Uusia, täysi-ikäisiä tuttavuuksia pk-seudulta?

Moi!

Olen 19-vuotias tyttö Helsingistä ja ongelmana on jo pitkään ollut se, että kaikki kaverisuhteet on syystä tai toisesta päässeet viilenemään eikä uusia ole oikeastaan ollut edes mahdollisuutta muodostaa. Nyt huomaa, että tekisi mieli toisinaan istua vaikka viinilasilliselle tai kahville ihan vaan juttelemaan jonkun kanssa niitä näitä.

Olen tutkinut kaikenlaisia ryhmiä ja tapahtumia nuorille sekä nuorille aikuisille, mutta mikään niistä ei tunnu tarjoavan ihan sitä mitä itse kaipaisin. Mietin josko tätä kautta löytyisi suunnilleen samaa ikähaarukkaa (varmaan olisi helpointa jos oltaisiin kaikki täysi-ikäisiä?) olevia ihmisiä pääkaupunkiseudulta, joita mahdollisesti kiinnostaisi tavata.
Ajattelin että jos kiinnostusta löytyy, voisi keskustelun siirtää täältä vaikka kikkiin (sieltä mahdollisesti sitten wappiin jos tuntuu että numeron jakaminen olisi jo siinä vaiheessa luontevaa kik-ryhmän sisällä) ja sitä kautta ensin vähän tutustua ja sopia sitten jatkosta. Helpointa ja luontevinta varmaan olisi tavata porukalla ensin.

Jos kävisi ihanteellisesti niin muodostuisi jonkinlainen porukka jonka kesken synkkaa ja voisi sitten olla vaikka wapissa yhteyksissä ja sopia tapaamisia, baareilla ja tehdä asioita yhdessä jatkossakin.
9275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Toivottavasti saan porukan kokoon.
Miten paljon ajattelet ikää ja miten paljon vaikka yhdistäviä harrastuksia?

Äänestä
  • Samanikäistä seuraa toivoin lähinnä siksi että elämäntilanteet ja ajatusmaailmat kohtaisivat parhaiten. Jokin harrastus toki yhdistäisi enemmän eri-ikäisiäkin, mutta harrastuksia minulla ei juuri ole ellei nyt eläimiä ja satunnaista lukemista lasketa.

    Äänestä

Kelpaisko 18v pojan kaveriseura

Äänestä
  • joo :3

    Äänestä

Ustavia? :3

Äänestä

Mulla olis aivan järjettömän iso muna, älä riko paikkojas.

Äänestä

Huoh, samaa probleemaa itselläni. Tälläsen ryhmän luominen tyhjästä on kuitenkin aikamoista utopiaa, et miten sattuis tulee juuri sopivia tyyppejä vastaan jotka vie jaksais nähä sen vaivan että tulis kirjottaan mitään, saati että oisivat valmiita tapaamaan joukon tuntemattomia. Yksittäisten tuttavuuksien kanssa menestys varmaan parempaa. Ajatuksen tietysti ollessa oikein kiva. Itse en ole PK-seudulta, mutta toivottavasti löydät jonkun :)

Äänestä

Tee joku wa ryhmä mä oisin ainaki mukana ja joku varasti mun nimimerkin toi viimesin ei ollu mun kirjoittama

Äänestä

Antakaa teijän snäppei tai kik

Äänestä

Kommentoi aloitusta


verna_ kirjoitti:

Moi!

Olen 19-vuotias tyttö Helsingistä ja ongelmana on jo pitkään ollut se, että kaikki kaverisuhteet on syystä tai toisesta päässeet viilenemään eikä uusia ole oikeastaan ollut edes mahdollisuutta muodostaa. Nyt huomaa, että tekisi mieli toisinaan istua vaikka viinilasilliselle tai kahville ihan vaan juttelemaan jonkun kanssa niitä näitä.

Olen tutkinut kaikenlaisia ryhmiä ja tapahtumia nuorille sekä nuorille aikuisille, mutta mikään niistä ei tunnu tarjoavan ihan sitä mitä itse kaipaisin. Mietin josko tätä kautta löytyisi suunnilleen samaa ikähaarukkaa (varmaan olisi helpointa jos oltaisiin kaikki täysi-ikäisiä?) olevia ihmisiä pääkaupunkiseudulta, joita mahdollisesti kiinnostaisi tavata.
Ajattelin että jos kiinnostusta löytyy, voisi keskustelun siirtää täältä vaikka kikkiin (sieltä mahdollisesti sitten wappiin jos tuntuu että numeron jakaminen olisi jo siinä vaiheessa luontevaa kik-ryhmän sisällä) ja sitä kautta ensin vähän tutustua ja sopia sitten jatkosta. Helpointa ja luontevinta varmaan olisi tavata porukalla ensin.

Jos kävisi ihanteellisesti niin muodostuisi jonkinlainen porukka jonka kesken synkkaa ja voisi sitten olla vaikka wapissa yhteyksissä ja sopia tapaamisia, baareilla ja tehdä asioita yhdessä jatkossakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu