Kahden kaverin kanssa välit poikki & muit ongelmii

No siis oon vielä aika nuori mutta joo. Toisen kaverin kanssa oli jo mennyt välit aikaisemmin, mutta tuli sitten juttelemaan. No siis kaikki alkoi siitä kun olin yhden päivän pois koulusta. Kun seuraavana päivänä menin kouluun oli kaveri porukkani hajaantunut ja yksi parhaista kavereistani porukasta oli kahdestaan erään ystäväni kanssa (vaikka oli sanonut että inhoaa kyseistä henkilöä) niimpä kysyin koulun jälkeen että oletko mulle vihanen, ja se vastas että ei oo ja on yhelle toiselle, mutta ei suostunut kertomaan kenelle ja miksi. Sanoi vaan että "ei oltas enää välei jos kertoisin" niimpä annoin asian olla ja muutaman päivän päästä (eilen) laittoi vaan snäpin että "mä en haluu enää olla väleis" sitten kysyin että miks ja vastaus oli vaan "no voit vittu miettii ihan ite" ja ei enää vastannut vaan esti whatsappissa eikä muualla. No se kaveri joka oli loukannut minua ja välit oli poikki tuli juttelemaan ja pyytelemään anteeksi. Se kysyi että miksei olla väleis. No kerroin ja se sano vain että "se sano et pilasit sen elämän" ja esti mut uudelleen. Enkä siis käsitä yhtään mitään! En ikinä sanoisi kyseisestä kaveristani IKINÄ mitään pahaa, mutta nyt en vaan tajua mitä olen tehnyt. Nyt se laittaa silti snäpissä "gm" ja "streak❤❤" mutta miksi se tekee nii jos kerta halusi laittaa välit poikki. Mulla on kamala olo tästä asiasta ja tuntuu että mua on kusetettu.
Kaiken lisäksi mun pikkuveljeä "rauhoteltiin" koulussa VÄKIVALTAISESTI ja nyt mun vanhemmat ei halua että käyn sisareni kanssa sitä koulua vaan haluaisivat vaihtaa sitä. Mulla on siellä pari kaveria jotka on tosi tärkeitä enkä haluais. Kaiken lisäksi ihastukseni alkoi seurustelemaan. Jonkun toisen kanssa. Olen myöskin kipeänä ja nenästä tulee verta. Olen 13 vuotias tyttö..

Kenelläkään mitään tietoa mitä voisin tehdä?
1248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joo, ota vaan rennosti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Helppiitartteen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu