pääseekö taivaaseen auttamalla rikollisia

Ne auttamani rikolliset aiheuttavat suunnatonta kärsimystä.
5176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Autat itseäsi sinne minne uskot apusi johtavan. Kun teet minkä teet, koet että olet itse auttanut itseäsi. Se johtuu siitä että koet auttavasi jotakin jonnekin joten saat sen minkä ansaitset saavasi.
On turha kuvitella että kukaan voisi keltään ottaa pois tai määrätä kenenkään omassa päässä pyöriviä ajatelmia.
Raamatusta puheen ollen siellä sanotaan tämä asia harvinaisen selvästi: Sinulle tapahtuu sinun uskosi mukaan.

Äänestä

Taivaaseen pääseen vain kaikille hyväksi Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten ja ohkkeiden mukaisesti elävät ja toimivat. Muut JOUTUU. Lapset pääsee, mutta nekin joutuvaat kärsimään vanhempaistensa synneistä (KAIKKI vääryys) ajassa, minkä elävät.

Raamatun UT mukaan.

Äänestä

Taivaaseen pääsee vain uskomalla Jeesukseen Herranaan ja vapahtajanaan.

Jeesus on Jumalan ainut Poika, joka syntyi ihmiseksi, sovitti ristillä ihmisten synnit ja nousi kuolleista!

Tule totuuteen, tunnusta syntisyytesi Jumalalle ja pyydä syntejäsi anteeksi Jeesuksen nimeen, ala elää Häntä seuraten.

Äänestä

Hei nimimerkki, taivaspaikanhinta

Hämmentävä aloitus sinulla, pääsetkö taivaaseen autettuasi rikollisia, jotka aiheuttavat suurta kärsimystä. Herätti tietysti uteliaisuuden; mistä on kysymys. Mutta Raamattu kertoo meille yksiselitteisesti miten saa armon ja iankaikkisen elämän ja pääsee taivaan iloon; uskomalla jeesukseen Kristukseen, joka sovitti syntimme, Näin me uskomme. Millään teoillamme emme voi taivaspaikkaa ansaita.
Kevään iloa,

Pirkko-pappi

Äänestä

"pääseekö taivaaseen auttamalla rikollisia "

Tottakai pääsee.
Kirkkokin estää virkamiesten työn, lain ja oikeuden toteutumisen, piilottelemalla kriminaaleja.

Raiskareita ja murhaajia.

Verorahoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taivaspaikanhinta kirjoitti:

Ne auttamani rikolliset aiheuttavat suunnatonta kärsimystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu