Tottakai se on tyhmin otus tällä hetkellä maapallolla. Tuhonnut oman elinympäristönsä viimeisten sadan vuoden aikana. Mikään muu olio ei varmaan kykene samaan. Ei vaikka yrittäis.
Kyllä ihminen on tyhmä.
Kukake
2173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja silti populaatio eikun lisääntyy. Ei näytä elinympäristön tuhoaminen haittaavan menoa ollenkkaan, tässä sitä vain porskutetaan.
Lähdenpä tuosta ökymasturillani vähän hakkaamaan metsää, ja heitän roskapussit mennessä ikkunasta pientareelle.
No, eipä tarvinnu kovin kaukaa sitä tyhmyyttä hakea.
Se on aivan tyhjä vänkyttää. Lämpötilan nousu on jo nyt katastrofaalista. Suomen talvet ovat olleet ja menneet.
Esim. 1950 lukuun verrattuna joulu ja tammikuun keskilämpötilat ovat nousseet lähes kolmella asteella. Koko vuoden lämpötila n. 1,8 astetta.
Merivedet lämpenee, Pohjoisnavan ja Grönlannin jäätiköt sulavat.
Kyllä siinä vielä ihmisen itsekkyys punnitaan, eikä mene kauan.
Valitettavasti P. Linkola on täysin oikeassa.