Tavata teinirakkaus pitkän ajan jälkeen uudelleen.

Jäi haavoja sen pitkäaikaisen teinirakkauden jälkeen, haavoja jotka eivät koskaan parantuneet. Asumme eri maissa, että vahingossakaan emme ole livenä tavanneet 70-luvun jälkeen. Nyt kohtaaminen Facebookissa satuttaa jälleen.

On harvinaista nykyisin, että nuoret menettäisivät nykyisin kuoleman kautta rakkaimpansa. Mutta tuskan hylätyksi tulemisen jälkeen täytyy tuntua pahemmalta kuin jos rakastettu ihminen kuolee. Hänen kuultiin menneen kihloihin ja hän jatkoi elämäänsä reippaasti. Minun elämäni ei jatkunut pitkään aikaan.
3367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jaan tunteen, mutta olen koittanut unohtaa koko ihmisen enkä koe tarvetta tavata häntä. Onneksi asumme eri paikkakunnilla. Ja aikaakin on kulunut kymmeniä vuosiajaentiedä mitä hänelle nyt kuuluu, enkä välitä.

Äänestä
  • Kokemukseni on sellainen, ettei tavallaan kyennyt unohtamaan toista, inhoaminenkin oli vaikeaa. Mutta täydellinen vuosien ero vaan häipyi mielestä kuin maisema. Ajankohtaisuus häviää ennen pitkää. Arkikiireet pitivät ajatukset poissa aiheesta. Uusi työ muualla hyvä juttu.

    Äänestä

Ulkomaalaisesta saa romanttisen lopun omaan päähänsä, se on sitten muisto eikä toivu koska arki on täyttynyt uudenlaisella elämällä. Rakastettu ei todennäköisesti enää palaa, koska on välimatka, eri kulttuuri ja toisen kotimaassa asuminen on kallista ilman työtä.

Suomalaisen rakastetun unohtaminen on vaikeaa, mutta täys' ero kaikista yhteisistä asioista toimii ennenpitkää samana efekti kuin auto- tai lentomatkalla taakse jäävä ja lopulta katoava maisema. Ongelmia ei kylläkään kannata paeta, vaan hoitaa mm. velat, ne tulevat vastaan myöhemmin vaikka ulkomaille asumaan muutossa, jos esim. kotimaan poliittinen ilmapiiri muuttuu ja haluaa pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arpeutunuthaava kirjoitti:

Jäi haavoja sen pitkäaikaisen teinirakkauden jälkeen, haavoja jotka eivät koskaan parantuneet. Asumme eri maissa, että vahingossakaan emme ole livenä tavanneet 70-luvun jälkeen. Nyt kohtaaminen Facebookissa satuttaa jälleen.

On harvinaista nykyisin, että nuoret menettäisivät nykyisin kuoleman kautta rakkaimpansa. Mutta tuskan hylätyksi tulemisen jälkeen täytyy tuntua pahemmalta kuin jos rakastettu ihminen kuolee. Hänen kuultiin menneen kihloihin ja hän jatkoi elämäänsä reippaasti. Minun elämäni ei jatkunut pitkään aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu