Hylätystä sorsan pesästä adoptoitu muna

Elikkäs tilanne on se että pihalle aivan parkkipaikan viereen pesi noin 2 viikkoa sitten sorsa, jota ei voitu munien takia enää hätistää muualle. No sorsa viihty ihan hyvin yhessä puskassa, jossa sillä oli pesä ja kävi sillontällön (yleensä ilta-aikaan) metsästämässä itselleen syötävää. No viime viikon keskiviikkona se oli sit taas lähtenyt kai metsästämään, mutta ei ole vieläkään palannut ja nyt on siis tämän viikon maanantai ilta😯 No 2 munaa vietiin läheiselle lammelle parin kaverin kanssa, luonnon tarvikkeista kyhättyyn mahdollisimman lämpimään pesään suojaisaan ja hyvin piilotettuun pesään lammenvierelle. Tänään otin itse yhden sisälle ja olen kyhännyt jo mahdollisimman lämpimään ja sorsan pesää muistuttavaan kyhäilmään. Olisko jollain neuvoja esim. Mitä kannattais syöttää, jos poikanen vielä tosiaan kuoriutuu ja entä onko mahdollista että poikanen on vielä elossa, vaikka emo ei ole sitä melkein viikkoon hautonut. Tässä vaiheessa on myös hyvä mainita, että olen itse alle 18 vuotta ja muna on meillä salaa😅 KAIKKI NEUVO JA TIETO OLIS NYT TOSIAAN TARPEEN!
0586
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sorsahullu kirjoitti:

Elikkäs tilanne on se että pihalle aivan parkkipaikan viereen pesi noin 2 viikkoa sitten sorsa, jota ei voitu munien takia enää hätistää muualle. No sorsa viihty ihan hyvin yhessä puskassa, jossa sillä oli pesä ja kävi sillontällön (yleensä ilta-aikaan) metsästämässä itselleen syötävää. No viime viikon keskiviikkona se oli sit taas lähtenyt kai metsästämään, mutta ei ole vieläkään palannut ja nyt on siis tämän viikon maanantai ilta😯 No 2 munaa vietiin läheiselle lammelle parin kaverin kanssa, luonnon tarvikkeista kyhättyyn mahdollisimman lämpimään pesään suojaisaan ja hyvin piilotettuun pesään lammenvierelle. Tänään otin itse yhden sisälle ja olen kyhännyt jo mahdollisimman lämpimään ja sorsan pesää muistuttavaan kyhäilmään. Olisko jollain neuvoja esim. Mitä kannattais syöttää, jos poikanen vielä tosiaan kuoriutuu ja entä onko mahdollista että poikanen on vielä elossa, vaikka emo ei ole sitä melkein viikkoon hautonut. Tässä vaiheessa on myös hyvä mainita, että olen itse alle 18 vuotta ja muna on meillä salaa😅 KAIKKI NEUVO JA TIETO OLIS NYT TOSIAAN TARPEEN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu