Yle: 19-vuotias mies ei halua tehdä mitään

Ylen sivuilla julkaistiin eilen aprillipäivänä artikkeli, joka ei tietävästi ole aprillipila: http://yle.fi/uutiset/3-9528608

Onko artikkelin kaltainen henkilö paljon puhuttu syrjäytynyt? Ammattitutkinto häneltä löytyy, mutta mikään muu ei elämässä kiinnosta kuin skeittailu ja musan kuuntelu.

Oletko itse samankaltaisessa tilanteessa? Miksi päädyit sellaiseen tilanteeseen?
14616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Samassa veneessä ollaan. Vuodesta 08 lähtien olen ollut yhteiskunnan ulkopuolinen nollatuloinen ja varmaan jatkuu hautaan saakka tilanne tällaisena, jos 70 vuotiaaksi elää, niin 23 vuotta odotettavaa.
Aamulla kun herään, niin odotan vaan, että tulis ilta ja pääsis taas nukkumaan.
Mikään ei tällähetkellä suuremmin kiinnosta ja päivät kuluu netissä.
Kaupassa tulee käytyä, kerran viikossa siivottua, ruokaa laitettua, leivottua, eipä juuri sen erikoisempaa.
Pyöräilen jonkinverran paljon. Autokin on, mutta autot ei vaan kiinnosta.
Autostakin haluan luopua, kun autoilu on järjettömän kallista, vaikkei edes aja paljon.
Törkeetä rahastaa auton päästöistä, vaikka autolla ei edes joka päivä aja, ei se auto edes aiheuta päästöjä paikalla ollessaan.
Tässä se nähdään mitä umpityhmiä vatipää päättäjiä meillä on.
Ennen tuli harrastettua piirtämistä, maalaamista, lasitöiden tekemistä, rc lennokkeja, mutta harrastukset on vaan jääny.

Äänestä

Voi jumalauta, mitä nössyköitä! Ketä työnteko nyt kiinnostais, jollei tarttisi elantoaan tienata. Kyllä pitää reilusti leikata noita yhteiskunnan apuja, ettei nämä loiset saa vuodesta toiseen ainakaan mun verorahoilla maata vaan himassa. nimim. just kolme yötä töissä valvonut

Äänestä
  • Mitkä ihmeen "sinun verorahat"? Vain yrittäjä voi noin sanoa. Kaikissa muissa tapauksissa se on työnantaja, joka käytännössä ne verot maksaa sinun puolesta.

    Äänestä

  • Oletpas sinä hassu. Jos olet joskus palkkatöissä ollut, niin olet ehkä nähnyt palkkakuitissa rivin ennakonpidätys. Sen verran siitä sinun palkastasi lähtee veroihin ihan sinun palkastasi.

    Äänestä

  • hahhahh kirjoitti:

    Mitkä ihmeen "sinun verorahat"? Vain yrittäjä voi noin sanoa. Kaikissa muissa tapauksissa se on työnantaja, joka käytännössä ne verot maksaa sinun puolesta.

    Tosin kun yrittäjätkin saa 4 miljardia yritystukee herää kysymys?

    Äänestä

Tyypillistä YLE:n aivopesua. Hyvin harva syrjäytynyt on uutisartikkelin nuoren miehen kaltainen omasta tahdostaan loisija.

Tällaista syrjäytyneiden ja työttömien vastaista aivopesua tehdään, koska toimeentulotuen kaltaisesta sosiaaliturvasta aiotaan luopua kokonaan.

Jatkossa jokaisen on seisottava jossain puskassa "työllistämistoiminnassa". Tuleva kansalaispalkka tulee olemaan nykyisen sosiaaliturvan suuruinen työssä ja työllistämistoiminnassa käyville, muille se on paljon alempi. Tarkoitus on korvata osa palkasta kansalaispalkalla, jonka työläiset itse maksavat.

Äänestä

Itse en tee palkkatöitä koska en halua maksaa veroja. Asun pienessä murjussa ja kasvatan juureksia ja säilön vähän kaikenlaista. Leivät yms. teen aina itse joten halvaksi tulee eläminen. On jotenkin ihana tämä vapauden tunne kun ei tarvitse 40h viikossa tuhlata aikaa ollakseen "yhteiskuntakelpoinen" kansalainen. Haistakaa paska!

Äänestä
  • Hipit
    Tunnen pari hippiä, jotka eivät tee mitään töitä ja ilmoittivat että e
    elävät työssäolevien verorahoilla eli sossu maksaa aivan liikaa näille
    töitä vieruksiville.

    Äänestä

  • semerpover kirjoitti:

    Hipit
    Tunnen pari hippiä, jotka eivät tee mitään töitä ja ilmoittivat että e
    elävät työssäolevien verorahoilla eli sossu maksaa aivan liikaa näille
    töitä vieruksiville.

    Aivan nämä ovat näitä sopeutumiseläkkeellä olevia kansanedustajien tolloja.

    1Äänestä

En ihmettele yhtään, ns elintasopakolaisille maksetaan täysylläpito mitään tekemättä, kukaan fiksu nuori ei hamuaa töihin maksamaan veroja semmoisen jälkeen, hallitus uusiksi ja pikaero EU-sta ainut lääke tilanteeseen, taitaa nää arkadianmäen pellet vetää aikamoiset lisäansiot mamujen hoivasta osakkaina.

Äänestä

Miksei oteta esimerkiksi jotain 28v tyyppiä, jolla on pari kolmekin tutkintoa ja sen mukaiset opintovelat? Jos on töitä, pitää maksaa pois niitä opintovelkoja. Jos on työttömänä, ei tarvi. Ja samaan aikaan maksella kiskurivuokria..

Äänestä

Oletan että Juuson esimerkin taustalla on jokin kipeä henkilökohtainen ongelma. On saatettu kiusata koulussa, itsetunto on jotenkin nujertunut. Poika kokee olevansa vapaa omassa miljöössään.
Paras keino olisi jos poika löytäisi jonkin jutun jossa on hyvä, voisi tehdä työtä omaan tahtiinsa, rauhassa. En usko että parikymppinen tahtoo syrjäytyä ja jäädä tuosta noin vain yhteiskunnan sivuun elelemään sosiaalituilla.
On hyvä jos nuori ei ole ajautunut jengeihin ja alamaailman kuvioihin. Kuka sitten tietää, mistä hän hankkii lisää taskurahaa.

1Äänestä

Olipa 10- vuotias, hän poti homesairautta kotonaan, hänen luultiin välillä kuolevan. Parani sairaalassa ja sairastui kotona, kerta kerralta sama. Hän havaitsi paikan ja sairauden yhteyden.
16- vuotiaana lähti kotoa tietämättä mitä haluaisi tai pystyisi tekemään. Oli töissä ja ammattikoulussa. Alalla ja työllä ei niin väliä, kunhan allergia ei astmalla vaivannut. "Ura" syntyi voinnin ohjauksessa luovien siellä ja täällä.
Ei kertonut sairaudesta missään eikä halunnut pilata toisten elämää liittymällä kiinteämmin porukkaan.

Työeläkkeelle kuitenkin laillisesti pääsi.

Äänestä

Kun valmistuin ja töitä ei löytynytkään niin jäinkö vaikertamaan/ ulisemaan.
En vaan tein kaikkia hanttihommia mitä satuin löytämään.
Sen lisäksi päätin hankkia myös toisen ammatin, mistä sitten töitä löytyi.
Sitten 35 vuoden työrupeaman jälkeen sai myös kohtuu eläkkeen millä pärjää.
Mutta jos joku haluaa elää kurjuudessa koko elämänsä niin ei mene töihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvinvointivaltio kirjoitti:

Ylen sivuilla julkaistiin eilen aprillipäivänä artikkeli, joka ei tietävästi ole aprillipila: http://yle.fi/uutiset/3-9528608

Onko artikkelin kaltainen henkilö paljon puhuttu syrjäytynyt? Ammattitutkinto häneltä löytyy, mutta mikään muu ei elämässä kiinnosta kuin skeittailu ja musan kuuntelu.

Oletko itse samankaltaisessa tilanteessa? Miksi päädyit sellaiseen tilanteeseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu