viivästyskorko 63 senttiä, 600 euron perintälasku

Kuka enää luottaa lakiin, oikeuteen ja kuluttajan suojaan? Saisiko jostain näiden tietoja niin voisi välttää niitä (perintä) yrityksiä jotka tällaista tekevät?
1240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hohhoijaa. Laitapa vähän tarkempaa tietoa.
Näin kylmiltäni veikkaisin, että kyseessä on joku lasku tyyliin vuodelta 2010, josta on oikeuden päätös ja joka on ollut ulosotossakin muutaman kerran tässä välissä. Ulosotto palauttaa velan velkojalle varattomuusesteen todettuaan, ja jos siihen on joskus maailman aikaan maksettu esim. perintään siirron jälkeen pääoma ja jätetty kulut avoimeksi, voi lasku näyttää tuolta. Kukaan tai mikään velkoja ei kuitenkaan lyö nollapääomaa perintään, ellei lasku ole kokonaisuudessaan tai osittain avoinna eräpäivän ja muikkarin eräpäivän jälkeenkin. Näillä etenkin velallisten tuki -ryhmässä yritetään aika-ajoin hekumoida ja jossain telkkariohjelmassakin kerran joku perussuomalainen nainen, elämäntapatyötön, mässäili samanlaisella laskulla, josta oli itse maksanut pääoman "vain pari kuukautta myöhässä" omien sanojensa mukaan ja sitten väitti että sille parin sentin korolle oli lyöty parisataa euroa perintäkulua :D Huomaa, että suurin osa perinäkirjeen vastaanottajista on elämämkoululaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ZXrose kirjoitti:

Kuka enää luottaa lakiin, oikeuteen ja kuluttajan suojaan? Saisiko jostain näiden tietoja niin voisi välttää niitä (perintä) yrityksiä jotka tällaista tekevät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu