Autovero poistetaan yhtäkkiä tällä vaalikaudella

Sanokaa minun sanoneen että näin tässä käy. Tekivät virheen kun kertoivat etukäteen julkisuudessa ja nyt muka peruvat. Käy samoin kun 90-luvulla hokivat ettei devalvaatiota tule ja sitten yhtäkkiä tuli. Tämän vaalikauden aikana toteuttavat suunnitelmat, se on saletti. Nyt autokauppiaat kilvan mainostavat autoja ja tyhmät ostaa sekä kohta itkevät kun menettivät tonneja. Tämä hallitus on valehdellut jo niin paljon etteivät arvon ministerit enää osaa edes puhua totta.
1212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

enää ei voi perääntyä, se on kuin otettaisiin tikkari lapsen suusta pois, poliittinen itsemurha säilyttää tilanne nykyisellään,
toisaalta autokauppiaat ovat aikamoisia lobbareita nykyhallituspohjalle, että voihan se autovero säilyäkin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Autokaupparommaa kirjoitti:

Sanokaa minun sanoneen että näin tässä käy. Tekivät virheen kun kertoivat etukäteen julkisuudessa ja nyt muka peruvat. Käy samoin kun 90-luvulla hokivat ettei devalvaatiota tule ja sitten yhtäkkiä tuli. Tämän vaalikauden aikana toteuttavat suunnitelmat, se on saletti. Nyt autokauppiaat kilvan mainostavat autoja ja tyhmät ostaa sekä kohta itkevät kun menettivät tonneja. Tämä hallitus on valehdellut jo niin paljon etteivät arvon ministerit enää osaa edes puhua totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu