Suomi on maailman viidenneksi onnellisin maa

http://yle.fi/uutiset/3-9519425

Onnellisuuden mittareita ovat bruttokansantuote henkeä kohden, odotettavissa oleva terve elinikä, vapaus, anteliaisuus, sosiaalinen tuki ja korruptiosta vapaa hallinto sekä talouselämä.
7380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

bkt? eli raha joka kapuaa pyramidin huipulle.

vapaus? sääntösuomi on holhousyhteiskunta, jossa huono-osaisimpia kohdellaan äärimmäisen huonosti.

anteliaisuus? 30 päivää odotellut toimeentulotukea, joka on ainoa tuloni. monilla sama tilanne ja lisäksi ovat menettäneet lääkekorvauksensa. paljonkos kelan pomot tienaavatkaan. entäs kirkon anteliaisuus? kirkko ja seurakunnat ovat päättäneet ottaa työttömiä palkattomaan työhön, puoleksi vuodeksi kerrallaan ja ilman mm eläkekertymää. paljonkos kirkon pomot tienaavatkaan.

sosiaalinen tuki? sitä saa läheisiltä ja toisilta samassa asiassa yhtä huonossa tilanteessa olevilta, mutta sillä ei muuteta elitististä järjestelmää.

korruption vähäisyys? suomalaisessa korruptiossa raha ei yleensä vaihda suoraan tiliä. suomalainen korruptio on päätöksenteossa, verojen kiertämisessä ja matalapalkkaisten sekä työttömien orjuuttamisessa. sipilän paskalaki haisevimpana esimerkkinä, teetätti lain jolla pakkomöi omat tuotteensa köyhille. entäs järjestelmä, jossa hyväosaisten ja päättäjien on vapaaehtoista osallistua lahjoituksilla (kavereiden järjestöille) palkkamalttiin ja palkka-aleen, kun se muille on pakollista?

1Äänestä
  • Voit omilla toimillasi osittain vaikuttaa. Voi sen niinkin päin kääntää.

    Niin, kun on ihmisiä, tarvitaan myös sääntöjä. Jos lakeja ja sääntöjä ei olisi, olisiko täällä yhtä onnellista? Mitä mieltä olet? Huono-osaiset alkaisivat pian rettelöimään ja varastelemaan. On niitä hyväosaisiakin suojeltava. Kaikkia ihmisiä on.

    Niin, 30 päivää, eli kuukausi. Monet työssäkäyvätkin saavat kiinteän kuukausipalkan, joka maksetaan joka kuukausi kerran ja tällä palkalla tulisi aina pärjätä kuukauden verran.
    Sinä saat rahaa ilmaiseksi. Mahdollisesti myös takautuvasti.
    Mihin sinun rahasi oikein menevät? Toimeentulotuen/Kelan tukien pitäisi kattaa laskennallisesti lääkekustannukset. Jos ei, voit hakea erikseen ehkäisevää toimeentulotukea. Mahdollisuuksia on.

    Et arvosta läheisiäsi? Jotkut ovat YKSIN.

    Suomessa veronkierto on rikosoikeudellisesti tuomittavaa, joten tällaisena tavallisena kansalaisena siihen on vain luotettava. Toki vaikuttamalla asioita voi yrittää muuttaa, mutta turhaa vikinää se on, jos ei itse tee aloitetta asioiden muuttamiseksi.
    Puhuminen on halpaa.

    Äänestä

"korruptiosta vapaa hallinto "
Onko tämä jokin vitsi? :D Käsittämätöntä paskaa sitä saakin totena uutisoida.

Äänestä

Yhdenkään mukaan noista ei Suomen pitäisi kuulua edes kärkikymmenykseen.

- Omalla paikkakunnalla puolueet ja rakennusyhtiöt tekevät tiivistä yhteistyötä

- Sosiaalituet ovat Suomessa EU:n keskiluokkaa, eivät todellakaan pohjoismaista tasoa

- Suomen BKT ei ole kasvanut käytännössä laisinkaan sitten vuoden 2008. Ruotsi, Saksa, Englanti ja monet muut maat menneet ohitse. Italia taitaa vielä olla takana?

- Suomi on saanut EU:lta noottia elinikäodotteiden valtavista eroista. Pelkästään Helsingin lähiöissä asuminen saattaa verottaa eliniästä -10 vuotta. Suomessa jäädään eläkkeelle paljon sairaanpina kuin Ruotsissa, tutkitusti.

- Sosiaalinen tuki??? Puhutaanko nyt vaikka siitä, miten Suomi hylkäsi mielenterveyspotilaat ja kuinka huonosti avohoitotoimii? Entäpä vanhusten tilanne? Muumioituneet ruumiit vuokrayksiöissä?

Kuka tuon tutkimuksen on tehnyt?

Äänestä

http://findikaattori.fi/fi/10

Ja samalla pahoinvoivimpia valtoita... on mittarit poijjilla hyvissä kuosissa. Tuohon mittariin tulee taas hieno hyppäys kun EU kaatuu.

...Kyllä, kun se kaatuu...

Äänestä

Mehän on oltu maailman onnellisin maa jo monta vuotta eli HYVIN MENEE.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


soleca_animo kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/3-9519425

Onnellisuuden mittareita ovat bruttokansantuote henkeä kohden, odotettavissa oleva terve elinikä, vapaus, anteliaisuus, sosiaalinen tuki ja korruptiosta vapaa hallinto sekä talouselämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu