Olisi päässyt turvallisesti Iversenin ohi oikealta muttei hidasälyisenä tajunnut sitä.
Emil Iversen on kuin itsemurhaterroristi. Kaatui tahallaan Niskasen eteen välittämättä siitä, että menettää itsekin mitalin. Pääasia hänelle oli ettei Niskanen voita.
Emil Iversen on kuin itsemurhaterroristi. Kaatui tahallaan Niskasen eteen välittämättä siitä, että menettää itsekin mitalin. Pääasia hänelle oli ettei Niskanen voita.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Tyhmän ja terroristin kamppailu ei voi muuten päättyäkään.
Ei kai ole mitään mömmöjä käyttänyt kun oudosti on sairaana kisojen aikaan. Myllyläkin oli oudosti sairas. Ethän ole iivo
Kattokaapa videolta step By step.. Niskasen oma vika, kuvitteliko että norski hyppää ulkokurville.. Haloo!! Kuka niin tekee?? Ei kukaan. Norski katsoi eka taakse, Niskanen oli ladulla perässä, sitten hyppäävät melkein yhtaikaa vasemmalle. Jos kerran noin paljon nopeampi, mistä muualta voi päästä edelle kuin oikealta.. Sinivalkoinen suomi..
Iivolla on hyvät hampaat!
Samaa mieltä, että kyllä tuo oli aivan Niskasen oma vika. Iversen katsoi mutkassa taakseen ja Niskanen oli vielä Iversenin takana. Tämän jälkeen Iversen päätti siirtyä sisäladulle mutta Niskanen päätti samaa aikaa myös lähteä sisäladulle ja hiihti Iversenin päälle. Takana hiihtävänä olisi pitänyt ottaa ulommainen latu.
Ohitusrako Iversenin vasemmalla puolella oli niin olematon että Niskasen olisi pitänyt tajuta sen riskit ja kiertää oikealta.
Ja Iversenin olisi pitänyt päästää Niskanen ohitseen vasemmalta. Mutta hänet tunnetaan suomalaisvastaisista lausunnoistaan.
Eli hän tajusi, ettei voita Niskasta loppukirissä, muttei anna Niskasenkaan voittaa.
Mieluummin venäläinen tai italialainen.
Tyypillistä itsemurhaterroristin ajattelua Iversenillä. Menköön mitali kunhan Niskanenkaan ei voita.
Hidastettu video puoltaa Niskasta. Kun Iiversen katsoi taakse oli Niskasen pää jo kääntynyt vasemmalle eli hän oli jo aloittanut vasemmalle ladulle siirtymisen. Tähän reagoi Iiversen tulemalla eteen. Syy on kokonaan Iiversenin.
Urheilussa ei ole aina syyllisiä, vain nopeita tilanteita, joiden reagointiin auttaa kokemus, jota Niskasella ei ole tarpeeksi http://www.urheilulehti.fi/hiihtolajit/iivo-niskanen-maksoi-kalliit-oppirahat-northug-ei-olisi-kaatunut-tuossa-paikassa
Juu silmistä jo huomaa ettei oo järkeä päässä ja ilmeetkin on nii ku jollai vajokilla. Eikä Urheilijat muutenkaa älyn lahjoilla pilattuja. Nii kuin kimi räikkönen yhtä tyhmä ku iivo.
Jos on väärät energiajuomat.
Ei mikää ihme, sillä Iivo onkin kotoisin Vieremältä Pohjois-Savosta.
Vieremällä hommat hoidetaan usein pieremällä.
Pohjois-Savossa asuu puoliapinoita.
Iivo on savolainen. Siis vajaa.
Taisi mennä Iivolla vetelät housuihin tossa 30km yhdistelmässä. Koko ajan piti vilkuilla moniko ukko tulee ohi ja tulihan niitä.iivon hiihdot on hiidetty!!!!!!
Vieremäläiselle tuttu juttu.
Vieremä!
Jos haluat hoitaa hommat piäremällää, niin tuuppa sitten Vieremällee!
Iivo pieree eväillä.
No eikö se ole taas ottanut sen juomapurkin haastatteluun mukaan, eihän muutkaan raahaa sponsoreiden tavaroita haastatteluun. Lapsellista touhua. No onneksi ei menesty kansainvälisesti.
Iivo toi liitolle ison potin
Klöntsät toi eli koko potin housuissaan.
Iivollako on korona, sehän näytti kuvassa koronatestinsä tulosta joka oli C, eli tulos oli negatiivinen?
Totta, tarkka huomio. Torskit tartuttavat mitä vaan ympäristöönsä. Pysykää niistä ......
Turska lohi-riisipata on hyvää, maustetaan inkiväärillä
Onko tehty ihan virallinen testi. Tuo Iivon näyttää kahta viivaa eli on postiivinen, mutta nuo kotitestit on mitä on. Yleisesti sanotaan, että niiden paikkansa pitävyys on alle 40 %.
Koronahumppaan ei kannata uskoa, seon vain yksi influenssatauti.
Valtiovalta laittoi maailmanlopun Humpan päälle aivan tyhjästä ja kylläpä maksoi kun komentotalous ruoski typeryksiä.
Heh, yksikään kolmissa olympialaisissa kultamitalin pokannut henkilö ei voi olla tyhmä. Vain aloittaja on.
Kyllä vaan Iivoa olisi kaivattu Lillehammerissa 20 pertsalla. Iivo olisi repinyt ryhmän hajalle, nyt hiihdettiin roikkumalla ja punaiset perkeleet rynnivät loppusuoralla.
Onnea Iivolle isäksi tulemisen johdosta. Nyt vaan Linnanjuhliin !
Laittakaapa onnittelut paremmin sopivan otsikon alle!
Iiivooo! Linnan juhliin Iivo lähtee aitoon vieremäläiseen tyyliin pieremällä!
Linnan juhliin, linnan juhliin Iivo se lähtee aito viäremäläiseen tyyliin piäremällää!
Kari-Pekka Kyrö vaati hiihdon hätäkokousta jo Rukan jälkeen
Kilpailu on kaventunut, kun neukut ja Therese ovat poissa
Hätäpas..t tuli.
Hätäpas... Kyröltä tuli.
Liian vähän maksetaan hiihdosta.
Iivo aavisti, että Beitostöleniin tuotiin viirusta, päätti häipyä hyvän sään aikaan. Nyt muita kannetaan lasarettiin, Kerttu ja Anne sinnittelevät käytännössä karanteeni olosuhteissa.
Kuinka paljon näitä meidän huippuhihtäjiä testataan nykyisin? Onko se aivan sääntö, että SM-kisoissa testataan? Vai onko se niin, että sinne voi tulla joku kansainvälisen hiihtoliiton yllätystesti?
Lienee niin, että jokaisessa kilpailussa saattaa testiin joutua. Se kait se paras konsti on puhtaaseen urheiluun pyrittäsessä.
Johaug kertoi 7 kk 18 pv testaamattomuusjaksoista. Kisoissa sitten testattiin, mitä testattiin. Nykysiä tehokkaita uusia aineita ei edes haluta testata.
spør roten til Holmenkollen for flere detaljer
Iso haluaa olla näytillä. Tyhmyys loistaa
Tyhmä Iivo yhdeksäs. Hyvä Iivo
Tyhmä kansa, Tyhmät johtajat,
Sitä on saatu mitä on tilattu
!!!!! Tulkaa tänne Thaimaaseen hiihtämään, etäältä asiat selkenee !!!!!
Näin Kuopiossa näettynä, vastoin mitä valemediat ym suoltavat, Iivo näyttää toimivan yhdistetyn maajoukkueen hiihtovalmentajana, ilman palkkaa.
Ottakaan SuolenHuuhtelijat OPPIA siitä, menkää hiihtoseuraan ja antakaa panoksenne sinne.
Iivo on viisaampi kuin koko urheilun kenttäväki ja himmelihallinto yhteensä.
Huutelijat ne osaa.
Huuuuuutelijat osaa.
Lopullinen totuus on se, että maajoukkuetta ei edes ole, koska sillä ei ole mitään toimintaa, yksi syysleiri vain. Kun kisakausi alkaa, käynnistyy toimintakin.
Kas kun eivät laittaneet toppatakkeja pakkolomalle, ihan ylintä johtoa myöten.
Iivo voisi avata suutaan tarkemminkin nykymenosta.
Tähän valitettavasti tullaan, kun pelkkää mittaustekniikkaan satsataan liikaa, ei nähdä tukkimehtää pajupensaiden katveesta.
On Aatelin 9n kert ruhtinas
Nyt julkaistiin tieto, että liiton johto saa pidennetyt kesälomat.
Iivo oli Suomen Cupissa neljäs!
Siis aivan upea suoritus!
Jatka samaan malliin, Iivo!!
Siitä on vaikea pieraista paremmaksi.
Edelleen pitää paikkansa
Samantien olisi voinut lähettää terveiset suolen aasintuntijoille
Jotka ovat vain pelkkiä suolensisällön haistattelijoita
Hä Hä Hää aloittajalle, ottaakos pattiis ?!!!
Ikävä totuus on vain se, että ainoastaan Iivolla on kapasiteettia rikkoa norskirintamaa. Jopa lyödä kaikki turskat.
Totta on, että hiihtäjillä on ilmavaivoja johtuen ruokavaliosta, jonka Pippa Laukka on heille laatinut. Perää pitävät kärsivät tästä eniten, joten Iivo on turvassa.
Yhteislähdöissä Iivon strategia onkin myrkyttää keulalta, muistatteko, kun sai Polsunkin myrkkyihinsä ?
Missä IIVO,,,ei näy Tronheimissä??? oisko kotona katsomassa kun Leebo hiihtää??