Lapsen omituiset oireet... iho, korvat, turvotus

Pakko nyt kysyä, että mitä mieltä olette muut?

Mulla perusterve murkkuikäinen. Kaksi viikkoa sit ilmesty kumpaankin korvaan paikallinen (hyvin tarkkarajainen) ihoreaktio. Kumpikin korva muuttui kuumaksi, punaiseksi ja kutisevaksi ja turposi. Siis ulkoisesti. Lääkärissä tulehdusarvot normaalit ja sai antibioottikuurin ja rasvoja. Lääkäri ei osannut sanoa mistä tämä johtui ja mietittiin pitkään voisko olla allerginen jollekin, muttei keksitty että mille muka. Siis korvat ihan symmetrisesti oirehtivat kauttaaltaan tauiksia myöten.

Nyt korvat jo lähes terveet, mutta lapselle tuli viikonloppuna flunssan oireet. Yskää ja nuhaa. Tänään kaula turposi ja leuan alus myös. Puhe ja nieleminen vaikeutui ja kuume nousi, joten mentiin lääkäriin. Lääkärissä todettiin poskiontelontulehdus ja nyt sitten antibioottikuuri siihen. Tulehdusarvot edelleen normaalit. Lääkäri piti outona että poskiontelot olivat yhtäkkiä ihan täynnä märkää, jos oireet alkaneet vasta viikonloppuna. Eihän se mahdotonta silti... Kaulalta tunnusteli että kilpirauhanen olisi suurentunut.

Lääkäri oli mukava ja tutki kaiken kahteen kertaan ja sanoi että nyt aloitetaan poskionteloista tämä hoito, mutta että pitää muuten tarkkailla tilannetta ja ettei hän ainakaan osaa sanoa yhteyttä näiden asioiden välille.

Tiedättekö sen tunteen kun pitäisi nukkua, mutta on huolissaan? :( Mietin voisiko lapsella olla esim. ruusu..? Siis ei vyöruusu, tai ruusufinni. Mutta voiko sekään oikeasti levitä kumpaankin korvaan tasan samaan aikaan..? Ja kai tässä vaiheessa tulehdusarvotkin olisi jo sitten taivaissa? En tietenkään lääkäriltä tätä kysynyt, kun tuossa vasta googlettelin noita oireita. Ei tietenkään pitäisi, mutta käsi pystyyn ne jotka ei sitä tee. :P

Ehkä nyt lohduttaudun sillä, että CRP on normaali.
0152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

yöäiti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu