missä voi keskustella kirjoittamisesta?

Tämä palsta vaikuttaa kuolleelta,
missä on sellaisia keskustelupalstoja, joissa voi keskustella kirjoittamisesta? olen täällä seurannut palstaa jonkin aikaa ja olen kyllästynyt yksinpuheluun, joten vinkatkaa, missä kirjoittelijat, kirjailijat ja aloittelijat keskustelevat?
13520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Facebook ja sieltä ryhmä Kirjailijanloput. Aktiivista keskustelua. :)

Äänestä

jaaha, meen sinne.

Äänestä

Juu, keskustelupalstalla vastataan viesteihin, jotka ovat vuodelta 2013-2015

Äänestä

niin on! kirjoittelijat ovat menneisyydessä mönkiviä olmeja...

Äänestä

Salatut elämät - siinä on sitten hyvä ohojelma.

Äänestä

Suosittelen kaikille kirjoittajille Kirjailijanloput- Facebook-ryhmän vetäjän, Arttu Tuomisen dekkareita, Muistilabyrintti ja Murtumispiste.
Kansainvälisen tason tekstiä, sanottiin jossakin kirjablogissa. Ottakaa oppi vastaan!

Äänestä

Kirjailijanloput on ihan ok, mutta välillä on aiheita, joista en haluaisi lähteä julkisesti omalla naamalla kirjoittaa. Esimerkiksi haluaisin keskustella siitä, että miten muut ovat törmänneet kustannustoimittajien kiireeseen eli miten pitkään saa odotella kontaktia ja editointia ja korjausehdotuksia, vaikka soppari olisi tehty. Minulla ei toimi kustannustoimittajan kanssa suhde lainkaan.

Äänestä
  • Koskettava aihe. Minunkin kustannustoimittajaani pitää joskus houkutella työn ääreen. Kerran lähetin hänelle marraskuusas paksun prujun, jonka oli määrä ilmestyä maaliskuussa, mutta rouvalla ei ollut mikään kiire sen tutkimiseen. Kun tajusin tilanteen, kirjoitin hänelle perään koukuttavan saatekirjeen, joka sai hänet tarttumaan työhön asap.

    Samoin on ärsyttänyt saada takaisin "luettu" kässäri, jossa pitkiä pätkiä on ruksattu yli "turhina", ja sitten keskustelussa käy ilmi, että toimittaja ei ole edes LUKENUT niitä, eikä niin ollen tiedä, mikä on niiden rooli kokonaisuudessa - onpahan vain luonut kuvan, että niissä vain joristaan...

    Kirjailijan suhde kustannustoimittajaan on tietenkin herkkä. Olen verrannut suhdetta siihen, että antaisin vieraan ihmisen penkoa toosaani. Oma teksti on yhtä intiimi. Sitä toivoo toimittajalta hienotunteisuutta ja asiantuntemusta - ja yrittää itse olla häntä kohtaan ymmärtävä ja reilu. Henkilösuhde pitää yrittää säilyttää hyvänä, koska jos kemiat alkavat tuottaa kipinöitä ja tulipalon alkuja, sitten on tosi hankalaa.

    Äänestä

  • Kiitos vastauksestasi! Oli todella helpottavaa saada vertaistukea. Tästä on hirveän vaikea puhua missään tai ottaa esille. Miten sinä olet ajatellut toimia jatkossa?

    Olen miettinyt, että voisiko kustantamosta pyytää kustin vaihtoa vai pitääkö yksinkertaisesti yrittää päästä toiseen kustantamoon. Olen nyt siis isolla kustantamolla. Tämä on tosi rasittavaa. Työ seissyt useita kuukausia kustin pöydällä ja lupailee tarttuvansa siihen pian. On tämä ihan hullua.

    Äänestä

  • Olen ajatellut pitää matalaa profiilia, eli olla ensinnäkin ottamatta stressiä niistä asioista, jotka kustiksessani häiritsevät, koska sellainen vain kuluttaa omaa energiaa ja voi jopa vaikuttaa kirjoittamiseen. Perustelen päätökseni sillä, että vaikka noita häiritseviä asioita on, ne tuskin kuitenkaan vaikuttavat lopputulokseen.

    Toiseksi, koska luottamussuhde kustiksen kanssa ei ole täydellinen, panostan omaan työhön sitäkin enemmän, eli en tavallaan odota kustikselta juuri mitään. Se on tietenkin huono tilanne verrattuna parempaan, mutta olen realisti.

    Pienemmissä taloissa, joissa ehkä käytetään enemmän ulkopuolisia tekijöitä, voisi ehkä toivoa, että kustantamo palkkaisi Suomen Kustannustoimittajayhdityksen (en ole tuosta nimestä varma) listoilta freelancerin, jonka kanssa homma sujuisi paremmin, mutta siinä tapauksessa pitäisi siis kustannuspäällikölle tai vastaavalle myöntää, että ongelmia on. Ja mitähän siitä sitten seuraisi. Toisaalta tulisiko tilalle kuitenkaan parempaa henkilöä freelancerinakaan - miksi hän on freelancer. Ja kyse on myös rahasta: freekku vaatisi tuhansia euroja, ja talon kustis on kk-palkalla.

    Omassa kustiksessa ärsyttää vielä sellainen asia, että hän keskittyy lähinnä kielioppiin ym. vaikka haluaisin pohtia romaanin teemaa ja sen tapaisia juttuja. Mutta kaikki eivät voi saada Harri Haanpäätä :D

    Minkälainen julkaisuaikataulu sulla on, jos työ kerran makaa kuukausia kustiksen pöydällä Onko julkaisu jo sovittu vai sovitaanko se sen mukaan, miten kustis saa hommansa tehtyä?

    Äänestä

  • Tämä on toinen kirjani. Ensimmäisessä oli eri kustis, joten tilanne on aika hämmentävä. Vinkkisi siitä, että panostaa omaan työhön enemmän, tuntuu tosi fiksulta. Kirjan aikataulu on levällään, ja se katsotaan, mihin kohtaan julkaisu sopii. Siksi varmaan tämä roikkuminenkin, mutta välillä on tosi raastavaa. Uudessa Parnassossa oli muuten J.P. Koskiselta hyvä artikkeli kustantamoihin liittyen.

    Iloa kirjoittamiseen!

    Äänestä

  • Renttuli21 kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi! Oli todella helpottavaa saada vertaistukea. Tästä on hirveän vaikea puhua missään tai ottaa esille. Miten sinä olet ajatellut toimia jatkossa?

    Olen miettinyt, että voisiko kustantamosta pyytää kustin vaihtoa vai pitääkö yksinkertaisesti yrittää päästä toiseen kustantamoon. Olen nyt siis isolla kustantamolla. Tämä on tosi rasittavaa. Työ seissyt useita kuukausia kustin pöydällä ja lupailee tarttuvansa siihen pian. On tämä ihan hullua.

    Totta kai voit pyytää kustannustoimittajan vaihtamista, jos teillä ei yhteistyö toimi. Varsinkaan jos et saa kommentteja ja aikataulut venyvät. Sano, että haluat jatkaa ensimmäisen kanssa.

    Äänestä

En ole itse keskustellut, mutta quorasta löytää englanniksi tosi kiintoisia keskusteluja kirjoittamisesta englanniksi. Aina kun avaan sähköpostini minulle on tullut n.3 uutta viestiä kiinnostavista keskusteluista, kuten 'how can you write realistic dialogue?' , 'how to start your story?' , 'what are some tips for finding inspiration to write a story?' , 'what can I do to better capture emotion in writing?' , 'what are the common cliches when writing fiction?' ... Sieltä löytää tosi hyviä kysymyksiä (löydän usein kysymyksiä, joita haluaisin itse kysyä) ja vastauksia, jotka ovat auttaneet ainakin minua kirjoittamisessa.
Suositellen kokeilemaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kolpotin kirjoitti:

Tämä palsta vaikuttaa kuolleelta,
missä on sellaisia keskustelupalstoja, joissa voi keskustella kirjoittamisesta? olen täällä seurannut palstaa jonkin aikaa ja olen kyllästynyt yksinpuheluun, joten vinkatkaa, missä kirjoittelijat, kirjailijat ja aloittelijat keskustelevat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu