Kuinka Haltijat ja ihmiset kävisivät sotaa?

Kirjoitan Fantasia- kirjaa nuorille. En saa ajatustani liikkeelle siitä, kuinka eri haltijat kävisivät sotaa.? Mitä he käyttäisivät aseenaan kuinka samassa valtakunnassa asuvat ihmiset vastaisivat sotatoimiin? Kaatamalla esimerkiksi puiden haltijoiden puut?
6264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kannattaa ensin suunnitella maailma ja tarina valmiiksi ennen kuin alat kirjoittaa. Jos muut keksivät asiat puolestasi, niin eihän tarina ole sinun.

Äänestä
  • Harva kirja sisältää niin uutta etteikö sitä jossain muodossa olisi käytetty. Miksi siis ei kysyisi mielipiteitä ja ideoita.

    Äänestä

Olen suunnitellut maailman ja kässäriäkin on jo 105 sivua. Olisin vain kaivannut näkökulmia jos jollakin olisi ollut ideoita siitä kuinka haltijat kävisivät sotaa. Minulla ideoina aarnipallot, vedenhevosten valjastaminen sotahevosiksi,taikametsän kaataminen koska puiden haltijat elävät yhtä kauan kuin se metsä jossa asuvat. Olisin vain kaivannut ideoita joit mahdollisesti jalostaa ja joita itse en osaisi ajatellakaan. Mutta näköjään näkökulmien kysyminen on LAITONTA ja hirvittävä asia, joten en kysy enää. Anteeksi kauheasti kun tälläiseen vääryyteen sorruin.

Äänestä
  • Ehdin jo soittaa poliisit.

    Äänestä

  • Mutta kun me muut emme tunne tarinasi fantasiamaailmaa, ja siksi siihen on vaikea ehdottaa mitään lisäyksiä.

    Äänestä

  • Samaa mieltä. Jos kertoisit vähän maailmastasi ja esim. Mitä eri haltijoita siinä on, auttaminen olisi helpompaa.

    Itse olen suunnitellut fantasiakirjan idean, mutta en vielä toteuttanut sitä. Piirsin kartan, tein eri olioista esittelyn ja kirjoitin maailmani historian. En ajatellut näitä suoraan laittaa kirjaani, mutta ne ovat pohjalla ja ne ovat luoneet juonirunkooni tapahtumia ja juuri esimerkiksi sen, miten maailmassani taistellaan toisia vastaan. Minulla on vain muutamia lähitaisteluja mielessä (pidän fantasiassa sotaa aika clisheenä, mutta hyvin käytettynä clisheet toimii) , joissa hahmoni käyttävät luontaisia ominaisuuksiaan, kuten lentämistä, maan halkaisemista tai tulta.

    Jos siis haltijoillasi on jousipyssyjä tai luontaisia voimia, kuten puiden juurien liikkuttamista, käytä niitä. Miten muut sitten vastaisivat sotatoimiin? Mikä heille on tyypillistä? Jos tarinassasi on esim. Siltojen alla olevia peikkoja, jotka rakastavat kiviä, laita ne heittämään kiviä. Mainitsit, että metsää kaadetaan, koska se vaikuttaa puu haltijoihin. Se kuulostaa hyvältä, iske sinne mikä uhkaa, vaikuttaa elämään.

    Mitä itse yhdistän haltijoihin (ei paljon kokemusta, mitä nyt tarun sormusten herrasta joskus katsonut) on jousipyssyt, luonnon muuntamien, esim. puiden liikuttaminen tai säähän vaikuttaminen, tuulella heittäminen, toisen mielen häiritsemistä (teleknisiaa?)

    Vesihevoset kuulostavat tosi mielenkiintoisilta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sotatoimet kirjoitti:

Kirjoitan Fantasia- kirjaa nuorille. En saa ajatustani liikkeelle siitä, kuinka eri haltijat kävisivät sotaa.? Mitä he käyttäisivät aseenaan kuinka samassa valtakunnassa asuvat ihmiset vastaisivat sotatoimiin? Kaatamalla esimerkiksi puiden haltijoiden puut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu