Joensuu,Imatra ja Lappeenrantako jarruttavat Parik

Onko kuitenkin totuus siinä, että yllämainitut kaupungit jarruttavat Parikkalan kansainvälisen rajanylityspaikan avaamista
Se vähentäisi vähintään25% kyseisten alueiden turistimääriä. Jopa uutena reittinä enemmänkin.
Miksi siis luopua saavutetuita eduista. Savonlinnan korkeudella vaikutukset helposti näkyisi Mikkeliä myöten.
2234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että ryssät pysyy omalla puolellaan. Ainakin niin kauan kun Venäjän tulli, poliisi ja muut viranomaiset jatkavat nykyistä suomalaisia kusettavaa touhuaan. Paljastavat vain sillä olemattoman itsetuntonsa ja ahneutensa rahastaa pimeästi turisteja.

Äänestä
  • Voihan tuon asian ottaa tuoltakin kannalta. Enemmän kai kuitenkin liikennettä on tänne Suomeenpäin. Tietenkin saattaahan ne mennä myös takaisin.
    Kova tuntuu olevan tuo ryssä fobia.

    Oletko muuten joutunut kaltoin kohdelluksi. Omilla reissuilla ei ole sattunut kuvailemisia juttuja.
    Tosin kerran seisottivat tullissa kun henkilö tunnuksen loppuosa sekoitti niiden tietojärjestelmän. Jono seisoi kun virkailijat koettiva löytää jotain yhdennäköisyyttä Bondin kanssa.
    Lopulta pyysivät johonkin paperiin nimmarin ,kun ei ollut antaa valokuvaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eläke-ukko kirjoitti:

Onko kuitenkin totuus siinä, että yllämainitut kaupungit jarruttavat Parikkalan kansainvälisen rajanylityspaikan avaamista
Se vähentäisi vähintään25% kyseisten alueiden turistimääriä. Jopa uutena reittinä enemmänkin.
Miksi siis luopua saavutetuita eduista. Savonlinnan korkeudella vaikutukset helposti näkyisi Mikkeliä myöten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu