Onko taiteilijaseuraan vaikea päästä sisään?

Hei, haluaisin taiteilijoiden kokemuksia siitä, onko taiteilijaseuraan vaikea päästä sisään? tiedän, että se vaihtelee onko Suomen taiteilijaseuran liitto kyseessä vai jokin muu yhdistus. Mutta luulen, että vaihtelua on myös kaupunkien liittojen välillä runsaasti.
Oman kokemukseni mukaan tuntuu vaikealta tulla tunnustetuksi taiteilijana vaikka on koulutus ja on järjestänyt näyttelyitä yli kymmenen vuoden ajan. Se mitä tekee määrittelee aika paljon. Esimerkiksi valokuva ja videotaide on nyt seksikkäämpää kuin maalaus. Ja maalarit joutuvat kilpailemaan paikastaan auringossa enemmän. Taiteilijaseuraan kuuluminen vaan on aika oleellinen asia, kun hakee apurahoja. Siksi taiteilijaseuraan hyväksytyksi tuleminen ei saisi olla liian monimutkainen asia. Keskustelua ja kokemuksia kaivataan :)
3330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Taidemaalariliitto katsoo suopeana jos on valmistunut jostain tietysti koulusta (kuvataideakatemia, vapaa taidekoulu, turun taideakatemia, imatra yms.) Työn jälki ei näytä kauheasti vaikuttavan jos katsoo hieman millaisia taiteilijoita liitossa on jo sisällä. Tuntuu että näillä kouluilla ja tietyttyihin ryhmä näyttelyihin osallistumisella on tärkeä rooli tuossa liittoon pääsemisessä.

Minulle ilmoitettiin että seuraan ei kannata hakea jos ei ole jo liitossa. En sitten enää kyllä tiedä kannattaako laittaa joka vuosi näitä hakemuksia. Jos ei ole koskaan tarpeeksi "näyttelykokemusta" ja sopivasta koulusta valmistunut ja ei pääse liittoon ja sitä kautta seuraankaan. Pitää kai jättää toi pyrkiminen, vaikka tollasessa pääsis osalliseks tota teosvälitystä jos kuuluisi taiteilijaseuraan.

En tiedä onko apurahoissa toi taiteilijaseuraan kuuluminen tärkeää? Jotenkin tuntuu että sielä on usein ihmisiä jotka eivät kuulu liittoon tai seuroihin. Monet maaseudun taiteilijaseurat, jotka silti ovat tämän suomen taiteilijaseuran alaisia ovat täynnä ihan puhtaasti harrastelijoita, joidenka ei jotenkin uskoisi kauheasti hakevan mitään apurahoja.

En kyllä oikein tiedä apurahojen saamisen kriteereitä muutenkaan. Pitää ehkä tehdä sellaista taidetta joka on nyt juuri kuumaa ja sitten olla tiettyjä kunniamerkkejä, niinkuin tietty koulutus, edellisiä apurahoja ja mitä näitä nyt on. Loppu lienee sitten arpapeliä. Koska noita hakijoita on aika paljon joka vuosi.

Äänestä
  • ---apurahoja saa vaikka ei kuulu taiteilijaseuraan. Puhun nyt kokemuksesta koska olen saanut joka vuosi kun olen hakenut.
    En ole käynyt myöskään mitään taidekouluja. Mutta näyttelyjä olen pitänyt ahkerasti. Ehkä se on osaltaan edesauttanut apurahan saantia. Yleensä olen hakenut kohdeapurahoja näyttelyprojekteihini jotka ovat aina jotain teemanäyttelyjä.

    Voihan myös olla että minun näyttelyissä on käynyt juuri oikeanlaisia henkilöitä. Ainakin muutamia toimittajia on näyttelyni kiinnostanut. Julkisuus on varmasti myös osasyy miksi aina tärppää.
    Enkä myöskään tee mitään "nykytaidetta" vaan ihan esittävää näköistaidetta.
    Niin että älkää heittäkö kirvestä kaivoon. Turhaan haikailette mukaan taidemaalariliittoon, siitä ei taivas aukene.

    Äänestä

  • Kyllä---- kirjoitti:

    ---apurahoja saa vaikka ei kuulu taiteilijaseuraan. Puhun nyt kokemuksesta koska olen saanut joka vuosi kun olen hakenut.
    En ole käynyt myöskään mitään taidekouluja. Mutta näyttelyjä olen pitänyt ahkerasti. Ehkä se on osaltaan edesauttanut apurahan saantia. Yleensä olen hakenut kohdeapurahoja näyttelyprojekteihini jotka ovat aina jotain teemanäyttelyjä.

    Voihan myös olla että minun näyttelyissä on käynyt juuri oikeanlaisia henkilöitä. Ainakin muutamia toimittajia on näyttelyni kiinnostanut. Julkisuus on varmasti myös osasyy miksi aina tärppää.
    Enkä myöskään tee mitään "nykytaidetta" vaan ihan esittävää näköistaidetta.
    Niin että älkää heittäkö kirvestä kaivoon. Turhaan haikailette mukaan taidemaalariliittoon, siitä ei taivas aukene.

    No se on kyllä totta, että ei tuo liittoon kuuluminen tai kuulumattomuus uraa ihmiselle tee. Apurahojen saanti on varmaan myöskin vaan näkyvyydestä ja sinnikyydestä kiinni loppujenlopuksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seuraanpyrkijä kirjoitti:

Hei, haluaisin taiteilijoiden kokemuksia siitä, onko taiteilijaseuraan vaikea päästä sisään? tiedän, että se vaihtelee onko Suomen taiteilijaseuran liitto kyseessä vai jokin muu yhdistus. Mutta luulen, että vaihtelua on myös kaupunkien liittojen välillä runsaasti.
Oman kokemukseni mukaan tuntuu vaikealta tulla tunnustetuksi taiteilijana vaikka on koulutus ja on järjestänyt näyttelyitä yli kymmenen vuoden ajan. Se mitä tekee määrittelee aika paljon. Esimerkiksi valokuva ja videotaide on nyt seksikkäämpää kuin maalaus. Ja maalarit joutuvat kilpailemaan paikastaan auringossa enemmän. Taiteilijaseuraan kuuluminen vaan on aika oleellinen asia, kun hakee apurahoja. Siksi taiteilijaseuraan hyväksytyksi tuleminen ei saisi olla liian monimutkainen asia. Keskustelua ja kokemuksia kaivataan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu