Kansalaisaloite GPS-seurantaisen veron kieltämisek

Anne Berner aikoo tuoda pikavauhdilla lain, jonka mukaan autoihin on asennettava GPS-seurantalaitteisto.

Jokunen perussuomalainen kansanedustaja on ollut lakia vastaan, mutta Soinin tuntien tuskin tämä hallitusta kaataa, eli lakimuutos menee läpi, ellei kansa osoita omaa mielipidettään päättäjille esimerkiksi kansalaisaloitteen muodossa. Mikäli 50 000 allekirjoitusta tulee täyteen, Eduskunnan on äänestettävä asiasta.

Kansalaisaloitteen sanamuodon tulee olla lyhyt ja ytimekäs ilman outoja reunaehtoja, jotta Eduskunnan olisi helppoa äänestää siitä. Sanamuoto voisi olla vaikkapa tällainen: "Ajoneuvojen GPS-seuranta, tai muu tekninen sijainnin seurantaan perustuva ajoneuvon seuranta Suomen valtion toimesta verojen keräämiseksi kiellettävä. Ajoneuvovero täytyy kerätä ilman ajoneuvojen GPS -seurantaa tahi muuta vastaavan kaltaista seurantaa kuten kännykkäverkon kautta tapahtuvaa sijainnin määrittämistä.".

Tuonne saa tehdä aloitteen: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/hae

Itse en aloitetta voi tehdä, mutta jos joku kykenee olemaan aloitteellinen, tulen kannattamaan aloitetta.
3179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jäät aloitteesi kanssa yksin / parin yhtä hullun kanssa. Uudistus on enemmän kuin tervetullut. Kerrankin meillä on liikenneministeri joka poistaa autoilun hankinta ja käyttövoima verot. Persut täysiä idiootteja kun vastustavat tätä. Eikös se takinkääntäjä soinin sika luvannut eduskuntavaali kampanjassaan poistaa autoverot, no ei poistanut vaan vastustaa poistoa nykyisin ja Berner ei ole persu

Äänestä

Jokaiseen ihmiseenkin seurantalaite niin saadaan rosvot kuriin

Äänestä

Yksityistiet historiaan – hoito valtiolle
Mitenkä korvataan yksityistiellä ajetut kilometrit? Yksityistien yksikkömaksuja menee melkoisesti. Vieläkö valtio haluaa lisää sakottaa yksityisteitä? Vai siirretäänkö yksityisteiden ylläpito valtiolle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TeeKansalaisaloite kirjoitti:

Anne Berner aikoo tuoda pikavauhdilla lain, jonka mukaan autoihin on asennettava GPS-seurantalaitteisto.

Jokunen perussuomalainen kansanedustaja on ollut lakia vastaan, mutta Soinin tuntien tuskin tämä hallitusta kaataa, eli lakimuutos menee läpi, ellei kansa osoita omaa mielipidettään päättäjille esimerkiksi kansalaisaloitteen muodossa. Mikäli 50 000 allekirjoitusta tulee täyteen, Eduskunnan on äänestettävä asiasta.

Kansalaisaloitteen sanamuodon tulee olla lyhyt ja ytimekäs ilman outoja reunaehtoja, jotta Eduskunnan olisi helppoa äänestää siitä. Sanamuoto voisi olla vaikkapa tällainen: "Ajoneuvojen GPS-seuranta, tai muu tekninen sijainnin seurantaan perustuva ajoneuvon seuranta Suomen valtion toimesta verojen keräämiseksi kiellettävä. Ajoneuvovero täytyy kerätä ilman ajoneuvojen GPS -seurantaa tahi muuta vastaavan kaltaista seurantaa kuten kännykkäverkon kautta tapahtuvaa sijainnin määrittämistä.".

Tuonne saa tehdä aloitteen: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/hae

Itse en aloitetta voi tehdä, mutta jos joku kykenee olemaan aloitteellinen, tulen kannattamaan aloitetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu