Kristinuskon juuret ovat juutalaisuudessa

Kristinuskon juuret ovat juutalaisuudessa
Wikipediakertoo

Kristinusko on monoteistinen eli yksijumalainen uskonto ja kannattajamäärältään maailman suurin uskonto. Sen kannattajia on tämän päivän maailmassa 2,4 miljardia, mikä on hieman alle kolmasosa maailman väestöstä. Se kuuluu abrahamilaisiin uskontoihin ja on syntynyt juutalaisuuden sisällä.

Kristinuskon kolminaisuusopin mukaan on yksi Jumala, jonka kolme persoonaa ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kristinuskon mukaan tämän kolminaisuuden osatekijä poika, Jumalan ainoa poika[1][2] Jeesus, on yhtä aikaa ja kokonaan sekä täysin Jumala että täysin ihminen.[3][4]

Jeesus eli ihmisenä maan päällä ajanlaskumme alun aikoihin noin kaksituhatta vuotta sitten. Hän eli, toimi, opetti ihmisiä ja keräsi seuraajia lähinnä Galilean alueella. Hän, ja hänen seuraajansa perustivat kristinuskon perustuen pitkälti hänen opetuksiinsa.
Kristinuskon mukaan Jeesukseen uskovat, ja hänen opetuksiaan seuraavat ihmiset saavat pelastuksen, eli he eivät joudu fyysisesti kuoltuaan kadotukseen, vaan elävät ikuisesti onnellisina Jumalan kanssa paremmassa paikassa, taivaassa. Tämä on kristinuskon mukaan ainoa tapa päästä taivaaseen. [5][6][7] Jumala toteuttaa

suunnitelmiaan ja puhuu ihmiskunnalle Jeesuksen kautta. Kristinuskon pyhän kirjan Raamatun toinen osa, Uusi testamentti, kertoo Jeesuksen elämästä ja opetuksista aikalaisten kuvaamana. Raamatun, tai ainakin uuden testamentin kertomukset kristityt uskovat joko suoraan tai vertauskuvallisesti todeksi.
Kristinuskoa tunnustavaa tai kristilliseen kirkkokuntaan kuuluvaa henkilöä kutsutaan nimellä kristitty. Nimitys perustuu Jeesuksesta käytettyyn kreikankieliseen nimitykseen voideltu, Χριστός eli Kristus. Apostolien tekojen mukaan nimitys kristitty otettiin käyttöön ensimmäisenä Antiokian seurakunnassa.[8]

Kristinuskossa on erilaisia suuntauksia, joiden kaikkien alkuperä on kuitenkin kristittyjen pyhän kirjan, Raamatun ja sen Uuden testamentin Jeesuksen opetukset.

...
Kristinuskon juuret ovat juutalaisuudessa, sillä Jeesus oli juutalainen ja suurin osa ensimmäisistä kristityistä olivat juutalaisia. Raamatun Vanha testamentti tulee Tanakista, juutalaisuuden ohjeellisesta tekstikokoelmasta. Suurin osa Uuden testamentin kirjoittajista olivat myös juutalaisia, jotka elivät tunnustaen ja levittäen kristinuskoa. Muita kansallisuuksia ensimmäisten kristittyjen joukossa oli ainakin samarialaiset ja antiikin roomalaiset.[9]
17228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jeesus Kristus syntyi juutalaiseen perheeseen.

Äänestä
  • Raamattu kertoo, että Kristinusko on Juutalaisuudesta lähtenyt. Monet Vanhan Testamentin kappaleet pohjaa Uuteen Testamenttiin ja toisinpäin myös.

    Äänestä

Aamen, aamen.

Äänestä
  • tetert

    Äänestä

  • Kristinuskon juuret ovat juutalaisuudessa

    Äänestä

  • Tietenkin ovat.

    Äänestä

  • Kannattaa muistaa.

    Äänestä

  • On se niin.

    Äänestä

Raamatussa on sekä Jumala, että vastustaja. Näinhän sitä tavataan sanoa.

Äänestä

tätä on poistettu sääntöjen vastaisena.

Äänestä

Aloitus on totuutta.

Äänestä
  • tätä on poistettu sääntöjen vastaisena.
    Aller median vastaista on Jumalansana

    Äänestä

Juutalaisuuden juuret ovat aku-ankkaan verrattavissa olevissa tekstin tekeleissä.

Kristinusko taas on omanlaatuistaan hömppää, eikä sillä ole mitään tekemistä juutalaisuuuden kanssa, lukuunottamatta sitä, että kristinuskomuksen päähenkilö Jeesus naulittiin ristille ja häpäistiin juuri juutalaisten toimesta.

Äänestä

Kritinuskossa, esim. ajatus, että pitäisi luopua isistä ja äideistä, siskoista ja veljistä, vaimoista ja lapsista, taloista ja pelloista, Jeesuksen nimen tähden, niin saa tässä ajassa moninkertaisesti takaisin ja perii vielä iänkaikkisen elämän.

On sama ajatus, kuin islamissa, jossa Allahia pitää rakastaa enemmän, kuin sukulaisia, omaisuutta tai maata jossa asuu.

Mutta mikä on tämän yhteisen aatoksen takana.

Se on Jobin kirja, jossa Jobilta menee kaikki, kun saatana koettelee hänen uskollisuutta ja murikoi. Mutta hän saa sitten lopussa tilalle moninkertaisesti omaisuutta ja kauniita tyttäriä ym. Ja nimikin jäi elämänkirjaan ikuiseksi tairinaksi.

Äänestä

Koraanissa sanotaan. 2 Lehmän suura.

155 Me tosiaan koettelemme teitä pelolla ja nälällä, sekä omaisuuden, hengen ja sadon menettämisellä, mutta julista ilosanomaa kärsiville.

Ja tämä: 149
Missä oletkin käänny kohti suojattua moskeijaa. Tämä on Herrasi lähettämä totuus. Jumala pitää lukua teidän teoistanne.

Kun sanotaan," me tosiaan koettelemme teitä" , niin kukapa tuota arvaisi noudattaa.

Kun se lisäksi on vain kopio Salomon kehoituksesta, rukoilla temppeliin päin .

Äänestä

No sitten, mutta lue lisää..

Äänestä
  • No sitten...

    Jos puoli maailmaa uskoo, että jumala koettelee ja rankaisee heidän kauttaan ( isät ja pojat) ja toinen puoli uskoo, että isät ja pojat ovat jumala, jota ei koetella, eikä rankaista, niin eihän siitä ilman sotaa selvitä. Ei siinä syyllisiä ole, uskossa molemmat. Uskossa ihmisen poikiin.

    Kun vielä molemmat tappelee jo keskenäänkin, niin odotetaan nyt sitä viimeistä päivää, kun kukaan ei herää ennen sitä.

    Jos kaksi kolmasosaa maailmasta pitää tuhoutua, niin tapahtukoon sitten niin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wikistä kirjoitti:

Kristinuskon juuret ovat juutalaisuudessa
Wikipediakertoo

Kristinusko on monoteistinen eli yksijumalainen uskonto ja kannattajamäärältään maailman suurin uskonto. Sen kannattajia on tämän päivän maailmassa 2,4 miljardia, mikä on hieman alle kolmasosa maailman väestöstä. Se kuuluu abrahamilaisiin uskontoihin ja on syntynyt juutalaisuuden sisällä.

Kristinuskon kolminaisuusopin mukaan on yksi Jumala, jonka kolme persoonaa ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kristinuskon mukaan tämän kolminaisuuden osatekijä poika, Jumalan ainoa poika[1][2] Jeesus, on yhtä aikaa ja kokonaan sekä täysin Jumala että täysin ihminen.[3][4]

Jeesus eli ihmisenä maan päällä ajanlaskumme alun aikoihin noin kaksituhatta vuotta sitten. Hän eli, toimi, opetti ihmisiä ja keräsi seuraajia lähinnä Galilean alueella. Hän, ja hänen seuraajansa perustivat kristinuskon perustuen pitkälti hänen opetuksiinsa.
Kristinuskon mukaan Jeesukseen uskovat, ja hänen opetuksiaan seuraavat ihmiset saavat pelastuksen, eli he eivät joudu fyysisesti kuoltuaan kadotukseen, vaan elävät ikuisesti onnellisina Jumalan kanssa paremmassa paikassa, taivaassa. Tämä on kristinuskon mukaan ainoa tapa päästä taivaaseen. [5][6][7] Jumala toteuttaa

suunnitelmiaan ja puhuu ihmiskunnalle Jeesuksen kautta. Kristinuskon pyhän kirjan Raamatun toinen osa, Uusi testamentti, kertoo Jeesuksen elämästä ja opetuksista aikalaisten kuvaamana. Raamatun, tai ainakin uuden testamentin kertomukset kristityt uskovat joko suoraan tai vertauskuvallisesti todeksi.
Kristinuskoa tunnustavaa tai kristilliseen kirkkokuntaan kuuluvaa henkilöä kutsutaan nimellä kristitty. Nimitys perustuu Jeesuksesta käytettyyn kreikankieliseen nimitykseen voideltu, Χριστός eli Kristus. Apostolien tekojen mukaan nimitys kristitty otettiin käyttöön ensimmäisenä Antiokian seurakunnassa.[8]

Kristinuskossa on erilaisia suuntauksia, joiden kaikkien alkuperä on kuitenkin kristittyjen pyhän kirjan, Raamatun ja sen Uuden testamentin Jeesuksen opetukset.

...
Kristinuskon juuret ovat juutalaisuudessa, sillä Jeesus oli juutalainen ja suurin osa ensimmäisistä kristityistä olivat juutalaisia. Raamatun Vanha testamentti tulee Tanakista, juutalaisuuden ohjeellisesta tekstikokoelmasta. Suurin osa Uuden testamentin kirjoittajista olivat myös juutalaisia, jotka elivät tunnustaen ja levittäen kristinuskoa. Muita kansallisuuksia ensimmäisten kristittyjen joukossa oli ainakin samarialaiset ja antiikin roomalaiset.[9]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu