä takana, mutta aina siinä on ollut enemmän. Ollaan vaan menty ristiin, varattuja tahoillamme väärään aikaan. Nyt nähtiin pitkästä aikaa. Kavereina, mutta Muuta ei tehty kuin hymyiltiin ja tuijotettiin toisiamme silmiin. Sen jälkeen oltu jatkuvasti yhteydessä. Meillä on pitkä välimatka. Olenko ihastuksen sokaisema vai voiko hymyistä ja muusta kehonkielestä (halasimme, hän vähän tärisi, jännitti) päätellä että hän olis valmis muuhunkin? Viestit välillämme olleet asiallisia kuitenkin - saattaapi johtua siitäkin, että toisella meistä on perhe. Ottaisitko riskin ja lähtisit tunteiden mukaan (kun meillä on vain tämä yksi elämä) vai nielisitkö ihastuksen lastesi kodin vuoksi?
Mistä sen tietää, ajatteleeko toinen samoin?
Kurjaaa
1248
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No kannataisiko lyödä kortit pöytään ja alkaa tuomaan "asiaa" esiin viesteissä, ja saada hänen puoleta näkemyksiä peliin ja sitten tuoda omia näkemyksiä esiin...
Ja ei kait se kuitnekaan ole niin tavatonta, että kun aihe johtaa toiseen ja siitä toiseen jne. että kaveritkin etenee aivan siihen itseensä.
Itsellä oli sellainen tilanne, että pidinyhteyttä erääseen ja jo alkuajoista asti jutuissa oli "aiheesta", ja sit kun tapasimme, niin hän otti asiaa esiin ja minä tyhmä en lähtenyt asiaan, vaikka olisin saanut sen kautta itselleni aika paljon. Jos on luottanusta, niin sitä voi turvallisesti käyttää ystävyydessä hyväkseen käyttämättä ystävää hyväkseen.