Tervetuloa kirkkaaseen ja aurinkoiseen päivään

Ihan mieltä ilahdutti kun kirjoittamaan ilmestyi uusia kitjoittajia. Ihan nyheettejähän nuo nyt eivät olleet, mutta yritän parantaa tapojani, naisethan eivät vanhene.

Tämän pienen kohteliaisuuteni jälkeen jatkan eduskunnan avajaiskeskustelun seurantaa televisiosta. Siellä pääministeri Sipilä puhuu ja lupaa, ettei velkaa enää tarvitse ottaa lisää. Minunkin tyhjään kukkarooni jää mutama senti, ehkä jopa euro. Muistan tässä taustani pohjalta tuota vähäisen ruotsalaisuuden vaikutusta. Isäni oli äidinkieleltään ruotsalainen ja kävi koulunsakin ruotsiksi. Tosin siinä koulussa olivat ruotsin- ja suomenkieliset sekaisin. Opettaja opetti molemmilla kielillä ja oppilaat vastasivat paremmalla kielellään. Ihanteellista yhteiseloa ja oppimista. Kotikieleni oli suomi ja kaikki opiskelukielenikin. Nyt kirjoitan kohta kuin Kahvipirtissä, jossa lueteltiin joskus käytösä olleet automerkitkin. Älkää nyt väittäkö, että moitin Kahvipirttiä. Sehän on ollut monien pitämä hyvä kirjoituspaikka, jossa ei tosin keskusteltu.

Toivottavasti tämä optimistinen henki, kirkas päivä jne. luo uskoa yhteiseen kirjoitteluumme, kirjoitteluumme ja tapoihimme
086
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ruuneman kirjoitti:

Ihan mieltä ilahdutti kun kirjoittamaan ilmestyi uusia kitjoittajia. Ihan nyheettejähän nuo nyt eivät olleet, mutta yritän parantaa tapojani, naisethan eivät vanhene.

Tämän pienen kohteliaisuuteni jälkeen jatkan eduskunnan avajaiskeskustelun seurantaa televisiosta. Siellä pääministeri Sipilä puhuu ja lupaa, ettei velkaa enää tarvitse ottaa lisää. Minunkin tyhjään kukkarooni jää mutama senti, ehkä jopa euro. Muistan tässä taustani pohjalta tuota vähäisen ruotsalaisuuden vaikutusta. Isäni oli äidinkieleltään ruotsalainen ja kävi koulunsakin ruotsiksi. Tosin siinä koulussa olivat ruotsin- ja suomenkieliset sekaisin. Opettaja opetti molemmilla kielillä ja oppilaat vastasivat paremmalla kielellään. Ihanteellista yhteiseloa ja oppimista. Kotikieleni oli suomi ja kaikki opiskelukielenikin. Nyt kirjoitan kohta kuin Kahvipirtissä, jossa lueteltiin joskus käytösä olleet automerkitkin. Älkää nyt väittäkö, että moitin Kahvipirttiä. Sehän on ollut monien pitämä hyvä kirjoituspaikka, jossa ei tosin keskusteltu.

Toivottavasti tämä optimistinen henki, kirkas päivä jne. luo uskoa yhteiseen kirjoitteluumme, kirjoitteluumme ja tapoihimme

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu