Hidas tahti jatkuu kirkolliskokouksessa

Samaa sukupuolta olevien avioliitton suhtautuminen nytkähti eteenpäin, tosin aika merkityksettömästi kun liberaalit saivat ylivoimaisella enennistöllä aloitteen perustevaliokunnan lisäksi myös yleisvaliokuntaan äänin 61-33 , joista tulee mietinnöt.

Yllätys, että uudistusmielisiä on jo tuon mukaan lähes se 2/3-osaa, joka vaaditaan foobikoiden kaatamiseen.

Askel on merkittävät aloitteen kannalta, mutta kirkon kannalta se on tuhoisaa, kun taas kuluu pitkä aika hukkaan. ja erot kirkosta jatkaa lisääntymistään.

Joidenkin tietojen mukaan ainoastaan 900 euroa löytyi kolehtiin.
Onko sitten kirkolliskokousedustajat sitten pienituloisimpia tai velkaantuneisimpia kansastamme?

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/papeille-oikeus-vihkia-samaa-sukupuolta-olevia-aloite-eteni-kirkolliskokouksessa-24460393/
12223
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Keskustelussa syyteltiin osapuolia taktikoimisesta, kun taisi olla näin, että perustevaliokunta on miehitetty homovastaisilla ja yleisvaliokunta on homomyönteisten hallussa, joten homottajat halusi myös homomyönteisen yleisvaliokunnan lausunnon. Sitä en tiedä, että onko lausunnolla paljoakaan painoarvoa verratuna perustevaliokunnan mietintöön nähden, mutta äänestystulos oli tavallaan homottajien voitto.

Voi olla, että olen täysin väärässäkin, koska niin sekavaa tuo kokous oli välillä ja edustajatkin oli ihan pihalla mistä siellä keskustellaan ja mikä sen keskustelun tarkoitus on. Etukäteen annettin lisäksi väärää tietoa mistä äänestetään. https://www.youtube.com/watch?v=ieg9ikIouys&feature=youtu.be&t=4272

1Äänestä
  • Aloittaja

    Heti keskustelun alkupuolella oli Leif Nummelan puheenvuoro jota jouduttiin keskeyttämään, kun se loukkasi myös paikalla olleiden kirkolliskokousedustajien omia perhesuhteita.

    Nummelan mielestä Valtiokin on totalitäärinen kun ei takaa oikeutta jokaisen lapsen biologiselle vanhemmalle oikeutta olla isä tai äiti lapselle, jota hänellä ei enää ole.
    Minkähän takia jollain ajat sitten lapsensa hylänneellä pitäisi olla täydet oikeudet lapseen, jota ei ole kasvattanut eikä välttämättä nähdytkään.

    Jostain oli myös löytänyt jonkin julkaisun, joka tyrmää kaikki esiin tulleet virallisemmat tutkimukset samaa sukupuolta olevien lasten kasvatuksesta.

    Olisi mukava nähdä minkälaisessa ympäristössä Nummela itse on kasvanut.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Mutta siis enemmistö kannattaa homoparien vihkimistä? No, itse olen jo avioliitossa, ja erosin kirkosta vuonna 1992,

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Mutta siis enemmistö kannattaa homoparien vihkimistä? No, itse olen jo avioliitossa, ja erosin kirkosta vuonna 1992,

    Ei tuosta kokouksesta oikein voi vetää kovin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, kun siellä ei äänestetty, että oletko puolesta vai vastaan. Puheenvuoroja oli päälle 60 ja omasta mielestä homovastaisia puheenvuoroja oli jonkin verran enemmän. Tämä mitataan vasta sitten, kun tuo perustevaliokunnan mietintö valmistuu ja seuraava tilaisuus on vasta marraskuussa, jos noi edes saa sen mietintönsä siihen mennessä raapustettua kasaan. Voihan se olla, että sitten puolen vuoden päästäkin äänestetään jostain pienestä muutoksesta ehdotukseen ja se palautuu takas valiokuntaan ja sitten taas odotellaan puolivuotta.

    Kyllä tän päätöksen kanssa vetkutellaan varmasti vielä pitkään. Ei noilla tunnu olevan mitään halua tehokkaaseen päätöksen tekoon. Tämäkin keskustelu oli käynnissä kolmena päivänä, mutta se keskeytettiin aina alkuillasta , kun piti ehtiä kahdeksaksi iltahartauteen. Kahtena ensimmäisenä päivänä ehtivät kiistellä vaan tunnin. Painaisivat nyt kunnolla pitkää päivää, kun vaan kahdesti vuodessa kokoontuvat neljäksi päiväksi kerrallaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    torre12 kirjoitti:

    Mutta siis enemmistö kannattaa homoparien vihkimistä? No, itse olen jo avioliitossa, ja erosin kirkosta vuonna 1992,

    Juu, enemmistö, vaikka osa enemmistöstä tekee vain sen takia, kun ei halua kirkon hajoavan.

    Äänestä

  • räyhimys kirjoitti:

    Ei tuosta kokouksesta oikein voi vetää kovin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, kun siellä ei äänestetty, että oletko puolesta vai vastaan. Puheenvuoroja oli päälle 60 ja omasta mielestä homovastaisia puheenvuoroja oli jonkin verran enemmän. Tämä mitataan vasta sitten, kun tuo perustevaliokunnan mietintö valmistuu ja seuraava tilaisuus on vasta marraskuussa, jos noi edes saa sen mietintönsä siihen mennessä raapustettua kasaan. Voihan se olla, että sitten puolen vuoden päästäkin äänestetään jostain pienestä muutoksesta ehdotukseen ja se palautuu takas valiokuntaan ja sitten taas odotellaan puolivuotta.

    Kyllä tän päätöksen kanssa vetkutellaan varmasti vielä pitkään. Ei noilla tunnu olevan mitään halua tehokkaaseen päätöksen tekoon. Tämäkin keskustelu oli käynnissä kolmena päivänä, mutta se keskeytettiin aina alkuillasta , kun piti ehtiä kahdeksaksi iltahartauteen. Kahtena ensimmäisenä päivänä ehtivät kiistellä vaan tunnin. Painaisivat nyt kunnolla pitkää päivää, kun vaan kahdesti vuodessa kokoontuvat neljäksi päiväksi kerrallaan.

    On sielä varmaan kirkon kannalta tärkeämpääkin keskusteltavaa kuin tämä homoaloitus.

    Äänestä

Kirkko+voi+kohta+olla+onnellinen,+että+edes+joku+haluaa+mennä+naimisiin+kirkossa.+Aviopareista+lutikkamenoin+vihittyjä+oli,2016:+45,8%2015:+46,9%Ei+hyvältä+näytä+kirkon+kannalta,+jos+vihkimisissäkin+on+trendinä+prosentin+lasku+vuodessa,+kuten+jäsenmäärän+kanssa+on.

Äänestä

On se hirveää kun ihmiset eivät maksa veroja jotta voisivat uskoa johonkin.

Äänestä

>> Aloitteen vastustajat olisivat tahtoneet lähettää aloitteen vain perustevaliokuntaan <<

Oliko aloite pakko pistää perustevaliokuntaan ja onko se jokin aloitusten hautausmaa, kun tuon aloitteen vastustajatkin halusi sen sinne toimittaa. Eli miksi kirkon konservatiivit eivät skipanneet koko aloitusta, eikö sellainen ollut mahdollista.

Vai oliko kyse siitä, että jopa aloitteen fanaattisimmat vastustajatkin haluaa esittää liberaalia, ettei jäsenkato iskisi? Vaikea uskoa.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Vaikuttaa siltä että se haluttiin ainoastaan sen takia perustevaliokuntaan, ettei se olisi sen jälkeen tullut enää äänestykseen lainkaan.

    Kirkolliskokous olisi saanut syyn aloitteen kaatumisesta pois itseltään eräälle valiokunnalleen.

    1Äänestä

  • "Lähetekeskustelussa päätetään joko aloitteen hylkäämisestä tai siitä, mihin valiokuntaan aloite lähetetään valmisteltavaksi. Vihkimistä koskevat päätökset vaativat edustajista taakseen vähintään kolme neljäsosaa."

    Tuo lause oli monissa lehtijutuissa ennen kokousta, mutta tuostahan siellä ei äänestetty. Äänestettiin ainoastaan siitä mihin valiokuntaan tuo aloite etenee ja siihen riitti ehdoton enemmistö.

    Kirkko syytää miljoonittain verorahoja tiedotukseen, mutta sitten palkataan joku mummo rustaamaan tiedotteita.

    1Äänestä

  • Täytyy myöntää etten noin tarkkaan ole perehtynyt näihin käytäntöihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuulolla10 kirjoitti:

Samaa sukupuolta olevien avioliitton suhtautuminen nytkähti eteenpäin, tosin aika merkityksettömästi kun liberaalit saivat ylivoimaisella enennistöllä aloitteen perustevaliokunnan lisäksi myös yleisvaliokuntaan äänin 61-33 , joista tulee mietinnöt.

Yllätys, että uudistusmielisiä on jo tuon mukaan lähes se 2/3-osaa, joka vaaditaan foobikoiden kaatamiseen.

Askel on merkittävät aloitteen kannalta, mutta kirkon kannalta se on tuhoisaa, kun taas kuluu pitkä aika hukkaan. ja erot kirkosta jatkaa lisääntymistään.

Joidenkin tietojen mukaan ainoastaan 900 euroa löytyi kolehtiin.
Onko sitten kirkolliskokousedustajat sitten pienituloisimpia tai velkaantuneisimpia kansastamme?

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/papeille-oikeus-vihkia-samaa-sukupuolta-olevia-aloite-eteni-kirkolliskokouksessa-24460393/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu