Aivan sairasta, että Eurajoki maksaa uudelle kunnanjohtajalle 9000e kuussa, ja muut edut siihen vielä päälle kulukorvauksineen. Entinen johtaja sai 6600e kuussa. Lisäksi johtajalla on herrasopimus. Eli hän saa todella ison potin. Vähintäin vuoden palkan, jos hän itse eroaa, erotetaan jne. Eurajoki voisi noi rahat sijoittaa vaikka nuorten hyvinvointiin, eikä maksaa tollaisia ylisuuria palkkoja täysin mielestäni epäpätevälle johtajalle. Moni raumalainen on sanonut, ettei olisi ikinä pitänyt valita kunnanjohtajaksi. Eli ihmiset, jotka tuntevat hänet työn tai muiden juttujen kautta. Jalonenkin olisi ollut parempi vaihtoehto. Ei toki sekään hyvä.
Uusi kunnanjohtaja
uusikunnanjohtaja
5487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kukahan täysjärkinen tuota virkaa edes ottaisi vastaan vähemmällä korvauksella?
Harva työ on niin epäkiitollinen kuin maalaiskunnan johtaminen, valtuuston ja kunnanhallituksen keskimääräisen älykkyysosamäärän ollessa kengännumeron tasoa.
15 000€ pöytään niin alkaisi hakijoiden tasokin olla kohdallaan, nythän otettiin vilttiketjun "sopivista" vähiten huono. Onnea matkaan hänelle. Ja pitkää pinnaa.
Kaikki+eurajokilaiset+kunnan+duunarit.+Vaatikaa+reilua+palkankorotusta+väh.+35%.+Ei+se+paljon+ole.+Samanlaisen+korotuksen+sai+kunnanjohtaja.
Kyllä meillä rahaa on, olkiluoto tuo sitä kokoajan lisää.. huono vaan jos valtiovallan suunnitelmat kiinteistöveron jakamisesta toteutuvat asukaslukuun perustuen niin tarvitsee hankkia muitakin kavereita kuin Luvia..
Ei ole enää, kun joudutaan maksamaan ol3 miljardivelat. Silloin koko Eurajoki on kusessa!
Kunnanvaltuusto+voi+vielä+kaataa+ton+jättipalkan+ja+kultaiset+kädenpuristukset.+Mikäli+toi+menee+läpi,+niin+kaikilla+työntekijöillä+kunnan+puolella+pitäisi+olla+oikeus+35%+palkan+korotukseen+ja+jos+irtisanotaan+tai+itse+irtisanoutuu,+niin+pitäisi+saada+korvauksena+vuoden+palkka.+Ei+oikein+ole+uskottavia+nämä+kikyt+yms,+kun+säännöt+ei+koske+johtajia.+Suomalaiset+aika+nynnyjä,+Ranskassa+on+35h+työviikko+ja+hallitusleikkaukset+eivät+ikinä+mene+läpi,+kun+ranskalaiset+ovat+niin+hurjia,+että+menevät+barrikadeille.