Kysyn neuvoa

On nyt yli toista vuotta avoerostani. Tämä suhteeni tähän naiseen kesti noin 7 vuotta. Noin neljä vuotta sitten, kun hän oli valmistunut ammattiin, teimme periaatepäätöksen muuttaa yhteen, tarkkaa aikaa emme voineet sopia, koska oli tarve odottaa, että teini-ikäinen tytär varttuisi. Noin siitä lähtien osallistuin kaikkiin hänen talonsa kuluihin, jonka hän oli lunastanut eksältään aiemmassa erossaan. Ajattelin, että asia on ok, koska olemme kuitenkin muuttamassa tulevaisuudessa yhteen. Talo oli myös suuri ja kallis ylläpitää, eikä hänen hoitoalan tulonsa riittäneet koko ylläpitoon. Noin 500-1000 € tarvittiin muualta. Tietysti rakastavana kumppanina tein kaikkeni, että tuo saatiin joka kuukausi kasaan, teinhän kuitenkin työtä yhteisen tulevaisuutemme eteen ja olemmehan me kuitenkin muuttamassa yhteen tulevaisuudessa. Noin kaksi vuotta sitten alkoi ilmetä asioita että kumppanini ei olekaan välttämättä sillä lailla uskollinen, kuin se normaalisti suomessa ymmärretään. Aikoinaan selvisi, että mun selkäni takana tätä oli jo jatkunut puoli vuotta. Oli sitten löytänyt mersumiehen R.R., ja ajatteli ilmeisesti, että jos on mersu, niin rahaa on. Tästä aiheutui tietysti asian paljastuttua melkoinen kriisi. Tämä mies kuitenkin jäi reilun vuoden päästä ja koska olin kuitenkin pitänyt taloudellisesti talon koko ajan pystyssä, niin halusin antaa hänelle anteeksi. Se jätkä lähti ja annoin vielä vähän vauhtiakin. Vaan ei mennyt kuin kaksi kuukautta, kuin hän kertoi että on löytänyt kiinnostavan miehen. Löytyi taksisuhari joutsenen kaupungista. Dragedia alkoi uudelleen, oikeastaan ennen kuin oli mitään edes saatu selvitettyä. Ja pari viikkoa siitä, hän olikin saanut käyttöönsä kaksi vaihtoehtoista laatuautoa. Ja kun meni muutaman kuukautta, niin hän ilmoitti, että hän meni naimisiin tämän miehen kanssa. Tähän loppui toki mun osaltani talon ylläpitäminen. Mutta tähän mennessä olin maksanut noin 32000€, joka on noin 1/3 osa talon lunastushinnasta. Ja tästä on tiliotteet todisteena. Olen nyt useaan otteeseen pyytänyt, että meidän pitää selvittä tämä suhteemme. Asia ei ole edennyt oikein mitenkään. Hän on ilmoittanut, että hänellä ei ole rahaa. Sen toki ymmärrän. Mutta hänellä on omaisuutta jota olen kerryttänyt.. Mitä teen? Emme koskaan muuttaneet yhteen, vaikka laitoin sen eteen kaikkeni. En ole mitenkään aiheuttanut hänelle niitä kuluja, joista olen monta vuotta maksanut. Voisiko joku viranomainen auttaa tässä asiassa? Onko tämä normaali erokiista, vai onko kyse petoksesta?
3422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Et voi muuta kuin ottaa opiksesi ja jatkaa eteenpäin. Tilanne on ikävä, mutta joskus niitä oppirahoja maksaa itse kukin.

Äänestä

Vitusta maksetaan AINA ! Joko nyt uskot ?

Äänestä

Tuomarille tai asianajajalle nopeasti. Tiliotteet ja tositteet mukaan. Siitä se lähtee. Hänellä ei ole rahaa maksaa sinulle, mutta hänellä on talo. Joko myy talon maksaakseen sinulle tai ottaa pankista sitä vastaan lainaa.

Sukulaiselle kävi juuri näin. Avokki oli kustantanut hänen omistamansa asunnon keittiöremontin. Sen jälkeen tulikin ero, ja avokki alkoi vaatia sijoittamiaan rahoja takaisin, mikä on itse asiassa ihan oikein.

Mielestäni sinulla on hyvät mahdollisuudet saada rahasi tai ainakin iso osa siitä takaisin. Ainakin tässä sukulaiseni tapauksessa kummallakin oli tuomari ratkomassa asiaa ja lopulta päästiin sopivaan summaan, jonka asunnon omistaja maksoi ex-avopuolisolleen . On muistettava, että avoliiton ajan toinen oli kuitenkin asunut toisen omistamassa asunnossa, mikä sekin voidaan katsoa rahan arvoiseksi asiaksi. Mutta älä odota liian kauan, ettei asiat mutkistu enempää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Omuntu kirjoitti:

On nyt yli toista vuotta avoerostani. Tämä suhteeni tähän naiseen kesti noin 7 vuotta. Noin neljä vuotta sitten, kun hän oli valmistunut ammattiin, teimme periaatepäätöksen muuttaa yhteen, tarkkaa aikaa emme voineet sopia, koska oli tarve odottaa, että teini-ikäinen tytär varttuisi. Noin siitä lähtien osallistuin kaikkiin hänen talonsa kuluihin, jonka hän oli lunastanut eksältään aiemmassa erossaan. Ajattelin, että asia on ok, koska olemme kuitenkin muuttamassa tulevaisuudessa yhteen. Talo oli myös suuri ja kallis ylläpitää, eikä hänen hoitoalan tulonsa riittäneet koko ylläpitoon. Noin 500-1000 € tarvittiin muualta. Tietysti rakastavana kumppanina tein kaikkeni, että tuo saatiin joka kuukausi kasaan, teinhän kuitenkin työtä yhteisen tulevaisuutemme eteen ja olemmehan me kuitenkin muuttamassa yhteen tulevaisuudessa. Noin kaksi vuotta sitten alkoi ilmetä asioita että kumppanini ei olekaan välttämättä sillä lailla uskollinen, kuin se normaalisti suomessa ymmärretään. Aikoinaan selvisi, että mun selkäni takana tätä oli jo jatkunut puoli vuotta. Oli sitten löytänyt mersumiehen R.R., ja ajatteli ilmeisesti, että jos on mersu, niin rahaa on. Tästä aiheutui tietysti asian paljastuttua melkoinen kriisi. Tämä mies kuitenkin jäi reilun vuoden päästä ja koska olin kuitenkin pitänyt taloudellisesti talon koko ajan pystyssä, niin halusin antaa hänelle anteeksi. Se jätkä lähti ja annoin vielä vähän vauhtiakin. Vaan ei mennyt kuin kaksi kuukautta, kuin hän kertoi että on löytänyt kiinnostavan miehen. Löytyi taksisuhari joutsenen kaupungista. Dragedia alkoi uudelleen, oikeastaan ennen kuin oli mitään edes saatu selvitettyä. Ja pari viikkoa siitä, hän olikin saanut käyttöönsä kaksi vaihtoehtoista laatuautoa. Ja kun meni muutaman kuukautta, niin hän ilmoitti, että hän meni naimisiin tämän miehen kanssa. Tähän loppui toki mun osaltani talon ylläpitäminen. Mutta tähän mennessä olin maksanut noin 32000€, joka on noin 1/3 osa talon lunastushinnasta. Ja tästä on tiliotteet todisteena. Olen nyt useaan otteeseen pyytänyt, että meidän pitää selvittä tämä suhteemme. Asia ei ole edennyt oikein mitenkään. Hän on ilmoittanut, että hänellä ei ole rahaa. Sen toki ymmärrän. Mutta hänellä on omaisuutta jota olen kerryttänyt.. Mitä teen? Emme koskaan muuttaneet yhteen, vaikka laitoin sen eteen kaikkeni. En ole mitenkään aiheuttanut hänelle niitä kuluja, joista olen monta vuotta maksanut. Voisiko joku viranomainen auttaa tässä asiassa? Onko tämä normaali erokiista, vai onko kyse petoksesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu