Elokuva, jota suosittelen kristityillekin!

http://www.finnkino.fi/Event/301982/

Jos sanotte, että Suomella on maine mennyt tms. niin miettikää miksi Touko Laaksosta kutsuttiin "Tom of Finland"? Nimitys maasta, joka on kristityin maa?!

Leffateatterissa oli varsin monia ikäihmisiä katsomassa ko. elokuvaa pari viikkoa sitten ja itselleni se oli aika hämmästyttävää. Laaksonen oli hyvin taiteellinen piirtämään ihmisen ja muutenkin, vaikkei siitä aihealueesta liioin pitäisikään tai Laaksosen "fantasioinnista".

Luultavammin asenteet ovat muuttuneet Suomessakin. Nopeammin muuttuvat asenteet USA:ssa (joka oli jo silloin 1960-luvulla maailman kristityin maa) kuin Suomessa. Se mikä oli huomiota pistävää elokuvassa, että täällä homojen puistoaktistakin poliisit kuskasivat koirien kanssa maijaan, kun taas USA:ssa (joka lienee kaikkein kristillisin maa) poliisit jättivät homoseksuaalit rauhaan keskenään. :)

Tunnen erään entisen Puolustusvoimien majurin, joka varmaankin oksentaisi ko. elokuvalle ja hän myöskin väittää kivenkovaa, ettei armeija ketään homoksi tee ja Suomen armeijassa ei koskaan ole palvellut homoseksuaalia. Touko Laaksonen oli jatkosodassa luutnantti, eikä tuon majurin mukaan ole koskaan armeijaa käynyt tai sitten majuri ei muistanut Laaksosta tai ei halunnut muistaa! :D

Jotkut eivät näe mitään hyvää "Tom of Finland"- elokuvassa, kun siinä markkinoidaan Suomen 100-vuotispäivää ja homoseksuaalisuutta. Taitaisi olla kielletty elokuva näyttää Venäjälläkin?! :D Kuitenkin "Tom of Finland" taiteellisessa näkökulmassa on "Made In Finalnd" ja suomalaisen kynästä piirrettyä, joka myöskin puolusti Suomea jatkosodassa luutnantin arvoisena eli juuri sitä mitä suomalainen haluaa itseltään aihealueesta riippumatta, kuten nimeä että Suomi tunnetaan maailmalla! :D

Suomea tuskin maailmalla tunnetaan vaan "Tom of Finlandista" vaan se mistä homografia on peräisin, kun otetaan huomioon kuinka konservatiivisiä jotkut ihmiset vieläkin osaavat täällä olla ja siitä eivät paljon tingi!? :D
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ateisti1982 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu