Merenkulun ammattiliitot väijyvät nuoria erilaisissa informaatiotilaisuuksissa ja houkuttelevat hakeutumaan alalle. Työllisyys merenkulun ammateissa on erittäin huono ja huononee edelleen. Yksi syy huonoon työllisyyteen on ammattiliittojen hyväksymä sekamiehitys mikä vei suuren osan alan työpaikoista suomalaisissa laivoissa. Myös merenkulun harjoittelupaikat ovat palkattomia jos niitä nyt yleensä on tarjolla , mikä vaikeuttaa ammattiin valmistumista
Merenkulun opiskelu on tie työttömyyteen
järkeäjärjestelmään
2227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Opiskelen meri-insinööriksi mutta en ole saanut harjoittelupaikkaa joten pätevyyskirjoja ei tulossa eikä töitä. Meitä kyllä huijattiin AY miesten taholta.
Pakko yrittää maihin harkkariksi.
Merihommissa nyt 15 vuotta ja koulutuksina perus kansimiehistön kurssin lisäksi: vahtiperämies, merikapteeni ja viimeiseksi merenkulun hallinnon YAMK. Eli käytännössä kaikki mitä merenkulusta voi opiskella. Suurimman osan kouluista olen tehnyt työn ohessa ja päällystö kokemusta alkaa olemaan jo kohta 10 vuotta.
Siitä huolimatta uuden työpaikan vaihtaminen tuntuu olevan miltei mahdottomuus ja mietinnössä onkin nyt alan vaihtaminen. Koulun penkkiä on tullut kulutettua 7,5 vuotta ja palkkataso edelleen sama kuin mitä puolenvuoden kansimies kurssin jälkeen. Kaikki paikat on kiven alla ja ylenemine todella vaikeaa kun sekamiehityksestä johtuen on samaa paikkaa kärkkymässä kymmeniä.
Ulkomaille löhtemisessä tökkii kuukausien pituiset työjaksot ja alepan kassan palkka. Tästä huolimatta koulut värvää porukkaa minkä ehtii messuilla ym. Täyttä petosta... Merenkulun koulutus tulisi Suomessa supistaa heti vain yhteen kouluun ja kenties pitää jopa muutaman vuoden tauko uusien kurssien aloittamisessa