Keltakankaan Terveysasema

Keltakankaan terveysasemalle vaikea päästä — nimiä kerätään vetoomukseen

11.4.2017 15:34
Kuva: Jussi Lopperi
Kaija Pesonen haki tiistaina Inkeroisten K-marketin Hanna Sakulta allekirjoitettuja vetoomuksia Keltakankaan terveysaseman puolesta.

Keltakankaan terveysaseman puhelimet eivät vastaa. Kun aikansa yrittää, kuuluu nauhoitus: Kaikki hoitajamme ovat varattuja, olet jonossa. Kun puhelimeen viimein vastataan, ovat kaikki lääkäriajat jo menneet.

Kaija Pesonen ryhtyi toimiin, kun oli kuullut tarpeeksi monta kertaa saman huokauksen.

— Tosi sairas tai vanha ihminen ei yksinkertaisesti jaksa soittaa monta kertaa, hän sanoo.

— Eräs ystäväni oli seitsemän kertaa yrittänyt saada aikaa Keltakankaalle. Lopulta hän joutui menemään ambulanssilla sairaalaan ja myöhemmin yksityiselle. Toinen ystävä on pitkään odottanut aikaa omalle lääkärille, jonka kanssa pitäisi katsoa verenpaineen tilannetta ja löytää oikea lääkitys.

Pesonen ei tyytynyt pelkästään päivittelemään tilannetta, vaan ryhtyi keräämään nimiä vetoomukseen Keltakankaan terveysaseman lääkäriaikojen puolesta. Vetoomus luovutetaan kaupungin edustajille 24. huhtikuuta, joten vielä pääsiäisen jälkeisellä viikolla vetoomuksen ehtii allekirjoittamaan. Vetoomuksen voi allekirjoittaa muun muassa Inkeroisten, Myllykosken ja Anjalan K-ruokakaupoissa sekä muutamassa muussa alueen liikkeessä.

Keltakankaan terveysaseman lääkäritilanne ei tällä hetkellä ole mitenkään poikkeuksellisen huono. Kaikki yhdeksän lääkärinvakanssia on täytetty. Tosin osa lääkäreistä tekee osa-aikatyötä.

— Lääkäreiden aikaa kuluu myös neuvoloissa, kouluterveydenhuollossa, kotipalvelussa ja monissa muissa tehtävissä. Lisäksi heillä on ylityövapaita ja lakisääteisiä lomia, joten joinakin päivinä vastaanottoaikoja on vähän, sanoo ylihoitaja Marja-Terttu Nuorivuori.

Terveysjohtaja Kari Kristerin mukaan ongelmana ovat jatkuvasti riittämättömät resurssit, julkiselle puolelle ei ole tulijoita. Viime vuonna Kouvolan terveysasemilla on saatu vastaanottoaikoja vähän lisättyä toimintaa tehostamalla. Kristeri arvelee, että lääkäritilanne vaikeutuu kesää kohti. Hän toivoo, että sote ja sen tuoma valinnanvapaus helpottavat tilannetta.

Puhelimeen vastaaminen viivästyy ruuhka-aikoina järjestelmän teknisiin rajoituksiin. Nuorivuori muistuttaa siitä, että kun soittaa ajanvaraukseen, ei puhelinta kannata välillä sulkea, sillä uusi yritys vie uudestaan jonon viimeiseksi. Myös soittopyyntömahdollisuutta kannattaa käyttää.

Laila Sairo
0454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

terveysasema kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu