Jäi haavoja sen pitkäaikaisen teinirakkauden jälkeen, haavoja jotka eivät koskaan parantuneet. Asumme eri maissa, että vahingossakaan emme ole livenä tavanneet 70-luvun jälkeen. Nyt kohtaaminen Facebookissa satuttaa jälleen.
On harvinaista nykyisin, että nuoret menettäisivät nykyisin kuoleman kautta rakkaimpansa. Mutta tuskan hylätyksi tulemisen jälkeen täytyy tuntua pahemmalta kuin jos rakastettu ihminen kuolee. Hänen kuultiin menneen kihloihin ja hän jatkoi elämäänsä reippaasti. Minun elämäni ei jatkunut pitkään aikaan.
On harvinaista nykyisin, että nuoret menettäisivät nykyisin kuoleman kautta rakkaimpansa. Mutta tuskan hylätyksi tulemisen jälkeen täytyy tuntua pahemmalta kuin jos rakastettu ihminen kuolee. Hänen kuultiin menneen kihloihin ja hän jatkoi elämäänsä reippaasti. Minun elämäni ei jatkunut pitkään aikaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jaan tunteen, mutta olen koittanut unohtaa koko ihmisen enkä koe tarvetta tavata häntä. Onneksi asumme eri paikkakunnilla. Ja aikaakin on kulunut kymmeniä vuosiajaentiedä mitä hänelle nyt kuuluu, enkä välitä.
Kokemukseni on sellainen, ettei tavallaan kyennyt unohtamaan toista, inhoaminenkin oli vaikeaa. Mutta täydellinen vuosien ero vaan häipyi mielestä kuin maisema. Ajankohtaisuus häviää ennen pitkää. Arkikiireet pitivät ajatukset poissa aiheesta. Uusi työ muualla hyvä juttu.
Ulkomaalaisesta saa romanttisen lopun omaan päähänsä, se on sitten muisto eikä toivu koska arki on täyttynyt uudenlaisella elämällä. Rakastettu ei todennäköisesti enää palaa, koska on välimatka, eri kulttuuri ja toisen kotimaassa asuminen on kallista ilman työtä.
Suomalaisen rakastetun unohtaminen on vaikeaa, mutta täys' ero kaikista yhteisistä asioista toimii ennenpitkää samana efekti kuin auto- tai lentomatkalla taakse jäävä ja lopulta katoava maisema. Ongelmia ei kylläkään kannata paeta, vaan hoitaa mm. velat, ne tulevat vastaan myöhemmin vaikka ulkomaille asumaan muutossa, jos esim. kotimaan poliittinen ilmapiiri muuttuu ja haluaa pois.